Avainsana-arkistot: ammatillinen aikuiskoulutus

Jaksotusjärjestelmällä, henkilökohtaistamisella ja urapolulla sujuviin oppimispolkuihin


Ilpo Anttonen (Kainuun ammattiopisto), Hannu Hietala (Kajaanin ammattikorkeakoulu), Arto Huusko (Raute Oyj), Päivi Huusko (Kainuun ammattiopisto), Perttu Huusko (Kajaanin ammattikorkeakoulu) ja Anu Kemppainen (Paltamon kunta)

Jaksotusjärjestelmällä ja henkilökohtaistamisella sujuviin oppimispolkuihin
Kainuun ammattiopiston tekniikan ja liikenteen alan jaksotusjärjestelmä
Aikuisopiskelijan mahdollisuudet
Työelämän ja opiskelun liitto
Erilaiset urapolut
Lähteet

Jaksotusjärjestelmällä ja henkilökohtaistamisella sujuviin oppimispolkuihin

Ammattiopistoissa koulutusjohtajat vastaavat opintojen jaksottamisesta ja ajoittamisesta ja laativat yhdessä opettajien kanssa opintokokonaisuudet ja tutkinnon osat. Opettajat vastaavat kurssiensa suunnittelusta ja laativat henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) opiskelijan kanssa ja johon osallistuvat myös ryhmänohjaaja, opinto-ohjaaja ja eri opettajat. Jokaisen opiskelijan HOPSiin vaikuttavat valinnaisten opintojen valinnat, mahdolliset aikaisemmat opinnot ja opinnoista vapauttaminen, oma opinnäytetyön aihe ja työssäoppimisjakson paikka ja luonne ja opiskelijan työkokemus. Opiskelijalle voidaan siis räätälöidä aivan omaehtoinen, yksilöllinen opetussuunnitelma. Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) on tarjolla erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. (Määttä, 3.4.2011.)

Ammatillisissa oppilaitoksissa lukuvuosi on usein jaettu 4 -5 erilliseen jaksoon. Vuosisuunnitelmissa jaetaan tila- ja henkilöresurssit koko lukuvuodeksi kerrallaan, ja tässä vuosisuunnitelmassa oleva opettajan kokonaistuntimäärä on myös palkanmaksun peruste. Samalla vuosisuunnitelmalla määrätään myös oppilaiden lukuvuoden rytmitys; oppilaitoksesta riippuen ATTO-aineet, eli ammattitaitoa täydentävät tutkinnon osat (entiset yleisaineet), voivat olla sijoitettuna yhteen, tai jaettuna useampaa jaksoon.  Varsinaiset ammatilliset tutkinnon osat muodostavat muun osan lukuvuoden rakenteesta.  Jos edellä mainitut yleisaineet sijoittuvat pääosin yhteen jaksoon, muodostuu tästä noin kaksi kuukautta kestävästä pänttäysjaksosta varsinkin heikommin menestyville oppilaille jopa ylivoimainen urakka. (Määttä, 3.4.2011.)

Opetushallinnon ammatillisen perustutkinnon perusteissa  (määräys 32/011/2009) sanotaan, että opiskelijalle tulee antaa riittävät tiedot tutkinnon osista, opinnoista, arvioinnista ja opintojen suorittamisjärjestyksestä.  Tämä määräys jää kuitenkin usein kuolleeksi kirjaimeksi, ja asia hoidetaan esittelemällä vaihtelevalla laajuudella oppilaitoksen lukusuunnitelma opintojen alkuvaiheessa. Samoin opetusviranomaisten määräys sanoo, että opetussuunnitelma on laadittava siten, että se mahdollistaa opiskelijoiden yksilölliset ammatillisten opintojen valinnat sekä lukio-opintojen ja ylioppilastutkinnon suorittamisen (Finlex 2011.)

Näiden opetushallituksen määräysten toteuttaminen käytännössä osoittautuu usein varsin hankalaksi tehtäväksi, ja yksilöllisen oppimispolun kulkijoiden lisääntyessä saattavat oppilaitoksen opettajat ja opinto-ohjaajat hallitsemattomaan sekamelskaiseen viidakkoon, jossa resurssit ja henkiset voimavarat tuhlautuu, ja ennen kaikkea opiskelijan tunne oman polkunsa hallinnasta on vaarassa hukkua.
takaisin alkuun

Kainuun ammattiopiston tekniikan ja liikenteen alan jaksotusjärjestelmä

Kainuun ammattiopistossa on käytössä järjestelmä, jossa lukuvuosi jaetaan viiteen erilliseen jaksoon. Aiemmin yleisaineet oli koottu yhteen jaksoon, kestoltaan kahdeksan opintoviikkoa. Tämä kuormitti yleisaineiden opettajia lukuvuositasolla epätasaisesti, ja ennen kaikkea uuvutti teoria-aineissa heikommin menestyviä opiskelijoita kohtuuttomasti. Lisäksi kaksoistutkinnon (ammatillinen perustutkinto ja ylioppilastutkinto) suorittajia alkoi enenevässä määrin hakeutua oppilaitokseen. Näiden syiden pohjalta oppilaitoksessa alettiin kehittää jaksotusjärjestelmää siihen suuntaan, että se toimisi jokaiselle oppilaalle HOPSin runkona, ja mahdollistaisi opettajien vuosikuormituksen tasaisemman jakautumisen. Myös opiskelijoiden mahdollisuus valita tutkinnon osia myös toisista tutkinnoista paranisi. (Määttä, 3.4.2011.)

Näistä lähtökohdista oppilaitoksen tekniikan ja liikenteen alojen opinto-ohjaaja Kari Määttä ryhtyi muokkaamaan jaksotusta ja jaksojen sisältöjä. Työtä on tehty yhteistyössä eri alojen tutkintovastaavien ja opettajien kanssa useampana vuotena, ja nykyisellään asiaa ajetaan eri tutkinnon alojen sisälle alakohtaisten lukusuunnitelmien mukaisiksi. Työssäoppimisjaksot, pakolliset ammatilliset opinnot ja vapaasti valittavat opinnot sijoitetaan niin, että kaikilla tutkinnonaloilla tietyt jaksot ovat samanaikaisesti, eli opiskelija voi vapaasti valita tutkinnon osia myös muista tutkinnoista ilman, että hän jäisi pois oman alansa pakollisista tai muista hänen suoritettavakseen tulevista oman alansa opinnoista. (Määttä, 3.4.2011.)

 Kaksoistutkintojen ongelmana on ollut lukiojaksojen sijoittuminen siten, että opiskelijan pakollisia ammatillisia opintoja on voinut jäädä väliin hänen ammattioppilaitoksen perusryhmänsä porskuttaessa omaa rataansa. Näiden puuttumaan jäävien tutkinnonosien opetuksen järjestäminen on ollut hyvin haasteellista, ja on saattanut jopa viivästyttää opiskelijan valmistumista. Nyt hyvin alkaneen lukioyhteistyön myötä ongelma poistunee; lukiojaksoja sijoittuu oman perusryhmän attoainejaksoille , työssäoppimisjaksoille ja vapaasti valittavien tutkinnonosien kohdille, jolloin pakolliset ammatilliset opinnot sujuvat oman perusryhmän mukana. (Määttä, 3.4.2011.)

Selkeästä, yhteisestä jaksotusjärjestelmästä hyötyvät myös ne opiskelijat, joille teoreettisten (yleis-)aineiden suorittaminen tuottaa suuria vaikeuksia. Heille järjestelmä sallii hyvin joustavasti työsisäoppimispainotteisen HOPSin noudattamisen.  Ääritapauksissa, joissa oppilas on erittäin heikosti menestyvä atto-aineissa, voitaneen hänelle tulevaisuudessa  laatia ennennäkemätön oppimispolku, jolloin hänen ei tarvitse välttämättä opiskella yleisaineita ollenkaan peruskoulun jälkeisissä opinnoissa. Tämä on mahdollista siten, että peruskoulun suoritettuaan ja nuorisoasteen ammatillisen koulutukseen tultuaan hänelle laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma, johon ei sisälly muuta kuin ammatilliset opinnot lisättynä työssäoppimisella, eli kun hänen perusryhmänsä on yleisaineopinnoissa, erilaisen oppijan polku suuntautuu työssäoppimaan. Tutkinto on sitten mahdollista suorittaa siirtymällä aikuisopetuksen puolelle, jossa hänen aiemmat suoritetut pakolliset tutkinnonosat luetaan hyväksi, ja aikuiskoulutuksen perustutkintoonhan ei sisälly yleisaineiden opintoja. (Määttä, 3.4.2011.)
takaisin alkuun

Aikuisopiskelijan mahdollisuudet

Aikuispuolen opinnoissa omaehtoiset opinpolut ovat arkipäivää. Aikuisopiskelijan metakognitiiviset taidot ovat usein hukassa ja hän saattaa tarvita yhtä paljon opintojen ohjausta ja oppimaan ohjausta kuin nuorisopuolen opiskelija. Tiedon etsiminen, ATK-taidot, kirjan lukeminen ja tiedon käsitteleminen ja analysointi voi olla todella hankalaa, jos edellisistä opinnoista on vuosikymmeniä aikaa. Esimerkkinä voi kertoa, miten entiselle paperityömiehelle on opetettava, missä kirjan sisällysluettelo on ja miten kirjaa luetaan. Moni ”ryskätöihin” tottunut aikuisopiskelija on pulassa, kun koulu vaatii myös kirjallisten taitojen näyttöä. Opinpolkujen laatiminen on opettajille haastavaa: miten löytää jokaiselle aikuisopiskelijalle sopiva tapa oppia oppimaan. Pitäisikö aikuispuolella olla valinnaisena 1 ov kokonaisuus, joka olisi tarkoitettu opiskelutekniikan- ja taitojen hallintaan niitä tarvitseville?

Aikuisopiskelijan henkilökohtaistaminen voi mennä niin pitkälle, että opiskelijalla on mahdollisuus olla tietty aika jossakin työpaikassa jonkun opintokokonaisuuden aikana, vaikkei tässä ole vielä kysymys työssäoppimisjaksosta.

Aikuisopiskelijoille voidaan esimerkiksi räätälöidä joka viikolle erilainen lukujärjestys, joten opiskelija ei ainakaan pitkästy kuten tavallisesti viikko toisensa jälkeen toistuvaa lukujärjestystä seuratessa. Aikuisten opintojen järjestäminen on opettajan kannalta suhteellisen vapaata, mutta edellyttää kuitenkin koulutuksen järjestäjältä rakenteellisia, taloudellisia ja sisällöllisiä valmiuksia ja osaamista. Käytännössä valinnan vapaus, yksilöllisyys ja joustavuus mahdollistavat vaikka kokonaan uuden paikallisesta työelämän tarpeesta nousevan tutkinnon osan toteuttamisen, mutta koulutuksen järjestäjän suunnitelmallisuus ja selkeys tutkintokohtaisessa opetuksen toteuttamisessa, opetussuunnitelmien jatkuvassa kehittämisessä ja toteuttamisessa kulloinkin tarkoituksenmukaisissa oppimisympäristöissä on ensiarvoisen tärkeää.

HOPS-suunnitelma auttaa opiskelijaa pysymään opintojensa tilanteen tasalla ja se myös kannustaa opintojen mielekkääseen toteuttamiseen. HOPS on opiskelijalle myös oman oppimisen ja valintojen dokumentti ja säännölliset HOPS-keskustelut ovat keskeinen ohjausmenetelmä.
takaisin alkuun

Työelämän ja opiskelun liitto

Ammatillisen koulun opetushenkilökunta joutuu myös pohtimaan, miten opetus järjestetään ja millaisissa oppimisympäristöissä yleensä opetetaan, jotta tutkintoon tähtääviin ammatillisiin valmiuksiin päästäisiin koulutuksen aikana. Pedagoginen strategia tulisi olla siis selvillä tutkinnon perusteita suunnitellessa.

 Esimerkkinä voidaan ottaa Kainuun ammattiopistossa annettavan luonnonvara-alan puutarhatalouden perustutkinto, jossa kaikille valittavista tutkinnonosista löytyy mm. paikallisesti valitun kasvin tuottaminen. Tämän opintojakson sisällön saa siitä vastaava opettaja laatia oman harkintansa mukaan: paikallisesti valittu kasvi voi olla esimerkiksi Kainuussa tuotettu tomaatti ja kurkku. Tutkinnon osa laaditaan pala palalta siten, että kuvauksesta käy konkreettisesti ilmi se tapa, miten opiskelija oppii esim. tomaatin/kurkun kasvatuksen, hoitotyöt ja sadonkorjuun ja missä oppiminen tapahtuu: tutkinnon osan kuvaukseen on kirjattava selkeästi esim. ”koulun puutarhan kasvihuoneessa”, työssäoppimispaikan kasvihuoneessa” tms.

Miten työpaikalla tapahtuvan oppimisen opetus sitten tapahtuu – saako opiskelija tarpeeksi ja oikeanlaista opetusta, niin että ammattitaito ja osaaminen karttuisi oikealla tavalla?

Tutkintoa voidaan räätälöidä siten, että se todellakin vastaa työelämän alakohtaisia tai paikallisia ammattitaitovaatimuksia ja on tutkinnon suorittajan kannalta tarpeellista. Tutkinto on mahdollista suorittaa myös tutkinnon osa kerrallaan, yksilöllisiä urapolkujen valintoja ei tehdä vain oman tutkinnon sisällä tai ottamalla toisista ammatillisista tutkinnoista tai lukio-opinnoista. Mitä työpaikoilla opitaan ja miten hyvin ja kuinka opittu on siirrettävissä toiseen ympäristöön?

Koulutusalakohtainen opetussuunnitelma pohjautuu paikallisten olosuhteiden ja elinkeinoelämän tarpeisiin, mutta laaditaan opetushallituksen laatimien valtakunnallisten opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteiden pohjalta.

Kysyä myös sopii, onko yleensäkään ammatillisessa koulussa välttämätöntä enää taistella vaikkapa ruotsin kielen (nuoriso-opinnoissa) kanssa, kun se on jo peruskoulussa ollut suurin kompastuskivi? Tämä aikahan voidaan käyttää mielekkäämpään opiskeluun eli omien ammattiaineiden opiskeluun käytännön töiden kautta.
takaisin alkuun

 Erilaiset urapolut

Valinnaisia opintoja voi toteuttaa esimerkiksi erilaisia urapolkuja valitsemalla, mikä tukee opiskelijan yksilöllisiä toiveita, vahvuuksia ja tavoitteita.  Etelä-Savon ammattiopistossa mm. kansainvälisyyspolku tarjoaa kansainvälisessä ympäristössä tapahtuvan työssäoppimisjakson, jota edeltää aina 2 opintoviikon laajuinen kieli- ja kulttuurivalmennus Opiskelija voi valita myös yrittäjyyspolun, jossa voi harjoitella yrittäjän arkea ja jopa kokeilla käytännössä oman alan yritystoimintaa. Myös Nuori Yrittäjyys-projekti (NY) antaa mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä opintojen ohella. Moniosaajan polku vie taas jonkun lähialan tai jopa kokonaan uuden alan perusopintoihin joltain toiselta koulutusalalta. Tekemällä taitajaksi-polku johtaa oman ammattialan taitoa vaativien työtehtävien suoritustaitoihin ja mahdollisuutena on valita lisää oman ammattialan työssäoppimista lisää. Näiden lisäksi on valittavana myös kilpaurheilupolku, jossa ammatilliseen tutkintoon voi valita urheiluopintoja, jotka osittain toteutetaan yhteistyössä Urheiluakatemian kanssa. Ammattiopistojen väliset jokavuotiset Taitaja- ja World Skills -kisat mittaavat valmiuksia ja näitä varten voi opiskelija valita myös Taitaja- ja World Skills -valmennuspolun.

Kaikesta valinnanvarasta ja mahdollisuuksista huolimatta opiskelija kuitenkin kaipaa lisää ohjausta ja opastusta opintojen valintaan, jaksotusta pitäisi myös vielä enemmän järkeistää, ettei syntyisi päällekkäisyyksiä esim. kaksoistutkinnon suorittaville. Urapoluista halutaan myös enemmän yleishyödyllisiä, eikä niinkään niin paljon ammattiin opettavia vähäisen opintoviikkomäärän takia. Myös opinpolkuopintoihin opiskelijat kaipaavat lisää ohjausta, sillä saattaa olla, ettei opiskelija tiedä sisällöstä vasta kuin kurssin alettua.

Kainuun ammattiopistossa on meneillään Urapolku aikuisoppilaalle -hanke, jonka tavoitteena on parantaa liiketalouden koulutuksen saatavuutta, tehokkuutta sekä joustavuutta opetusjärjestelyissä ja luoda joustava opintopolku aikuisopiskelijoille toiselta asteelta korkea-asteelle. Hanke toteutetaan yhdessä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa ja projektissa luodaan ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen opintotarjonta etä- ja verkko-opetusmenetelmiä hyödyntäen, mikä tuo opiskelijoille lisää valinnanmahdollisuuksia opintojen suunnitteluun. Kohderyhmänä hankkeessa ovat Kajaanin ammattikorkeakoulun ja KAO:n henkilökunta, jotka osallistuvat perustutkintojen virtualisoimiseen, opintopolkujen luomiseen ja etä- ja verkko-oppimisen tukemiseen (Kao 2011a.)

 Laajennettu työssäoppimisen koulutuskokeilu-hanke kohdistuu laajennetun työssäoppimisen soveltuvuuteen ja yksilöllisten opintopolkujen luomiseen mm. erityistukea tarvitseville tai haasteellisimpiin työtehtäviin suuntautuneille opiskelijoille. Tässä hankkeessa on mukana KAO:n lisäksi 14 muuta oppilaitosta ja hankkeessa on rahoitettu myös opettajien työelämäjaksoja, joiden aikana suunnitellaan yhteistyöyritysten kanssa laajennetun työssäoppimisen toteutusmalleja (Kao 2011b.)

Työelämä tarvitsee osaajia, eikä työpaikkaa nykyisin helposti saa ilman koulutusta. Nuori voi useasti myös keskeyttää koulutuksen ja jää siten yhteiskunnassa tyhjän päälle. Monesti keskeyttäjällä on myös toiveena hakeutua jollekin toiselle enemmän kiinnostavana pitämälleen alalle, vaikkei sekään tuo aina ratkaisua nuoren elämään. Pitäisikö koulutuksia suunnitellakin jatkossa suuntaan, jossa kaikilla olisi suhteellisen sama alku ammatillisessa koulutuksessa, jotta vaihtaminen mieluisampaan alaan olisi myöhemmin helpompaa? (Antikainen, A., Rinne, R., Koski, L. 2006.) 

Ammatillisen koulutuksen läpäisyä tuetaan valtionavustuksilla, joita oppilaitos voi hakea mm. opinto-ohjauksen ja opiskelijahuollon kehittämiseen, pedagogisten ratkaisujen kehittämiseen, yksilöllisten opintopolkujen ja opetusjärjestelyjen tukemiseen ja työn ohella opintojen mahdollistamiseen sekä aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen tunnustamisen ja hyväksi lukemisen toimintamallien kehittämiseen opintoaikojen lyhentämiseksi (Opetushallitus 2011.)

Opetusministeriön tukema Ammattistartti on ammattioppilaitosten toimeenpanevaa valmistavaa koulutusta nuorille, jotka eivät vielä tiedä, mihin koulutukseen hakisivat peruskoulun jälkeen. Ennen ammattistarttia viime vuosikymmeninä oli käytössä ns. 10-luokka, jonne ohjattiin jatkokoulutuspaikkaa ilman jääneet ja syrjäytymisuhan alla elävät nuoret. Tämän päivän nuoret saavat puolen vuoden tai vuoden mittaisilla ammattistarttijaksoilla opinto-ohjausta ja voivat tutustua eri alojen ammattikoulutuksiin. Mukana on nuoria, jotka ovat keskeyttäneet aiemmat opintonsa tai eivät ole löytäneet peruskoulun jälkeen sopivaa alaa lainkaan. Ammattistartin avulla noin 70 % nuorista löysi vuoden kuluessa opiskelu-, oppisopimus- tai työpaikan. Myös nuorten itsetunto ja motivaatio kasvoivat ammattistarttijakson myötä (Keskisuomalainen 2011.)

Ammattistartin aikana voi korottaa peruskoulun arvosanoja ja myös lukio-opintonsa keskeyttänyt voi osallistua Ammattistarttiin. Opetusministeriö on antanut 50-60 oppilaitokselle luvan järjestää Ammattistarttijakson, jonka laajuus on 20-40 opintoviikkoa (Yrittäjän maailma 2011, Keskisuomalainen 2011.)   

Ammatillisia opintoja on siis mahdollista kehittää ja tukea. Oppilaitoksilla, opettajilla ja kouluttajilla sekä itse opiskelijoilla on monia teitä koulutuksen järkeistämiseen, joustavuuteen ja monipuolistamiseen. Itse opiskelijat eivät aina kuitenkaan ole selvillä omista mahdollisuuksistaan ja tähän tulisi kiinnittää huomiota. Nuoret eivät useinkaan osaa kysyä, eivät uskalla kysyä tai yksinkertaisesti eivät tiedä, mitä kaikkea on heille tarjolla.

Oppilaitokset mainostavat itseään itsenäisten osaajien opinahjona, jossa urapolku on monipuolinen, kansainvälinen ja innovatiivinen. Opetustarjontaa myydään mielikuvilla ja yksilöllisyyttä korostaen. Moni nuori tarvitsisi myös vain käytännön elämän ohjausta, tukea ja turvallisuutta, jotta nuoren arkielämä sujuisi. Kotien tuki tuntuu joskus nykypäivänä opettajan näkökulmasta jopa vielä olemattomammalta kuin aikaisempina vuosikymmeninä peruskoulun olemassaolon aikana. Entisajan avainkaulalapset tiesivät ainakin, milloin tulla kotiin ja koska syödään – nyt nuorisolle tuntuu olevan avoinna koko maailma, mutta siitä huolimatta ovet eivät aukene.
takaisin alkuun

Lähteet

Antikainen, A., Rinne, R., Koski, L. 2006.  Kasvatussosiologia. WSOY Oppimateriaalit Oy. Helsinki.

Määttä, Kari. 3.4.2011. Haastattelu. Kajaanin ammattikorkeakoulu.Kajaani.

Finlex 2011. Laki ammatillisesta koulutuksesta, 630/1998, 14§9 ja 630/1998. 5§.  http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980630 Luettu 2.4.2011.

Kao2011a. Liiketalouden saumaton urapolku aikuisoppijoille. http://www.kao.fi/suomeksi/Kehittamispalvelut/Kaynnissa_olevat_hankkeet/Liiketalouden_saumaton_urapolku.iw3. Luettu10.4.2011.

Kao2011b.  Laajennettu työssäoppimisen koulutuskokeilu. http://www.kao.fi/suomeksi/Kehittamispalvelut/Kaynnissa_olevat_hankkeet/Laajennettu_TOP-koulutuskokeilu.iw3. Luettu 10.4. 2011.

Keskisuomalainen 2011. Ammattistartti antaa nuorelle vauhtia. http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/stt-055-julki-1204-klo-1000-lyhyesti-ammattistartti-antaa-nuorelle-vauhtia/550964. Luettu 10.4.2011.

Opetushallitus 2011. Opetustoimen henkilöstökoulutus.

http://www.oph.fi/rahoitus/valtionavustukset/opetustoimen_henkilostokoulutus. Luettu 19.4.2011.

Yrittäjän maailma 2011. http://www.yritma.fi/nettilehti/1297161433.pdf. Luettu 19.4.2011.
takaisin alkuun

Pöksyvaaran opettaja andragogiikan pyörteissä

Minna Jokelainen, Paula Lackman-Korhonen, Miia Moilanen, Marko Karvonen ja Hannu Korhonen.

Johdanto
Muuttuva maailma
Mitä haasteita aikuisopettaja kohtaa?
Tukea ja voimavaroja aikuiskouluttajalle
Pöksyvaaran laelta näkyy tulevaisuus
Lähteet

Johdanto

Mikä on Pöksyvaara? Vastaus kysymykseen taitaa löytyä ainoastaan meiltä kirjoittajilta itseltämme. Pöksyvaara on harvaanasuttu kunta Havukka-ahon ajattelijan maisemissa – kuviteltu kunta oikean ja luonnonkauniin, mutta valitettavasti asukashävikkisen Kainuun maakunnan sydämessä. Myös Pöksyvaarassa koetaan yhteiskunnan muutoksen mukanaan tuomat haasteet. Ihmisten muuttaessa kasvukeskuksiin, voisiko apua koulutukseen löytyä andragogiikasta, itseohjautuvasta oppimisesta, joka tarjoaa opetusfilosofisen perustan esimerkiksi aikuiskoulutukselle? Jo kainuulainen korpifilosofimme Konsta Pylkkänen antoi malliesimerkin itseohjautuvasta oppimisesta. Hänelle ei ollut väliä, minkä kannon juuressa hän oppinsa sai tai sitä muille (vaihtelevalla menestyksellä tosin) tarjosi.

Kainuun ammattiopiston kulttuuriala on hyvä esimerkki siitä, kuinka pitkään nuoriso-opetuksen parissa toimineessa oppilaitoksen yksikössä pyritään suuntautumaan yhä enemmän aikuiskoulutuksen pariin. Kutsuimme yksikön opettajat osallistumaan yhteiseen toiminnalliseen iltapäivään, jossa herätimme keskustelua aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen koulutuksen tulevaisuudesta, sen mukanaan tuomista haasteista sekä työntekijöiden tarvitsemasta tuesta. Mukaan keskusteluun saimme 15 opettajaa. Kokosimme iltapäivän tulokset tämän artikkelin taustamateriaaliksi.

Tulevaisuudessa koulutuksen järjestäjiltä odotetaan suurempaa ja jatkuvaa panostusta elinikäisen oppimisen hallintaan. Euroopan unionin odotusten mukaisesti tavoitteena on parantaa työvoiman liikkuvuutta sekä antaa opiskelijoille eväitä hallita tietoa ja jalostaa sitä.

”Aikuiskoulutuksella on Suomessa pitkät perinteet, mutta ammatillisen aikuiskoulutuksen vahva jakso alkoi 1970-luvun alussa, kun Suomi eli vahvaa teollistumisen kautta. Tuolloin ammattikurssikeskuksia perustettiin ympäri Suomea, joista yksi Kajaaniin vuonna 1971”, muistuttaa koulutustoimialan johtaja Anssi Tuominen. Tuominen vastaa Kainuun maakuntakuntayhtymän koulutustoimialasta hallinnollis-juridisesti, minkä lisäksi hän on Ammattiosaamisen kehittämisyhdistyksen hallituksen jäsen sekä sen koulutuspoliittisen valiokunnan puheenjohtaja. ”Aikuiskoulutuksen vahvistumisen yhteydessä alettiin keskustella aikuiskasvatuksen roolista ja merkityksestä kasvatustieteen osana. Sen itsenäinen merkitys tunnustettiin juridisesti vuoden 1999 alussa voimaan tulleessa uudessa koululaissa, kun laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa”, jatkaa Tuominen.

Kyseinen laki on voimassa edelleenkin.

Aikuiskoulutus on ollut kasvusuhdanteessa koko 2000-luvun ja suunta on edelleen sama valtakunnallisesti. Näin myös Pöksyvaarassa, vaikkakin sen hallinnollis-juridinen asetelma on rajun muutoksen kourissa. ”Opetus- ja kulttuuriministeriö on lakkauttanut itsenäisen aikuiskoulutusyksikön ja yhdistänyt sen ammatillisen koulutuksen yksikköön. Valtioneuvoston nimittämä aikuiskoulutusneuvosto on lakkautettu ja sen tilalle on perustettu kokonaisvaltaisempi Elinikäisen oppimisen neuvosto”, taustoittaa Tuominen. Tuominen itse oli viimeiseksi jääneen aikuiskoulutusneuvoston jäsen sekä on Elinikäisen oppimisen neuvoston varajäsen, joten hän tuntee aiheen perinpohjaisesti.

Hallinnollisesti Opetushallitus on lakkauttanut erillisen aikuiskoulutuksesta vastaavan ylijohtajan viran ja yhdistänyt sen ammatillisen koulutuksen linjan johtajuuteen. Koulutuksen järjestäjien rintamalla Ammatillisen Aikuiskoulutuksen liitto ja Koulutuksen järjestäjien yhdistys ovat yhdistyneet Ammattiosaamisen kehittämisyhdistykseksi, joten rintamalla todellakin on tapahtunut elämistä. ”Kajaani on osa pilottihanketta, jossa Kuntatyönantajat ja OAJ ovat pyrkineet rakentamaan itsenäistä palkkausjärjestelmää”, huomauttaa Tuominen. ”Alueiden varsin itsenäisiä oppilaitoksia on koottu yhdelle koulutuksen järjestäjälle ja perustettu sitä kautta isoja ammattiopistoja, josta Kainuun ammattiopisto (KAO) on hyvä esimerkki. KAOssa on toteutettu isoja ja kiinteitä investointeja yksissä ja sa-moissa tiloissa, esimerkiksi ravintolapalvelujen osalta. Taloudellista tehostumista on haettu joka rintamalta, eli kaikki ovat olleet osallisina hallinnollis-juridisissa yhdistymisissä”, muistuttaa Tuominen.

Mutta mikä on tilanne arkipäivän opetustilanteissa? Anssi Tuomisen mielestä aikuiskoulutus eli aikuisten kouluttaminen vaatii omaa ja itsenäistä osaamista. Aikuisten laajemman kokemus- ja osaamispiirin huomioiminen on koulutuksessa ensiarvoisen tärkeää. ”En halua ottaa kuitenkaan kantaa siihen, voidaanko aikuisia opettaa nuorten kanssa samoissa ryhmissä, mutta useilla alueilla se on arkinen realiteetti, jos ryhmä yleensä halutaan saada kasaan”, hän painottaa.

Lähtökohtaisesti Tuominen näkee opetustilanteissa vahvaa erillisyyden ja eriyttämisen periaatetta, mutta kaikissa muissa tukipalveluissa palvelut voivat olla hänen mielestään yhteisiä. Tuominen toivoo opettajien kohtaavan sekä aikuiskoulutettavia että nuorten ryhmiä, koska molemmat lohkot tukevat opettajan osaamista ja tuovat uutta sisältöä työskentelyyn. Pitkän aikaa alaa ja sen kehittymisen suuntia seurannut Tuominen uskoo, että yksilöllisyys tulee korostumaan opetustilanteissa. Hänen mukaansa myös teknologian mahdollisuudet tulevat sitä kautta entistä paremmin hyödynnetyiksi. ”Aikuiskoulutuksen volyymin ennustaminen on vaikeaa, mutta kun ajattelemme muuttuvaa yhteiskuntaa ja siihen sisältyviä haasteita, niin todennäköisesti juuri aikuiskoulutus tulee olemaan vastaus moniin eri kysymyksiin ja työelämäkapeikkoihin”, pohtii Tuominen.
Kainuussa nuorisoikäluokkien pieneneminen tulee korostamaan aikuiskoulutuksen merkitystä ja KAOlla sen merkitys on ymmärretty jo pitkään. Tuominen painottaa, ettei aikuiskoulutus voi, eikä saa olla nuorisokoulutuksen täytettä, vaan sen tulee olla itsenäistä ja tavoiteltavaa toimintaa.

Pöksyvaarassa on tiedostettu, että muutoksia tullessaan tuovat tiedon voimakas lisääntyminen esimerkiksi sosiaalisen median mullistavien vaikutusten kautta, teknologian kehittyminen, koulutuksen laajentuminen alueellisesta jopa globaaliksi, talouden, poliittisen ilmapiirin ja sosiaalisen ympäristön mukanaan tuomat muutokset sekä kuluttajien tottumukset. Osaamisen vaatimusten vahvistuessa myös Pöksyvaaran opettajan on mietittävä, mistä opiskelijat tulevat, mitä he ja ympäröivä yritysmaailma tarvitsee ja nämä huomioiden suunnattava opetustarjontaansa.

Paneuduimme otantatutkimuksemme avulla Kainuun ammattiopiston kulttuurialan yksikön tarpeisiin ja muutoksiin työyhteisössä – arkipäivän ennakointiin. Uskomme, että artikkeli tulee herättämään tunteita, mutta yhtä lailla sen avulla jaetaan työyhteisössä ajatuksia ja toivottavasti lievennetään ennakkoluuloja. Edes Pöksyvaaran opettaja ei ole yksin andragogiikan maailmassa. Muutoksia on tapahtunut yhteiskunnassa aina. Kun yhteiskunta muuttuu, on koulutuksen muututtava sen myötä. Jos Pöksyvaaran opettaja pääsisi keskusteluyhteyteen Pylkkäsen kanssa, hän todistaisi samasta asiasta.
takaisin alkuun

Muuttuva maailma

Aikuisopiskelija on henkilö, joka on iältään 25–64 -vuotias, ja joka on tullut takaisin koulutusjärjestelmän piiriin ensimmäisen koulutusvaiheensa jätettyään. (Kupilainen 2008, 15.) Lain mukaan aikuisuuden määritelmä ei ole yksiselitteinen. Mervi Lätti & Päivi Putkuri ovat pohtineet aikuisuuden määritelmää verkkojulkaisussaan Ohjaus on kuin tekisi palapeliä (2008, 13) seuraavasti: ”Lainsäädännöllisesti (esim. Perustuslaki 731/1999, Vaalilaki 714/1998, Työsopimuslaki 55/2001) aikuiseksi Suomessa luoki-tellaan 18 vuotta täyttäneet täysi-ikäiset, jotka ovat taloudellisesti ja oikeudellisesti täysivaltaisia kansalaisia. Lastensuojelulaissa (L417/2007, 6§) lapsina ja nuorina pidetään alle 21-vuotiaita, joten aikuiseksi voidaan luokitella 21-vuotiaat ja sitä vanhemmat henkilöt. Vastaavasti Nuorisolaissa (L72/2006, 2§) nuorina pidetään alle 29-vuotiaita, mikä tarkoittaa sitä, että aikuisiksi voidaan lukea yli 29-vuotiaat. Aiemmin korkeakoulutusta koskevassa opintotukilaissa (L111/1992, 6§) määriteltiin aikuisopiskelijoiksi 25-vuotiaat ja sitä vanhemmat, jotka olivat oikeutettuja aikuisopintorahaan. Nykyään aikuiskoulutustuen (L1276/2000) myöntämisen perusteena ei ole ikä vaan yksilön asema palkansaajana tai yrittäjänä työmarkkinoilla sekä riittävän pitkä (vähintään viiden vuoden) työhistoria.”.

Toiminnallisen iltapäivän tuloksista aikuisopettajuuden haasteiden ja niihin vastaamisen näkökulmasta nostamme seuraavassa esiin eniten keskustelua herättäneitä asioita.

Pöksyvaara-teemalla kulkeneeseen iltapäivään osallistuneet opettajat näkivät koulutuskentän tulevaisuuden muuttuvana. Koulutus tulee muuntautumaan yhteiskunnan tarpeita vastaavaksi yhä nopeammalla tahdilla. Uusia osaamisaloja syntyy tarpeen mukaan ja niiden luomisessa käytetään eri alojen tietotaitoja, niitä sekoittaen.

Parhaimmillaan koulutus peilaa nopeasti alueellisiin tarpeisiin ja näin saadaan oppi lähelle työelämää. Painopisteen nähdään muuttuvan ammatillisesta peruskoulutuksesta täydennys- ja täsmäkoulutukseksi. Hallituksen näkemykset elinikäisen oppimisen tavoitteesta saavuttavat myös Kainuun siniset vaarat ja aikuiskoulutus sitäkin kautta lisääntyy, kun resurssit lähteä opiskelemaan mahdollistuvat. Tietoverkot mahdollistavat globaalit työpajat, joihin saadaan asiantuntemusta maailman parhailta osaajilta, joten Pöksyvaara siirtyy virtuaalisesti lähemmäksi kasvukeskuksia.

Virtuaaliset luennot mahdollistavat opiskelijoiden saannin koko Suomen alueelta, joten tiedon, taidon ja osaamisen liikkuvuus on kaksisuuntaista. Opettajan työn nähdään muuntuvan enemmän ohjaajan roolin suuntaan. Erilaiset katsontakannat antavat tiedolle eritasoisia syvyyksiä, jolloin ohjaustilanteista tulee yhä enemmän keskustelevia, muuntuvia ja aktiivisia.

Myös työnkuva laajenee, kun opettaja joutuu ottamaan vastuun koulutuksen suunnittelusta aina markkinointiin saakka. Opettaja on yhä enemmän kiinni tietoverkoissa ja hänen hartioillaan on monenmoiset raportointipaineet. Tätä kautta myös suunnittelu- ja muulle hallintotyölle on varattava resursseja. Koska opetustyö laajenee ja monipuolistuu, tämän päivän opettajalla itselläänkin tulee olla sisäistettynä elinikäisen oppimisen tahtotila. Monialaisuus opettajan työssä on tulevaisuuden tarve ja tavoite.
takaisin alkuun

Mitä haasteita aikuisopettaja kohtaa?

Opettajat haluavat kiinnittää erityistä huomiota aikuisopiskelijoiden selkeitä koulutustavoitteita ja -tarpeita kohtaan. Aikuinen oppijana ei ole tabula rasa –tyylinen oppija, vaan hänellä on aikaisempia kokemuksia työelämästä ja mahdollisesti jo selkeä käsitys tarpeestaan opetukselle. Yleensä aikuinen oppijana tietää, mihin asioihin hän on lähtenyt uutta oppia hakemaan. Oppijan selkeät ammatilliset tavoitteet ovat opetus-työn näkökulmasta haastavia, mutta samalla opetusta palvelevia ja kehittäviä tekijöitä.

Aikuisella oppijalla voi olla vääränlaisia opittuja tapoja ja tietoja opetettavasta alasta. Eräässä puheenvuorossa kerrottiin pöksyvaaralaisesta emännästä, joka oli leiponut pullaa vuosikymmeniä ennen koulunpenkille tulemista. Hänen opetuksessa ja ohjauksessa oli ensisijaisesti tärkeää osoittaa kunnioitus aiemmalle alan työkokemukselle ja samaan aikaan positiivisia voimavaroja käyttäen oli pyrittävä ohjaamaan nykyaikaisiin työtapoihin ja terveyssuosituksien käyttöönottoon. Aikuisopettajan vuorovaikutustaidoilla ja opiskelijalle antamalla arvostuksella voi olla merkittäväkin vaikutus myöhempiin asenteisiin ja itseluottamukseen opiskelussa.

Aikuisopiskelijan kanssa on tärkeää käsitellä aikaisempia oppimistapoja ja -käsityksiä. Opiskelukokemukset voivat olla jopa vuosikymmenien takaa, minkä jälkeen käsitys oppimisprosessista on kokenut suuria mullistuksia. Behavioristinen opetustapa ei ole enää vallitseva menetelmä – ei varsinkaan aikuisten opetuksessa. Tiedonkäsitys muuttuu koko ajan, joten opetuksen tärkeä tavoite on ensimmäiseksi opettaa oppijaa hakemaan tietoa. Tieto ei ole pysyvää vaan se kokee koko ajan muutoksia ja kehittyy.

Monikulttuuristen opiskelijoiden kohdalla oppimiskäsitykset ovat oma haasteensa. Esimerkiksi venäläiset aikuisopiskelijat ovat omassa maassaan vielä viime vuosinakin olleet omien lastensa koulukokemusten myötä siinä uskossa, että opetus on edelleen hyvin autoritaarista ja ulkoa oppimista korostavaa. Aikuisoppijan rooli tiedon hakijana ja käsittelijänä sekä keskusteleva ja oppijan aikaisemmat kokemukset huomioiva opettajuus herättää pitkänkin aikaa ihmetystä. Tulevaisuuden ammattilaisia koulutettaessa konstruktiivinen opetusmenetelmä on tämän päivän vallitseva käsitys, koska tiedon ja taidon ajan tasalla pitämiseksi oppimisen prosessi on valmistumisen jälkeenkin tarpeen.

Opettaja kokee heterogeeniset ryhmät merkittäväksi haasteeksi työssään. Opiskelijoiden ikä sekä aikaisempi koulutus- ja työkokemus sekä kulttuuri luovat ryhmään erilaisia jännitteitä. Opetuksen taso on sovitettava oppiaineittain. Tasoerot voivat olla valtavat. Opettajana usein huomaa pohtivansa, kuinka paljon ja missä asioissa aikaisempaa kokemusta ja oppimisvaikeuksia on mahdollista henkilökohtaistamistyön kautta käsitellä ammattitaidon siitä kärsimättä. Työskentelyyn osallistuneet kulttuurialan opettajat toivat selkeästi esille, että henkilökohtaistamiseen vedoten ei loputtomasti ole mahdollisuutta eikä tarvettakaan joustaa opetuksessa. Valtakunnallinen opetussuunnitelma ja tutkinnon perusteet on oltava kaikkien opetustyötä tekevien ohjeena, joihin opetus perustuu ryhmästä ja oppijoiden tarpeista riippumatta. Henkilökohtaistaminen koettiin nimenomaan aikuiskoulutuksen selkeäksi haasteeksi.

Tietotekniset valmiudet ovat aikuisilla usein heikommat kuin nuorilla oppijoilla. Ohjelmien käyttöönottoon liittyy monenlaisia pelkoja. Tasoerot ovat usein ryhmän sisällä valtavat, mikä haastaa opettajaa luomaan toimivia opetustapoja ja eriyttämään jokaiselle sopivan opetustavan. ICT-taitojen lisäksi kielten opiskelu on toinen sukupolvien välinen selkeä haaste opetukselle, koska iäkkäämmillä opiskelijoilla ei välttämättä ole minkäänlaista kielten opiskelun taustaa.

Oppijan alhainen tieto- ja taitotaso ei ole ainoa opettajaa haastava asia. Toisinaan tietämys voi olla toisin päin niin, että opiskelijalla on opettajaa enemmän tietoa ja taitoa työelämästä ja ympäröivästä yhteiskunnasta monisäikeisine kontekstiverkostoineen. Eksperttiyden haaste on näin heitetty opettajalle. Tämä tilanne on arkipäivää aikuiskoulutuksen parissa työskenteleville. Opettaja pohtii, miten hän voi vastata työelämässä pitkään toimineen, tutkintoa suorittavan opiskelijan tarpeisiin. Tietääkö opettaja tarpeeksi opettamastaan alasta? Onko hänellä viimeisin saatavilla oleva tieto käsillään?

Aikuinen oppijana voi haastaa pahimmillaan – tai parhaimmillaan opettajan jokaisen sanan ja väittämän. Keskustelujen kautta tulimme siihen tulokseen, että opettajan ensimmäinen tehtävä on uskaltaa laittaa rajat omassa työssään jopa oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Jokaisen oppijan tarpeet, vahvuudet ja kehittymistarpeet huomioidessaan opettaja onnistuu työssään. On tärkeää huomioida oppijat yksilöinä.

Aikuiskouluttajalta vaaditaan hyvää epävarmuuden sietokykyä ja uskoa työnsä mahdollisuuksiin. Opettajan itseluottamus on avainasemassa. Ellei opettaja uskalla ottaa omaa rooliaan aikuisten opettajana, ryhmää on vaikea luotsata oppimisprosessissa. Opettajalta löytyy uskallusta vetää ryhmää ja luoda selkeät pelisäännöt ja raamit oppimiselle, vaikka opiskelijoilla voi olla enemmän elämänkokemusta. Opettaja tietää asiansa ja hänellä on pedagogista osaamista tehtävänsä tukena. Opettajan on lupa olla oma itsensä ja hänellä tulee olla mahdollisuus toteuttaa omia pedagogisia ratkaisuja.
takaisin alkuun

Tukea ja voimavaroja aikuiskouluttajalle

Tärkeä osa työssä jaksamista on työyhteisöltä saatava tuki. Etenkin haastava, asiat kyseenalaistava ja niitä kritisoiva ryhmä on haastava opettajalle. On hyvä, jos opetta-jalla on taustallaan tukeva työyhteisö, jonka kanssa pystyy vaihtamaan ajatuksiaan. Savonmäen (2007, 139) mukaan yhteistyö ja –toiminnallisuus näkyvät opettajan työn tukena yhteisen tiedon prosessin luomisena ja yhteistoiminnallisena kehittämistyönä. Ajattelutavan muutos kohti yhteisöllistä opettajuutta on haastavaa, kun perinteisesti opettajan tieto on ollut lähtökohtaisesti omaa ja yksityistä. Osallistuminen opetus- ja kasvatustyöhön yhteisyössä kollegoiden kanssa luo mahdollisuuden jakaa tietoja ja kokemuksia.

Tasapainon löytäminen aikuisoppijan kohtaamisessa on tärkeää. Opettajan työelämäyhteydet esimerkiksi näyttötutkintotoiminnan sekä omien työssäoppimisjaksojen kautta on tarpeellista, jotta asiantuntemus ja ammattitaito pysyvät hallinnassa nopeasti muuttuvilla ja kehittyvillä aloilla. Luottamus omiin ajan tasalla oleviin tietoihin auttaa työssä jaksamisessa ja antaa rohkeutta toimia aikuisten opettajana.

Aikuiskouluttajalla on usein valmis työelämäyhteys jo olemassa. Kontaktit ja erilaiset yhteistyöverkostot ovat selkeä tuki opettajan työlle. Verkostoja syntyy myös Pöksyvaarassa aikuisopiskelijoiden kesken ja heidän kauttaan. Parhaimmillaan aikuisopiskelija voi myöhemmin toimia opettajan yhteistyötahona oman yrityksensä tai työpaik-kansa kautta.

Verkostojen kautta opettaja voi ylläpitää ja kehittää omaa ammattiosaamista luottaen siihen, että oma osaaminen riittää aikuisopiskelijankin tarpeeseen. Tärkeää onkin oppia hyödyntämään opiskelijoiden tietotaito ja ohjata opiskelijat uuden tiedon hakuun ja vanhan tiedon päivittämiseen. Opettajuuden haaste ja voimavara on painotuksen siirtyminen ohjaajuuteen, jolloin opettajan pedagoginen ammattitaito näkyy vaihtelevina opetusmetodeina, tiedon hakuun kannustamisena ja suunnan näyttäjänä.

Opiskelijoilta saa arvokasta tietotaitoa hyödynnettäväksi omassa opetustyössään. Ai-kuisten aikaisemmat kokemukset työelämästä tuovat opetustilanteisiin erinomaisia esimerkkejä teorian soveltamisesta käytäntöön. Se, että opettaja osaa hyödyntää opiskelijoiden aikaisempaa taustaa, tuo opiskelijalle onnistumisen elämyksiä ja antaa opettajalle paljon käytännön esimerkkejä tulevia opetustilanteita varten.

Aikuisopiskelija on usein motivoitunut. Hänellä on selkeä halu kehittyä, päivittää tie-tojaan ja luoda uutta ammatillista uraa. Aikuisopiskelijat voivat olla opettajalle mukava, innostava ja sopivasti haastava työkenttä!

Oppijoiden näkeminen voimavarana ja itsensä innoittajana luo positiivisen vireen opetustyöhön. Aikuisten opettaminen haastaa opettajaa kehittämään omaa ammattitaitoaan. Opettaja voi aina oppia oppijoiltansa. Esimerkiksi tiedon hakeminen yhdessä opiskelijoiden kanssa voi olla molemminpuolinen oppimiskokemus. Eri oppimisareenoiden hyväksikäyttäminen prosessissa onkin aikuiskouluttajan työn positiivisia puolia.

Työnohjaus on tärkeää jokaisen opettajan ammatillisen jaksamisen ja kehittymisen kannalta. Myös yhteiset palaverit (ja yhteisöllisyys) kollegoiden kesken nähdään tar-peellisina. Tätä kautta opettaja pystyy vaihtamaan ajatuksia ja jopa negatiiviset opetuskokemukset on helpompi käsitellä. Kokemusten ja tiedon jakaminen helpottaa muuten usein yksinäistä työn taakkaa.

Työyhteisön näkökulmasta pärjäämisessä nousevat esille Järvisen (2009, 145-146) mukaan asenteen ja muutosten hyväksyminen. Luottamus omiin ja työyhteisön muiden jäsenten tietoihin ja taitoihin lisäävät selviytymisen keinoja. Toimiva työyhteisö on voimavarojen a ja o.
takaisin alkuun

Pöksyvaaran laelta näkyy tulevaisuus

Vaikka työelämällä on vahva rooli työelämässä vaadittavan osaamisen kehittäjänä ja välittäjänä, se ei oikeuta koulutuksen järjestäjiä ja opettajia ulkoistamaan kyseisten valmiuksien opettamista ja ohjausta pelkästään työelämälle.” (Räisänen 2006 11.)

Kainuun ammattiopistossa on hyvät resurssit perus- ja aikuisopetuksen tuottamiseen. Ympäröivän yhteiskunnan koulutustarve on välttämätöntä opetuksen jatkumiselle. Valmistuvien opiskelijoiden sijoittuminen lähiseuduille vähenee elinkeinorakenteen muutoksen myötä. Maantieteellisesti kovin kaukana työelämän tarpeesta ei monia perustutkintoon johtavia koulutuksia ole mielekästä toteuttaa. Tämä heijastuu jatkossa koulutusten rahoitukseen ja sitä kautta niiden määrään myös Kainuussa.

Uuteen ammattiin kouluttautumisen tarve lisääntyy jatkossa. Työelämän tarpeet luovat uutta koulutustarvetta, mutta sitä syntyy myös ihmisten henkilökohtaisista intresseistä. Asioita voidaan opiskella myös pelkän mielenkiinnon pohjalta – omaksi iloksi.

Akuuttiin tarpeeseen vastaavan koulutuksen järjestäminen on yhteiskunnallisesti tärkeää. Mielekäs koulutus lisää hyvinvointia, mikä tarkoittaa pienempien opiskelupakettien räätälöintiä ja entistä enemmän henkilökohtaistamista. Kustannukset lisääntyvät ja rahoituksen saaminen on haasteellisempaa. Uusien koulutusten rahoitus kilpailee samoista verorahoista nykyisten koulutusten kanssa. Onko yksi tulevaisuudennäkymistä omakustanteinen koulutus?

Kainuun ammattiopiston kulttuurialan koulutusalajohtaja Maarit Tartia-Kallio näkee tulevaisuudessa suuriakin muutoksia rahoituspohjassa. Valtion osuus kustannuksien maksajana pienenee ja tuloksellisuuden osuus rahoituksessa kasvaa. Tuloksellisuuden mittari on yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Koulutuksen perustehtävä on yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantaminen. Vaikuttavuusmittareita on nyt käytössä vain nuorisopuolella – aikuispuolella niitä pitäisi vielä kehittää.

Maksurakenteen muutos vanhoista ”kurssikeskusajoista” on valtava. Silloin valtio maksoi työelämän tarpeeseen tulevan koulutuksen ja jopa opiskelijoiden ylläpidon. Yhä useammassa tapauksessa työelämä tilaa koulutusta, jonka se itse maksaa. Esimer-kiksi 16 opiskelijaa käsittävä, kuusi kuukautta kestävä koulutus voi maksaa 40 000 €. Oman työsarkansa muodostavat syrjäytyneiden ja eri tavoin työrajoitteisten henkilöiden koulutus, joissa yhteistyökumppaneina ovat esimerkiksi ELY-keskukset.

Oppiminen tapahtui ennen tietyssä fyysisessä (luokka)tilassa, tiettynä aikana. Tilan merkitys poistuu vähitellen. Oppiminen siirtyy työelämän, oppilaitoksen ja henkilö-kohtaisten kontaktien muodostamaan verkostoon. Virtuaalimaailmat ja oppimisympäristöt ovat tällaisia foorumeita. Nämäkin asiat kehittyvät koko ajan ja keskustelu on vielä teknispainotteista. Pääasia kuitenkin on, että toiminta perustuu vuorovaikutukseen, ei ylhäältä kaadettuun tietoon. Ihminen kohtaa ihmisen.

Vaaran laelta näkyy siis bisnes-ajattelun lisääntyminen myös aikuiskoulutuksessa. Tämä tarkoittaa tarkempaa budjetointia ja resurssien kartoitusta. Oppilaitoksen työ-elämäyhteydet muodostuvat tärkeäksi tekijäksi tulevaisuuden suunnittelussa. Lisään-tynyt vuorovaikutus työelämän ja koulutusmaailman välillä tarjoaa elinmahdollisuuksia Pöksyvaaralle myös tulevaisuudessa.

Työelämä tarvitsee osaamista, ei tutkintoja. Tämä tarkoittaa maksajan vaihtumisen lisäksi opetusfilosofian muutosta. Siirtymä kohti oppijakeskeisyyttä on käynnissä – pois opettamisesta oppimisen oppimiseen. Opittavat asiat ovat henkilökohtaisesti rää-tälöityjä aiemmin opitun osaamisen tunnistamisen perusteella. Opettajan työ painottuu ohjaamiseen, valmentamiseen ja personointiin. Tuloksena on paremman motivoitumisen kautta uutta, oikeaa osaamista. Aikuiskoulukseen tämä tuo paljon haasteita. Onko tässä myös Pöksyvaaran tulevaisuus?
takaisin alkuun

Lähteet

Painetut lähteet:
Järvinen, P. 2009. Menestyvän työyhteisön pelisäännöt. Helsinki. WSOY.
Ruohotie, P. 2000. Oppimalla osaamiseen ja menestykseen. Helsinki. Edita.
Savonmäki, P. 2007. Opettajien kollegiaalinen yhteistyö ammattikorkeakoulussa. Jyväskylä. Jyväskylän yliopistopaino.

Internet-lähteet:

Kupilainen ,T. 2008. Aikuiskoulutuksen vuosikirja. Internet-lähde, saatavissa http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2008/liitteet/opm22.pdf?lang=fi (28.2.2011)

Lätti M. & Putkuri P. 2008. Ohjaus on kuin tekisi palapeliä. Näkökulmia aikuisopiskelijan ohjaukseen ammattikorkeakoulussa. Internet-lähde, saatavissa http://www.pkamk.fi/julkaisut/sahkoinenjulkaisu/C32_verkkojulkaisu.pdf (3.3.2011)

Haastattelut:

Anssi Tuomisen haastattelu 3.4.2011 (sähköposti, Anssi Tuominen ja Marko Karvonen).
Maarit-Tartia Kallion haastattelu 11.4.2011 (Maarit Tartia-Kallio ja Hannu Korhonen).

Aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen koulutuksen organisaatioiden yhdistäminen – todellisia hyötyjä vai projekti projektin vuoksi?


Reijo Koski, Sami Korhonen, Hannu Kyllönen ja Jouni Lukkari

 

Tämän artikkelin tavoitteena oli selvittää monessa koulutusorganisaatiossa meneillään olevan toisen asteen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen ammatillisen koulutuksen hallintojen yhdistämistä. Artikkelilla pyrittiin vastaamaan kysymykseen: onko aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen koulutuksen yhdistäminen tarpeellista, järkevää ja /tai kannattavaa koulutusten tai organisaation tasolla. Artikkelissa pyrittiin myös selvittämään niitä käytännöstä, valtiovallasta ja muista syistä syntyviä paineita, jotka ajavat toisen asteen ammatillisia oppilaitoksia aikuiskoulutuksesta ja nuorisoasteen koulutuksesta vastaavien hallintojen yhdistämiseen.

Artikkelia varten haastateltiin Kainuun ammattiopiston henkilökuntaa, jotka toimivat eri työssään organisaation eri asematasoilla. Haastatellut henkilöt halusivat pysyä nimettöminä, johtuen osittain Kainuun ammattiopistossakin käynnissä olevasta muutoksesta. Yleinen käsitys ja mielipide tuntuu olevan se, että myös Kainuun ammattiopistossa ollaan pikkuhiljaa menossa kohti tämän artikkelin aiheena olevaa aikuiskoulutussektorin ja nuorisoasteen koulutussektorin yhdistämistä.

Artikkelin kirjoittajat toimivat Kainuun ammattiopiston aikuisopiston opettajina. Toimialoina kirjoittajilla on rakennustekniikka ja logistiikka, joissa he opettavat kaikilla tutkintotasoilla ja useissa tutkintoon johtamattomissa koulutuksissa.

Sisällys
1 Yhdistämiseen ajavia taustatekijöitä
1.1 Todellisia tarpeita, kuviteltuja hyötyjä ja imagokysymyksiä
1.2 Ammattiopistostrategia
1.3 Alueelliset tekijät
2 Aikuis- ja nuorisosektorin eroja
2.1 Koulutukselliset erot
2.2 Rahoitus
2.3 Henkilöstö
3 Huono naimakauppa vai hyvä avoliitto?
Lähteet

1 Yhdistämiseen ajavia taustatekijöitä

Aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen koulutuksen hallintojen yhdistäminen toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa on monen koulutuskuntayhtymän ja muun vastaavan koulutusta antavan organisaation kunnianhimoinen tavoite. Monissa tapauksissa konkreettinen ”saman peukalon alle” yhdistäminen on kuitenkin tarpeetonta. Päällekkäisiä resursseja voidaan poistaa, tarvitsematta silti hallinnollisesti yhdistää aikuiskoulutusta ja nuorisoasteen koulutusta, samoin kuin toiminnan kannalta tarpeellisten resurssien käyttöä voidaan tehostaa ilman yhteistä hallintoa.

takaisin alkuun

1.1 Todellisia tarpeita, kuviteltuja hyötyjä ja imagokysymyksiä

Syynä yhdistämispyrkimyksiin on monissa tapauksissa taloudellisten säästöjen hakeminen, ja sitä kautta eloonjäämistaistelussa ja rajussa kilpailussa selviäminen. Nykyisessä ankarasta lamasta toipuvassa Suomessa se onkin varsin houkutteleva syy monen koulutusta antavan organisaation kohdalla. Näissä tapauksissa tulisi kuitenkin varsin kriittisesti tarkastella sitä, saadaanko yhdistämisestä todellisia taloudellisia hyötyjä.

Joissain tapauksissa ja joillakin koulutusaloilla kysymyksessä on kuitenkin varsin perustelluista käytännön syistä lähtevä yhdistämistarve. Tällaisia syitä löytyy yleensä kone- ja laitevaltaisilta aloilta, joilla opetukseen käytettävä kalusto on huomattavan kallista. Onhan toki varsin ymmärrettävää, ettei esimerkiksi 200 000 € maksavan ajoneuvoyhdistelmän tai saman verran maksavan traktorin tai muun koneen tai laitteen seisottaminen tyhjän panttina ole taloudellisesti tai millään muullakaan mittarilla mitattuna järkevää. Kalliin kaluston järkevään hyödyntämiseen päästään kuitenkin monella muullakin keinolla, eikä tarvetta hallinnolliseen yhdistämiseen välttämättä sen vuoksi ole.

Liian usein tämän tapaisten projektien yhteydessä vaikuttimena on kuitenkin todellisuudessa syystä tai toisesta pois lähtevän ylemmän asematason johtajan halu jättää ”sormenjälkensä” organisaatioon. Tällaisessa tapauksessa seurauksena on liian usein täydellisen epäonnistunut lopputulos, koska muutos runnotaan väkisin läpi kovalla vauhdilla, ajattelematta käytännön seikkoja ja niiden toteutuksia. Usein projektin läpivieminen muodostuu lisäksi arvovalta tai ego kysymykseksi. Tällaisessa tapauksessa projektia ei voida ongelmien ja epäonnistumisten havaitsemisesta huolimattakaan keskeyttää ja peruuttaa hallitusti lähtöpisteeseen, koska siitä muodostuisi selkeä arvovaltatappio. Niinpä asiaa ajetaan kuin ”käärmettä pyssyyn”, ja loppujen lopuksi projektin ”moottorina” toiminut henkilö poistuu kuvioista alkuperäisen suunnitelman mukaan, ja epäonnistuneen projektin seurausten kanssa jäävät painimaan sellaiset henkilöt, jotka jo alunperinkin näkivät ongelmat ja virheet.

takaisin alkuun

1.2 Ammattiopistostrategia

Keväällä 2006 käynnistetyn opetusministeriön hankkeen tavoitteena on nopeuttaa ammatillisen koulutuksen järjestäjien verkoston kokoamista. Verkoston kokoamisen tarkoituksena on parantaa alueellisen kehittämistyön edellytyksiä ja erilaisten resurssien käytön tehokkuutta. Hankkeen toteutustapa on koulutuksen järjestäjien ja opetusministeriön välinen vuorovaikutusprosessi. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

takaisin alkuun

1.2.1 Tavoitteet

Ammattiopistostrategian ja siihen liittyvän järjestäjäverkoston kokoamishankkeen tavoitteena on riittävän vahvan taloudellisen, toiminnallisen ja rakenteellisen pohjan muodostaminen, jotta ammatillisen koulutuksen järjestäminen olisi alueellisesti ja koulutusalakohtaisesti tehokasta, ja järjestettävän koulutuksen vaikuttavuus paranisi. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Hankkeen tärkeimpiä tavoitteita ovat

  • turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti
  • parantaa koulutusten työelämävastaavuutta ja asiakassuuntautuneisuutta
  • elinikäisen oppimisen ja yksilöllisten opintopolkujen edellytysten vahvistaminen
  • molempien kieliryhmien tarpeet huomioiden turvata koulutusten saavutettavuus maan joka kolkassa. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Muodostamalla koulutuksen järjestäjistä riittävän suuria alueellisia tai muuten vahvoja ammattiopistoja, saadaan koulutusten järjestäjien verkoston palvelukykyä vahvistettua ammattiopistostrategian mukaisesti. Muodostettavien ammattiopistojen toiminnan tulee kattaa kaikki koulutuspalvelut ja yksiköt. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Kun monialaisista ammattiopistoista muodostetaan kattava verkosto, voidaan koulutustarjontaa suunnata joustavammin ja samalla saavutetaan kattava alakohtainen koulutustarjonta. Tarkoituksena on turvata erikoistuneiden koulutuksen järjestäjien toiminta. Tällöin alueella voi edellä mainittujen lisäksi toimia pienempiä ja tarjonnaltaan suppeampia koulutusten järjestäjiä, joiden työelämäyhteydet oman alansa kehitystyö ovat vahvalla pohjalla. Ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen kehittämispolitiikan tavoitteet on tarkoitus sovittaa yhteen jo hankkeen valmistelutyössä. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Ammattiopistostrategian pohjalta syntyvillä ammattiopistoilla on parempi taloudellinen perusta toiminnalleen ja sitä kautta ne pystyvät kohdistamaan resurssejaan entistä tehokkaammin ja joustavammin. Ammattiopistoilla on myös paremmat eväät kehittää pätevän henkilöstönsä ammatillista osaamista, samoin kuin muidenkin resurssiensa ylläpitämistä ja uudistamista. Ammattiopistojen edellytykset jatkuvasti kasvavan aikuiskoulutuksen turvaamiseksi paranevat vakaampien ja parempien toimintaedellytysten myötä. Kun ammattiopistojen koulutustehtävä laajenee aiempiin koulutusyksiköihin verrattuna, myös niiden mahdollisuudet vastata alueellisesti muuttuviin koulutustarpeisiin paranevat. Samalla uudelleen organisoituneiden ammattiopistojen mahdollisuudet palvelukykynsä parantamiseen sekä tuloksellisuuden ja tehokkuuden lisäämiseen paranevat. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Uudistuksen myötä ammatillisen koulutuksen järjestäjät hahmottuvat entistä selkeämmin toimivana kokonaisuutena niin opiskelijoille iästä riippumatta, kuin myös muille yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Uudistusten myötä syntyvistä ammattiopistoista tulee vahvoja ja merkittäviä alueellisia toimijoita yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rinnalle. (Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen, 2009.)

Strategian toimeenpanon tavoitteena on tukea ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistuksen tavoitteita ja edesauttaa tavoitteiden toteutumista. Samalla vahvistetaan aikuiskoulutussektorin edellytyksiä vastata yksilöllistyviin aikuiskoulutuksen tarpeisiin ja kasvavaan kysyntään, kokoamalla ja yhdistämällä pienempien toimijoiden palveluita ja resursseja. (Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. 2009, 9.)

Uuden strategian myötä koulutusten järjestäjät voivat tuottaa koulutukseen ja kehittämiseen liittyvät palvelut parhaaksi katsomallaan tavalla syntyvien koulutusorganisaatioiden puitteissa. Päätöksissä ja niiden pohjalta tarjottavissa palveluissa tulee ottaa huomioon alueen työvoima- ja koulutustarpeet sekä muut alueelliset erityispiirteet. Edellä mainitut seikat tulee ottaa huomioon myös koottaessa useampia aikuiskoulutuspalvelujen tuottajia saman ammattiopiston yhteyteen. Jotkin pääasiassa aikuiskoulutuspalveluja tuottavat organisaatiot muodostavat nykyiselläänkin riittävän suuria yksiköitä, toimiakseen koulutuksen järjestäjänä jonkin laajemman valtakunnallisen palvelutehtävänsä vuoksi. (Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. 2009, 9.)

Ammattiopistostrategia on yhdistänyt ammattiopistoiksi entisiä ammattikouluja, ammattioppilaitoksia, kauppaoppilaitoksia, terveydenhuolto-oppilaitoksia, maatalousoppilaitoksia ammatillisia kurssikeskuksia ja aikuiskoulutuskeskuksia ym. oppilaitoksia. Toisinaan yhteen liittyneet oppilaitokset saattavat olla maantieteellisesti hyvinkin etäällä toisistaan. Myös toimialoiltaan täysin erilaiset oppilaitokset on ammattiopistostrategian seurauksena liittynyt yhteen. Tällainen monialaisuus ja maantieteelliset etäisyydet luovat omat haasteensa oppilaitosten organisaatioille. (Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. 2009, 9)

takaisin alkuun

1.3 Alueelliset tekijät

Eteläisessä Suomessa taajaan asutuilla seuduilla nähdään saavutettavia hyötyjä nimenomaan taloudellisissa seikoissa, koska fyysisesti lähekkäin sijaitsevia hallinnollisia keskuksia ei koeta järkeviksi. Toisaalta etäisyyksien lyhyyden vuoksi mm. kalusto-, tila- ja henkilöstöresurssien käyttö on helppoa.

Harvaan asutuilla seuduilla etäisyydet saattavat olla melkoisiakin, mutta oppilaitosten yhdistymisen myötä pienissä yksiköissä ei kannata pitää koko linjaorganisaatiota, vaan yksikön johto saattaa sijaita satojen kilometrien päässä. Tällaisten etäisyyksien ollessa toimipisteiden välissä, ei tila-, kalusto- tai henkilöstöresurssien joustava käyttö toimipisteiden kesken ole enää mahdollista. Näissä tapauksissa säästöjä saadaan vain hallinnon ja tukitoimien yhdistämisestä, sekä sellaisten resurssien yhteisestä käytöstä, joita voidaan käyttää ”lankoja pitkin”.

takaisin alkuun

2 Aikuis- ja nuorisosektorin eroja

Kuten jokainen lukija saattaa arvata, siunaantuu tällaisista oppilaitosten välisistä yhdistymisistä monenlaisia käytännön ongelmia. Toisinaan nämä ongelmat sysäävät liikkeelle hyviäkin asioita, joita ei kenties muuten olisi osattu edes etsiä, saati sitten viitsitty käyttää.

takaisin alkuun

2.1 Koulutukselliset erot

Kun puhutaan toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta, puhutaan samalla myös tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Aikuiskoulutuksessa tutkinnot perustuvat näyttötutkintoihin, kun taas nuorisoasteella koulutus perustuu ammattiosaamisen näyttöihin. Aikuiskoulutuksessa näyttötutkintoon tuleva opiskelija saattaa hallita vaadittavat taidot aiempien opiskelujensa perusteella tai pitkän työkokemuksensa myötä ennestään, jolloin valmistavaa koulutusta ei tarvita lainkaan tai sitä tarvitaan hyvin vähän.

Vaikka tutkintojen sisällöt ovatkin yhtenäiset, toteutetaan koulutukset kuitenkin aikuiskoulutuksessa ja nuorisoasteen koulutuksessa erilaisilla aikatauluilla. Tästä johtuen koulutusten ja niihin liittyvien oppilasryhmien yhdistäminen on käytännössä useimmiten mahdotonta, lukuun ottamatta ulkopuolisten tahojen hallinnoimia koulutuksia, joissa koulutusten sisältö ja toteutustapa määräytyy koulutuksia hallinnoivien tahojen määräysten mukaisesti.

takaisin alkuun

2.1.1 Aikuiskoulutus

Aikuiskoulutuksen alalla tutkintoon johtava koulutus pitää perustutkintojen ja siihen valmistavan koulutuksen lisäksi sisällään myös ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot, sekä näihin johtavan valmistavan koulutuksen. Tämä tuo mukanaan sen tosiasian, että opiskelijoiden taso ja taustat vaihtelevat huomattavasti. Toisaalta opiskelijana saattaa olla nuorisoasteen opinnot keskeyttänyt juuri 18 vuotta täyttänyt nuori, toisaalta taas opiskelijana saattaa olla 50 vuotias ammattimies, joka on syystä tai toisesta tullut suorittamaan ammatillista pätevyyttä omaan työhönsä. Näiden lisäksi joukkoon mahtuu lukematon määrä työttömiä, jostain syystä ammattia vaihtavia tai tutkintonsa tasoa korottavia (ammattitutkinnosta erikoisammattitutkintoon).

Lisäksi aikuiskoulutuksena suoritetaan lukemattomia tutkintoon johtamattomia koulutuksia. Tällaisia koulutuksia ovat esimerkiksi erilaiset korttikoulutukset, yrityskohtaisesti räätälöidyt ammatilliset lisäkoulutukset sekä erilaiset ammattipätevyyden jatkokoulutukset. ). Erona nuorisoasteen koulutukseen on se, että aikuisopinnoissa näyttötutkintoon tulevan opiskelijan ei ole pakko osallistua valmistavaan koulutukseen, lukuun ottamatta joitakin tiettyjä erikoiskoulutuksia.

Aikuiskoulutukseen tuleva opiskelija on yleensä jo itsenäistynyt tai ainakin itsenäistymässä, jolloin koulutuksellinen vastuu ja tarve rajautuvat lähinnä vain ammatilliseen koulutukseen ja kasvatukseen. Toisinaan opettaja joutuu kuitenkin aikuisopetuksessakin perheterapeutiksi, purkautumiskanavaksi tai muuksi vastaavaksi kouluelämään kuulumattomien asioiden kuuntelijaksi ja neuvojaksi. Erona nuorisoasteen koulutukseen on kuitenkin se, että opettajan ei tarvitse puuttua näihin koulumaailmaan kuulumattomiin asioihin, ellei hänen mielipidettään erikseen kysytä.

Aikuiskoulutuksen alueellinen kehittämisvastuu on varsin merkittävä. Aikuiskoulutus pystyy myös vastaamaan huomattavasti nuorisoasteen koulutusta nopeammin alueellisiin työvoiman tarpeen äkillisiin muutoksiin. Koska aikuiskoulutus toimii yleensä liikelaitoksen tavoin, joutuu se väistämättä vastaamaan työelämän tarpeisiin, jolloin oppilaita vetävien niin sanottujen ”muotialojen” koulutusta ei tehdä työelämän tarpeiden kustannuksella.

2.1.2 Nuorisoasteen koulutus

Nuorisoasteen koulutuksessa tavoitteena on perustutkinto, opiskelijoiden ollessa lähes poikkeuksetta peruskoulusta tulleita nuoria. Nuorisoasteen ammatilliseen koulutukseen kuuluu tutkintoon valmistava opetus, johon opiskelijan on osallistuttava. Toisin kuin aikuisopiskelussa tutkintoa ei pääse suorittamaan ilman valmistavaa koulutusta.

Näiden opiskelijoiden koulutuksessa varsinaisen ammatillisen koulutuksen lisäksi erittäin tärkeäksi muodostuu myös niin sanottu kasvatuksellinen osuus. Aikuistuva nuori tarvitsee esikuvia ammatillisessa elämässä yhtä paljon, kuin työelämän ulkopuolista arkielämää silmälläpitäenkin. Opettaja joutuu siis varsin useinkin puuttumaan oppilaiden siviilielämän tekemisiin, jos ei nyt ihan opettajana, niin ainakin jonkinlaisena ammatillisena isähahmona.

Edellä mainittujen seikkojen johdosta opettajaresurssien käyttö ristiin saattaa muodostua melko haasteelliseksi varsinkin opettajille itselleen. Ei ole helppoa yhtäkkiä loikata aikuisten opettajan saappaista nuorison opettajaksi tai päinvastoin. Myös ryhmien yhdistäminen on pääsääntöisesti hankalaa, johtuen opiskelijoiden motivaatioissa ja taustoissa olevista eroista.

takaisin alkuun

2.2 Rahoitus

Valtio ja kunnat rahoittavat ammatillisen peruskoulutuksen. Tämän lisäksi koulutuksen järjestäjät saavat rahoitusta ammatilliseen lisäkoulutukseen. Koulutuksen järjestäjät saavat rahoituksensa laskennallisilla perusteilla. Jokaiselle koulutuksen järjestäjälle on määrätty opiskelijakohtainen yksikköhinta, joka määräytyy mm. sen perusteella, minkä alojen tai tutkintojen koulutusta koulutuksen järjestäjä tarjoaa ja missä koulutusmuodoissa koulutusta annetaan. Rahoitukseen vaikuttavat eri alojen oppilasmäärien lisäksi koulutuksen järjestäjän tuloksellisuus. Tuloksellisuuteen vaikuttavat työllistyminen, siirtyminen korkea-asteen jatko-opintoihin, opintojen keskeyttämisen vähentyminen, koulutuksen läpäisyaste, opetushenkilöstön kelpoisuus ja henkilöstön kehittäminen. Nämä rahoitusmuodot ovat pääosin samoja, riippumatta siitä, puhutaanko nuorisoasteen koulutuksesta vai aikuiskoulutuksesta. Koulutuksen järjestäjät päättävät rahoituksen jakamisesta oman organisaationsa sisällä, koska rahoittaja ei aseta vaatimuksia tai ehtoja rahojen jakamisen suhteen.

Julkisen rahoituksen lisäksi nuorisoasteella saadaan muodollista lisätuloa, myymällä palveluita oman oppilaitoksen ulkopuolelle. Pääasiassa nuorisoasteen koulutuksen rahoitus on kuitenkin julkisen rahoituksen varassa.

Aikuiskoulutuksen puolella taas merkittävä osuus rahoituksesta tulee nimenomaan koulutusten ja niihin liittyvien tuotteiden myynnistä ulkopuolisille. Suurin yksittäinen koulutusten ostaja lienee tällä hetkellä työvoimaviranomainen, jonka vuosittain hankkimien koulutusten arvo liikkunee 150 miljoonan euron paikkeilla. Yritykset rahoittavat merkittävästi aikuiskoulutuksen toimintaa, hankkimalla koulutuksia henkilöstölleen. Koulutukset koostuvat osittain ammatillisista lisäkoulutuksista ja osittain yrityksille räätälöidyistä ”kovan rahan” koulutuksista, jotka yritykset maksavat kokonaan omasta pussistaan tai käyttävät niihin esimerkiksi henkilöstön kehittämiseen saatavia tukia. Merkittävä koulutuksen osa-alue ovat erilaiset kortti- ja passikoulutukset, sekä tekniikan ja liikenteen alalla autonkuljettajille pakollisiksi tulleet ammattipätevyyden jatkokoulutukset.

takaisin alkuun

2.3 Henkilöstö

Aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen henkilöstön työsuhteisiin liittyviä eroja ei myöskään voida jättää huomiotta. Nuorisoasteen opettajilla esimerkiksi lomien ajankohdat määräytyvät oppilaiden lomien mukaan, kun taas aikuisopetuksen puolella lomat voidaan työnantajasta riippuen sopia hyvinkin joustavasti. Viikoittaisten työtuntien määrissä on niin ikään merkittäviä eroja, nuorisoasteen opettajan opetusvelvollisuuden ollessa alle 30 tuntia viikossa ja aikuiskoulutuksen opettajan työtuntien ollessa 38,25 tuntia viikossa. Ylimääräisten tuntien tekemisestä maksetaan nuorisoasteen opettajalle ”ylityölisällä” korotettua palkkaa, kun taas aikuiskoulutuksessa työskentelevä opettaja joutuu pitämään ylitöinä tehdyt tunnit vapaana tunti tunnista periaatteella. Samoin on kesäaikaan tehtyjen työtuntien korvauskäytäntö, nuorisoasteen opettajalle maksetaan kesäkuulle ja heinäkuulle ajoittuvilta tunneilta korkeampaa palkkaa, kun aikuiskoulutuksen opettajalla kyseisille kuukausille sijoittuvat tunnit ovat normaalia työaikaa.

takaisin alkuun

3 Huono naimakauppa vai hyvä avoliitto?

Kuten yritysmaailmassakin, myös koulutustoimialalla hyvä kumppanuus on monesti parempi ratkaisu kuin huono fuusio. Näennäisten säästöjen tai muiden syiden vuoksi toteutettu organisaatioiden yhdistäminen koituu helposti toisen tuhoksi. Toimintatavaltaan kahden niinkin erilaisen toimijan yhdistäminen vaatii paljon, kun taustalla ovat täysin erilaiset toimintakulttuurit.

Ammattiopistostrategian seurauksena koulutusta tarjoavista toimijoista on tullut hyvinkin monialaisia, jolloin ylimmän johdon tietämys johtamiensa koulutusalojen käytännön asioista jää pakostakin heikoksi. Tämä asettaa kasvavia vaatimuksia keskijohdon ja työntekijäportaan osaamiselle. Osaamisvaatimukset vain korostuvat entisestään, mikäli kokonaisuutta entisestään kasvatetaan, yhdistämällä kaksi täysin erilaisiin toimintakulttuureihin tottunutta toimijaa.

Kun puhutaan aikuisopistosta ja nuorisoasteesta ja niiden hallinnollisesta yhdistämisestä, esiin nousee väistämättä myös varsinaisen opetustyön taustalla olevat tekijät. Molemmilla on omat hallintoon liittyvät prosessinsa, joilla katsotaan olevan tietty omistajuus. Mikäli aikuisopetus yhdistetään konkreettisesti nuorisoasteen kanssa saman hallinnon alle, katoaa aikuisopiston prosessin omistajuus varsin helposti. Kun aikuisopiston prosessin omistajuus katoaa tai se sirpaloituu, seurauksena on yleensä koko aikuiskoulutus sektorin hidas mutta väistämätön hiipuminen. Lopulta koko aikuiskoulutussektori kuolee pois, vaikka näin ei missään nimessä saisi päästä käymään. Prosessin omistajuuden säilyttäminen aikuiskoulutuksella itsellään onkin ensiarvoisen tärkeää, jotta varsin laajan ja merkittävän koulutussektorin säilyvyys taataan.

Suomessa on toteutettu useita kyseiseen yhdistämiseen liittyviä selvityksiä. Selvityksiä on tehty sisäisin voimin ja ulkoisten konsulttien palveluja apuna käyttäen. Osa selvityksistä on toteutettu lähes yksinomaan teoreettiselta pohjalta, tutkien asiaa lähinnä lukujen ja prosessien muutoksista aiheutuvien ennustettavissa olevien seikkojen pohjalta. Osa selvityksistä taas on toteutettu haastatteluihin ja kyselyihin perustuvilla tiedon hankinta menetelmillä. Haastattelututkimuksissa kohderyhmänä ovat olleet yleensä sekä aikuiskoulutuksen että nuorisoasteen koulutuksen parissa johtotehtävissä työskentelevät viranhaltijat.

Lähes poikkeuksetta tutkimusten tuloksena on päädytty siihen, että naimakauppaa ei kannata lähteä tekemään. Tutkimuksissa on tullut selkeästi esille mm. molempien koulutussektorien edustajien haluttomuus varsinaiseen yhdistämiseen. Haastatellut henkilöt ovat pitäneet hyvää kumppanuutta huomattavasti parempana vaihtoehtona. Tutkimusten tuloksena joitakin tällaisia kumppanuussopimuksia onkin jo tehty, mutta koska ne ovat vielä huomattavan tuoreita, ei lopullisia tuloksia vielä voida todentaa.

Kumppanuuteen perustuvissa toteutuksissa ei ole niin suurta tarvetta yhtenäistää toimintaan liittyviä käytäntöjä. Näissä toteutuksissa voidaan yhdistää toimintoja niiltä osin, kuin se on molempien osapuolten kannalta järkevää ja sujuu vaivattomasti. Yhteisten kalusto ja tilaresurssien käyttöä voidaan tehostaa ilman yhteistä hallintoa, kunhan kumppanit näkevät toisensa nimenomaan kumppaneina. Mikäli toinen osapuoli koetaan kilpailijaksi, aiheuttaa se ajan mittaan suuria ongelmia edellä mainittujen resurssien tehokkaalle hyödyntämiselle. Myös henkilöstöresurssien käyttö normaaleissa opetustilanteissa helpottuu, edellyttäen että molemmat osapuolet myös toteuttavalla tasolla sitoutuvat yhteistyöhön. Tapauksissa, joissa toinen osapuoli lainaa resurssejaan toiselle, saamatta kuitenkaan koskaan vastaavia palveluksia itse, johtaa ennemmin tai myöhemmin käytännön yhteistyön päättymiseen.

Koska aikuiskoulutus ei kilpaile samoista opiskelijoista nuorisoasteen koulutuksen kanssa, tulisi nuorisoasteen organisaation nähdä aikuiskoulutussektori lähinnä heidän toimintaansa täydentävänä toimijana. Aikuiskoulutussektorin reagointinopeus ja –kyky tulisi nähdä työvoimaa käyttävää yrityssektoria palvelevana voimavarana, joka täydentää perustyövoimaa kouluttavan nuorisosektorin kapasiteetista poikkeavia vaihteluita.

Mikäli kuitenkin kaikesta huolimatta päädytään yhdistämään näiden kahden toimijan hallinnolliset organisaatiot kokonaan, tulisi sellainen mittava ja raskas projekti toteuttaa erittäin rauhallisesti. Kiireellä saadaan yleensä aikaan vain huonoja asioita, vaikka vaadittavat ratkaisut on tietenkin pystyttävä tekemään niiden vaatimassa aikataulussa, ilman turhia viivytyksiä ja byrokratian rattaiden turhia pyörittelyjä.

Ennen kuin tällaista yhdistämistä edes aloitetaan, tulisi perusasiat saattaa kuntoon, jolloin myöhemmässä vaiheessa säästytään turhilta kitkoilta eri koulutussektorien henkilöstöjen välillä. Onhan sanomattakin selvää, että täysin eri työsuhteen ehdoilla toimivilta työntekijöiltä voida vaatia samoja asioita. Esimerkiksi palkassa on nuorisoasteen ja aikuiskoulutuksen henkilöstöllä huomattavia eroja, vaikka henkilöillä on samat pätevyydet ja he tekevät käytännössä samaa työtä. Tällaiset epäkohdat eivät voi olla vaikuttamatta projektin toteutuksen käytännön onnistumiseen.

Projektia hallinnoivien ihmisten tulisi olla mahdollisimman puolueettomia, ja heillä pitäisi olla jäljellä useita työvuosia kyseisen syntyvän uuden organisaation sisällä. Lisäksi projektia toteuttamaan tulisi valita ihmisiä, joilla on riittävän hyvä itsetunto niin henkilöinä kuin ammatillisessakin mielessä. Tällaisilla ihmisillä ”riittää munaa” perua päätöksiään ja antaa valintaa vaativissa joko tai tilanteissa periksi muiden esittämille vaihtoehdoille.

Koko projektin ajan tulisi kuunnella arkipäivän opetustyötä tekeviä opettajia ja muita ruohonjuuritason ihmisiä. Näiltä ihmisiltä tulevat viestit paitsi kertovat projektin suuntaa onnistumiseen tai epäonnistumiseen, myös antavat käsitystä siitä kuormituksesta ja niistä käytännön vaatimista korjausliikkeistä, joita projektia johtavien tahojen tulisi tehdä.

Joitakin tällaisia aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen fuusioita on maassamme toteutettu. Lähes poikkeuksetta ne ovat aikaa myöten päättyneet aikuiskoulutuksen loppumiseen kyseisessä koulutuslaitoksessa. Syitä näihin surullisiin lopputuloksiin emme tiedä, mutta lukuisia veikkauksia ja mielipiteitä on esitetty. Useimmiten syyksi esitetään nuorisoasteelta peräisin olevien hallintomallien sopimattomuutta aikuiskoulutuksen toimintaan. Perinteisesti nuorisoasteella asiat tehdään pitkän aikavälin suunnittelulla, kun taas aikuiskoulutussektorilla kyetään toimimaan huomattavan lyhyellä varoitusajalla. Toisena merkittävänä syynä on pidetty hallinto-organisaatiota, joka on peräisin yhdistymistä edeltävältä nuorisoasteelta, ja pitää näin siis liian tiukasti kiinni nuorisoasteen hyvinvoinnista myös yhdistymisen jälkeen. Kyseinen organisaatio on myös tottunut rahoituksen tuloon nuorisoasteelta tuttujen kuvioiden mukaan, jolloin unohdetaan helposti aikuiskoulutuksen liikelaitosmainen toimintatapa. Näin ollen merkittävä osuus aikuiskoulutukseen liittyvästä rahoituksesta, joka joudutaan hankkimaan yritysmäiseen tyyliin vapailta markkinoilta tarjouskilpailujen ja markkinoinnin keinoin, jää kokonaan saamatta. Tämän seurauksena aikuiskoulutus alkaa näyttämään kannattamattomalta toimialalta, josta mahdollisesti jopa halutaan päästä eroon. Joissain tapauksissa on edellä mainittua vaikutusta vielä vahvistanut se, että aikuiskoulutuksen hankkimia vähiäkin rahoja on käytetty sumeilematta nuorisoasteen hyväksi.

takaisin alkuun

Lähteet

Aikuisten opiskelumahdollisuudet ja järjestäjäverkko toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Koulutuksen arviointineuvosto. Viitattu 19.3.2011. http://www.edev.fi/img/portal/19/Julkaisu_nro_15.pdf?cs=1143625066

Ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittäminen Keski-Suomessa. Keski-Suomen liitto 2001. Viitattu 19.3.2011. www.keskisuomi.fi/filebank/186-ammatillinen.pdf

Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. 2009. Opetusministeriö. Viitattu 19.3.2011. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/ammatillinen_koulutus/ lomakkeet_ja_paeaetoekset/asiakirjat/jarjestajaverkko_suositukset_020409.pdf.

Ammattiopistostrategia – koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittaminen. 2009. Opetusministeriö. Viitattu 19.3.2011. http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/ammattiopistostrategia/index.html

Toisen asteen koulu Pohjoismaissa. Koulutuksen arviointineuvosto. Viitattu 19.3.2011. http://www.edev.fi/img/portal/19/Julkaisu_nro_4.pdf?cs=1116830034

Tulevaisuuden osaaminen. Viitattu 19.3.2011. www.nordvux.net/download/2257/ntt_rapport_sum_fi.pdf

Työvoimapoliittisen koulutuksen vaikuttavuuden parantaminen. Työministeriö 2007. Viitattu 19.3.2011 http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/06_tutkimus/tpt334.pdf

Varsinais Suomen toisen asteen ammatillisten oppilaitosten yhteistyö ja kehitysnäkymät. 2010. Turun Yliopisto. Viitattu 19.3.2011. http://www.edu.utu.fi/koulutuksenarviointi/ammatillisetoppilaitokset.pdf

Kainuun ammattiopiston henkilökunnan haastattelut

takaisin alkuun