Edellisessä blogikirjoituksessani esitin kysymyksen ”How’s the Heart?” näinä poikkeuksellisina aikoina. Monet nykäisivät minua – aikaan sopivasti – virtuaalisesti hihasta kirjoituksen jälkeen ja kertoivat oman sydämensä kuulumisia. Lämmin kiitos teille kaikille! Tässä kirjoituksessa pohdin esiintuomianne aiheita.
Koronapandemian jatkaessa jylläämistään etäopiskelu ja –työskentely jatkuu edelleen. Korkeakoulut, JAMK mukaan lukien, ovat onnistuneet pakollisen jättidigiloikan edessä hienosti; siirtyminen etäopetukseen tapahtui sujuvasti ja opinnotkin ovat edenneet digisti varsin hyvin, sillä viime keväänä JAMKista valmistuneita oli ilmeisesti lähes ennätysmäärä.
Hihasta nykäisseiden mukaan on kuitenkin suuri vaara, että jättidigiloikan ylimääräisen kuormituksen seuraukset tulevat näkymään niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan sydämen voinnissa enemmin tai myöhemmin. Osalle toki etäopiskelu ja –opetus sopii enemmän kuin hyvin, mutta myös toisenlaista viestiä kuuluu; opiskelijat väsyvät etäopintoihin ja yksin puurtamiseen ja kaipaavat fyysistä, todellista korkeakouluyhteisöä ympärilleen. Poikkeuksellisten aikojen aiheuttama henkinen paha olo näkyy jo nyt mm. opintopsykologin vastaanoton ruuhkautumisena, kaikille apua tarvitseville ei tahdo löytyä aikoja.
Lisäksi opettajilta kuuluu viestiä hybridi-mallin kuormittavuudesta; samaan aikaan pitäisi kannatella niin lähikontaktissa kuin verkon välityksellä opetusta seuraavia. Helpommin sanottu kuin tehty, verkko-opetus kun tuppaa vaatimaan hieman erilaisia pedagogisia ratkaisuja kuin lähiopetus. Läsnä on myös aina se vaaroista kamalin; tekniikan pettäminen tunnin aikana, jolloin pitäisi sekunnissa muuttua opettajasta ja kouluttajasta IT-tueksi. Uudenlaisen roolin, uusien opetusmetodien ja uuden teknologian omaksuminen opetustyössä aiheuttaa varmasti ainakin osalle opettajista pientä extra-jännitystä ja lisätyötä. On oltava tarkkana, ettei jännitys ja lisätyö kasaannu liian suureksi kuormaksi poikkeuksellisten aikojen pitkittyessä.
Kansainvälisessä toiminnassa suurin huoli on niiden ulkomaalaisten opiskelijoiden kohdalla, jotka eivät ole pystyneet maahantulon rajoitusten ja lupaprosessien viivästymisten vuoksi saapumaan Suomeen ja ovat ”pakotettuja” etäopiskeluun ulkomailta käsin. Täältä korkean teknologian maasta meidän voi olla vaikea välillä ymmärtää, että esim. kehittyvien maiden opiskelijoille etäopiskeluun tarvittavat välineet – tietokone ja toimiva verkkoyhteys – eivät ole mitenkään itsestään selvyyksiä. Välineet ja niiden käyttö maksavat, joillekin jopa liikaa. Verkkoyhteydet ovat heikkoja. Aikaero vaikeuttaa live-onlineopetuksen seuraamista. Päivällä pitää ehkä tehdä töitä, jotta saa maksettua tarvittavat välineet ja yöllä on opiskeltava.
Olemmeko valmiita panostamaan ulkomaisiin opiskelijoihimme vaikkapa tukemalla etäopiskeluun tarvittavien välineiden hankkimista? Tietysti joku voi kysyä, onko korkeakoulun tehtävä taloudellisesti mahdollistaa opiskelijoidensa opiskelu, eikö siitä aiheutuvat kulut kuulu opiskelijoiden itsensä katettavaksi. Vasta-argumenttina voisi puolestaan heittää ilmaan Työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön koordinoiman vastikään julkaistun Talent Boost –toimenpideohjelman (https://tem.fi/talent-boost). Kuten tiedossa on, työikäisen väestön vähentyessä maahanmuutto ja kansainvälisten osaajien – ja heidän myötään kansainvälisten innovaatioiden ja investointien – liikkuvuus on ratkaisevassa roolissa Suomen hyvinvoinnille ja kilpailukyvylle. Mutta osaajista kilpailevat muutkin. Toimenpideohjelman tavoitteena on mm. tehdä Suomesta kansainvälisesti houkutteleva paikka opiskella ja työskennellä sekä edistää työelämän kansainvälistymistä, joka puolestaan mahdollistaa ulkomaalaisten osaajien jäämisen Suomeen. Mutta kuinka monta yhteiskuntamme tarvitsemaa osaajaa hukkuu matkan varrelle, koska korkeakoulut eivät ole valmiita panostamaan heihin vaikkapa yhden läppärin ja verkkoyhteyden verran? Heidät on kovalla työllä saatu jo hakemaan Suomeen, miten heistä pidetään kiinni?
Teknologisten haasteiden lisäksi tietysti oma kysymyksensä on henkinen sitoutuminen. Miten sitoutamme ulkomaalaiset opiskelijat etänä opintoihin ja korkeakouluyhteisöömme? Miten he pääsevät etänä mukaan opiskelijaelämään varsinaisen opiskelun lisäksi? Ryhmäytyminen ja samaistuminen ovat tärkeässä asemassa korkeakouluun ja Suomeen integroitumisessa. Pelkkä etäopiskelun mahdollistaminen ulkomaalaisille opiskelijoille ei riitä, vaan korkeakoulujen on mietittävä laaja-alaisesti kohdennettuja toimia ulkomaalaisten etäopiskelijoiden jaksamisen ja integroitumisen tueksi. Talent Boost ei ole vain digiboost, se on ennen kaikkea henkinen boost.
JAMKissa on tehty hyviä asioita henkisen boostin vahvistamiseksi; koulutusyksiköt ovat pitäneet webinaareja jaksamiseen korona-aikana liittyen ja jakaneet vinkkejä etäopiskeluun. Lisäksi JAMK tekee yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa Opiskelijan Kompassi– ohjelmassa, jossa ohjataan ja tarjotaan välineitä haastavien elämäntilanteiden kohtaamiseen ja oman hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Työtä on kuitenkin valtavasti kuten tämäkin polveileva kirjoitus osoittaa. Samaan aikaan on huolehdittava niin työntekijöiden kuin kotimaisten opiskelijoiden jaksamisesta ja vielä mietittävä kohdennettuja tukitoimia erilaisia haasteita kohtaaville ulkomaan etäopiskelijoille. Näin laajassa kokonaisuudessa tarvitaan koko korkeakoulun yhteistyötä ja yhteisiä linjauksia tukitoimista ja niihin panostamisesta. Asia ei ole vain yhden yksittäisen opettajatutorin, opinto-ohjaajan, opintopsykologin, tai edes koulutusyksikön asia. Se on koko korkeakoulun asia.
Niin ja jos jota kuta jäi mietityttämään, niin en missään nimessä pidä jättidigiloikkaa, etäopiskelua ja -opetusta huonona asiana! Päinvastoin, ne ovat tulleet jäädäkseen ja kuten alussa mainitsinkin, osalle opiskelijoita ja opettajia tämä moodi sopii enemmän kuin hyvin! Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että aina on niitä, jotka eivät pysty digiloikkaan, vaikka haluaisivatkin. Aina on niitä, joille tämä moodi tekee enemmän hallaa kuin hyvää. Eikä elämä loikista huolimatta edelleenkään kokonaisuudessaan siirry verkkoon, sillä aina on niitä jotka kokevat digiopiskelun ja digielämän olevan vain ”a near-life experience in a hot air matrix”. Aina on niitä, joille digiloikka onkin vain liikaa ääntä verkossa, liian kaukana todellisesta elämästä ja yhdessä oppimisesta. Korkeakoulujen on pidettävä huoli, etteivät ne loikkiessaan kovaa ja korkealle muutu ”tool of a tool”, jolloin vaarana on keinon muuttuminen itse päämäärää tärkeämmäksi.
Tämänkin etäopiskelu ja -työpäivän jälkeen on hyvä miettiä Nightwishin edellä mainittujen lainausten lisäksi ennen kaikkea tätä:
“The Earth has a real voice
Go out and get in”
(mistä ihmeestä on kyse…. kuuntele koko kappale Nightwish: Noise – Official Music Video, Youtube)
Nauttikaahan marraskuun pimeydestä kanssaeläjät, sillä se on varmasti totta!
Ensi kertaan,
Miska Lepistö, Kansainvälisten asioiden suunnittelija
ps. kiitos konsultoinnista JAMKin HyPe-tiimin (opiskeluhyvinvointiryhmä) kv-edustaja Katja Liimatainen