Matkailua, kulttuuria ja historiaa

Historiaan ja kulttuuriin painottuva matkailu- ja työblogi

Category Archives: Yleinen

Puolan matka ja Torunin vanha kaupunki

Toisena päivänä kävimme Torunin vanhassa kaupungissa. Kaupunki on lisätty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1997. Torunissa on myös vanha linna, joka on rakennettu 1230. Piparit on se juttu, josta kaupunki on tunnettu. Kaupungissa on vähän samaa tuntua kuin Gdanskissa ja tunnelma oli oikein leppoisa. Keli ei kylläkään suosinut ja vettä tuli lähes koko ajan melko reippaasti, mutta sehän ei meidän menoamme haitannut.

Kävimme myös syömässä kaupungissa sijaitsevassa ravintolassa, jonka nimeä en nyt kylläkään enää muista. Mutta huomasin sen eron suomalaisiin ravintoloihin, että tuntui kuin heillä olisi ollut kiire saada meidät pois ravintolasta, vaikka asiakkaita ei ollut edes pöytäämme tulossa. Suomessa ravintolassa saa aivan rauhassa istua vielä jonkin aikaa laskun maksamisen jälkeenkin, eikä kukaan tule ahdistelemaan.

Katunäkymää.

Aukio.

Portti kaupunkiin.

Kuvat ovat vähän huonoja ja niitä on vähän, mutta muutaman onneksi sain laitettua. Kirkot olivat harmillisesti remontissa, joten en emme päässeet käymään niissä. Kaupunki oli ihan käymisen arvoinen, ainakin ruoka oli edullista. Ajomatka meinasi vähän puuduttaa, koska matkat kestävät hieman kauemmin kuin Suomessa, koska tiet eivät ole niin hyvässä kunnossa ja nopeudet ovat matalampia. Ajoimme tarkoituksella pienempiä teitä välttääksemme tietulleja.

Puolan matka ja Malborkin linna

Olimme poikaystäväni kanssa 24.-27.6. Puolassa reissulla ja tutuistuimme upeisiin paikkoihin ja nähtävyyksiin. Ensimmäisenä tässä esittelen Malborkin linnan, jossa kävimme heti ensimmäisenä päivänä, kun laskeuduimme lentokoneella Gdanskiin. Olimme vuokranneet etukäteen auton, joten pääsimme sillä kätevästi mihin halusimme.

Malborkin linna on siis saksalaisen ritarikunnan rakentama, jonka rakennustyöt alkoivat jo 1270-luvulla. Linna on meinannut välissä useaan otteeseen tuhoutuakin, mutta onnekseen se on joka kerta entisöity entiselleen. Toisen maailman sodan aikaan Malborkin kaupunki ja linna tuhoutuivat pahoin ja tällä hetkellä linnassa on nähtävillä vanhaa ja uudempaa rakentamista, vaikka se onkin entisöity täysin vanhaa kunnioittaen.

Sisäänkäynti linnan alueelle.

Vanhoja tyylikkäitä asuja linnan käytävällä.

Upeita yksityiskohtia katon koristeluissa.

Ilmeisesti jonkinlainen kappeli, joka oli todella upea ja tunnelma oli harras.

Sali.

Malborkin linnan pienoismalli, josta näkee linnan valtavan koon.

Piha-aluetta.

Linna oli todella vaikuttava ja oli tosi hauskaa miettiä, että ketä siellä on asunut ja miten siellä on eletty. Linna on todella sokkeloinen ja mietin, että osasivatkohan rakentajatkaan kulkea siellä eksymättä. Olisin halunnut päästä ihan jokaisen oven taakse, mutta näkemistä oli silti todella paljon. Esillä oli myös paljon vanhoja aseita, muun muassa miekkoja, kirveitä ja tykkejä sekä haarniskoita ja muuta sotaan liittyvää. Käymisen arvoinen paikka todellakin!

Hotellimme Stary Browar sijaitsi Koscierzynan pikkukaupungissa, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Gdanskista ja sekin oli melko hieno paikka. Hotelli oli tehty vanhaan panimoon ja heillä oli omat oluet ja myös oma pubi hotellissa. Valitettavasti en ottanut hotellistamme yhtään kuvaa, kun en emme sen tarkemmin ehtineet edes kaupunkia tutkia, kun kävimme niin monessa paikassa kolmen päivän aikana.

Toivi Järvisen taiteilijakoti

Tänään pääsin tutustumaan Toivi Järvisen taiteilijakotiin, joka kuuluu museoon ja museon piha-alueeseen, jonka omistaa Saarijärven kaupunki ja Mannilan taidesäätiö. Toivi Järvinen on kotoisin Saarijärven Mannilan tilalta, joka jaettiin tilan lasten kesken 50-luvun lopulla ja Toiville jäi Peltoniemen tila, jolla museo ja taiteilijakoti sijaitsevat. Talo valmistui vuonna 1961 ja on arkkitehti Laila Niemiojan suunnittelema, joka oli siihen aikaan maaseutupitäjässä harvinaista. Toivi kuoli vuonna 1982 ja hän oli lapseton, jolloin hän testamenttasi omaisuutensa Saarijärvi-seuralle sillä ehdolla, että tontille rakennetaan taidemuseo.

Talo on tällä hetkellä ainoastaan kotimuseona sekä avoinna tilauksesta ja se on kulttuurihistoriallisesti arvokas, sillä vastaavia taloja ei Suomessa montaa ole. Toivi ja hänen miehensä keräsivät runsaasti suomalaista taidetta vuosilta 1880-1980, joten esineistöä on noin 84 esineen verran. Huonekalut ja esineet ovat alkuperäisiä ja ne ovat samoilla paikoilla kuin Toivin siellä asuessa, ainoastaan televisio puuttuu. Toivi jäi leskeksi vuonna 1949, mutta hän ei kuitenkaan ollut yksinäinen, sillä pihapiirissä asui useita vuokralaisia, muun muassa vanhassa Koskelinin talossa.

Olohuonetta ja takka.

Ruokasali.

Keittiö.

Keittiössä siihen aikaan moderni aukko eli ”baaritiski”.

Talo on arkkitehtuurisesti kiinnostava sekä talon ja tilan historia on todella mielenkiintoinen. Suosittelen myös tätäkin kohdetta, mikäli yhtään kiinnostusta löytyy.

Mua haastateltiin myös paikalliseen Sampo-lehteen tänään, juurikin yllä olevasta syystä. Jutun pitäisi olla ensiviikon torstain lehdessä, saa nähdä minkälainen juttu tulee ulos ja kuinka kamalalta näytän lehtikuvassa, jos sellainen siihen nyt sitten tulee, ainakin kuvia otettiin runsaasti. Samaten sain tänään kuulla että mun työt museolla jatkuu vielä 2 viikkoa harjoittelun loppumisen jälkeen, tosi kiva homma, että saan vielä hetken jatkaa.

Kivikauden kylässä

Tänään olin kivikauden kylässä tutkimassa paikkoja. Haravoin ja siistin pihamaata ja polkuja, kävelin vanhan muinaispolun ja kävin Haikankärjessä sekä tein työntekijän opastuksella luusta kaulakorun. Päivä oli lämmin ja mielenkiintoinen. Asiakkaita kävi ihan kiitettävästi ja lapset varsinkin tykkäsivät. Kivikauden kylässä voi kaivaa keramiikkaruukun palasia hiekasta, josta myös aikuiset tuntuvat tykkäävän kovasti, voi meloa ruuhella Summasjärvessä, ampua jousipyssyllä, tutkia ja katsella miten kivikaudella on eletty ja alueelta löytyy myös kivikautinen sauna. Tänä kesänä uusinta uutta ovat QR-koodit eri pisteillä, joista avautuu tarkemmin mitä mikäkin piste tarkoittaa tai mitä siinä/sillä on kivikaudella tehty.

Myymälän matkamuistoja.

Ruuhet, joilla voi meloa.

Kivikautinen talo/maja.

Kaunista keskisuomalaista järvimaisemaa.

Haikankärjestä.

Jos kivikausi ja historia yhtään kiinnostaa, niin ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Alueella kannattaa käydä myös upean luonnon ja maisemien takia. Muinaispolku on kaikille ilmainen ja alueella kulkee myös lenkkipolkuja.

Säätyläiskotimuseo

Tervehdys pitkästä aikaa!

Tänään käytiin laittamassa säätyläiskotimuseo/Runeberg-museota kuntoon, vihdoin! Pääsin näkemään paikan omin silmin ja olihan se rakennus aivan mahtava. Mua ei niinkään sytyttänyt se asia, että Runeberg asui siellä vuosina 1823-1825, vaan se rakennus itsestään oli niin älyttömän hieno. Rakennus on valmistunut 1780-luvulla ja tällä hetkellä se on restauroitu siihen aikakauteen, kun Runeberg siellä asui.

Säätyläiskotimuseon työntekijä piti mulle historiatuokion, jossa kertoi talon historiasta ja samalla tsekkasin yläkerran Runeberg-näyttelyn. Tämän jälkeen siivoilin museon alakertaa ja sen jälkeen työpäivä jatkui normaalisti päämuseon lipunmyynnissä/kahviossa. Myöhemmin päivällä tein asiakastyytyväisyyskyselyn myös säätyläiskotimuseolle.

Alla muutama maistiainen päivästä.

Säätyläiskotimuseo.

Perheen makuuhuone saliin päin.

Sali.

Opetushuone, jossa Runeberg opetti perheen lapsia.

Runeberg-museota.

Alkuperäinen kaakeliuuni Runebergin huoneessa.

Huomenna jatkuu työt normaalisti päämuseolla ja pian onkin ”juhannustauko”. Jossain vaiheessa kesää käyn vielä Kivikauden kylässä tutustumassa, siitä sitten myöhemmin postausta.

Unelmia ja toimistohommia

Tänään harrastin lehtileikkeiden arkistointia. Se oli oikeasti mukavaa puuhaa, koska tykkään kaikenlaisesta pienestä näpertämisestä. Aamusta myös askertelin mainosständeihin pohjia, että voi laittaa julisteet nätisti esille. Samaten valokuvasin museon pihapiiriä ja perinnekasvipihaa, joista laitan muutaman kuvan tähän postaukseen. Rakastan vanhoja ja historiaa huokuvia rakennuksia ja museon kautta sellaisiin pääsee tutustumaan ihan luvan kanssa, mikä on tosi mahtavaa. Haaveissa olisi, että voisin joskus itse asua vanhassa ja historiallisessa talossa. Vanhoja valokuvia rakennuksista ja ihmisitä tutkin tänään arkistojen kätköistä. Oli siis ihan toimistopäivä tänään, koska museo oli suljettu asiakkailta. Se avautuu taas tulevana torstaina ja ensiviikon jälkeen se on avoinna tiistaista sunnuntaihin.

Askartelua.

Museon pihapiiriä.

Vanha talo.

Toivi Järvisen taiteilijakoti museon pihapiirissä.

Huomenna taas urakka jatkuu ja haaveissa jo siintää, että lähtisimme laittamaan muita museoita edustuskuntoon ennen niiden avaamista, jotta pääsisin tutustumaan niiden historiaan tarkemmin ja ottamaan valokuvia.

Näyttely auki yleisölle

Eilen 26. päivä näyttely aukeni virallisesti yleisölle avajaisten jälkeisenä päivänä. Vieraita oli jokusia ja suurin osa muualta kuin Saarijrveltä, muun muassa Turusta ja Muuramesta. Kuutti Lavonen selkeästi niittää mainetta ympäri Suomea, josta olikin puhetta museon työntekijöiden kanssa jo aiemmin. Myönnän, etten juurikaan itse ole tällaisen taiteen ystävä, mutta kyseinen näyttely on herättänyt minussakin tunteita ja kunnioitusta. Arvostukseni taidetta ja taiteilijoita kohtaan on selkeästi lisääntynyt museossa työskentelyn ohessa.

Eilen siis avasimme museon ovet ja työhön kuului perushommia kahviossa. Kahvin keittoa, astioiden tiskausta, lipunmyyntiä, asiakaspalvelua, asiakkaiden opastusta ja heidän kysymyksiinsä vastaamista ja niin edelleen. Saarijärven museossa työskennellessä saa tehdä töitä laidasta laitaan ja työnkuvaan kuuluu olla niin sanottu jokapaikan höylä. En pidä sitä huonona asiana, vaan tuleepahan kokemusta kaiken näköisestä touhusta. Ainoa asia mitä meidän työntekijöiden ei tarvitse tehdä, on siivoaminen. Sitä varten museolla käy siivooja noin kahdesti viikossa, joka hoitaa sen puolen. Loistava asia, sillä siivoaminen ei todellakaan ole lähellä sydäntäni.

Tänään on hyvä jatkaa samoissa merkeissä.

Näyttelyn avajaiset

Vihdoin avajaiset! Päivällä puuhailtiin kaikenlaista, että saatiin homma valmiiksi iltaa varten. Taulut ja teokset pojat olivat saaneet jo paikoilleen, viimeiset aamulla. Roudailtiin tavaroita paikoilleen, kahvitettiin lehdistö (kokonaiset 2 henkilöä!), olin mukana kuuntelemassa taiteilijoiden itsensä kertomina teosten tarinoita ja heidän hedelmällistä yhteistyötään, oli valojen viritystä, penkkien paikoilleen laittoa ja kaikenlaista pientä viritystä. Illan tarjoilut olivat Marttojen vastuulla, mutta autoimme heitä hieman järjestelyissä. Tarjolla oli valkoviiniä, vichyä, limsaa ja pommacia sekä suolaisia cocktailpaloja. Pääsimme myös itse maistelemaan antimia.

Avajaisten alettua laskimme kaikki avajaisiin tulleet henkilöt, joita oli noin 140. Melko kiitettävästi siis! Tarjolla oli elävää musiikkia viululla ja cembalolla, näyttelyn teemaan sopivasti klassista. Museonjohtaja Kari Kotilainen aloitti avajaiset puheellaan, jonka jälkeen taiteilijat pääsivät itse avaamaan teostensa tarinaa ja syntyä. Olimme toisen työntekijän kanssa apuna, jos ihmisillä oli jotain kysyttävää tai he halusivat varata/ostaa jonkun teoksen.

Cembalo, johon itse Kuutti Lavonen on tehnyt maalaukset.

Päivä oli melko hikinen ja raskas, mutta oli todella mukavaa päästä juttelemaan ihmisille ja muistamaan, miksi aikoinaan tuli asiakaspalvelualalle lähdettyä. Huomenna jatkuu hieman samoissa merkeissä, kun näyttely virallisesti avataan yleisölle. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Näyttelyn rakentamista

Tänään oli tiedossa taas remonttihommia ja taulujen/taideteosten ripustusta. Homma oli aikaa vievää ja melko fyysistä. Maalaamaan enkä seinien pystyttämiseen mukaan päässyt/ehtinyt, mutta maalitahroja sain lattiasta irrotella. Sain myös kertoa omia mielipiteitäni taulujen asettamisesta paikoilleen itse taiteilijoilta. Nälkä pääsi yllättämään taiteilijat iltapäivällä, joten kävin heille hakemassa kaupasta evästä.

Lauantaina alkava uusi näyttely on siis Kuutti Lavosen ja Pentti Hakalan yhteisnäyttely ”Tuleva”. Näyttely on esillä 9.9. saakka Saarijärven museolla. Kuuti Lavonen on Kotkassa syntynyt taidemaalari, taidegraafikko ja valokuvataiteilija. Hän on kirjoittanut myös runokirjan sekä maalannut Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon kirkkomaalauksia. Pentti Hakala on Saarijärven Lannevedellä syntynyt teollinen muotoilija ja arkkitehti.

Näyttelyn kasausta.

Näyttelyalueen pienoismalli.

Huomenna on sitten kiireinen päivä koska ovat näyttelyn avajaiset. On lehdistön kahvitusta, kutsuvieraiden opastusta ja kaikenlaista puuhaa. Onneksi on aikaa valmistautua henkisesti, sillä menen töihin vasta aamupäivällä, koska avajaiset ovat illalla.

 

Hulinapäivä museolla

Tänään oli museoviikon viimeinen päivä, eli niin sanottu hulinapäivä. Tarjolla oli elävää musiikkia, esityksiä, moottorisahalla veistämistä, esineiden tunnistusta, kuva-arkistopiste, taide-esineiden myyntiä, taulujen arvontaa ja marttojen piste, jossa oli tarjolla Saarijärveläistä perinneruokaa, köyhäinpuuroa sekä kahviossa oli myynnissä munkkeja.

Päivä oli kieltämättä melkoista hässäkkää. Ihmiset olivat selkeästi kiinnostuneita, vaikka pääsääntöisesti olivatkin vanhempaa väestöä ja munkkeja ja kahviakin meni kiitettävästi. Vierailijoita oli suurinpiirtein 200 laskelmiemme mukaan. Puuhaa oli kaikenlaista, videotykin kuntoon laitosta kahvikuppien tiskaukseen. Autoin esineiden tunnistus -pisteellä, vein ulkokylttejä pihalle ja pääsääntöisesti harjoittelin kassalla tuotteiden myymistä.

Kuva-arkistopiste.

Herkulliset munkit.

Arvontapiste sekä tietokone arkistojen hakuun.

Taidetta myynnissä.

Tämän päivän jälkeen tuli innostus päästä penkomaan museon arkistoja! Pääsenkin jossain vaiheessa arkistoimaan ainakin valokuvia ja lehtileikkeitä. Löydän varmasti paljon mielenkiintoisia kuvia, tarinoita ja lehtijuttuja.

Unohdin myös mainita että liityin keskiviikkona Saarijärven museon ystävät Ry:hyn. He tekevät kaikenlaisia museoon liittyviä avustuksia, järjestävät retkiä, näyttelyn avajaisia ja kaikenlaista muuta museoon liittyvää. Taidan tällä hetkellä olla järjestön nuorin jäsen.