Elämää JAMKissa

Jälleen koittaa maanantaiaamu, mutta tämä maanantai on HYVIn erilainen kuin aikaisemmat. On nimittäin ensimmäinen koulupäiväni. Niin, ensimmäinen koulupäivä kahdeksaan viikkoon. Pitkän päiväkodissa vietetyn harjoittelujakson jälkeen on mukavaa palata takaisin koulunpenkille ja nähdä koulukavereita. Palataanpa kuitenkin hieman ajassa taaksepäin…

On tammikuinen maanantaiaamu. Kello pirisee. Ennen kuin huomaankaan olen jo pukeutuneena, syöneenä ja lähes heränneenä ulkona pimeässä tallustelemassa kohti bussipysäkkiä. Tänään on harjoittelujaksoni ensimmäinen päivä ja vatsa on täynnä perhosia. Kahdeksan viikkoa kestävän harjoittelun aikana harjoitellaan ja opitaan varhaiskasvatustyössä tarvittavia valmiuksia ja taitoja. Pitkä harjoittelujakso on minulle tärkeä osa opintoja, koska toiveenani on työskennellä tulevaisuudessa päiväkodissa lastentarhanopettajana.

Ensimmäinen päivä hujahtaa vauhdilla ohi ja huomaan, että perhoset ovat kadonneet vatsasta ja ”töissä” on kivaa. Alun tutustumisvaiheen jälkeen on aika ottaa pikkuhiljaa enemmän vastuuta, joka on nuorelle opiskelijalle suuri askel kohti ammattilaisuutta kokeneiden työntekijöiden seurassa. Kannustuksen ja rohkaisun avulla vastuuta oppii kuitenkin ymmärtämään enemmän haasteena ja mahdollisuutena kuin pelottavana mörkönä. Lapsille kerrotaan usein, että mörköjä ei ole olemassa. Myös me aikuiset voisimme välillä muistaa tämän ja lähteä rohkeammin kohti uusia haasteita.

Minulta kysytään usein, että miksi juuri sosiaaliala ja varhaiskasvatus? Vastaukseni on aina yhtä yksinkertainen: ”Tulen hyvin lasten kanssa juttuun ja niiden kanssa on hauskaa!” Siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse ja tämän huomasin myös harjoittelussani. Se, että viihtyy työssään, on erinomainen pohja työelämään. Se, että voisi herätä joka aamu iloisena uuteen työpäivään eikä tarvitsisi äristä ja murista töihin menosta, on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Nuori on haastavassa paikassa kun korkeakoulupaikkaa pitäisi hakea: sukulaiset painostavat tilastojen valossa ”hyville” aloille, joissa työllistyminen näyttää lupaavalle. Minun neuvoni on, että kulje rohkeasti omat polkusi ja ajattele myös itseäsi.

Harjoittelujaksoni etenee vauhdilla ja kiintymyssuhde erityisesti lapsiin on muodostunut erittäin vahvaksi. Harjoittelussa hankkimat kokemukset tulevat varmasti pysymään mukanani pitkään ja niihin on mukava palata koulunpenkiltä. Nyt on jälleen pitkäksi aikaa kirkkaana mielessä se tavoite, minkä takia täällä koulunpenkillä ollaan.

Koulun aulassa tuoksuu kahvilan herkullinen kahvi, joka poistaa tämänkin aamun väsymyksen ainakin hetkeksi. Luokkatovereiden kanssa keskustellessani huomaan luokan olevan täynnä opiskelijoita tuhat kokemusta rikkaampana. Harjoittelun aikana useat ovat kokeneet tietynlaisen aikuistumisen tunteen, vaikka itselleni ei kyseistä ”arvonimikettä” lasten puolelta annettu:

”Sä et voi kyllä olla vielä aikuinen ku sulla ei kasva parta!”

–          Poika 6 v.