Innovoimaa

Innovoimaa ammattikorkeakoulujen aluevaikutukseen

Category Archives: Verkostoituminen

Tutu-seminaarin antia, osa 2: Taloudellisen vallan uudet muodot

Tässä olisi ennakkoon lupaamani toinen osa elokuisen Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaarin tiimoilta. Seminaarin teemana oli siis Vallan uudet muodot ja tulevaisuuden elämäntavat. Pohdimme hyvin moniulotteisesti erilaisia vallan ilmentymiä – kenellä valta on tulevaisuudessa. Miten nopeasti kehittyvä tietoteknologia vaikuttaa vallan painopisteisiin? Onko valta uudenlaisella demokratialla ja uudenlaisilla joukkoliikkeillä vai nousevien talousmahtien autoritaarisella johdolla? Tässä muutamia ajatuksia asian tiimoilta lähteenä seminaarin alustukset ja keskustelut.

 OSA 2: Taloudellisen vallan uudet muodot

Antti Hautamäki käänteli ajatusta innovaatiotalouden vallanmuodostumisesta. Antti oli laatinut pohdintojensa tueksi mielenkiintoisen vaikutussuhdekaavion, josta ilmenee innovaatiotalouden vallankäytön lepääminen hyvinkin institutionaalisilla hartioilla. Innovatiivisuuden ja innovaatioiden syntymisen näkökulmasta tämä on hiukan hälyttävä huomio – tutkitusti parhaat innovaatiot syntyvät kansan syvissä riveissä. Pitäisikö vallan painopistekin olla enemmän toimijoilla? Mahdollistaisiko se laajemman innovaatioiden syntymisen ja hyödyntämisen? Suuruuden ekonomia korvautuu ketteryydellä, verkottumisella, luovuudella, tiedolla ja ideoiden runsaudella.  Schumpeterin luovan tuhon teoria on jälleen relevantti. Yrittäjyys ja kova kilpailu, innovaatiot vievät eteenpäin ja luovat uusia menestyjiä. Kiinnostavaa on tasapainon löytäminen: miten me ohjataan ja luodaan edellytyksiä ja mahdollisuuksia ja toisaalta miten toimijat ovat aloitteellisia ja itsenäisiä. Yrittäjät kykenevät tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin ja hyödyntämään käytettävissä olevaa osaamista. Miten voimaannutetaan kansalaiset osallistumaan?

Yksi mielenkiintoinen osallistumisen mahdollistava malli on hybriditalous, josta Nina Kivinen esitteli seminaarissa Demi- ja Lily-lehtien toimintalogiikkaa. Hybriditaloudessa tuottamisen ja kuluttamisen rajat murenevat. Asiakkaat osallistuvat tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen – tuottaminen ja kuluttaminen limittyvät ja samaan aikaan kulutettuja tuotteita voidaan jalostaa uusiksi tuotteiksi. Hybriditaloudessa yksilöllisyys korostuu – tuunaa oma tuotteesi. Yhteisöllisyyden sidonnaisuus aikaan ja paikkaan muuttuu. Tuotteen tai palvelun tuottamisen ja kuluttamisen taustalta löytyy monimutkainen suhteiden verkosto. Miten tällaista yhteistoimintaa johdetaan? Miten rakenteet tukevat tai horjuttavat toimintaa? Mitä työ merkitsee hybriditaloudessa? Miten arvo muodostuu?

Kuinka paljon tässä on kyse palveluyhteiskuntaan siirtymisestä? Teollisen perinteen tehostamisprosessien sijaan keskitytään asiakaskeskeiseen uutta arvoa luovaan talouteen. (Ks esim. Mika Hyötyläinen ja Petteri Kaitovaara, Futura 2/13). Palveluthan tuotetaan ja kulutetaan limittäin ja asiakkaalle tuotettu arvo on osa palvelua – asiakas osallistuu palveluprosessiin.

Tavoitteena moottoritieurat vai maisemareitti?

Työelämämme on murrosvaiheessa. TEM:n raportissa, Suomen työelämä vuonna 2030, nostetaan murrosta tuottaviksi voimiksi teknologian huomattava kehittyminen, talouden globalisaation nopea eteneminen, ympäristökysymysten aktualisoituminen, väestön ikääntyminen sekä yhteisöllisissä suhteissa ja arvoissa tapahtumassa olevat muutokset.  Murros haastaa toimintatapamme ja toimintakulttuurimme. Mitä ovat kokonaan uudet työt?

Uudet teknologiat ja maailman muutosnopeus haastavat perinteiset hierarkiat. Haaste näkyy ennen kaikkea sukupolvien välillä. Mm. Ilkka Halava puhuu työn muutoksesta: tuottajakansalaisjohto kohtaa kuluttajakansalaistyötä – tarvitaan mahdollistavaa johtamista ja yhteisiä tavoitteita. Kuluttajakansalainen tuo valinnan työpaikalle, työ ei enää ole niin voimakas osa identiteettiä kuin ennen tuottajakansalaisilla. Työstä ollaan yhtä kiinnostuneita kuin ennen, siis kyse ei ole laiskuudesta. Työurat ovat purskeisempia. Miten nopea valmistuminen ja äkkiä töihin -malli sopii tähän kulttuuriin?

Leimallista tälle murrokselle on myös uudenlainen yhdessä tekeminen ohi perinteisten kanavien (vrt. JAMKraati). Kollektiivinen älykkyys haastaa asiantuntijuuden roolin: tarvitaan erilaisten osaamisien tiimejä. Perinteisesti suomalainen kulttuuri ja perhe tukee yksintekemistä. Koulussa annetaan malli, jossa kaveria ei auteta, vaan palkkion saa nopeasta suoriutumisesta. Meillä oppilaitoksissa tuetaan yksintekemistä – henkilökohtaistaminen ja yksilölliset polut mielletään etuoikeudeksi edetä omaan tahtiin yksikseen. Myös arviointi tukee tätä. Miten pääsisimme paremmin jaetun asiantuntijuuden äärelle menetelmillämme?

Dialoginen ja hajautunut asiantuntijuus

Olen aiemminkin käsitellyt blogissani hajautunutta asiantuntijuutta. Palaan aiheeseen dosentti Jussi Onnismaan innoittamana. Onnismaa pohti taannoisessa Futurex-seminaarissa dialogista asiantuntijuutta, miten osaaminen ja tekeminen on yhteisöllistä – tällöin osaaminen (asiantuntijuus) kehittyykin vain dialogisessa toiminnassa! Me puhumme kuitenkin osaamisesta hyvin yksilöllisesti. Henkilökohtainen ei ole synonyymi sanalle yksilöllinen. Asioiden merkityksellisyys syntyy keskustellen.

Tulevaisuuden toimintaympäristön ongelmat ovat entistä kompleksisimpia. Looginen kausaaliajattelu ei enää toimi, vaan vaaditaan systeemistä ajattelua. Joko tai – sekä että -vaihtoehdot ovat olemassa yhtä aikaa. Paras asiantuntijuus ei asukkaan yhdessä päässä, vaan asiantuntijuus on hajautunutta, vaatii keskustelua, dialogia, on epävarmaa asiantuntijuutta. Eli asiantuntija ei tiedä suoralta kädeltä ratkaisua, vaan se vaatii keskustelua ja pohdintaa. Perinteinen asiantuntija haluaa ratkaista ongelman nopeasti (lukko ja avain). Ongelma ja ratkaisu eivät välttämättä liity toisiinsa kuin lukko ja avain, ongelmasta ei voida loogisesti johtaa ratkaisua, koska se toimii eri logiikalla. Kausaalisuus ei toimi. Vaatii ehkä ongelman erilaista asettelua, vatvontakeskustelua, jolloin ongelma on ratkaistavissa (systeeminen ajattelu, wiked problems).

Ongelma ei ole asiantila, vaan se voidaan muodostaa uudelleen keskustelemalla. Ei ole helppoa nähdä asioita uudella tavalla, ymmärtää eri näkökulmia ja tuottaa ideoita. Maailma on täynnä linkattavaa tietoa ja vastauksia. Oikea kysymys antaa oikeaa tietoa. Uusi syntyy toiminnassa ja vuorovaikutuksessa, alussa uudella ei ehkä ole edes sanoja. Ongelman voi usein ymmärtää vasta, kun se on jo ratkaistu tai se on muuttunut. Ennakoimattomuus avaa tarpeen dialogiselle verkosto- ja asiakastyölle sekä johtamistyylille. Anita Rubinin mukaan asiantuntijuus muuttuu vähitellen verkostojen ominaisuudeksi. Asiantuntijuus on siis hajautunutta.

Kuka sinua johtaa?

Johtajuus puhututtaa niin kahvipöytäkeskusteluissa kuin lehtien palstoillakin. Yleensä aiheena on oikeanlaisen johtajuuden puuttuminen. Kyse lienee muutostarpeesta, jota tulevaisuuden Hyvältä Johtajuudelta edellytetään. Tulevaisuuden johtajuus on vanhojen johtamistyylien haastamista: Teollisen ajan johtaminen ei enää toimi. Tulevaisuuden johtajuudelta tarvitaan kulttuurin muutosta: tieto, osaaminen ja älykkyys on hajautunutta eli voidaan puhua verkostojen johtajuuden tarpeesta. Yhden pään osaajien aika on ohi!

Väitetään, että suomalainen ei uskalla johtaa ihmistä vaan johdamme prosesseja, bisnestä ja lukuja. Verkostoihin johtajuus ja yksilöt uppoavat vielä joutuisammin. Yksinkertaisuudessaan kuitenkin kyse on ihmisen kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta. Asiantuntijat eli työntekijät osallistuvat johtamiseen eli kaikkien on ymmärrettävä johtamisen menetelmien ja työkalujen päälle. Tästä näkökulmasta johtamisen prosessit vaativat koko henkilökunnan koulutusta? Puhutaanko loppujen lopuksi esimiesviisaudesta vai alaistaidosta?

Johtaminen on johdettavien asia!

Verkostoitujan painajainen

Uusi vuosi, uusi työnkuva, uudet kujeet. Ensimmäiset työpäivät loman jälkeen ovat oleellisen ratkaisevassa asemassa ajatellen verkostotyöläisen kevään kuormittumista ja kesäloman tarpeellisuutta – siis vietetäänkö kesä laitumilla kirmaillen ja uusia voimia keräten vai koomatilassa toipilaana. Kas kun apinat harteilla ovat ihan itse aseteltua kuormitusta. Painajainen alkaa siitä, kun verkostoitujan kalenterissa on loman jälkeen tyhjää tilaa – päiviä ilman palavereja. Siis kiireesti verkottumaan ja urakat muhimaan. Seitistöä syntyy ja luovuus kukkii. Ja eipä aikaakaan, kun verkostoituja saa huomata kalenterin ylibuukkautuneen. Mutta mistä haasteesta uskallat kieltäytyäkään? Miten ameeba-työtä rajataan hukkaamatta mahdollisuuden helmiä?