Ahaa-elämyksiä moninaisuuden johtamisesta

Moninaisuuden johtaminen on ollut käsitteenä vaikeasti lähestyttävä koko hankkeen ajan. Siitä on mm. ohjausryhmä huomauttanut. Käsite tuntuu lipsahtelevan hyppysistä kuin liukas ameeba juuri, kun luulee saaneensa siitä otteen. Ainakin kaltaiselleni suoraviivaiselle taloushallinnon ihmiselle käsitteen pohdinta tuotti tuskaa. Helppoa toki olisi nähdä moninaisuuden johtaminen suppeasti kansallisuuteen, kulttuuriin tai ikään liittyvänä kysymyksenä. MoJo-ryhmän tapaamisessa Metropolia amkissa 28.4.2015 […]

Mitä tarpeita muuttuva toimintaympäristö asettaa moninaisuusosaamiselle esimies- ja johtamistyössä?

Kajaanin yamk:n opinnoissa olemme käsitelleet osaamisen johtamista moninaisuusosaamisen näkökulmasta. Oppimistehtävänämme on laatia organisaation tulevaisuuden moninaisuusosaamisen kehittämistä tukeva kokonaissuunnitelma, sekä perehdyttää organisaation johto ja työntekijät siihen. Lähijohtajalla tulee olla yhä enemmän taitoa hyödyntää moninaisuutta voimavarana. Muuttuvat toimintaympäristöt antavat mahdollisuuksia hyödyntää työntekijöiden luovuutta ja innovatiivisuutta. Lähijohtajan henkilöstöjohtamisen taitojen merkitys korostuu toimintaympäristön moninaistuessa. Muuttuva toimintaympäristön ei muodostu haasteeksi […]

YAMK-koulutus vahvaksi TKI-osaajaksi yhteistapaaminen Haaga-Heliassa

Koko hankkeen yhteistapaaminen on tänään Haaga-Heliassa. Alussa käytiin läpi tilannekatsausta ja kuultiin OKM:n terveiset. Siitä siirryttiin työpajamaiseen työskentelyyn… Eri pöydissä esiteltiin työpaketeista nousseita teemoja ja kehittämiskohteita. Keskusteluiden jälkeen osallistujat jättivät ajatuksensa ”kehittämislahjana” työpaketin toteuttajille.  Päivän isona kysymyksenä työpaketeille… ”Miten nämä nostavat TKI-vaikuttavuutta?” Iltapäivän aikana luvassa vielä koonti työpajasta ja keskustelua…

Kompleksisuus ja systeemiajattelu johtamisessa -seminaari 10.4.2015 klo 9.00–15.45

MoJo järjestää 10.4.2015 klo 9:00-15:45 seminaarin aiheesta ”Kompleksisuus ja systeemiajattelu johtamisessa” Paikkana Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Sali BP13, Rajakatu 35, Jyväskylä. Lisätietoa ja ilmoittautuminen Luento-osuus on katsottavissa myös suorana videolähetyksenä. Suoraan videolähetykseen liittymiseen tarvittava salasana toimitetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Toivotamme tervetulleeksi kaikki kompleksisuudesta ja systeemiajattelusta kiinnostuneet. Muistathan ilmoittautua mukaan! Seminaari järjestetään osana Suomen ammattikorkeakoulujen valtakunnallista YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi […]

Moninaisuus ja kompleksisuus johtamisessa -opintojakson suunnittelua Carpe Diem menetelmää hyödyntäen

”Moninaisuus ja kompleksisuus johtamisessa” -opintojakson rakennetta ja toteutusta suunniteltiin kaksipäiväisessä työpajassa JAMKilla 3.3.-4.3.2015. Toteutuksessa hyödynnettiin (ainakin osallistujien osalta) ensimmäistä kertaa Carpe Diem -menetelmää. Tämä menetelmä on tarkoitettu verkkopohjaisen opintojakson suunnitteluun. Carpe Diemistä voi lukea lisää Gilly Salmonin sivuilta, josta on ladattavissa myös Carpe Diem -työpajatyöskentelyn työkirja. Työpajassa työstettiin ensin blueprint josta kuvakäsikirjoituksen eli storyboardin kautta […]

Kulttuurialan moninaisuus

Eveliina Mäenpään blogi-teksti ja video kulttuurialan moninaisuudesta blogissa, jossa jaetaan kulttuurituottajaopiskelijoiden näkemyksiä ja kokemuksia alan polttavista kysymyksistä.  

10.2.2015 ”Moninaisuuden johtaminen käsitteenä ja arjen käytäntönä” -seminaarin antia

Iltapäivän seminaari keräsi osallistujia ammattikorkeakouluista, yliopistolta ja yritysmaailmasta. Paikanpäälle saatiin parikymmentä osallistujaa ja tilaisuus myös lähetettiin suorana verkossa. Tilaisuuden pääluennoitsijana toimi Saija Katila Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulun Johtamisen laitokselta. Saija luennoi aiheesta ”Moninaisuuden johtaminen”. Osallistava luento sai kuulijat pohtimaan omia taustojaan ja näkökulmiaan moninaisuuden käsitteeseen. Näitä käsiteltiinkin laajemmin iltapäivän työpajassa. Esityksessä käytiin läpi mitä moninaisuuden johtamisella […]

Terveisiä JAMKista

Vuosi vaihtui ja hankkeen jälkimmäinen periodi käynnistyi. Tulevan kevään ja kesän mittaan monimuotoisuuteen liittyvän osaamisen pitäisi kypsyä tuloksiksi, jotka palvelevat jatkossa korkeakoulujen opetusta ja työelämää. Vielä ei ole aika arvioida työn tuloksia, mutta voihan menneen vuoden tapahtumia myös muistella. Yksi mieleen painuvista seminaareista oli Hallinnon tutkimuksen päivät joulukuussa 2014. Perinteisen akateemisen sanonnan mukaan ilmiö on valtavirtaa, […]