Hoitotyönopiskelijan arkea

”Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen, vaan se on tavoite itsessään.”

– Robert A. Heinlein

Maanantaina aloitin taas koulunpenkin kuluttamisen harjoittelujakson jälkeen. Oli kyllä todella mukava nähdä koulukavereita pitkästä aikaa ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vaikka olen vasta ensimmäistä vuotta opiskelemassa, olen oppinut paljon hoitotyöstä, mutta huomaan, että paljon on vielä opittavaa. Tällä hetkellä aloitamme kliinistä hoitotaitoa, ennaltaehkäisevän hoitotyön kurssin englanniksi sekä mielenterveys, päihde ja kriisityön kurssin, joissa varmasti on viimeiselle jaksolle paljon tekemistä!

Syksymme pyörähti käytiin hoitotyön perusteita opiskellessa kahdella seminaarityöllä, lukuisilla kotitehtävillä ja itselleni uudella opiskelumuodolla eli labratunneilla. Labroissa opettelimme niitä asioita käytännössä nukeille ja toisillemme, joita tulisimme tarvitsemaan kolmannessa jaksossa olevassa harjoittelussa. Harjoittelussa sitten huomasikin, että on ihan eri asia tehdä hoitotoimenpiteitä samanikäiselle opiskelutoverille kuin yli 80-vuotiaalle potilaalle.

Harjoittelu meni todella mahtavasti ja se muutti paljon käsitystäni itsestäni ja hoitotyöstä ylipäätään. Edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin äidistäni ja niistä mielikuvista joita minulle pienenä tyttönä tästä työstä oli tullut. Muistelen, että äitini sanoi aina minulle, että yrittää ”suojella” meitä tältä työltä. Harjoittelussa ymmärsin mitä hän oli tällä tarkoittanut. Vaikka tämä työ on älyttömän raskasta ja välillä hyvin epäkiitollista, se antaa kuitenkin älyttömän paljon. Se antoi niin paljon, että jaksoin lähes joka aamu astua harjoittelupaikan ovesta sisään hymyillen aamu-unisuudestani huolimatta. Se antaa niin paljon, että en osaisi enää kuvitella itseäni missään muulla alalla laajasta työkokemuksestani huolimatta. Äitini ei ollut leipääntynyt tai tympiintynyt työhönsä vaan ehkä hän näki minussakin jotain semmoista mitä tällä alalla tarvitaan.

Nyt minulla on vaan se ongelma, että minun pitäisi päättää mitä haluaisin tehdä sitten isona. Vaikka olen kätilölinjalla, mielessäni on pyörinyt monet hoitotyönalat. Viimeisimpänä minua alkoi kiinnostaa mielenterveys, päihde ja kriisityö, kiitos juuri alkaneen kurssin ja vierailun Kangasvuoren sairaalaan.

Ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta oppimiselle ja opiskelulle nämä pohdinnat antavat älyttömän paljon puhtia. Se, että on koko ajan altis uuden oppimiselle on varmasti vain hyvä johdattaja tällä alalla. Ehkä löytää joskus harjoittelussa tai tenttikirjoja lueskellessa sen mitä on koko ajan etsinytkin!