YAMK-koulutuksen tutkimus- ja kehitystoiminnan uudistuvat toimintatavat ja yhteisöllinen oppiminen – loppuseminaari Hämeenlinnassa

Työpaketti 3:n tuotokset  ovat parhaillaan esittelyssä YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi –hankkeen loppuseminaarissa. Samalla kun esitellään muidenkin osahankkeiden tuloksia, juhlitaan myös 10 000 YAMK-valmistunutta.

Seminaarissa on mahdollisuus kuulla esittelyt hankkeen tuloksista sekä mielenkiintoisia asiantuntijapuheenvuoroja YAMK-koulutuksen vaikuttavuudesta valtakunnallisesti. Osallistujia on kaikista Suomen ammattikorkeakouluista, OKM:sta ja Arenesta. Tänään kuullaan, missä mennään ja mihin päin mennään jatkossa.

image

Päivän juontaa Uutisvuodostakin tuttu Peter Nyman.

Seminaari huipentuu yhteiseen verkostoitumistilaisuuteen Hämeen Linnassa.

Jätä kommentti