Torstai 21.3

Aamu alkoi tuttuun tapaan, kokoontumisella hotellin eteen odottamaan bussikuljetusta. Tällä kertaa kohteenamme oli Auramarine Asia Ltd. Yritys valmistaa valtamerialusten nesteenkäsittelylaitteita niin polttoaineen kuin painolastiveden käsittelyyn. Tehdaskierros toi myös tästä toimipisteestä selkeästi esiin hyvän järjestyksen, suunnitelmallisuuden ja siisteyden.

Tehtaan sisäinen logistiikka oli vakuuttavaa, mutta isäntien pyynnöstä tarkempi kuvailu jää vain ryhmän käyttöön.

 

Suomalaisinsinöörien osaamista hyödyntäen on viimeisten kolmen vuoden aikana suoritettu valtava tiedonhallinnan ja toiminnanohjauksen uudistusprojekti. Vanhat toimintatavat hylättiin toimintamallien kehityksessä, ja muutoksen tekijät keskittyivät vain optimointiprojektin toteuttamiseen. Suoritus on ollut täysin oppikirjan mukainen, ja lopputulos äärimmäisen vakuuttava. Vaikutus näkyy ja toiminnallisesti ja taloudellisesti.

Henkilöstön sitoutuminen yritykseen on kiinalaisittain poikkeuksellista johtuen enemmän eurooppalaisen johtamismallin noudattamisesta. Myös henkilöstön urakehityksen ohjaus on suoritettu oikeudenmukaisesti ja motivoiden. Esimerkiksi, ERP –järjestelmän käyttöönottajat on sijoitettu päättävään asemaan organisaatiossa projektin valmistuessa.

 

Illan pimetessä Shanghain logistiikka jatkaa kulkuaan, neonvalojen saattelemana.

 

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*