Innovoimaa

Innovoimaa ammattikorkeakoulujen aluevaikutukseen

Tavoitteena moottoritieurat vai maisemareitti?

Työelämämme on murrosvaiheessa. TEM:n raportissa, Suomen työelämä vuonna 2030, nostetaan murrosta tuottaviksi voimiksi teknologian huomattava kehittyminen, talouden globalisaation nopea eteneminen, ympäristökysymysten aktualisoituminen, väestön ikääntyminen sekä yhteisöllisissä suhteissa ja arvoissa tapahtumassa olevat muutokset.  Murros haastaa toimintatapamme ja toimintakulttuurimme. Mitä ovat kokonaan uudet työt?

Uudet teknologiat ja maailman muutosnopeus haastavat perinteiset hierarkiat. Haaste näkyy ennen kaikkea sukupolvien välillä. Mm. Ilkka Halava puhuu työn muutoksesta: tuottajakansalaisjohto kohtaa kuluttajakansalaistyötä – tarvitaan mahdollistavaa johtamista ja yhteisiä tavoitteita. Kuluttajakansalainen tuo valinnan työpaikalle, työ ei enää ole niin voimakas osa identiteettiä kuin ennen tuottajakansalaisilla. Työstä ollaan yhtä kiinnostuneita kuin ennen, siis kyse ei ole laiskuudesta. Työurat ovat purskeisempia. Miten nopea valmistuminen ja äkkiä töihin -malli sopii tähän kulttuuriin?

Leimallista tälle murrokselle on myös uudenlainen yhdessä tekeminen ohi perinteisten kanavien (vrt. JAMKraati). Kollektiivinen älykkyys haastaa asiantuntijuuden roolin: tarvitaan erilaisten osaamisien tiimejä. Perinteisesti suomalainen kulttuuri ja perhe tukee yksintekemistä. Koulussa annetaan malli, jossa kaveria ei auteta, vaan palkkion saa nopeasta suoriutumisesta. Meillä oppilaitoksissa tuetaan yksintekemistä – henkilökohtaistaminen ja yksilölliset polut mielletään etuoikeudeksi edetä omaan tahtiin yksikseen. Myös arviointi tukee tätä. Miten pääsisimme paremmin jaetun asiantuntijuuden äärelle menetelmillämme?

Kommentit pois päältä artikkelissa Tavoitteena moottoritieurat vai maisemareitti?

Dialoginen ja hajautunut asiantuntijuus

Olen aiemminkin käsitellyt blogissani hajautunutta asiantuntijuutta. Palaan aiheeseen dosentti Jussi Onnismaan innoittamana. Onnismaa pohti taannoisessa Futurex-seminaarissa dialogista asiantuntijuutta, miten osaaminen ja tekeminen on yhteisöllistä – tällöin osaaminen (asiantuntijuus) kehittyykin vain dialogisessa toiminnassa! Me puhumme kuitenkin osaamisesta hyvin yksilöllisesti. Henkilökohtainen ei ole synonyymi sanalle yksilöllinen. Asioiden merkityksellisyys syntyy keskustellen.

Tulevaisuuden toimintaympäristön ongelmat ovat entistä kompleksisimpia. Looginen kausaaliajattelu ei enää toimi, vaan vaaditaan systeemistä ajattelua. Joko tai – sekä että -vaihtoehdot ovat olemassa yhtä aikaa. Paras asiantuntijuus ei asukkaan yhdessä päässä, vaan asiantuntijuus on hajautunutta, vaatii keskustelua, dialogia, on epävarmaa asiantuntijuutta. Eli asiantuntija ei tiedä suoralta kädeltä ratkaisua, vaan se vaatii keskustelua ja pohdintaa. Perinteinen asiantuntija haluaa ratkaista ongelman nopeasti (lukko ja avain). Ongelma ja ratkaisu eivät välttämättä liity toisiinsa kuin lukko ja avain, ongelmasta ei voida loogisesti johtaa ratkaisua, koska se toimii eri logiikalla. Kausaalisuus ei toimi. Vaatii ehkä ongelman erilaista asettelua, vatvontakeskustelua, jolloin ongelma on ratkaistavissa (systeeminen ajattelu, wiked problems).

Ongelma ei ole asiantila, vaan se voidaan muodostaa uudelleen keskustelemalla. Ei ole helppoa nähdä asioita uudella tavalla, ymmärtää eri näkökulmia ja tuottaa ideoita. Maailma on täynnä linkattavaa tietoa ja vastauksia. Oikea kysymys antaa oikeaa tietoa. Uusi syntyy toiminnassa ja vuorovaikutuksessa, alussa uudella ei ehkä ole edes sanoja. Ongelman voi usein ymmärtää vasta, kun se on jo ratkaistu tai se on muuttunut. Ennakoimattomuus avaa tarpeen dialogiselle verkosto- ja asiakastyölle sekä johtamistyylille. Anita Rubinin mukaan asiantuntijuus muuttuu vähitellen verkostojen ominaisuudeksi. Asiantuntijuus on siis hajautunutta.


Tulevaisuuden osaaminen

Miten tulevaisuutta tehdään? Kenelle ennakointi kuuluu? Riittääkö, että hoidetaan lakisääteinen ennakointijutska pois alta, jotta päästään tärkeämpiin töihin – heitetään sinne pari tilastoa (historiasta) ja sillä siisti… Me tehdään sitä, mikä me osataan – se on käynyt kaupaksi ennenkin. On pienemmän riskin tie pysyä tutussa ja turvallisessa kuin lähteä ennakoimaan tulevaa muutosta markkinoissa. Onko se tosiaankin niin?

Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? Tulevaisuuteen vaikutetaan koko ajan – olemmeko mukana vaikuttajissa vai seuraammeko vain perässä. Mielestäni suunnittelu- ja kehittämistöissä tulevaisuus on aina läsnä. Tehdään asioita tulevaisuuteen. Koulutetaan tulevaisuuden osaajia – lisätään osaamista, jolla pärjätään eri tulevaisuuksissa. Mitä se tulevaisuus sitten tuokaan mukanaan.

Kuuntelin taannoin Alf Rehniä ja hän osasi mielestäni avata hyvin tätä dilemmaa. Tämä tulevaisuusorientoituneisuuden vaikeus on lähtöisin suomalaisesta perusluonnosta. Me suomalaiset pidämme itseämme edelläkävijöinä, mutta olemme riippuvaisia siitä mitä muut meistä sanovat. Olemme edelläkävijöitä muiden viitoittamalla tiellä. Vasta kun joku muu noteeraa meitä suomalaisia, uskomme että olemme hyviä (vrt. mobiiliteknologia, lääketiede, bioteknologia…). Ja ennen kaikkea – me suomalaiset haluamme järkevää tulevaisuutta. Aivan – esimerkiksi some on mielestämme tulevaisuudessa tärkeä, koska me olemme oppineet vihdoin käyttämään facebookia. Senhän ymmärtää maalaisjärjellä.

MUTTA eihän me voida lähteä ajatuksesta, jossa nykyosaamisella ja nykyjärjellä pärjätään tulevaisuudessa. Että tulevaisuus on tämän päivän kaltainen. Että tänään tärkeältä tuntuvat asiat voisivat olla tulevaisuuden keskeisiä asioita. Jää ehkä näkemättä tärkeitä eri mahdollisuuksia, mitä tulevaisuudessa voisi tapahtua. Ei kannata lukkiutua nyt tärkeisiin asioihin. Mitä jääkään näkemättä, kun lähdetään etsimään uutta Nokiaa? Siis ajatellaan, että menestys syntyy vain jostain Nokian kaltaisesta jutusta. Muutama vuosi sitten emme olisi uskoneet, että seuraava menestystarina nojautuu peleihin… Mitä jätetään näkemättä kun rakennetaan tulevaisuutta katsomalla pelkästään historiaan?

Kuten havaijilainen pitkän linjan tulevaisuusajattelija Jim Dator sen kiteyttää:  “Every meaningful statement about Futures should appear to be ridiculous!  So wild, so different, so far out of the midway thinking, that it can nothing but attract our brains and hearts”.

Ollaanko siis järkeviä vai lähdetäänkö tekemään tulevaisuutta!!!

Kommentit pois päältä artikkelissa Tulevaisuuden osaaminen

Mitä hyvää juuri minä voin tehdä paremman maailman eteen?

Näin uuden vuoden alussa muutoksesta puhutaan hyvin optimistisesti ja tulevaisuusorientoituneesti. Tehdään Uuden Vuoden lupauksia. Tulevaisuuskuvat ovat hyvin toiveikkaita. Toisaalta kuvaan voi piirtyä skeptisyyden varjoja: ei kannata luvata mitään, kun muutosta ei tapahdu kuitenkaan. Selityksiäkin löytyy – ja syyllisiä (joku Muu) muutoksen epäonnistumiseen. Minä olen mieluummin toiveikas: Uusi vuosi tuokoon runsaasti uudenlaista näkemystä ja ymmärrystä. Toivon, että osaan tehdä sosiaalisesti kestävämpiä valintoja.

Joululomaillessani selailin Talouselämä-lehteä, jossa Mika Aaltonen tarjosi mielenkiintoisesti tulevaksi uutta renessanssia. Renessanssi murtaisi vanhoja hierarkkisia rakenteita ja sääntöjä ja antaisi ihmisille tilaa nähdä ympärillään uusia mahdollisuuksia ja energiaa tarttua niihin. Vaikuttaa hyvältä – tartutaan tähän. Aaltonen kehottaa myös ottamaan henkilökohtaista vastuuta asioista, joita ei voi ulkoistaa politiikalle tai markkinavoimille tai yhteiskunnalle tai muille päättäjille. Makustellaanpa tätä – näissä ajatuksissa olisi pohjaa vaikuttaville Uuden Vuoden lupauksille.

Kommentit pois päältä artikkelissa Mitä hyvää juuri minä voin tehdä paremman maailman eteen?

Oppimisen sietämätön keveys – kokeillaan tulevaisuutta

Mitä tarkoitetaan tulevaisuuden rajallisuudella? Onko rajallisuuden käsittäminen suunniteltua tulevaisuuden tekemistä vai reaktiivista shokkioppimista? Suuntaammeko kohti ihannetulevaisuutta vai onko toimintamme vain uhkatulevaisuuden välttelemistä? Toteutammeko vain todennäköistä tulevaisuutta kvantitatiivisen aineiston pohjalta vai teemmekö oikeasti tulevaisuutta? Oli mielenkiintoista pysähtyä näiden kysymysten äärelle viime perjantain Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Tiedeseminaarissa.

Korostan vielä – pysähdyimme pohtimaan. Eero Ojasen sanoin: Pysähdytään oivaltamaan! Tyytymisen ja hyväksymisen kyky edesauttaa luovuutta. Jatkuva pyrkiminen ja kiirehtiminen itse asiassa estävät oppimista ja löytämistä – täytyy osata pysähtyä oivaltamaan. Oppiminen, kasvaminen ja muuttuminen ovat kauniita asioita. Nyt niistä tehdään usein pakkoja.

Varsinkin julkinen sektori painii kiihtyvän muutosaallon kourissa. Tehostamista, supistuksia, pullataikinan tavoin paisuvia tavoitteita, uusia haasteita, niukkenevia resursseja… Ei ehditä kehittämään tulipalonsammutuksilta. ”Tiedetään”, että pitäisi tehdä toisin, mutta juostaan silti kohti todennäköistä tulevaisuutta. Mitä jos pidettäisiin luova tauko ja lähdettäisiin tekemään mahdollista tulevaisuutta? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen kiteytti tämän hienosti. Olemme aiemmin toimineet maailmassa, jossa tiedettiin ongelmat ja siihen sopi hierarkkinen toimintamalli, jolle oli tyypillistä työnjako. Nyt toimintaympäristö on muuttunut, mutta toimintamalli on edelleen sama – siksi se ei toimi ja siksi esimerkiksi teknologian tuomat uudet työkalut eivät toimi – toimintamallia tulisi muuttaa. Nykyisen ja myös tulevaisuuden toimintaympäristön ongelmat ovat kompleksisia, jotka vaativat eri näkökulmia kokonaisuuden selvittämiseksi. Viisaus löytyy hajautuneena asiantuntijuutena verkostoista. Lähdetään rohkeasti muuttamaan toimintakulttuuria. Kokeillaan, pilotoidaan, tehdään yhdessä – analysoidaan, mitataan tuloksia, OPITAAN! Varmistetaan, että opit siirtyvät päätöksentekoon. Tehdään tulevaisuutta 🙂

Kommentit pois päältä artikkelissa Oppimisen sietämätön keveys – kokeillaan tulevaisuutta