JAMKOn matkassa

Opiskelijakuntatoimintaa nyt jo entisen opiskelijakuntatoimijan silmin

Tag Archives: opiskelija

Maksuton koulutus? Ketä kiinnostaa!!

Tänään Helsingissä järjestettiin opiskelijoiden suurmielenosoitus maksuttoman koulutuksen puolesta. Uhkakuvat 1000 euron lukukausimaksuista ei ilmeisestikään monia pelota, sillä paikan päällä arvioitiin olleen noin parisen tuhatta nykyistä, tulevaa tai jo valmistunutta opiskelijaa. Pelkästään Helsingissä on opiskelijoita useita kymmeniä tuhansia ja kun siihen lasketaan vielä naapurikaupungit mukaan, on opiskelijoiden lukumäärä pääkaupunkiseudulla jo yli 100 000. Mielenosoitukseen porukkaa kiikutettiin kuitenkin ympäri Suomea, Turustakin kymmenen bussin voimin. Jyväskylässä JAMKO löi hynttyyt yhteen JYYn kanssa ja porhalsi mieltään pääkaupunkiimme osoittamaan yhteisellä linjurilla. Vaikka matkaa yhteisen hyvän eteen täälläkin tarjottiin ilmaiseksi, lähti matkaan vain muutama opiskelija. Hekin lähes kaikki opiskelija-aktiiveina toimivia. Muitako ei asia kiinnostanut? Ei edes ilmainen päiväreissu Helsinkiin?

Pelkästään lyhyellä matikalla päässä laskettuna tekee 2000 euroa per vuosi lukuvuosimaksuja kolmen ja puolen vuoden tutkinnossa 7000 euroa. Sitten kun otetaan huomioon opintojen jo lähes standardimainen mutta sallittu venyminen vuodella, kertyy hintaa laadukkaalle AMK-tutkinnolle 9000 euroa. Jo nyt monen on tehtävä töitä opintojensa ohessa elääkseen, mutta entäpä kun maksettavana on 2000 euroa opintomaksua vuosittain? Opinnot venyy jälleen ja pian koulutus maksaakin niin paljon, että opiskelija mieluummin tekee mitä tahansa töitä kuin syöksee itsensä velkahelvettiin koulun takia. Etenkin kun saman aikaisesti OECD ehdottelee opintotuen korvaamista opintolainalla…

Itsehän en kyllä pystyisi maksamaan tuollaisia summia. Mutten myöskään syntynyt kultalusikka suussa. Onneksi puolueet tänään vakuuttivat, ettei minun – eikä myöskään sinun tarvitse ainakaan lähitulevaisuudessa maksaa opiskelusta. Pääasia on kuitenkin se, että reissulle lähteneet saivat kokea upean päivän kirjavan opiskelijajoukon seassa meidän kaikkien asiaa ajaen. Ja tottakai opiskelijatapahtumassa meno on ollut opiskelijamaista, hauskaa on pidetty ja hulluteltu. Ja ihan ilmaiseksi!!! Näin sen opiskelijaelämän kuuluisikin toimia!!