Terveisiä JAMKista

Vuosi vaihtui ja hankkeen jälkimmäinen periodi käynnistyi. Tulevan kevään ja kesän mittaan monimuotoisuuteen liittyvän osaamisen pitäisi kypsyä tuloksiksi, jotka palvelevat jatkossa korkeakoulujen opetusta ja työelämää. Vielä ei ole aika arvioida työn tuloksia, mutta voihan menneen vuoden tapahtumia myös muistella. Yksi mieleen painuvista seminaareista oli Hallinnon tutkimuksen päivät joulukuussa 2014.

Perinteisen akateemisen sanonnan mukaan ilmiö on valtavirtaa, kun kansallisessa seminaarissa teemasta pidetään vähintään kolme esitystä. Ainakin kompleksisuus täyttää tämän kriteerin, sillä vuoden 2014 Hallinnon tutkimuksen päivien runko-ohjelma oli rakennettu kompleksisuus -teeman ympärille. Onkin koko lailla ilmeistä, että kompleksisuus on hallinnon tutkijoiden ja kehittäjien tuorein johtamisen megatrendi. Vaikka kompleksisuus ja monimuotoisuus eivät ole synonyymeja, niin ainakin käytännön esimerkkien ja tutkimusteemojen samankaltaisuus antaa viitteitä käsitteiden päällekkäisyydestä. Käsitteiden tarkan määrittelyn ja identiteettiongelman ratkaisun jätän mielelläni semiotiikkaan mieltyneiden tutkijoiden harteille, mutta ehkä kyse on samankaltaisesta sukulaisuudesta kuin mitä vallitsee hallinnon ja johtamisen välillä. Arkikieli niputtaa käsitteet yhteen, vaikka todellisuudessa kyse on kahdesta paralleelista ilmiöstä, jotka tosin ovat kiinteässä vuorovaikutussuhteessa. Kyse on eräällä tavalla saman kolikon eri puolista.

Moninaisuutta tutkivan hankkeen virallinen nimi on Moninaisuusosaaminen tulevaisuuden työyhteisöjen johtamisen työkaluna. Vähän paperinmakuinen nimi on korvautunut JAMKin sisäisessä viestinnässä epävirallisesti Moninaisuuden johtaminen nimellä. Sekin on ajan myötä vielä lyhentynyt ytimekkäästi MoJoksi. Tätä se sähköisen viestinnän yleistyminen teettää. Usein tulee myös ulkopuolisten kanssa keskusteltaessa viitattua MoJo –hankkeeseen, tai yksinkertaisesti mojoon. Useimmiten akronyymi ei aiheuta sen kummempia reaktioita kuuliassa, mutta kulttuuriantropologien kanssa keskusteltaessa kulmakarvat kyllä nousivat ja katseet pitenivät. Itseäni reaktio jäi sen verran vaivaamaan, että googletin MoJo -sanan. Ja sieltähän Wikipedian sähköisistä syövereistä vastaus löytyi. Mojo on afrokaribialaiseen woodoo -magiaan kuuluva taikaesine, pieni pussi, jonka sisältö suojelee kantajaansa pahuudelta, tuo onnea ja rakkautta sekä menestystä raha-asioissa. Mutta se voidaan myös alistaa jotain katalaa tarkoitusta varten, kuten aiheuttamaan impotenssia ja vaivaa jollekin. Tuleva vuosi näyttää, suoko kotoinen MoJo meille menestystä vai karvaita pettymyksiä.

Joten näissä merkeissä toivotan omasta ja tutkijakollegoiden puolesta hyvää alkavaa vuotta ja menestystä hankkeellemme. Ja tervetuloa Jyväskylään 10.2.

Tapio Mäkelä

JAMK, asiantuntija, julkisjohtaminen ja sosiaali-ja terveysalan hallinto

2 kommenttia

  1. Kiitos Tapio blogin avaustekstistä ja tervetuloa muutkin tuottamaan tekstiä aiheeseen liittyen!

  2. Jaana Mäkelä

    Hienoa Toni ja Tapio! Seuraavat kuulumiset viimeistään Jyväskylän tapaamisesta, johon Tapio jo viittasikin.
    10.2.2015 on Jyväskylässä MoJo-toimijoiden verkostotapaaminen ja Moninaisuuden johtaminen käsitteenä ja arjen käytäntönä seminaari. Siellä nähdään!