Ohjausta työpaikoilla Tanskassa ja Islannissa

Header_5_2014_matala

Näkymiä lentokoneesta Tanskan yllä.

Näkymiä lentokoneesta Tanskan yllä.

Olemme Islannissa Reykjavikissa rakenteilla olevassa lähiössä. Laskeudumme uraohjaaja Rakelin kanssa kerrostalotyömaan kellariin. Lattia, seinät ja katto ovat vielä betonipinnoilla. Kellarissa palaa kirkkaat työmaavalot ja puheensorina kantautuu yhdestä keskeneräisestä nurkkauksesta. Kahvipöydän ääressä istuu neljä miestä työvaatteissaan. Yksi heistä on työnantaja ja muut hänen työntekijöitään. Minä, Marja, uraohjaaja Rakel ja kaksi rakennusalan asiantuntijaa elinikäisen oppimisen keskuksesta istuudumme kahvipöytään ja solahdamme mukaan islanninkieliseen keskusteluun, puhuen ja kuunnellen. (Ote matkastamme: Islanti, Reykjavik, ohjaustapaaminen Adalvik –rakennusyrityksen työmaalla.)

Opin Ovi –hankeperheeseen kuuluva TOKI – Työelämän ohjausosaamisen kehittämisprojekti (1.3.2010 – 28.2.2015) on keskittynyt työpaikoilla työntekijöille tarjottavan ohjaustoiminnan kehittämiseen. Projektipäällikkö Teea Oja ja projektikoordinaattori Marja Keväjärvi matkustivat maaliskuussa 2014 Islantiin ja Tanskaan benchmarkkaamaan, kuinka näissä maissa toteutetaan ohjausta työpaikoilla. Matka oli paikallisten kontaktihenkilöiden avulla TOKI -projektille räätälöity.

Elinikäisen oppimisen keskuksia Islannissa

Marja Keväjärvi kuuntelee, kun uraohjaaja Rakel Steinvör Hallgrímsdóttir keskustelee Velar og Skip -yrityksen työntekijän kanssa.

Marja Keväjärvi kuuntelee, kun uraohjaaja Rakel Steinvör Hallgrímsdóttir keskustelee Velar og Skip -yrityksen työntekijän kanssa.

Islannissa työssä oleville aikuisille tarjottavaa ohjausta on kehitetty voimakkaasti viime vuosina. Tutustuimme ETSC:n eli koko maan aikuiskoulutusta ja aikuisohjausta koordinoivan ja kehittävän keskuksen toimintaan. Keskuksen toiminnan kohderyhmänä ovat erityisesti vailla ammatillista tutkintoa olevat työikäiset: Islannissa noin kolmasosa työvoimasta on vailla tutkintoa. Keskus koordinoi neljäätoista ympäri maata sijoitettua LLL-keskusta eli Lifelong Learning Centeriä (elinikäisen oppimisen keskusta).

LLL-keskusten uraohjaajat jalkautuvat työpaikoille ohjaamaan työnantajia ja työntekijöitä. Uraohjaajat mm. ohjaavat koulutussuunnitelmien laadinnassa, auttavat löytämään sopivia ammatillisia kursseja ja kulkevat työntekijän rinnalla koko matkan henkilökohtaistamisprosessin läpi, jotta työntekijä pääsee tavoittelemaan ammatillisen tutkinnon suorittamista. Toisin kuin Suomessa, Islannissa aikuiskoulutuksen tutkinnon suorittamisen henkilökohtaistamisprosessi on koulutuksen tarjoajasta irrallaan ja kuuluu LLL-keskusten uraohjaajien työnkuvaan. Pääsimme seuraamaan kahden uraohjaajan työskentelyä läheltä, kun he ottivat meidät mukaansa ohjaustapaamisiin yrityksiin.

Erilaisia koulutuslähettiläsmalleja Tanskassa

Tanskassa ammattiyhdistys HK:n neuvotteluhuoneessa koulutuslähettiläät Britta Appel ja Grith Frydendahl Lund, Tanskan kontaktimme, konsultti Kirsten Floris ja Teea Oja (vasemmalta oikealle).

Tanskassa ammattiyhdistys HK:n neuvotteluhuoneessa koulutuslähettiläät Britta Appel ja Grith Frydendahl Lund, Tanskan kontaktimme, konsultti Kirsten Floris ja Teea Oja (vasemmalta oikealle).

Tanskassa saimme kattavan esittelyn siitä, kuinka ammattiyhdistykset vievät ohjausta työpaikoille. Tutustuimme kahteen erilaiseen koulutuslähettiläsmalliin (educational ambassadors). Työntekijä- ja työnantajayhdistykset (HK ja Dansk Erhverv) ovat palkanneet koulutuslähettiläitä edistämään työssä olevien kouluttautumista. Koulutuslähettiläät tapaavat työnantajia ja kertovat työnantajan mahdollisuuksista kouluttaa työntekijöitään: kurssi- ja koulutustarjonnasta, rahoitusvaihtoehdoista ja konkreettisesti erilaisten tukien ja rahoitusten hakemisesta. Ohjausta ja neuvontaa viedään työpaikalla työnantajille, jotta he innostuisivat työntekijöidensä osaamisen ylläpitämisestä ja kehittämisestä ja käyttäisivät niitä mahdollisuuksia, joita heillä on olemassa.

Toinen koulutuslähettiläsmalli oli lentokenttätyöntekijöiden yhdistyksen (3F Kastrup) toiminta, jossa yhdistys koulutti ammattiyhdistysaktiiveista työpaikoille koulutuslähettiläitä. Koulutuslähettiläät auttavat työkavereitaan sopivien koulutussuunnitelmien laadinnassa. Myös yhdistyksen työntekijät jalkautuvat työpaikoille pitämään ohjausnurkkauksia, joissa he ohjaavat työntekijöitä erityisesti erilaisille kursseille hakeutumiseen liittyen. Ohjausta ja neuvontaa annetaan nimenomaan työntekijälle, joka menee valmiin koulutussuunnitelman kanssa esimiehensä juttusille.

Kysymyksiä kotiinviemisiksi

Viikon mittainen matka oli erittäin antoisa. Työpaikoilla tapahtuva ohjaus kietoutuu yhteen yhteiskunnallisten, (työvoima)poliittisten ja (työ)kulttuuristen kysymysten kanssa. Erilaiset kansalliset tekijät, kuten työttömyysaste ja ammattitaitoisen työvoiman osuus työmarkkinoilla, vaikuttavat poliittisiin ratkaisuihin, joilla ohjaustoimintaa koko maan mittakaavassa ohjataan.

Voisiko se, mikä toimii toisaalla, toimia meillä? Mitä me teemme jo nyt hyvin, jopa paremmin kuin muut? Mikä meillä on säilyttämisen arvoista? Näitä me jäämme inspiroituneina pohtimaan mieliinpainuvan matkamme jälkimainingeissa!

Hyvästelemme islantilaisen rakennustyömaan. Saimme olla mukana hetken kehittämis- ja kouluttautumisasioiden kanssa arjen ja työn äärellä. Kättelemme miehet, keräämme muistiinpanomme ja ylimääräiset kurssiesitteet matkaamme ja suuntaamme takaisin päivänvaloon. Yhteisen tapaamisen päätteeksi työnantaja on päättänyt lähettää yhden työntekijänsä suorittamaan ammatillista tutkintoa. Sekä työnantaja että työntekijät ovat antaneet sähköpostiosoitteensa, joilla heidät liitetään keskuksen postituslistalle. Näin he tulevat saamaan kerran kuukaudessa muistutuksen ajankohtaisista kursseista ja koulutuksista omalta alaltaan. Hyppäämme autoon ja huristelemme kohti seuraavaa tapaamista, tällä kertaa metallialan yritykseen. (Ote matkastamme: Islanti, Reykjavik, ohjaustapaaminen Adalvik –rakennusyrityksen työmaalla.)

Lue TOKI-projektin matkaraportti kokonaisuudessaan täältä.

 TOKI-projektin kotisivut.