Opin ovi -hankeperheeseen kuuluva LAITURI-projekti tukee ELY-keskusten toimintaa elinikäisen ohjauksen kehittämisessä vuoden 2014 loppuun saakka. Tukea tarjotaan alueellisten yhteistyöryhmien (ELO-ryhmät) käynnistämisvaiheeseen, niin konsultaatioiden kuin erilaisen vertaistoiminnan järjestämisen muodossa, myös nuorisotakuuseen liittyen. ELO-ryhmien – ja siten myös LAITURIN toiminnan – päämääränä on laadukkaasti ja koordinoidusti toimiva alueellinen palvelukokonaisuus. Alueiden ELO-toiminnassa on parhaillaan käynnissä toimintasuunnitelmien laatimisen vaihe,…
Jatka lukemistaTyönantajanäkökulmaa nuorten työllistämisen tukemiseen
Pohjois-Savon ELY-keskus kutsui Kaakkois-Suomen, Pohjois-Savon ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksista ja TE-toimistoista edustajat Jyväskylään 20.2.2014 kuuntelemaan yrittäjien ääntä, verkostoitumaan ja innovoimaan uusia tapoja tehdä yritys- ja työelämäyhteistyötä nuorten työllistämiseksi. Mukana oli myös nuoria yrittäjiä sekä Nuorille töitä -projektin nuoret edustajat. Tapaaminen oli suunniteltu yhdessä Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian LAITURI-projektin kanssa ja puitteet tilaisuudelle tarjosi Keski-Suomen ELY-keskus. Yrittäjien…
Jatka lukemistaElinikäisen ohjauksen linjauksia – TNO-asiantuntijoiden tapaaminen Salmiassa 4.-5.11.2013
Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia sekä LAITURI-projekti kutsuivat alueelliset TNO-asiantuntijat toiselle koulutusjaksolle jatkamaan alueellisten ELO-ryhmien toiminnan suunnittelua yhdessä. Kaikki ELY-keskukset ja kaksitoista TE-toimistoa olivat edustettuina. Päivien ohjelmassa käytiin läpi eurooppalaisia ja kansallisia näkymiä, ELO-toiminnan vaiheita eri alueilla sekä ELO-verkostotyön tukitoimia ja suuntautumista tulevaan. Päivien aikana tarkasteltiin myös sitä, mikä on juuri nyt ajankohtaista ja tärkeää alueellisessa…
Jatka lukemistaOpin ovista eteenpäin! – Ohjauksen teema seuraavalla rakennerahastokaudella
Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson opetus- ja kulttuuriministeriöstä alustaa tulevaa rakennerahastokautta käsittelevän paneelikeskustelun Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaarissa. Lataa alustuksen diat Itse paneelikeskustelussa mukana ovat Ulla-Jill Karlssonin lisäksi työmarkkinaneuvos Teija Felt työ- ja elinkeinoministeriöstä, Aikuisohjauksen koordinaatioprojektin projektipäällikkö Auli Ryhänen JAMK Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta sekä Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian rehtori, LAITURI-projektin projektipäällikkö Ari Hyyryläinen.
Jatka lukemistaAlueellisten ELO-ryhmien muodostaminen etenee positiivisessa hengessä
LAITURI-projektin kehittämisasiantuntija Antti Laitinen vieraili Opin ovi -podcastissa vastaamassa kysymyksiin alueellisten ELO-ryhmien tämänhetkisestä tilanteesta viime syksyn ELY-kierroksen tunnelmien pohjalta. ”Alueilla ollaan liikkeellä positiivisessa hengessä. Koordinaatiotarve alueilla on noussut myös ilman ulkoista, ministeriön tulosohjausta. Yleinen tarve asioiden katsomiselle yhdessä on siis lähtenyt sisältä käsin. ELYjen rooli vaihtelee, joillain alueilla ELYt ovat olleet vahvasti mukana alusta asti….
Jatka lukemistaTilannekuvaa syksyn 2012 ELY-kierrokselta
Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian LAITURI-projekti toteutti tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja koskevan selvityskierroksen ELY-keskuksissa syksyllä 2012. Selvityksen taustaryhmänä toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön edustajat. Lähtökohtana oli tukea ELY-keskusten alueellista TNO-palvelujen verkoston kokoamis- ja koordinointityötä. LAITURI-projekti selvitti tilannekuvaa kolmesta näkökulmasta: Ohjauspalvelukokonaisuuden kehittäminen verkostoyhteistyönä Ohjauspalveluiden saatavuus alueella ja verkostoyhteistyö siinä Ohjausosaamisen kehittäminen osana verkostoyhteistyötä LAITURI-projektin…
Jatka lukemistaLAITURI kehitti ja kokeili arviointimenetelmää ohjausyhteistyöhön
Opin ovi -hankeperheeseen kuuluva Laituri-projekti toteutti vuosina 2011 – 2012 laajan yhteistyökokonaisuuden Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston kanssa (VAAO). Yhteistyöllä tarjottiin toisaalta konsultatiivista tukea alueelliselle hankkeelle, toisaalta tavoitteena oli tiedonhankinta ja raportointi Opin ovi -hankekokonaisuuden käyttöön. Laituri-projektin yhtenä tavoitteena on vahvistaa ja tukea verkostomaisesti tuotettavien tieto-, neuvonta ja ohjauspalvelujen kehittämistä, suunnittelua ja toteuttamista mm. uudenlaisia menetelmiä…
Jatka lukemistaLaiturin ELY-TNO-foorumin videomateriaalit nyt Opin ovi -kanavalla
Laiturin torstaina 13.12.2012 järjestämän ELY-TNO-foorumin videomateriaalit löytyvät nyt Opin ovi -kanavalta. ELY-TNO-foorumin esitysmateriaali ELY-TNO-foorumin videot Laituri-projektin ELY-yhteistyö syksyllä 2012 – huomioita ennakkokyselyistä ja tapaamisista – Mervi Sirviö Paneeli + yleiskeskustelua ELYjen koordinointitehtävästä Salmian ja Laituri-projektin suunnitelmat vuodelle 2013 – koulutus ja kehittämisen tuki ELYille – Pasi Savonmäki ja Antti Laitinen
Jatka lukemistaTNO-foorumi: Laituri-projektin ELY-yhteistyö syksyllä 2012
Laituri-projektin Mervi Sirviö kertoo Laiturin ELY-yhteistyöstä syksyllä 2012 ELY-TNO-foorumissa 13.12.2012.
Jatka lukemistaTNO-foorumi: Salmian ja Laituri-projektin suunnitelmat vuodelle 2013
Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian kehittämisasiantuntija Pasi Savonmäki sekä Laituri-projektin projektityöntekijä Antti Laitinen kertovat Salmian ja Laituri-projektin suunnitelmista vuodelle 2013. Lisäksi Aikuisohjauksen koordinaatioprojektin projektipäällikkö Auli Ryhänen esittelee Opin ovi -hankeperhettä. Ensimmäinen video: Antti Laitinen
Jatka lukemista