Kuukausittaiset arkistot: helmikuu 2014

WANTED – MAHDOLLISUUKSIEN TAJUINEN TEKIJÄ

Päivi Lipposen vetämä kolmihenkinen selvitysryhmä luovutti opetusministeri Krista Kiurulle 4.11.2013 toimenpideohjelman koulutusviennin edellytysten parantamiseksi.[1]

Kun edellinen blogini ”Kuka, mitä, häh” koostui terveisistä ryhmälle, pohdiskelen tällä kertaa – kohtuuttoman myöhässä tosin – ryhmän työn tuloksia.

Selvitysryhmä on rajannut tehtävänsä korkeakoulutukseen ja koulutukseen, joka johtaa suomalaiseen korkea-asteen tutkintoon. Niinpä rajaan myös omat kommenttini tutkintokoulutusliiketoimintaan, joka on globaalisti merkittävin koulutusviennin liiketoiminta-alue.

Selvitysryhmä ehdottaa, että Euroopan talousalueeseen kuulumattomien valtioiden kansalaisille korkeakoulututkintoon johtava koulutus olisi maksullista, kun se järjestetään muulla kuin suomen ja ruotsin kielellä. Korkeakoulut päättäisivät itse lukukausimaksun suuruudesta. Maksujen perimisen edellytyksenä olisi, että korkeakoululla on apurahajärjestelmä, jolla voidaan tarvittaessa tukea maksulliseen tutkintokoulutukeen osallistuvien opiskelijoiden opiskelua.[2]  

Suomessa ei koskaan päästä englantia äidinkielenään puhuvien maiden, kuten Iso-Britannian, lukuihin. Siellä tutkintokoulutuksen tuloiksi on arvioitu 17,5 miljardia puntaa[3] ja sen on arvioitu muodostavan 75 % koulutusviennin yhteenlasketuista tuloista. Siitä huolimatta Suomessakaan koulutusviennistä ei voi muodostua merkittävää vientisektoria ilman tutkintokoulutusliiketoiminnan mahdollistumista ja tämän mahdollisuuksien hyödyntämistä. Mahdollistaminen on viime kädessä poliittisten päättäjien käsissä; hyödyntämisestä vastaisivat viime kädessä korkeakoulut, mutta nekään eivät pystyisi selviämään urakasta yksin, ilman julkista tukea ehkäpä yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa.

Tavoitteiden realistisuus

Selvitysryhmä esittää tavoitteeksi, että vuonna 2025 suomalaisissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tutkintoa suorittavia ulkomaisia opiskelijoita on vähintään 60 000. Tavoitteen toteutuminen edellyttäisi tutkinto-opiskelijoiden määrän kolminkertaistamista noin kymmenessä vuodessa.

Voidaan kysyä: onko tavoitetaso realistinen? Kansainvälisiin, ennen muuta Ruotsista ja Tanskasta saatuihin kokemuksiin perustuen voidaan ennakoida, että tutkintokoulutuksen muuttaminen maksulliseksi vähentäisi ensimmäisten vuosien aikana merkittävästi ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, ennen muuta ETA—maiden ulkopuolelta, mahdollisesti ETA-maistakin.

Entäpä, toteutuuko tavoitetaso pidemmällä eli kahdentoista vuoden aikajaksolla? Tavoitteen saavuttaminen vuoteen 2025 mennessä riippuisi osaksi korkeakouluista, osaksi suomalaista koulutusvientijärjestelmästä ja sen toimijoiden yhteistyöstä, ja osaksi olisi täysin suomalaisten toimenpiteiden saavuttamattomissa. Kun maksullisen tutkintokoulutuksen muuttaminen kannattavaksi kansainväliseksi liiketoiminnaksi ei varmasti tule olemaan läheskään kaikkien ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen strategioiden mukaista, niiden korkeakoulujen, jotka ottaisivat haasteen vastaan, urakka on melkoinen. Yksinään, ilman selvityksessä esitettyjä – ja muitakin – tukirakenteita ja uudenlaisia kumppanuuksia, korkeakoulut eivät varmasti tavoitteiseen pääsisi. Lisäksi kansainvälinen politiikka ja talous sekä kilpailijoiden tarjooma ja ulkomaille opiskelijoita lähettävien maiden omien korkeakoulujen kehittyminen vaikuttavat tavoitteen saavuttamiseen.

Selvitysryhmä korostaa, että kaikki tavoitelukuihin mukaan lasketut opiskelijat eivät suorittaisi tutkintoa koko ajan fyysisesti Suomessa oleskellen, vaan tutkinto-opiskelua tapahtuisi myös opiskelijoiden lähtömaissa, suomalaisten korkeakoulujen kumppanimaissa ja lisääntyvässä määrin verkon välityksellä. Tutkintokoulutuksen monimuotoinen toteutus helpottaa yhtäältä tavoitteiden saavuttamista, toisaalta se merkitsee tutkintokoulutusliiketoimintaan lähteviä korkeakouluja todella merkittävään pitkäaikaiseen rahalliseen panostukseen, onnistumiseen eri tavoin toteutettavassa tutkintokoulutuksen tarjonnassa ja sisäisten haasteiden ratkaisemisessa.

En uskalla arvioida kuinka suurivolyymistä tutkintokoulutus olisi vuonna 2025, vaikka mahdollisuus tutkintokoulutusliiketoimintaan tulisi parissa vuodessa. Varmaa on, että pidän Lipposen ryhmän luottamuksesta suomalaisten korkeakoulujen muuntautumiskykyyn ja niiden tarjoamien ohjelmien vetovoimaan sekä argumentaatiosta, jonka mukaan maailma muuttuu suuntaan, jossa tutkintojen maksullisuudesta tulee tietyssä mielessä ”välttämättömyys”.

“If there is a sense of reality, there must also be a sense of possibility. To pass freely through open doors, it is necessary to respect the fact that they have solid frames. This principle, by which the old professor had lived, is simply a requisite of the sense of reality. But if there is a sense of reality, and no one will doubt that it has its justifications for existing, then there must also be something we can call a sense of possibility (Musil, Robert. 1942. The Man without Qualities)

Aika ajoin yllä oleva kohta lukioaikoinani lukemasta Robert Musilin tunnetuimmasta kirjasta nousee mieleeni eri yhteyksissä, ja välillä myös hieman eri merkityksessä kuin kirjoittaja sillä tarkoitti. Suomalaiset ovat kovin todellisuudentaju-uskoista kansaa, joka välillä tuntuu käyttävän mielellään aikansa keskusteluun, onko joku ehdotus realistinen. Jos ei löydetä hyviä argumentteja realismin puolesta ja maailman fundamentteja – kuten koulutuksen maksuttomuutta – vastaan, saadaan olla tekemättä mitään, ei edes virheitä. Tässä valossa pidän tärkeänä mahdollisuuksien tajua: maailman kaikkeuden perusteetkin voivat muuttua ja mahdotonkin voi olla – melkein – mahdollista.

Tutkintokoulutus Suomessa

Tässä tutkintokoulutuksen toteutustavassa vahvuus on opiskelijoiden Suomessa asumisen kerrannaisvaikutukset paikallistaloudelle ja mahdollisuudet liittyvät tulla palkatuksi suomalaisten yritysten palvelukseen opintojen jälkeen. Haasteet liittyvät kaikkeen mitä tarvitaan vetovoimaisten ja laadukkaiden ohjelmien toteuttamiseen sekä opiskelijoiden viihtymiseen ja opiskeluiden rahoittamiseen Suomessa.

Apurahoihin liittyen paras vaihtoehto on, että opiskelijat saisivat apurahan omasta maastaan, esimerkiksi valtion ohjelmista, tai järjestäisivät rahoituksen itse, esimerkiksi perheensä kautta. Optimaalinen ratkaisu olisi saada näin rahoitettuja opiskelijoista maista, joihin Suomella on kaupallisia intressejä. Näin ei puhu Zarathustra, vaan puhtaasti taloudellisista näkökulmasta asiaa katsova koulutusvientipäällikkö.

Tilauskoulutus ja sivukampukset

Selvitysryhmä ehdottaa myös, että korkeakoulu voisi järjestää opiskelijaryhmille maksullista tilauskoulutusta, ja että korkeakoulut voisivat periä lukukausimaksuja ulkomailla toteutettavasta ensimmäisen ja toisen syklin tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Korkeakoulu voisi järjestää Suomessa maksuttomana tarjottavaa koulutusta ulkomailla maksullisena.

Tilauskoulutuksen järjestämiseen suomalaisilla korkeakouluilla on jo mahdollisuus, tosin hyvin ehdollisesti. Ehtoja olisi syytä purkaa sen suhteen, kuka maksaa tilauskoulutuksen.

Sivukampuksien aukaiseminen ulkomaille yksin, yhdessä muiden suomalaisten korkeakoulujen tai paikallisten korkeakoulujen kanssa, olisi looginen päätös niiltä korkeakouluista, jotka haluavat tehdä tutkintokoulutusliiketoiminnasta merkittävää liiketoimintaa. Palvelu tuodaan kohdemaahan, jossa se on helpommin saatavilla ja edullisemmin kulutettavissa. Sivukampus mahdollistaisi myös muiden koulutusvientituotteiden myynnin ja selvitysryhmän kumppanuuden julkisten korkeakoulujen ja suomalaisten – ja miksei paikallisten tai kansainvälisten – yksityisten yritysten välillä.

On selvää, että sivukampusten perustamiseen sisältyy vielä suurempia riskejä kuin tutkintokoulutukseen Suomessa ja siinä onnistuminen on vielä kotikonnuilla toimimista vaativampaa. Miten saadaan rekrytoitua opettajat? Miten saadaan riittävästi kotikorkeakoulujen opettajia lähtemään ulkomaille expateiksi? Miten saadaan korkeakoulujen johdon, omistajien, henkilöstön ja opiskelijoiden hyväksyntä asialle? Miten pystytään toimimaan ulkomaille rekisteröidyn laillisen oikeussubjektin kautta vieraassa toimintaympäristössä?

Hyviä kysymyksiä on liuta realismintajuisen ratkaistavaksi; toivottavasti Suomestamme löytyy myös mahdollisuuksien tajuisia korkeakouluja, jotka ratkovat osan kysymyksistä vasta lentokoneessa Kiinaan ja Saudi-Arabiaan.

Verkko-opinnot

Verkossa tapahtuvan opintotarjonnan ja sen kysynnän merkittävä lisääntyminen on muun muassa skaalattavuuteen liittyvistä tekijöistä johtuen edellytys ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän kasvattamiselle Lipposen selvitysryhmän viitoittamalle tasolle. Kun kysymys on maksullisista ohjelmista, verkko-opiskeluun täytyy liittää adjektiivi ”laadukas”. Laadukasta verkko-opiskelua on jo tarjolla, mutta epäilemättä sitä pitää kasvattaa tuntuvasti, mikä edellyttää investointeja korkeakouluilta.

Selvityksessä ei juurikaan oteta kantaa siihen, miten korkeakoulujen tulisi toteuttaa verkko-opintoja, miten yritykset ja korkeakoulut voisivat tehdä yhteistyötä, ja miten viranomaiset olisivat mukana verkko-opetuksen kehittämisessä. Korkeakoulujen keskinäinen yhteistyö tuntuu selvältä; sitä tehdäänkin AMK:jen kesken muun muassa virtuaaliammattikorkeakoulun puitteissa ja yliopistot tekivät sitä vuoteen 2010 saakka Suomen virtuaaliyliopistossa. Jonkinlainen verkosto tuntuisi järkevältä rakentaa tutkintokoulutusliiketoimintahaluisten korkeakoulujen välille. Osana Iso-Britannian koulutusvientiä paikalliset yliopistot ovat luoneet yhteisen ympäristön on-line kursseille https://www.futurelearn.com/.  Ympäristö on käynnistetty joulukuussa 2012 ja ympäristön taustalla on yksityinen yritys, jonka omistaa Open University. Ainakin vuoden 2014 ympäristössä opiskeltavat kurssit, joita tuottaa 29 yliopistoa tai instituutiota, ovat opiskeltavissa maksutta. Ympäristön beetta –version, jota vuonna 2013 kehitetään, kursseihin pääsee käsiksi kaikilla PDA –laitteille, älypuhelimella, tabletilla ja kannettavalla tietokoneella.

Brittivirityksen soveltamista suomalaisen koulutusviennin palvelukseen kannattaisi analysoida. Esimerkiksi Tekesin, joka on käynnistänyt ”Uudet oppimisratkaisut” –ohjelman, rahoituksella voitaisiin tutkia, millaista teknologian, pedagogiikan ja sisältöjen liittoa sekä liiketoimintamallia entisestä matkapuhelinvalmistuksen maailman mahdista olisi löydettävissä ”kotikutoiseksi” vastineeksi briteille.  

Sanoista tekoihin ja Dream Team

Elinkeinoministeri Vapaavuoren kutsumassa Selkärankaseminaarissa 16.1.2014 puhunut Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto totesi, että seminaarien pitäminen olisi syytä jo lopettaa ja siirtyä päätöksentekoon.[4] Toivottavasti selvitysryhmän työn pohjalta tehdään päätöksiä. Itse toivon päätöksen olevan ehdotuksen mukainen mahdollistaen tutkintokoulutuksen maksullisuuden esityksen mukaisesti. Maksulliseen tutkintokoulutukseen sisältyy riskejä, totta kai, mutta, myöskään maksuton ratkaisu ei ole riskitön. Kun Suomen vientiyritysten toimintaedellytykset muuttuvat maailman talouden rakenteiden muuttuessa, täytyy pystyä tekemään rohkeita ratkaisuja yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi uskon parasta; analogiaa voi soveltaa myös korkeakoulujen maailmaan.

Luin joululomallani Jorman Ollilan ja Harri Saukkomaan kirjan ”Mahdoton menestys”. ”Dream teamiksi” on kutsuttu joukkoa Nokian entistä johtoa, joka teki mahdottomasta mahdollista eli nosti Nokian yritykseksi, jonka osuus maailman matkapuhelin markkinoista oli parhaimmillaan yli 70 %. Löytyisikö korkeakouluista joukko operatiivista johtoa ja hallituksia, jotka uskoisivat pystyvänsä tekemään tutkintokoulutusliiketoiminnasta merkittävän tulorahoituskanavan ja sitoutuisivat pitkäksi aikaa huolellisesti kehittämänsä strategian toteuttamiseen hyväksyen riskit? Tässä olisi maukas kulaus Dream Team henkeä, vaikka tavoite ei olisikaan 70 % markkinaosuus.

Korkeakoulujen yhteistyö, yhteistyö yritysten kanssa ja osittain samoista tukimuodoista nauttiminen, kun mitä yrityksillekin tarjotaan, lisäisi todennäköisyyttä sille, että löytyisi niitä korkeakouluja, jotka ottavat haasteen vastaan. Selvityksessä on nippu ideoita, joilla korkeakouluja tuettaisiin kehittämistyössään. Ideanippua voisi mielestäni täydentää edellisessä blogissani kuvaamilla ratkaisuilla.

Selvityksen mukaan julkisen koulujärjestelmän ja huomattavia investointeja vaativan vientiliiketoiminnan rajapintaan on luotava uudenlaisia toimintamalleja, jotka houkuttelevat myös yksityistä pääomaa mukaan. Tämänkin selvitysryhmän huomion voi mielellään allekirjoittaa; etenkin ulkomailla toimivien sivukampusten ja virtuaaliopintojen osalta ns. public-private partnerships olisi tavoiteltava asiantila.

Apurahajärjestelmä ja kehitysmaat

Selvitysryhmä ehdottaa, että kehitysyhteistyövaroista rahoitettaisiin kehitysmaista tuleville opiskelijoille stipendejä, jotka kattaisivat ainakin osittain lukukausimaksun. Apurahaohjelma tulisi kohdentaa köyhimmille kehitysmaille ja Suomen kehitysyhteistyön pitkäaikaisista yhteistyömaista tuleville opiskelijoille. Suomen kehitysyhteistyörahoitusta voitaisiin työryhmän mielestä käyttää apurahajärjestelmien luomiseen.

Selvitysryhmän ehdotus on näiltä osin herättänyt jonkun verran kritiikkiä. Argumentaatio on nojannut viime kädessä joko siihen että tämä kehitysvarojen käyttö on epäeettiistä tai tehotonta. Tehotonta se voi olla esimerkiksi siksi että apurahaopiskelijat eivät palaa kotimaahansa opintojen jälkeen. Epäeettiseksi rahojen käyttö on esimerkiksi siksi, että rahat palautuvat viime kädessä takaisin Suomeen tai että raha ei hyödytä viime kädessä kohdemaata. Ymmärrän argumentit, mutten voi mitenkään ymmärtää miksei kehitysyhteistyörahojen käyttöä voisi kokeilla tutkintokoulutukseen joko Suomessa, sivukampuksilla tai virtuaalisesti. Apurahojen myöntämisperusteet ovat suomalaisen viranomaisten käsissä ja niistä voidaan sopia kehitysyhteistyön kohdemaiden viranomaisten kanssa. Esimerkiksi kohdemaahan perustettavat korkeakoulujen yksiköt tai Afrikkaan tarjottavat virtuaaliohjelmat, joita rahoitetaan osaksi kehitysyhteistyövaroin allokoimalla viime kädessä apurahat suomalaiselle korkeakoululle, voivat tuottaa vaikuttavia ja kestäviä ratkaisuja kohdemaan kehityksen haasteisiin. Asiaa pitää lähestyä käytännöllisesti ja innovatiivisesti, ideologisointia ja menneisiin epäonnistumisiin vetoamista välttäen.

Maksullinen korkeakoulutuksen etiikka

Selvitysryhmän työn ehdotuksia tutkintokoulutuksen muuttamista maksulliseksi ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille on arvosteltu niin seurausetiikan – eli arvioimalla hyödyt haittoja suuremmiksi – näkökulmasta kuin arvioimalla tutkintokoulutuksen maksullisuuden arvojamme vastaiseksi eli tutkinto-opiskelun maksuttomuus ulkomaalaisillekin on arvo sinänsä.

Millainen moraali on luettavissa tekijöiden selvityksestä?

”Suomalainen yhteiskunta elää keskellä rakennemuutoksia: elinkeinorakenne on nopeasti muuttumassa ja Suomesta on muutamassa vuodessa hävinnyt noin 60 000 työpaikkaa. Samaan aikaan ikääntyvä väestö tarvitsee entistä enemmän palveluja, joita kutistuvan kansantalouden on vaikea rahoittaa. Meidän on käytettävä kaikki mahdollisuudet uusien liiketoiminta-alueiden synnyttämiseksi. Tarvitsemme uudenlaisia työmahdollisuuksia ja vientituloja, jotta hyvinvointipalvelut voidaan rahoittaa.

Korkeakoulutus on ollut maailman nopeimmin kasvavia sektoreita. Vuonna 2000 korkeakouluissa opiskeli OECD:n ja Unescon mukaan noin 100 miljoonaa henkilöä ja vuonna 2010 jo noin 177 miljoonaa. Korkeakoulututkinto on myös yleisin rajat ylittävä koulutustuote. Pääosa maailmanlaajuisen koulutuspalveluiden kaupan arvosta muodostuu tutkintoon johtavan korkeakoulutuksen myynnistä.

Korkeakoulutuksen määrällinen kasvu sekä opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus ovat seuranneet maailman kaupan liikkeitä. Siellä missä hyvinvointi lisääntyy, lisääntyy myös koulutuksen kysyntä sekä opiskelijaliikkuvuus. OECD:n ja Unescon tietojen mukaan vuonna 2011 noin 4,1 miljoonaa korkeakouluopiskelijaa opiskeli tutkintoon johtavassa koulutuksessa oman maansa ulkopuolella. Yli puolet kansainvälisistä opiskelijoista tulee Aasian maista, erityisesti Kiinasta, Intiasta ja Koreasta. Lähes 80 prosenttia kaikista kansainvälisistä opiskelijoista opiskelee OECD-maissa.

Mikäli koulutusviennin lainsäädännöllisiä esteitä ei pureta, suomalaisten oppilaitosten ja korkeakoulujen resurssit eivät lisäänny, vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä houkuttelisi merkittävästikin ulkomaisia opiskelijoita suorittamaan tutkintoja Suomeen. Suomen ei ole mahdollista kattaa kehittyvien maiden tai nousevien talouksien koulutuskysyntää kasvattamalla jatkuvasti maksuttoman koulutustarjonnan volyymiä samaan aikaan kun koulutuksen julkiseen rahoitukseen kohdistetaan merkittäviä leikkauksia. Tällainen kehitysnäkymä ei edistä globaalia vastuun kantoa inhimillisen pääoman kasvattamisesta, uhkaa opetuksen ja tutkimuksen kansainvälistymistä ja sitä kautta koulutuksemme ja osaamisemme laatua ja kilpailukykyä.”

Selvityksen tekijöiden arvopohjan voisi lukea niin että he haluavat tukea suomalaisten korkeakoulujen kilpailukyvyn säilyttämistä tarjoamalla uuden mahdollisuuden tulojen hankintaan niukkenevien perinteisten tulokanavien oloissa. Kilpailukykyinen ja korkealaatuinen korkeakoulusektori on välttämätöntä viennistä riippuvaiselle kansantaloudellemme, joka on edellytys Pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle. Korkeakouluille halutaan antaa mahdollisuus yritysten rinnalla tuoda uutta jaettavaa, olla myös business –toimijoita ja osa vientisektoria.

Minua edellä kuvattu arvopohja miellyttää.

Kansainvälinen korkeakoulu

”Kansainväliset esimerkit osoittavat, että koulutusviennin vahvistaminen edellyttää alan toimijoilta merkittävää strategista panostusta koulutustuotteiden kehittämiseen ja viennin edistämiseen. Menestyminen edellyttää resursoinnin lisäksi kykyä ja halua riskinottoon.”[5]

On helppo yhtyä selvityksentekijöiden näkemykseen, että tutkintokoulutusliiketoiminnassa ei ole ulosmitattavissa pikavoittoja. Saaliin saamisen edellytys – muttei tae Pietarin kalansaaliista – on pitkän aikavälin panostus tutkintokoulutusliiketoiminaan osana koulutusvientiä ja osana kansainvälisyysstrategiaa.

  • Tutkintokoulutusliiketoiminnan vesille kalastamaan lähtevän korkeakoulun on löydettävä ratkaisu muun muassa seuraaviin haasteisiin:
  • ·         Miten varmistetaan useammaksi vuodeksi rahoitus liiketoiminnan kehittämiseen ensimmäisistä vastoinkäymisistä ja riskien realisoitumista huolimatta?
  • ·         Miten tutkintokoulutusliiketoiminta organisoidaan korkeakoulun sisällä?
  • ·         Miten saadaan rekrytoitua henkilökuntaa tai kehitettyä olemassa olevasta henkilökunnasta tiimi, joka hoitaa liiketoimintaprosessit siten että tiimi pysyy ”talossa”?
  • ·         Miten motivoidaan korkeakoulujen henkilöstö asiantuntijatehtäviin tutkintoliiketoimintaan?
  • ·         Miten saadaan korkeakoulun ”yrityskulttuuri” mahdollistamaan toiminnan?
  • ·         Miten löydetään liiketoimintastrategia, jolla menestytään kansanvälisessä kilpailussa?

Mietin itsekseni, millä nimellä voidaan kutsua korkeakoulua, joka päättää tehdä tutkintokoulutusta merkittävän tulonhankintakanavan. Kansainvälinen korkeakoulu voisi olla nimi tämmöiselle korkeakoululle. Suomessa toteutettavan tutkintokoulutuksen lisäksi sillä olisi sivukampuksia ulkomailla ja virtuaaliopintoja ulkomaisille tutkinto-opiskelijoille.[6] Tutkintokoulutusliiketoiminnan lisäksi kansainvälinen korkeakoulu toteuttaisi muunkinlaista koulutusvientiä, jolla olisi positiivinen vaikutus korkeakoulun markkina-asemaan kaikilla korkeakoulun toiminta-alueilla ja toisi positiivisia vaikutuksia muuhunkin toimintaan. Lisäksi kansainvälinen korkeakoululla olisi uudenlaisia yhteistyönmalleja suomalaisen teollisuuden ja yritysten kanssa, ja korkeakoulu edistäisi omalla toiminnallaan suomalaisen yksityisen sektorin vientiä.

Korkeakoulu voi olla kansainvälinen muutoinkin ja kaikkien korkeakoulujen ei todellakaan kannata pyrkiä ”koulutusvientikorkeakouluksi”. Kuitenkin hartaasti toivon, että muutama suomalainen korkeakoulu haluaisi; se olisi mielestäni isänmaallinen teko.

Todellisuuden tajuisten keskustelijoiden ohella Suomi ilmiselvästi tarvitsee myös mahdollisuuden tajuisia tekijöitä.


[1] Selvityksen nimi kokonaisuudessaan: Suomi kansainvälisille koulutusmarkkinoille. Selvitysryhmän muistio. Toimenpideohjelma koulutusviennin edellytysten parantamiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2013:9. Selvitys on ladattavissa verkosta: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2013/11/koulutusvienti.html.

[2] Selvitysryhmän muistio, s. 11-13.

[3] Arvio sisältää myös lukukausimaksujen Englannissa opiskelevien ulkomaisten opiskelijoiden kulutuksen maassa opintojen aikana. Selvitysryhmän raportti s. 26.

Selvitysryhmän raportti s. 11.

[5] Selvitysryhmän muistio s. 10.

[6] Vrt. Ritva Laakso-Mannilan blogi 17.11.2013 http://blogit.haaga-helia.fi/rehtorienblogi/?p=188