Matkailua, kulttuuria ja historiaa

Historiaan ja kulttuuriin painottuva matkailu- ja työblogi

Tag Archives: visitjkl

Neljäs ja viimeinen CTCB-tapahtuma

Tällä kertaa aiheena oli Kulttuurimatkailun tulevaisuuden trendit ja mukana oli kolme puhujaa. Santeri Suominen Helsinki XR Centeristä, Elina Rauhala Memorandum Unlimited Oy:sta ja Johanna Maasola Visit Jyväskylästä.

Santeri puhui virtuualitodellisuudesta ja siitä, miten matkakohteet voitaisiin tuoda matkailijoiden luokse XR-teknologian avulla. Esimerkiksi Helsingistä voitaisiin luoda täysin virtuaalinen kohde tulevaisuudessa, jossa olisi aktiviteetteja, shoppailua ynnä muuta vastaavaa. Hänen mukaansa matkailu on menossa siihen suuntaan tulevaisuudessa, että jokainen voisi suunnitella haluamansa virtuaalisen maailman ja lisätä sinne mitä haluaa, muun muassa aktiviteetteja. Suomea ajattelen tulevaisuudessa voisi olla esimerkiksi mahdollisuus suomalaiseen mökkivirtuaalitodellisuuteen, jossa voisi muun muassa soudella, saunoa ja pilkkoa puita.

Santeri Suominen.

Elina puhui AR/VR elämyksistä sekä tekniikasta ja mitä sen tekeminen vaatii. Hän painotti, että tällaisen tekniikan tekeminen on puhtaasti käsityötä, josta syystä se maksaa. Tästä johtuen tätä tekniikkaa ei ole vielä juurikaan käytössä Suomessa, sillä esimerkiksi museoilla on yleensä hyvin pienet budjetit. Onneksi pienemmälläkin budjetilla voidaan saada aikaan upeita AR elämyksiä, sillä se on kustannustehokkaampaa kuin VR, sillä AR:ssä jokainen voi käyttää omaa älylaitettaan sen kokemiseen. Tulevaisuuden suunnitelmissa Memorandumilla on tehdä sovellus, jossa on kaikki maailman Unescon perintökohteet samassa paketissa. Tämä kuitenkin vaatii paljon rahaa, joten se ei ole mahdollista vielä tällä hetkellä. Odotan kuitenkin itse tätä mielenkiinnolla ja toivon ehtiväni sen kokemaan. Memorandum Unlimited Oy on myös esimerkiksi tehnyt Discover Jyväskylä -sovelluksen yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa. Laitan tähän siitä linkin halukkaille, jotka haluavat sitä kokeilla.

https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2018-09-24_discover-jyvaskyla-sovellus-avaa-kaupungin-historian-silmien-eteen

Elina Rauhala.

Johanna kertoi Visit Jyväskylän toiminnasta ja heidän markkinoinnistaan. Visit Jyväskylällä on tällä hetkellä yhteistyössä mukana 8 lähikuntaa, jotka ovat Laukaa, Hankasalmi, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen sekä uusimpina tulijoina Äänekoski ja Joutsa. Jyväskylä markkinoi koko seutua, niiden palveluita, tapahtumia, ravintolaita ja niin edelleen. Jyväskylä kuuluu myös Visit Finlandin Lakeland-hankkeeseen yhdessä Lahden, Hämeenlinnan, Joensuun, Kuopion, Kajaani-Vuokatti-Kuhmon, Lappeenranta-Imatran, Mikkelin, Savonlinnan, Tampereen ja Kouvolan kanssa.

Johanna kertoi myös heidän matkailumarkkinoinnin kärjistään, joita ovat digitaalisuus, tapahtumatoiminnan kehittäminen, liikunta- ja hyvinvointiteemat sekä yhteistyöllä erinomaisia asiakaskokemuksia. Hän neuvoi miten tulla yrityksenä mukaan Visit Jyväskylän markkinointiin ja mitä siitä hyötyy. Johannasta en valitettavasti muistanut ottaa kuvaa.

Jyväskylän CTCB-tapahtumat on nyt taputeltu ja kokemus oli mielestäni antoisa. Oli mukavaa osallistua tapahtumajärjestänä tähän projektiin sekä olla sosiaalisen median kautta mukana tässä touhussa. Muutkin toimijat ja yksityishenkilöt saivat varmasti uutta tietoa ja taitoa yritykseensä ja markkinointiinsa, varsinkin tapahtumien työpajoista, joista viimeiset kolme veti Soila Palviainen Aurana Oy:sta.

Kiitos kumarrus ja omasta puolestani kaikille osallistujille ja luennoitsijoille!