JAMKOn matkassa

Opiskelijakuntatoimintaa nyt jo entisen opiskelijakuntatoimijan silmin

Daily Archives: 2011/04/26

Oodi 80-luvun alulle -K25-

Sukupolvien välisistä eroista kun puhutaan, tulee mieleen usein vuosikymmenien väliset ikäerot: meidän ikäluokka verrattuna vanhempiimme, vanhempiemme sukupolvi verrattuna isovanhempiimme ja niin edelleen. Kuitenkin yhtä häkellyttäviä eroja ihmisten toiminnoissa ja käyttäytymisessä oman kokemukseni mukaan löytyy pienemmälläkin ikäjakaumalla tarkasteltuna.

Miettikääpä nyt. Kun minä olin ala-asteella, ei siellä tuolloin tietokoneita käytelty. Nyt ne taitaa olla arkipäivää jo tarhaikäisille. Kun minä olin pieni, oli Neuvostoliitto ja kaksi Saksaa. Oli kylmä sota ja YYA-sopimus. Presidenttinä Mauno Koivisto, joka by the way valittiin nykyään käytetyn suoran kansanäänestyksen sijaan vielä valitsijamiesvaalein (aina ei siis normaalilla kansalaisella ollut mahdollista suoraan äänestää omaa ehdokastaan).

Joillekkin tämänkin koulun opiskelijoille nämä asiat ovat vain historian kirjoista luettua ajan havinaa. Osa meistä on kokenut sodan pelon Neuvostoliiton luhistuessa ja Berliinin muurin murtuessa, osa on pelännyt sotia vain katsomalla jännittäviä action filmejä. Sitten oli 90-luvun lama. Monet muuttivat pienempiin asuntoihin, meni työpaikat ja autot ja rahaa ei ollut. Vaikkei se nyt varsinaisesti pikkutyttöä hetkauttanut, tuli devalvaatiot ja markan kellumiset käsitteinä tutuiksi. Niin ja tapahtuipa tuo Tšernobylin ydinvoimalaräjähdyskin tuolloin. Tässä vaiheessa suosittelen herkkähipiäisimpiä alle 25 vuotiaita siirtymään vaikkapa Facebookin ihmeelliseen maailmaan… 😉

Kai se jättää jälkensä ihmiseen, millaisia aikoja on elellyt. Tai sitten jotain muuta merkittävää on tapahtunut, koska 80-luvun loppupuolella ja myöhemmin syntyneet ovat ihan eri planeetalta kuin me vähän vanhemmat. En halua yleistää, toki tässä joukossa on paljon poikkeuksiakin, mutta viime aikoina ihmisiä ja heidän toimintaansa seurailleena olen yhdessä niin sanotun tarkkailijaryhmäni kanssa huomioinut, että erot ovat huomattavia. Tämän huomaa ihan päivittäisissä toiminnoissa.

Vaikka nykynuorison sanotaan ja uskotaan olevan sitä varsinaista IT-ajan kansaa, tuntuu välillä siltä, ettei nuoret osaa edes Googlea hyödyntää. Tai ehkä se on se oma-alotteisuuden puute, mikä näkyy myös monessa muussa. Ihmiset eivät omatoimisesti tee juuri mitään, kaikki pitää saada kultatarjottimella ojennettuna. Tiedonhaku on liikaa, ruoka pitää olla katettuna valmiiksi pöytään ja sitten odotetaan, että joku muu korjaa jäljet. Sitä seuraa kiittämättömyys. Kun joku sitten tarjoaa sen tiedon Googlen sijaan (toisin sanoen Googlaa puolestasi), tekee ruoan ja kattaa pöydän tai siivoaa toisien sotkut, ei siitä tajuta yhtä pientä sanaa antaa vastalahjaksi. Kyllä meille Tšernobylin ajan lapsille on vielä opetettu, että ihmisille sanotaan kiitos. Ja että kukaan ei tee asioita puolestasi vaan sinun itse tulee toimia tavoitteidesi eteen.

Se on aivan helvetin ärsyttävää ja järkyttävää, että mitä nuorempia ihmiset ovat, sitä vähemmän he itse viitsivät. Sanonta pullamössökansasta on varmaan monelle tuttu, ja voisin melkeinpä sanoa, että paikkaansa pitävä. Mutta tähänpä sitten taas monet näistä parjaamistani nuorista tarttuu ja vetää herneet nenään. Tottakai. Eihän se heidän vika ole, että ajat ovat olleet suotuisampia, ja he ovat tottuneet vähän parempaan palveluun yhteiskunnassa kuin me vanhemmat. Ja kuten jo aiemmin totesin, aina on niitä poikkeuksiakin. On sitten vain peiliin katsomisen aika, kun miettii onko poikkeus vai pullamössö. Osallistuuko yhteisten tilojen siistinä pitämiseen, auttaako toisia arjen pyörittämisessä vai tullaanko suoraan katettuun pöytään, syömisen jälkeen poistutaan edes ajattelematta sitä, että joku joutuu korjaamaan kaiken ruoan ja astiat pois. Onko tässä kyse oma-alotteisuuden puutteesta ja kiittämättömyydestä, vai onko se vaan silkkaa piittaamattomuutta ja ajattelemattomuutta? Vai onko kyse yksinkertaisesti sukupolven vaihdoksesta? Kyllähän äitinikin ikäluokka on varmasti päivitellyt oman aikani nuorisoa, sodassa taistelleista isovanhemmistani puhumattakaan.

Niin ne ajat muuttuu, mutta mihin suuntaan? Katso sinäkin peiliin…


P.S. Tämän kirjoituksen nimi piti olla Oodi Tšernobylille, koska pienellä mustan huumorin porukalla vitsikkäästi uskottelemme ydinsäteilyn 80-luvun puolivälissä iskeneen meihin positiivisin vaikutuksin. En kuitenkaan näinä Fukushiman aikoina viitsi, vaikka Tšernobylin 25-vuotis ”juhla”päivää tänään vietetäänkin. Kaikki asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä ja kuulla suorastaan säteileviä vinkkejä ja aallon kestäviä teorioita ydinsäteilyn vaikutuksiin liittyen. Tämän ajatuksen takana alkaa olla jo niin paljon porukkaa, monen ikäistä (ei kuitenkaan vauvasta vaariin, koska säteilyä kokemattomat eivät tätä ajatusta noin vain hyväksy), että emme voi tokikaan ihan kamalan väärässä olla.