Aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen koulutuksen organisaatioiden yhdistäminen – todellisia hyötyjä vai projekti projektin vuoksi?


Reijo Koski, Sami Korhonen, Hannu Kyllönen ja Jouni Lukkari

 

Tämän artikkelin tavoitteena oli selvittää monessa koulutusorganisaatiossa meneillään olevan toisen asteen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen ammatillisen koulutuksen hallintojen yhdistämistä. Artikkelilla pyrittiin vastaamaan kysymykseen: onko aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen koulutuksen yhdistäminen tarpeellista, järkevää ja /tai kannattavaa koulutusten tai organisaation tasolla. Artikkelissa pyrittiin myös selvittämään niitä käytännöstä, valtiovallasta ja muista syistä syntyviä paineita, jotka ajavat toisen asteen ammatillisia oppilaitoksia aikuiskoulutuksesta ja nuorisoasteen koulutuksesta vastaavien hallintojen yhdistämiseen.

Artikkelia varten haastateltiin Kainuun ammattiopiston henkilökuntaa, jotka toimivat eri työssään organisaation eri asematasoilla. Haastatellut henkilöt halusivat pysyä nimettöminä, johtuen osittain Kainuun ammattiopistossakin käynnissä olevasta muutoksesta. Yleinen käsitys ja mielipide tuntuu olevan se, että myös Kainuun ammattiopistossa ollaan pikkuhiljaa menossa kohti tämän artikkelin aiheena olevaa aikuiskoulutussektorin ja nuorisoasteen koulutussektorin yhdistämistä.

Artikkelin kirjoittajat toimivat Kainuun ammattiopiston aikuisopiston opettajina. Toimialoina kirjoittajilla on rakennustekniikka ja logistiikka, joissa he opettavat kaikilla tutkintotasoilla ja useissa tutkintoon johtamattomissa koulutuksissa.

Sisällys
1 Yhdistämiseen ajavia taustatekijöitä
1.1 Todellisia tarpeita, kuviteltuja hyötyjä ja imagokysymyksiä
1.2 Ammattiopistostrategia
1.3 Alueelliset tekijät
2 Aikuis- ja nuorisosektorin eroja
2.1 Koulutukselliset erot
2.2 Rahoitus
2.3 Henkilöstö
3 Huono naimakauppa vai hyvä avoliitto?
Lähteet

1 Yhdistämiseen ajavia taustatekijöitä

Aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen koulutuksen hallintojen yhdistäminen toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa on monen koulutuskuntayhtymän ja muun vastaavan koulutusta antavan organisaation kunnianhimoinen tavoite. Monissa tapauksissa konkreettinen ”saman peukalon alle” yhdistäminen on kuitenkin tarpeetonta. Päällekkäisiä resursseja voidaan poistaa, tarvitsematta silti hallinnollisesti yhdistää aikuiskoulutusta ja nuorisoasteen koulutusta, samoin kuin toiminnan kannalta tarpeellisten resurssien käyttöä voidaan tehostaa ilman yhteistä hallintoa.

takaisin alkuun

1.1 Todellisia tarpeita, kuviteltuja hyötyjä ja imagokysymyksiä

Syynä yhdistämispyrkimyksiin on monissa tapauksissa taloudellisten säästöjen hakeminen, ja sitä kautta eloonjäämistaistelussa ja rajussa kilpailussa selviäminen. Nykyisessä ankarasta lamasta toipuvassa Suomessa se onkin varsin houkutteleva syy monen koulutusta antavan organisaation kohdalla. Näissä tapauksissa tulisi kuitenkin varsin kriittisesti tarkastella sitä, saadaanko yhdistämisestä todellisia taloudellisia hyötyjä.

Joissain tapauksissa ja joillakin koulutusaloilla kysymyksessä on kuitenkin varsin perustelluista käytännön syistä lähtevä yhdistämistarve. Tällaisia syitä löytyy yleensä kone- ja laitevaltaisilta aloilta, joilla opetukseen käytettävä kalusto on huomattavan kallista. Onhan toki varsin ymmärrettävää, ettei esimerkiksi 200 000 € maksavan ajoneuvoyhdistelmän tai saman verran maksavan traktorin tai muun koneen tai laitteen seisottaminen tyhjän panttina ole taloudellisesti tai millään muullakaan mittarilla mitattuna järkevää. Kalliin kaluston järkevään hyödyntämiseen päästään kuitenkin monella muullakin keinolla, eikä tarvetta hallinnolliseen yhdistämiseen välttämättä sen vuoksi ole.

Liian usein tämän tapaisten projektien yhteydessä vaikuttimena on kuitenkin todellisuudessa syystä tai toisesta pois lähtevän ylemmän asematason johtajan halu jättää ”sormenjälkensä” organisaatioon. Tällaisessa tapauksessa seurauksena on liian usein täydellisen epäonnistunut lopputulos, koska muutos runnotaan väkisin läpi kovalla vauhdilla, ajattelematta käytännön seikkoja ja niiden toteutuksia. Usein projektin läpivieminen muodostuu lisäksi arvovalta tai ego kysymykseksi. Tällaisessa tapauksessa projektia ei voida ongelmien ja epäonnistumisten havaitsemisesta huolimattakaan keskeyttää ja peruuttaa hallitusti lähtöpisteeseen, koska siitä muodostuisi selkeä arvovaltatappio. Niinpä asiaa ajetaan kuin ”käärmettä pyssyyn”, ja loppujen lopuksi projektin ”moottorina” toiminut henkilö poistuu kuvioista alkuperäisen suunnitelman mukaan, ja epäonnistuneen projektin seurausten kanssa jäävät painimaan sellaiset henkilöt, jotka jo alunperinkin näkivät ongelmat ja virheet.

takaisin alkuun

1.2 Ammattiopistostrategia

Keväällä 2006 käynnistetyn opetusministeriön hankkeen tavoitteena on nopeuttaa ammatillisen koulutuksen järjestäjien verkoston kokoamista. Verkoston kokoamisen tarkoituksena on parantaa alueellisen kehittämistyön edellytyksiä ja erilaisten resurssien käytön tehokkuutta. Hankkeen toteutustapa on koulutuksen järjestäjien ja opetusministeriön välinen vuorovaikutusprosessi. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

takaisin alkuun

1.2.1 Tavoitteet

Ammattiopistostrategian ja siihen liittyvän järjestäjäverkoston kokoamishankkeen tavoitteena on riittävän vahvan taloudellisen, toiminnallisen ja rakenteellisen pohjan muodostaminen, jotta ammatillisen koulutuksen järjestäminen olisi alueellisesti ja koulutusalakohtaisesti tehokasta, ja järjestettävän koulutuksen vaikuttavuus paranisi. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Hankkeen tärkeimpiä tavoitteita ovat

  • turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti
  • parantaa koulutusten työelämävastaavuutta ja asiakassuuntautuneisuutta
  • elinikäisen oppimisen ja yksilöllisten opintopolkujen edellytysten vahvistaminen
  • molempien kieliryhmien tarpeet huomioiden turvata koulutusten saavutettavuus maan joka kolkassa. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Muodostamalla koulutuksen järjestäjistä riittävän suuria alueellisia tai muuten vahvoja ammattiopistoja, saadaan koulutusten järjestäjien verkoston palvelukykyä vahvistettua ammattiopistostrategian mukaisesti. Muodostettavien ammattiopistojen toiminnan tulee kattaa kaikki koulutuspalvelut ja yksiköt. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Kun monialaisista ammattiopistoista muodostetaan kattava verkosto, voidaan koulutustarjontaa suunnata joustavammin ja samalla saavutetaan kattava alakohtainen koulutustarjonta. Tarkoituksena on turvata erikoistuneiden koulutuksen järjestäjien toiminta. Tällöin alueella voi edellä mainittujen lisäksi toimia pienempiä ja tarjonnaltaan suppeampia koulutusten järjestäjiä, joiden työelämäyhteydet oman alansa kehitystyö ovat vahvalla pohjalla. Ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen kehittämispolitiikan tavoitteet on tarkoitus sovittaa yhteen jo hankkeen valmistelutyössä. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Ammattiopistostrategian pohjalta syntyvillä ammattiopistoilla on parempi taloudellinen perusta toiminnalleen ja sitä kautta ne pystyvät kohdistamaan resurssejaan entistä tehokkaammin ja joustavammin. Ammattiopistoilla on myös paremmat eväät kehittää pätevän henkilöstönsä ammatillista osaamista, samoin kuin muidenkin resurssiensa ylläpitämistä ja uudistamista. Ammattiopistojen edellytykset jatkuvasti kasvavan aikuiskoulutuksen turvaamiseksi paranevat vakaampien ja parempien toimintaedellytysten myötä. Kun ammattiopistojen koulutustehtävä laajenee aiempiin koulutusyksiköihin verrattuna, myös niiden mahdollisuudet vastata alueellisesti muuttuviin koulutustarpeisiin paranevat. Samalla uudelleen organisoituneiden ammattiopistojen mahdollisuudet palvelukykynsä parantamiseen sekä tuloksellisuuden ja tehokkuuden lisäämiseen paranevat. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Uudistuksen myötä ammatillisen koulutuksen järjestäjät hahmottuvat entistä selkeämmin toimivana kokonaisuutena niin opiskelijoille iästä riippumatta, kuin myös muille yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Uudistusten myötä syntyvistä ammattiopistoista tulee vahvoja ja merkittäviä alueellisia toimijoita yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rinnalle. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Strategian toimeenpanon tavoitteena on tukea ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistuksen tavoitteita ja edesauttaa tavoitteiden toteutumista. Samalla vahvistetaan aikuiskoulutussektorin edellytyksiä vastata yksilöllistyviin aikuiskoulutuksen tarpeisiin ja kasvavaan kysyntään, kokoamalla ja yhdistämällä pienempien toimijoiden palveluita ja resursseja. (Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. 2009, 9.)

Uuden strategian myötä koulutusten järjestäjät voivat tuottaa koulutukseen ja kehittämiseen liittyvät palvelut parhaaksi katsomallaan tavalla syntyvien koulutusorganisaatioiden puitteissa. Päätöksissä ja niiden pohjalta tarjottavissa palveluissa tulee ottaa huomioon alueen työvoima- ja koulutustarpeet sekä muut alueelliset erityispiirteet. Edellä mainitut seikat tulee ottaa huomioon myös koottaessa useampia aikuiskoulutuspalvelujen tuottajia saman ammattiopiston yhteyteen. Jotkin pääasiassa aikuiskoulutuspalveluja tuottavat organisaatiot muodostavat nykyiselläänkin riittävän suuria yksiköitä, toimiakseen koulutuksen järjestäjänä jonkin laajemman valtakunnallisen palvelutehtävänsä vuoksi. (Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. 2009, 9.)

Ammattiopistostrategia on yhdistänyt ammattiopistoiksi entisiä ammattikouluja, ammattioppilaitoksia, kauppaoppilaitoksia, terveydenhuolto-oppilaitoksia, maatalousoppilaitoksia ammatillisia kurssikeskuksia ja aikuiskoulutuskeskuksia ym. oppilaitoksia. Toisinaan yhteen liittyneet oppilaitokset saattavat olla maantieteellisesti hyvinkin etäällä toisistaan. Myös toimialoiltaan täysin erilaiset oppilaitokset on ammattiopistostrategian seurauksena liittynyt yhteen. Tällainen monialaisuus ja maantieteelliset etäisyydet luovat omat haasteensa oppilaitosten organisaatioille. (Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. 2009, 9)

takaisin alkuun

1.3 Alueelliset tekijät

Eteläisessä Suomessa taajaan asutuilla seuduilla nähdään saavutettavia hyötyjä nimenomaan taloudellisissa seikoissa, koska fyysisesti lähekkäin sijaitsevia hallinnollisia keskuksia ei koeta järkeviksi. Toisaalta etäisyyksien lyhyyden vuoksi mm. kalusto-, tila- ja henkilöstöresurssien käyttö on helppoa.

Harvaan asutuilla seuduilla etäisyydet saattavat olla melkoisiakin, mutta oppilaitosten yhdistymisen myötä pienissä yksiköissä ei kannata pitää koko linjaorganisaatiota, vaan yksikön johto saattaa sijaita satojen kilometrien päässä. Tällaisten etäisyyksien ollessa toimipisteiden välissä, ei tila-, kalusto- tai henkilöstöresurssien joustava käyttö toimipisteiden kesken ole enää mahdollista. Näissä tapauksissa säästöjä saadaan vain hallinnon ja tukitoimien yhdistämisestä, sekä sellaisten resurssien yhteisestä käytöstä, joita voidaan käyttää ”lankoja pitkin”.

takaisin alkuun

2 Aikuis- ja nuorisosektorin eroja

Kuten jokainen lukija saattaa arvata, siunaantuu tällaisista oppilaitosten välisistä yhdistymisistä monenlaisia käytännön ongelmia. Toisinaan nämä ongelmat sysäävät liikkeelle hyviäkin asioita, joita ei kenties muuten olisi osattu edes etsiä, saati sitten viitsitty käyttää.

takaisin alkuun

2.1 Koulutukselliset erot

Kun puhutaan toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta, puhutaan samalla myös tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Aikuiskoulutuksessa tutkinnot perustuvat näyttötutkintoihin, kun taas nuorisoasteella koulutus perustuu ammattiosaamisen näyttöihin. Aikuiskoulutuksessa näyttötutkintoon tuleva opiskelija saattaa hallita vaadittavat taidot aiempien opiskelujensa perusteella tai pitkän työkokemuksensa myötä ennestään, jolloin valmistavaa koulutusta ei tarvita lainkaan tai sitä tarvitaan hyvin vähän.

Vaikka tutkintojen sisällöt ovatkin yhtenäiset, toteutetaan koulutukset kuitenkin aikuiskoulutuksessa ja nuorisoasteen koulutuksessa erilaisilla aikatauluilla. Tästä johtuen koulutusten ja niihin liittyvien oppilasryhmien yhdistäminen on käytännössä useimmiten mahdotonta, lukuun ottamatta ulkopuolisten tahojen hallinnoimia koulutuksia, joissa koulutusten sisältö ja toteutustapa määräytyy koulutuksia hallinnoivien tahojen määräysten mukaisesti.

takaisin alkuun

2.1.1 Aikuiskoulutus

Aikuiskoulutuksen alalla tutkintoon johtava koulutus pitää perustutkintojen ja siihen valmistavan koulutuksen lisäksi sisällään myös ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot, sekä näihin johtavan valmistavan koulutuksen. Tämä tuo mukanaan sen tosiasian, että opiskelijoiden taso ja taustat vaihtelevat huomattavasti. Toisaalta opiskelijana saattaa olla nuorisoasteen opinnot keskeyttänyt juuri 18 vuotta täyttänyt nuori, toisaalta taas opiskelijana saattaa olla 50 vuotias ammattimies, joka on syystä tai toisesta tullut suorittamaan ammatillista pätevyyttä omaan työhönsä. Näiden lisäksi joukkoon mahtuu lukematon määrä työttömiä, jostain syystä ammattia vaihtavia tai tutkintonsa tasoa korottavia (ammattitutkinnosta erikoisammattitutkintoon).

Lisäksi aikuiskoulutuksena suoritetaan lukemattomia tutkintoon johtamattomia koulutuksia. Tällaisia koulutuksia ovat esimerkiksi erilaiset korttikoulutukset, yrityskohtaisesti räätälöidyt ammatilliset lisäkoulutukset sekä erilaiset ammattipätevyyden jatkokoulutukset. ). Erona nuorisoasteen koulutukseen on se, että aikuisopinnoissa näyttötutkintoon tulevan opiskelijan ei ole pakko osallistua valmistavaan koulutukseen, lukuun ottamatta joitakin tiettyjä erikoiskoulutuksia.

Aikuiskoulutukseen tuleva opiskelija on yleensä jo itsenäistynyt tai ainakin itsenäistymässä, jolloin koulutuksellinen vastuu ja tarve rajautuvat lähinnä vain ammatilliseen koulutukseen ja kasvatukseen. Toisinaan opettaja joutuu kuitenkin aikuisopetuksessakin perheterapeutiksi, purkautumiskanavaksi tai muuksi vastaavaksi kouluelämään kuulumattomien asioiden kuuntelijaksi ja neuvojaksi. Erona nuorisoasteen koulutukseen on kuitenkin se, että opettajan ei tarvitse puuttua näihin koulumaailmaan kuulumattomiin asioihin, ellei hänen mielipidettään erikseen kysytä.

Aikuiskoulutuksen alueellinen kehittämisvastuu on varsin merkittävä. Aikuiskoulutus pystyy myös vastaamaan huomattavasti nuorisoasteen koulutusta nopeammin alueellisiin työvoiman tarpeen äkillisiin muutoksiin. Koska aikuiskoulutus toimii yleensä liikelaitoksen tavoin, joutuu se väistämättä vastaamaan työelämän tarpeisiin, jolloin oppilaita vetävien niin sanottujen ”muotialojen” koulutusta ei tehdä työelämän tarpeiden kustannuksella.

2.1.2 Nuorisoasteen koulutus

Nuorisoasteen koulutuksessa tavoitteena on perustutkinto, opiskelijoiden ollessa lähes poikkeuksetta peruskoulusta tulleita nuoria. Nuorisoasteen ammatilliseen koulutukseen kuuluu tutkintoon valmistava opetus, johon opiskelijan on osallistuttava. Toisin kuin aikuisopiskelussa tutkintoa ei pääse suorittamaan ilman valmistavaa koulutusta.

Näiden opiskelijoiden koulutuksessa varsinaisen ammatillisen koulutuksen lisäksi erittäin tärkeäksi muodostuu myös niin sanottu kasvatuksellinen osuus. Aikuistuva nuori tarvitsee esikuvia ammatillisessa elämässä yhtä paljon, kuin työelämän ulkopuolista arkielämää silmälläpitäenkin. Opettaja joutuu siis varsin useinkin puuttumaan oppilaiden siviilielämän tekemisiin, jos ei nyt ihan opettajana, niin ainakin jonkinlaisena ammatillisena isähahmona.

Edellä mainittujen seikkojen johdosta opettajaresurssien käyttö ristiin saattaa muodostua melko haasteelliseksi varsinkin opettajille itselleen. Ei ole helppoa yhtäkkiä loikata aikuisten opettajan saappaista nuorison opettajaksi tai päinvastoin. Myös ryhmien yhdistäminen on pääsääntöisesti hankalaa, johtuen opiskelijoiden motivaatioissa ja taustoissa olevista eroista.

takaisin alkuun

2.2 Rahoitus

Valtio ja kunnat rahoittavat ammatillisen peruskoulutuksen. Tämän lisäksi koulutuksen järjestäjät saavat rahoitusta ammatilliseen lisäkoulutukseen. Koulutuksen järjestäjät saavat rahoituksensa laskennallisilla perusteilla. Jokaiselle koulutuksen järjestäjälle on määrätty opiskelijakohtainen yksikköhinta, joka määräytyy mm. sen perusteella, minkä alojen tai tutkintojen koulutusta koulutuksen järjestäjä tarjoaa ja missä koulutusmuodoissa koulutusta annetaan. Rahoitukseen vaikuttavat eri alojen oppilasmäärien lisäksi koulutuksen järjestäjän tuloksellisuus. Tuloksellisuuteen vaikuttavat työllistyminen, siirtyminen korkea-asteen jatko-opintoihin, opintojen keskeyttämisen vähentyminen, koulutuksen läpäisyaste, opetushenkilöstön kelpoisuus ja henkilöstön kehittäminen. Nämä rahoitusmuodot ovat pääosin samoja, riippumatta siitä, puhutaanko nuorisoasteen koulutuksesta vai aikuiskoulutuksesta. Koulutuksen järjestäjät päättävät rahoituksen jakamisesta oman organisaationsa sisällä, koska rahoittaja ei aseta vaatimuksia tai ehtoja rahojen jakamisen suhteen.

Julkisen rahoituksen lisäksi nuorisoasteella saadaan muodollista lisätuloa, myymällä palveluita oman oppilaitoksen ulkopuolelle. Pääasiassa nuorisoasteen koulutuksen rahoitus on kuitenkin julkisen rahoituksen varassa.

Aikuiskoulutuksen puolella taas merkittävä osuus rahoituksesta tulee nimenomaan koulutusten ja niihin liittyvien tuotteiden myynnistä ulkopuolisille. Suurin yksittäinen koulutusten ostaja lienee tällä hetkellä työvoimaviranomainen, jonka vuosittain hankkimien koulutusten arvo liikkunee 150 miljoonan euron paikkeilla. Yritykset rahoittavat merkittävästi aikuiskoulutuksen toimintaa, hankkimalla koulutuksia henkilöstölleen. Koulutukset koostuvat osittain ammatillisista lisäkoulutuksista ja osittain yrityksille räätälöidyistä ”kovan rahan” koulutuksista, jotka yritykset maksavat kokonaan omasta pussistaan tai käyttävät niihin esimerkiksi henkilöstön kehittämiseen saatavia tukia. Merkittävä koulutuksen osa-alue ovat erilaiset kortti- ja passikoulutukset, sekä tekniikan ja liikenteen alalla autonkuljettajille pakollisiksi tulleet ammattipätevyyden jatkokoulutukset.

takaisin alkuun

2.3 Henkilöstö

Aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen henkilöstön työsuhteisiin liittyviä eroja ei myöskään voida jättää huomiotta. Nuorisoasteen opettajilla esimerkiksi lomien ajankohdat määräytyvät oppilaiden lomien mukaan, kun taas aikuisopetuksen puolella lomat voidaan työnantajasta riippuen sopia hyvinkin joustavasti. Viikoittaisten työtuntien määrissä on niin ikään merkittäviä eroja, nuorisoasteen opettajan opetusvelvollisuuden ollessa alle 30 tuntia viikossa ja aikuiskoulutuksen opettajan työtuntien ollessa 38,25 tuntia viikossa. Ylimääräisten tuntien tekemisestä maksetaan nuorisoasteen opettajalle ”ylityölisällä” korotettua palkkaa, kun taas aikuiskoulutuksessa työskentelevä opettaja joutuu pitämään ylitöinä tehdyt tunnit vapaana tunti tunnista periaatteella. Samoin on kesäaikaan tehtyjen työtuntien korvauskäytäntö, nuorisoasteen opettajalle maksetaan kesäkuulle ja heinäkuulle ajoittuvilta tunneilta korkeampaa palkkaa, kun aikuiskoulutuksen opettajalla kyseisille kuukausille sijoittuvat tunnit ovat normaalia työaikaa.

takaisin alkuun

3 Huono naimakauppa vai hyvä avoliitto?

Kuten yritysmaailmassakin, myös koulutustoimialalla hyvä kumppanuus on monesti parempi ratkaisu kuin huono fuusio. Näennäisten säästöjen tai muiden syiden vuoksi toteutettu organisaatioiden yhdistäminen koituu helposti toisen tuhoksi. Toimintatavaltaan kahden niinkin erilaisen toimijan yhdistäminen vaatii paljon, kun taustalla ovat täysin erilaiset toimintakulttuurit.

Ammattiopistostrategian seurauksena koulutusta tarjoavista toimijoista on tullut hyvinkin monialaisia, jolloin ylimmän johdon tietämys johtamiensa koulutusalojen käytännön asioista jää pakostakin heikoksi. Tämä asettaa kasvavia vaatimuksia keskijohdon ja työntekijäportaan osaamiselle. Osaamisvaatimukset vain korostuvat entisestään, mikäli kokonaisuutta entisestään kasvatetaan, yhdistämällä kaksi täysin erilaisiin toimintakulttuureihin tottunutta toimijaa.

Kun puhutaan aikuisopistosta ja nuorisoasteesta ja niiden hallinnollisesta yhdistämisestä, esiin nousee väistämättä myös varsinaisen opetustyön taustalla olevat tekijät. Molemmilla on omat hallintoon liittyvät prosessinsa, joilla katsotaan olevan tietty omistajuus. Mikäli aikuisopetus yhdistetään konkreettisesti nuorisoasteen kanssa saman hallinnon alle, katoaa aikuisopiston prosessin omistajuus varsin helposti. Kun aikuisopiston prosessin omistajuus katoaa tai se sirpaloituu, seurauksena on yleensä koko aikuiskoulutus sektorin hidas mutta väistämätön hiipuminen. Lopulta koko aikuiskoulutussektori kuolee pois, vaikka näin ei missään nimessä saisi päästä käymään. Prosessin omistajuuden säilyttäminen aikuiskoulutuksella itsellään onkin ensiarvoisen tärkeää, jotta varsin laajan ja merkittävän koulutussektorin säilyvyys taataan.

Suomessa on toteutettu useita kyseiseen yhdistämiseen liittyviä selvityksiä. Selvityksiä on tehty sisäisin voimin ja ulkoisten konsulttien palveluja apuna käyttäen. Osa selvityksistä on toteutettu lähes yksinomaan teoreettiselta pohjalta, tutkien asiaa lähinnä lukujen ja prosessien muutoksista aiheutuvien ennustettavissa olevien seikkojen pohjalta. Osa selvityksistä taas on toteutettu haastatteluihin ja kyselyihin perustuvilla tiedon hankinta menetelmillä. Haastattelututkimuksissa kohderyhmänä ovat olleet yleensä sekä aikuiskoulutuksen että nuorisoasteen koulutuksen parissa johtotehtävissä työskentelevät viranhaltijat.

Lähes poikkeuksetta tutkimusten tuloksena on päädytty siihen, että naimakauppaa ei kannata lähteä tekemään. Tutkimuksissa on tullut selkeästi esille mm. molempien koulutussektorien edustajien haluttomuus varsinaiseen yhdistämiseen. Haastatellut henkilöt ovat pitäneet hyvää kumppanuutta huomattavasti parempana vaihtoehtona. Tutkimusten tuloksena joitakin tällaisia kumppanuussopimuksia onkin jo tehty, mutta koska ne ovat vielä huomattavan tuoreita, ei lopullisia tuloksia vielä voida todentaa.

Kumppanuuteen perustuvissa toteutuksissa ei ole niin suurta tarvetta yhtenäistää toimintaan liittyviä käytäntöjä. Näissä toteutuksissa voidaan yhdistää toimintoja niiltä osin, kuin se on molempien osapuolten kannalta järkevää ja sujuu vaivattomasti. Yhteisten kalusto ja tilaresurssien käyttöä voidaan tehostaa ilman yhteistä hallintoa, kunhan kumppanit näkevät toisensa nimenomaan kumppaneina. Mikäli toinen osapuoli koetaan kilpailijaksi, aiheuttaa se ajan mittaan suuria ongelmia edellä mainittujen resurssien tehokkaalle hyödyntämiselle. Myös henkilöstöresurssien käyttö normaaleissa opetustilanteissa helpottuu, edellyttäen että molemmat osapuolet myös toteuttavalla tasolla sitoutuvat yhteistyöhön. Tapauksissa, joissa toinen osapuoli lainaa resurssejaan toiselle, saamatta kuitenkaan koskaan vastaavia palveluksia itse, johtaa ennemmin tai myöhemmin käytännön yhteistyön päättymiseen.

Koska aikuiskoulutus ei kilpaile samoista opiskelijoista nuorisoasteen koulutuksen kanssa, tulisi nuorisoasteen organisaation nähdä aikuiskoulutussektori lähinnä heidän toimintaansa täydentävänä toimijana. Aikuiskoulutussektorin reagointinopeus ja –kyky tulisi nähdä työvoimaa käyttävää yrityssektoria palvelevana voimavarana, joka täydentää perustyövoimaa kouluttavan nuorisosektorin kapasiteetista poikkeavia vaihteluita.

Mikäli kuitenkin kaikesta huolimatta päädytään yhdistämään näiden kahden toimijan hallinnolliset organisaatiot kokonaan, tulisi sellainen mittava ja raskas projekti toteuttaa erittäin rauhallisesti. Kiireellä saadaan yleensä aikaan vain huonoja asioita, vaikka vaadittavat ratkaisut on tietenkin pystyttävä tekemään niiden vaatimassa aikataulussa, ilman turhia viivytyksiä ja byrokratian rattaiden turhia pyörittelyjä.

Ennen kuin tällaista yhdistämistä edes aloitetaan, tulisi perusasiat saattaa kuntoon, jolloin myöhemmässä vaiheessa säästytään turhilta kitkoilta eri koulutussektorien henkilöstöjen välillä. Onhan sanomattakin selvää, että täysin eri työsuhteen ehdoilla toimivilta työntekijöiltä voida vaatia samoja asioita. Esimerkiksi palkassa on nuorisoasteen ja aikuiskoulutuksen henkilöstöllä huomattavia eroja, vaikka henkilöillä on samat pätevyydet ja he tekevät käytännössä samaa työtä. Tällaiset epäkohdat eivät voi olla vaikuttamatta projektin toteutuksen käytännön onnistumiseen.

Projektia hallinnoivien ihmisten tulisi olla mahdollisimman puolueettomia, ja heillä pitäisi olla jäljellä useita työvuosia kyseisen syntyvän uuden organisaation sisällä. Lisäksi projektia toteuttamaan tulisi valita ihmisiä, joilla on riittävän hyvä itsetunto niin henkilöinä kuin ammatillisessakin mielessä. Tällaisilla ihmisillä ”riittää munaa” perua päätöksiään ja antaa valintaa vaativissa joko tai tilanteissa periksi muiden esittämille vaihtoehdoille.

Koko projektin ajan tulisi kuunnella arkipäivän opetustyötä tekeviä opettajia ja muita ruohonjuuritason ihmisiä. Näiltä ihmisiltä tulevat viestit paitsi kertovat projektin suuntaa onnistumiseen tai epäonnistumiseen, myös antavat käsitystä siitä kuormituksesta ja niistä käytännön vaatimista korjausliikkeistä, joita projektia johtavien tahojen tulisi tehdä.

Joitakin tällaisia aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen fuusioita on maassamme toteutettu. Lähes poikkeuksetta ne ovat aikaa myöten päättyneet aikuiskoulutuksen loppumiseen kyseisessä koulutuslaitoksessa. Syitä näihin surullisiin lopputuloksiin emme tiedä, mutta lukuisia veikkauksia ja mielipiteitä on esitetty. Useimmiten syyksi esitetään nuorisoasteelta peräisin olevien hallintomallien sopimattomuutta aikuiskoulutuksen toimintaan. Perinteisesti nuorisoasteella asiat tehdään pitkän aikavälin suunnittelulla, kun taas aikuiskoulutussektorilla kyetään toimimaan huomattavan lyhyellä varoitusajalla. Toisena merkittävänä syynä on pidetty hallinto-organisaatiota, joka on peräisin yhdistymistä edeltävältä nuorisoasteelta, ja pitää näin siis liian tiukasti kiinni nuorisoasteen hyvinvoinnista myös yhdistymisen jälkeen. Kyseinen organisaatio on myös tottunut rahoituksen tuloon nuorisoasteelta tuttujen kuvioiden mukaan, jolloin unohdetaan helposti aikuiskoulutuksen liikelaitosmainen toimintatapa. Näin ollen merkittävä osuus aikuiskoulutukseen liittyvästä rahoituksesta, joka joudutaan hankkimaan yritysmäiseen tyyliin vapailta markkinoilta tarjouskilpailujen ja markkinoinnin keinoin, jää kokonaan saamatta. Tämän seurauksena aikuiskoulutus alkaa näyttämään kannattamattomalta toimialalta, josta mahdollisesti jopa halutaan päästä eroon. Joissain tapauksissa on edellä mainittua vaikutusta vielä vahvistanut se, että aikuiskoulutuksen hankkimia vähiäkin rahoja on käytetty sumeilematta nuorisoasteen hyväksi.

takaisin alkuun

Lähteet

Aikuisten opiskelumahdollisuudet ja järjestäjäverkko toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Koulutuksen arviointineuvosto. Viitattu 19.3.2011. http://www.edev.fi/img/portal/19/Julkaisu_nro_15.pdf?cs=1143625066

Ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittäminen Keski-Suomessa. Keski-Suomen liitto 2001. Viitattu 19.3.2011. www.keskisuomi.fi/filebank/186-ammatillinen.pdf

Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. 2009. Opetusministeriö. Viitattu 19.3.2011. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/ammatillinen_koulutus/ lomakkeet_ja_paeaetoekset/asiakirjat/jarjestajaverkko_suositukset_020409.pdf.

Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen. 2009. Opetusministeriö. Viitattu 19.3.2011. http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/ammattiopistostrategia/index.html

Toisen asteen koulu Pohjoismaissa. Koulutuksen arviointineuvosto. Viitattu 19.3.2011. http://www.edev.fi/img/portal/19/Julkaisu_nro_4.pdf?cs=1116830034

Tulevaisuuden osaaminen. Viitattu 19.3.2011. www.nordvux.net/download/2257/ntt_rapport_sum_fi.pdf

Työvoimapoliittisen koulutuksen vaikuttavuuden parantaminen. Työministeriö 2007. Viitattu 19.3.2011 http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/06_tutkimus/tpt334.pdf

Varsinais Suomen toisen asteen ammatillisten oppilaitosten yhteistyö ja kehitysnäkymät. 2010. Turun Yliopisto. Viitattu 19.3.2011. http://www.edu.utu.fi/koulutuksenarviointi/ammatillisetoppilaitokset.pdf

Kainuun ammattiopiston henkilökunnan haastattelut

takaisin alkuun

Kirjoita vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei koskaan jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty * merkillä

*
*