Jambo ja tervehdys Keniasta!

Kaskaat sirittävät, katukoirat tappelevat, aurinko paistaa, vettä sataa, moottoripyörätaksit ja tuk-tukit vievät eteenpäin, lapset nauravat ja haluavat tervehtiä valkoista, tori on täynnä elämää ja tarjottavaa, puisto tarjoaa viileän levähdyspaikan…

Sosiokulttuurisen työn opiskelijana olen tekemässä opintojani ja harjoittelua lastenkodissa Nakurussa Keniassa. Suoritan täällä monikulttuurisentyön syventävät opinnot, asiakastyönharjoittelun sekä työelämälähtöiset kehittämisopinnot. Kaiken kaikkiaan olen Keniassa viisi kuukautta ja matka Afrikkalaiseen elämään on vasta alussa.

Harjoittelu ulkomailla soveltuu omiin opintoihini paremmin kuin hyvin, koska opintopolkuni tiivistyy lastensuojeluun, nuoriso-, mielenterveys-, päihde- ja monikulttuuriseen työhön, sekä kriminaalihuoltoon. Tulevaisuudessa näenkin itseni työskentelemässä monikulttuurisella nuorisotyön kentällä.

Palataanpas takaisin tähän viikkoon. Eli aloitin harjoitteluni maanantaina ja olen ehtinyt tutustua lastenkodin toimintaan jo pari päivää. Mielenkiintoista ja erilaista on ollut! Lastenkodissa on 100 lasta, ihan pienistä vastasyntyneistä aina 15-vuotiaisiin saakka. Työntekijöitä, joihin todellakin lasketaan kaikki johtajasta, lastenhoitajiin ja pyykinpesijöihin, on kaiken kaikkiaan 20. Eli aikalailla erilaisilla resursseilla mennään kuin Suomessa.

Tällä viikolla olen ehtinyt vierailla kouluissa katsomassa miten lastenkodin lapset edistyvät opinnoissa, tutustunut Kenian lastensuojelulakiin ja adoptio prosessiin, sekä tänään leiponut paikallista chapati-leipää, koska huomenna meillä on pienet läksiäiset ja lastenjuhlat.

En ehkä ihan vielä ymmärräkään, että olen vihdoin viimein täällä; harjoittelun suunnitteluun on mennyt kaiken kaikkiaan vähän reilu vuosi. Siinä vuodessa olen ehtinyt täyttää hakemuksia, ottaa rokotteita, selvitellä vakuutus- sekä opintotukiasioita, opetella vähän swahilia ja jännittää sitä, mihin tulikaan lähdettyä.

Vaikka olen ehtinyt olemaan täällä vain hetken tovin, niin olen varma että tästä tulee todella rikas elämänkoulu. Afrikkalainen aikakäsite on luku erikseen, mutta se on sanottava että ihmisten elämänasenne on erilainen: asiat tehdään rauhassa, jutellaan, otetaan toiset ihmiset huomioon ja jos väsyttää niin otetaan pienet tirsat vaikka puun varjossa tai toimiston sohvalla. Jospa tästä asenteesta jotain tarttuisi itselle mukaan ja opiskelijanakin oppisi elämään ilman jatkuvaa suorittamista.

Otetaan tästä oppia, Hakuna matata!