JAMKOn matkassa

Opiskelijakuntatoimintaa nyt jo entisen opiskelijakuntatoimijan silmin

Tag Archives: työnhakija

Operaatio: yhteiskuntatakuu 2013

Hallitusohjelmaan kevään vaalien jälkeen kirjattiin nuoria ja nuoria aikuisia koskeva uudistus nimeltä yhteiskuntatakuu. Sen myötä vuodesta 2013 alkaen jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu- tai opiskelupaikka kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

Kuulostaa hyvältä kirjaukselta. Se kuitenkin vaatii toteutuakseen aktiivisuutta erityisesti nuorelta. Ensinnäkin työttömyyden alkamisajankohdaksi lasketaan se hetki, kun nuori ilmoittautuu työvoimatoimistossa työttömäksi työnhakijaksi. Tämä vaatii nuorelta melkoisia ponnistuksia, sillä useinhan tälläiset asiat ovat niitä ”ehtiihän sitä ensi viikollakin” -tyyppisiä ”ei niin kiireisiä” -velvollisuuksia. Etenkin jos nuori on vasta valmistunut. Ei sitä heti ensimmäisenä arkipäivänä painella työkkäriin yhteiskuntatakuun nimissä, vaan ensin bailataan, piipahdetaan etelässä ja reilataan pitkin Eurooppaa ihan ansaitusti. Onhan sitä juuri opiskellut itsensä vapaaksi  yhteiskunnan kahleista, ja vihdoin elämä antaa mahdollisuuden seikkailla ja kokea jotain aivan uutta ja ihmeellistä.

Itse uskon vahvasti, että siinä vaiheessa kun opintolainat, jotka on vielä viime hetkellä ennen valmistumista nostettu tilille, jotta se edellä kuvattu villi vapaus voisi oikeasti olla totta myös käytännössä, on loppu, ja oman alan töitä ei noin vain viikossa parissa löydykään, lähdetään työvoimatoimistoon yhteiskuntatakuuta vaatimaan. Voin sieluni silmin nähdä sen pullahtaneen silmäparin, kun yhteiskuntakuun lupaamaa työ-, harjoittelu- tai opiskelupaikkaa ei ihan tosta noin vaan tiskiltä käteen lätkäistäkään, vaikka kuinka vastavalmistunut tutkintotodistuksensa päivämäärää virkamiehille- ja naisille osottaisi.

No, hyvä tiedottaminen eri tiedotusvälineissä ja jo opinahjoissa käytävässä ohjauksessa varmasti ehkäisee tälläistä väärinymmärrystä. Kunpa se tiedotus vain saataisiin toimimaan ja ohjauskin paremmaksi koulutusasteesta riippumatta. Pikku juttuja. Onneksi tänään aloittaa myös yhteiskuntatakuuta valmisteleva työryhmä, jossa opiskelijatkin ovat SAMOKin ja SYLin sekä toisen asteen valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen toimesta edustettuina. Kenties siellä nostetaan esiin rahoituksen ja eri tahojen vaatiman tiiviin yhteistyön haasteiden lisäksi viestinnällinen osuus, joka varsinkin nuorten kohdalla on merkittävä tekijä asiassa kuin asiassa.