JAMKOn matkassa

Opiskelijakuntatoimintaa nyt jo entisen opiskelijakuntatoimijan silmin

Monthly Archives: lokakuu 2010

Vaalipohdintaa

Edustajistovaaleissa on JAMKOlla ollut kivaa kehitystä vuosien mittaan.

Vuonna 2005 edustajisto vuodelle 2006 valittiin JAMKOn historiassa ensimmäistä kertaa vaaleilla, jolloin ääniä annettiin yhteensä 549  ja äänestysprosentiksi tuli 22,6%.  Seuraavana vuonna äänestäneitä oli vain 482 ja äänestysprosentti jäi 19 prosentiin. Pieni notkahdus alaspäin ei kuitenkaan ollut pysyvää, sillä vuodelle 2008 valittiin edustajisto vaaleissa, joissa ääniä annettiin yhteensä 551 kappaletta, ja äänestysprosentti nousi taas paremmaksi ollen 20,3%. Vaikka ääniä annettiinkin enemmän kuin ensimmäisissä vaaleissa, jäi äänestysprosentti alhaisemmaksi johtuen JAMKOn positiivisesta jäsenmäärän kehityksestä.

Vuoden 2008 edustajistovaaleihin saatiin ehdokkaita enemmän kuin koskaan JAMKOn historiassa, yhteensä 58. Uusi sähköisesti toteutettu vaali nosti myös äänestysprosentin uudelle kymmenluvulle. Vaalien äänestysprosentti oli 32% ja äänimäärä yhteensä 909. Viime vuoden edustajistovaalit olivat menestys myöskin valtakunnallisella tasolla. Ehdolle asettautuneita oli huikeat 75 kappaletta ja äänestysprosentti nousi 37 prosenttiin ollen Suomen paras sekä opiskelijakuntien että ylioppilaskuntien keskuudessa. Ääniä annettiin yhteensä 1047 kappaletta.

Tämän vuoden vaalit ovat parhaillaan käynnissä. Ennakkoäänestys alkoi eilen ja päättyy huomenna. Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon torstaina 4.11.2010, jolloin tulokset illalla julkistetaan JAMKOn vaalitilaisuudessa Bar Brassa. Ehdolle asettautuneita on tänä vuonna yhteensä 70 kappaletta, eli kourallinen vähemmän kuin vuosi sitten. Jäsenmäärä JAMKOlla on suurempi kuin koskaan aikaisemmin tähän aikaan vuodesta, joten äänestysprosentin ylläpitäminen (lue: Suomen parhaimpana pitäminen) vaatiikin nyt ennätysmäärän äänestäjiä!!

Äänioikeutettuja opiskelijakunnan edustajistovaaleissa ovat vain opiskelijakunnan jäsenet, eli täällä meillä JAMKissa se tarkoittaa JAMKOn jäseniä. Jäsenmäärä tänään tätä blogitekstiä kirjoittaessani on jo 3055. Tämän lisäksi ilmoittautuneita jäseniä on vielä 89 kappaletta. Mikäli nämä ilmoittautuneet jäsenet maksavat jäsenmaksunsa ennen 1.11.2010 pääsevät he varsinaisena vaalipäivänä äänestämään, jolloin äänestäjiä parhaimmillaan olisi 3144 kappaletta. Mikäli äänestysprosentin halutaan pysyvän ainakin edellisvuoden 37 prosentissa, on äänestäjiä haalittava kasaan 1164 kappaletta. Ei mikään mahdoton saavutus sinänsä, mutta tokihan toiveikkaina ja tuloshakuisina tavoittelemme äänestysprosentin nousua seuraavalle kymmenluvulle eli 40 prosentiin. Tämä tarkoittaa 1258 äänestäjää. Huh, työsarkaa on siis riittämiin, jotta jäsenet saataisiin mahdollisimman hyvin aktivoitua. Koskettaahan vaalien tulos kuitenkin kaikkien JAMKin opiskelijoiden ensi vuotta.

Juhlahumua

JAMKO täyttää tänä vuonna sekä 5 että 10 vuotta. Riippuu täysin ajatustavasta. Julkisoikeudellinen yhdistys Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskleijakunta JAMKO perustettiin vuonna 2005 kun ammattikorkeakoululakiin opiskelijakuntapykälä säädettiin. Lakisääteisen aseman 5-vuotis juhlat vietetään siis tänä vuonna. Kuitenkin rekisteröity yhdistys Jyväskylän ammattikorkeakouluopiskelijat – JAMKO ry perustetttiin jo vuonna 2000. Tänä vuonna JAMKO onkin jo siis 10-vuotias.

Monet muistavat JAMKOn viettäneen kaksi vuotta sitten 3-vuotisjuhlaansa. Tällöin juhlittiin juurikin lakisääteistä asemaa opiskelijakuntana. Koska tänä vuonna JAMKO järjesti sarjassaan kymmenennet Tursajaiset, on täysin luonnollista, että juhlimmekin 10-vuotista taivalta.  Päivittäisen toiminnan tasolla ry:n ja opiskelijakunnan elämä on ollut erittäin samankaltaista. Opiskelijakuntana JAMKO on jatkanut niitä hyviä perinteitä ja toimintaa mitkä ry:ssä kehittyivät vuosien aikana. Voimme siis hyvillä mielin juhlia myös toiminnan 10-vuotista jatkumoa.

Virallinen vuosijuhla vietetään tulevana lauantaina kutsuvieraiden seurassa. Mukava huomata miten JAMKO on kerännyt yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä vuosien aikana, kun juhliin saapuu paljon vieraita monesta eri yhteydestä tunnettuina. Myös JAMK, JYY, SAMOK ja monet muut opiskelijakunnat kunnioittavat JAMKOn vuosijuhlaa läsnäolollaan omia opiskelija-aktiiveja unohtamatta. Lauantain juhlasta tulee varmasti ikimuistoinen ainakin meille nykyisille ja varmasti myös vanhoille JAMKO-toimijoille.

Ennen juhlia on kuitenkin vielä töitä paiskittavana. Ensi viikolla vietetään JAMKOn ja KOOLS ry:n liikunta- ja hyvinvointiviikkoa, kastetaan yhteistyössä JAMKin koulutusalajärjestöjen kanssa uusien opiskelijoiden (ja miksei vanhojenkin) haalarit ja nauretaan Mikko Vaismaan huumorille JAMKOn jälki-istunnossa. Valmisteltavaa siis riittää myös muuhun kuin vuosijuhlaan. Ja onhan se opiskelijan arkikin hoidettava kun Kauppakadun Appro vetää haalarikansan vaellukselle nyt torstaina.