Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen puhuu aikuisten urasuunnitteluvalmiuksien kehittämisestä Vantaan Opin ovi -klinikalla 15.9.2014. Katso esitysdiat täältä.
Jatka lukemistaOpin ovista Ohjaamoon
Viimeisetkin Opin ovi -projektit ovat päätösvaiheessa, ja kehittämistyön katseita ollaan pikku hiljaa siirtämässä seuraavalle rahoituskaudelle. Tämä näkyi myös kaikkien aikojen viimeisellä Opin ovi -klinikalla, missä teemana oli siirtymävaihe Opin ovista Ohjaamoon. Ohjaamot tuovat yhteen kolme ministeriötä Ohjaamoilla tarkoitetaan matalan kynnyksen palvelupisteitä, jotka tarjoavat moniammatillista ja monialaista ohjausta ja tukea nuorille. ”Ohjauksen kehittämistyötä on tehty todella…
Jatka lukemistaAikuisohjauksen tulevaisuus huolestuttaa
Ohjauksen kehittämistyön painopiste siirtyy Ohjaamojen myötä entistä enemmän nuoriin. Aikuisohjauksen koordinaatioprojektin klinikalla toteuttaman käytävägallupin perusteella tämä huolestuttaa monia.
Jatka lukemistaKäytävägallup: Miltä näyttää ohjauksen tila tämän päivän Suomessa?
Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaarin ensimmäisen päivän käytävägallupissa kysytään seminaarivierailta, miltä näyttää ohjauksen tila tämän päivän Suomessa.
Jatka lukemistaKäytävägallup: Miten aiot omassa työssäsi vastata ohjauksen haasteisiin?
Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaarin toisen päivän käytävägallupissa seminaarivieraat pohtivat, kuinka vastata ohjauksen tämänhetkisiin haasteisiin omassa työssään.
Jatka lukemistaHyvä ohjaus on selkeää, monipuolista ja henkilökohtaista
Tämän vuoden Next Step -koulutus- ja työpaikkamessut järjestettiin 30.–31.1. Jyväskylän Paviljongissa. Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti toteutti messujen yhteydessä asiakasgallupin ohjausasioista. Messukävijöiden mukaan hyvä ohjaus on selkeää, monipuolista ja se sisältää paljon tietoa. ”Hyvässä ohjauksessa kerrotaan selkeästi, minne pitää mennä esimerkiksi halutessaan johonkin tiettyyn ammattiin”, sanoi Markus Muhonen. ”Hyvä ohjaus on opiskelijaa tai oppilasta hyvin palvelevaa”, totesi Jyrki…
Jatka lukemistaWebinaarissa esillä uranhallintataidot ja ennakointitiedon hyödyntäminen uraohjauksessa
Urasuunnittelussa ja -ohjauksessa ennakointitieto auttaa valmistautumisessa tulevaisuuteen. Omien uravalintojensa kanssa painivalle kyse on omien tulevaisuuskuvien arvioimisesta. Ohjauksen ammattilaiselle ennakointitieto tarjoaa työvälineen uraohjaukseen. 21.3.2013 järjestetyssä Opin ovi -webinaarissa aiheena oli ”Uranhallintataidot – ennakointitiedon hyödyntäminen uraohjauksessa”. Webinaarissa tarkasteltiin niin laadullisen kuin määrällisen ennakointitiedon paikkaa ja merkitystä uranhallintaitojen kehittämisessä ja kehittymisessä. Aikuisohjauksen koordinaatioprojektin tuottaman webinaarin asiantuntijoina toimivat lehtorit…
Jatka lukemistaAikuiskoulutuksen näkyvyys paranee tulevaisuudessa
Opin ovi -podcastit ovat nykyisin myös Youtubessa, vaikka ne voi kuunnella tai ladata totuttuun tapaan myös JAMK:n Moniviestimestä. Ensimmäisessä Youtube-podcastissa Opetushallituksen ammattikoulutus-toimintayksikön johtaja Pasi Kankare vastailee kysymyksiin aikuiskoulutuksen tulevaisuudesta, oppijan verkkopalveluista sekä elinikäisestä ohjauksesta. Kuuntele Opin ovi -podcast JAMK:n Moniviestimessä. Tallenna podcast omalle koneellesi täältä. Mikäli jälkimmäinen linkki avaa podcastin selaimeen, lataa se tietokoneellesi klikkaamalla…
Jatka lukemistaJaana Apiainen: Ohjausosaaminen ja verkostoyhteistyö
Jaana Apiainen käsitteli ohjausosaamista ja verkostoyhteistyötä puheessaan ERKKERI-projektien päätösseminaarissa 14.2. Katso Jaana Apiaisen esityksen diamateriaali täältä.
Jatka lukemistaPasi Savonmäki: Kehittämistehtävät – ikkuna ohjausosaamiseen
Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian kehittämisasiantuntija Pasi Savonmäki pohti kehittämistyötä osana koulutusprosessia ERKKEREISTÄ eteenpäin -päätösseminaarissa 14.2. Katso Pasi Savonmäen esityksen diamateriaalit täältä.
Jatka lukemista