Category Archives: Aiheeton

Seuraavaksi tarjolla aiemmin lupaamani opiskelijatoverin aatoksia. Olkaapa hyvät!

Hoitotyönopiskelijan arkea

”Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen, vaan se on tavoite itsessään.”

– Robert A. Heinlein

Maanantaina aloitin taas koulunpenkin kuluttamisen harjoittelujakson jälkeen. Oli kyllä todella mukava nähdä koulukavereita pitkästä aikaa ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vaikka olen vasta ensimmäistä vuotta opiskelemassa, olen oppinut paljon hoitotyöstä, mutta huomaan, että paljon on vielä opittavaa. Tällä hetkellä aloitamme kliinistä hoitotaitoa, ennaltaehkäisevän hoitotyön kurssin englanniksi sekä mielenterveys, päihde ja kriisityön kurssin, joissa varmasti on viimeiselle jaksolle paljon tekemistä!

Syksymme pyörähti käytiin hoitotyön perusteita opiskellessa kahdella seminaarityöllä, lukuisilla kotitehtävillä ja itselleni uudella opiskelumuodolla eli labratunneilla. Labroissa opettelimme niitä asioita käytännössä nukeille ja toisillemme, joita tulisimme tarvitsemaan kolmannessa jaksossa olevassa harjoittelussa. Harjoittelussa sitten huomasikin, että on ihan eri asia tehdä hoitotoimenpiteitä samanikäiselle opiskelutoverille kuin yli 80-vuotiaalle potilaalle.

Harjoittelu meni todella mahtavasti ja se muutti paljon käsitystäni itsestäni ja hoitotyöstä ylipäätään. Edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin äidistäni ja niistä mielikuvista joita minulle pienenä tyttönä tästä työstä oli tullut. Muistelen, että äitini sanoi aina minulle, että yrittää ”suojella” meitä tältä työltä. Harjoittelussa ymmärsin mitä hän oli tällä tarkoittanut. Vaikka tämä työ on älyttömän raskasta ja välillä hyvin epäkiitollista, se antaa kuitenkin älyttömän paljon. Se antoi niin paljon, että jaksoin lähes joka aamu astua harjoittelupaikan ovesta sisään hymyillen aamu-unisuudestani huolimatta. Se antaa niin paljon, että en osaisi enää kuvitella itseäni missään muulla alalla laajasta työkokemuksestani huolimatta. Äitini ei ollut leipääntynyt tai tympiintynyt työhönsä vaan ehkä hän näki minussakin jotain semmoista mitä tällä alalla tarvitaan.

Nyt minulla on vaan se ongelma, että minun pitäisi päättää mitä haluaisin tehdä sitten isona. Vaikka olen kätilölinjalla, mielessäni on pyörinyt monet hoitotyönalat. Viimeisimpänä minua alkoi kiinnostaa mielenterveys, päihde ja kriisityö, kiitos juuri alkaneen kurssin ja vierailun Kangasvuoren sairaalaan.

Ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta oppimiselle ja opiskelulle nämä pohdinnat antavat älyttömän paljon puhtia. Se, että on koko ajan altis uuden oppimiselle on varmasti vain hyvä johdattaja tällä alalla. Ehkä löytää joskus harjoittelussa tai tenttikirjoja lueskellessa sen mitä on koko ajan etsinytkin!

Lähtemisen vaikeus

”Usein elämässä on niin, että näennäinen vastoinkäyminen itse asiassa onkin mitä suurimmaksi onneksi.”

– Minna Canth

 

Muutto toiselle paikkakunnalle satojen kilometrien päähän kotoa muutti 19-vuotiaan ylioppilaan elämän täysin: sai tulla kotiin ihan milloin vaan, syödä mitä vaan ja tehdä mitä vaan ilman, että äiti olisi seuraavana hetkenä siitä muistuttanut. Abiturientille tuli myös lisää vastuuta vuokranmaksun ja ruuan ostamisen sekä kaikenlaisten tavaroiden ja hyödykkeiden hankkimisen myötä. Enää ei riittänyt, että tulit vain kotiin ja avasit jääkaapin vaan sinne oli saatava muutakin kuin valo. Ylioppilas oli todella onnellinen, mutta myös todella ahdistunut siitä faktasta, että elämää pitäisi rueta elämään ihan itsenäisesti siitä hetkestä eteenpäin, kun äidin auton takavalot näkyisivät seuraavassa risteyksessä. Tähän itsenäisyyteen ja yksinäisyyteen oli haluttu ja valmistauduttu, mutta siihen joutuminen ei ollutkaan niin mukavaa kuin oli ajatellut.  Tuli koti-ikävä.

Tämä on minun ja varmasti monen muun opiskelijan tarina siitä, miten joudut yksin tähän maailmaan. Pitäisi aikuistua sillä kerralla, kun kamat on kannettu uuteen asuntoon ja on lähtöitkujen aika.  Sosiologian tunnin opetus siitä, että ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin yksikköön oli se sitten perhe tai opiskeluyhteisö, muuttui konkretiaksi juuri tuossa tarinassa ensimmäisestä syksystäni Jyväskylässä.  Arki oli vaikea aloittaa yksin, mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kamala oli tajuta, että nytpä sitä ollaan sitten aikuisia. Koko teini-iän mietti, että sitten mä oon onnellinen, kun pääsen täältä tuppukylästä pois, mutta onnellisuus löytyi vasta ajallaan.

Vähitellen tutustuin ihmisiin ja sain uusia kavereita. Kavereiden ja uusien harrastusten kautta oli yhä helpompi soittaa kotiin ja sanoa, että en pääsekkään tänä viikonloppuna. Kun tulin opiskelijaksi Jyväskylän ammattikorkeakouluun tänä syksynä, olin jo kotiutunut Jyväskylään. Elämäni pyöri arkirutiinien ympärillä ja opiskelut oli helppo aloittaa. Kävin viikonloppuisin kotipaikallani sillä poikaystäväni oli samassa tilanteessa armeijan jälkeen kuin minä olin edellisenä syksynä. Hänen ja uusien opiskelukavereiden ahdistusta ja tilannetta oli helppo ymmärtää, sillä se oli sama missä olin itse rypenyt koko edellisen syksyn. Koti-ikävä oli vielä minunkin sydämessä, mutta se ei enää pistänyt.

Tuli joulu ja poikaystävästä tuli entinen. Muutin omaan asuntoon ja aloitin oman elämäni. Viime viikolla  tajusin katsellessani kevätaurinkoa, että en ollut käynyt kotipaikallani sitten tammikuun. Äitiäni en ollut nähnyt sitten joululoman. Huomaan, että uusi oma elämä ja uudet ystävät tulevat joka päivä minulle entistä tärkeämmäksi ja kotipaikka jää joka päivä kultaiseksi ja kaukaiseksi muistoksi ”lapsuuteen”.  Nyt voin sanoa, että olen onnellinen; koti on muuttunut isosta perheestä yhden naisen kotitaloudeksi ja opiskelut alkavat sujua. Lähteminen takaisin kotipaikalle joka viikonloppu on nyt yhtä vaikeaa kuin tänne Jyväskylään jääminen syksyllä 2009.

 

”Home is where your heart is
Find where you belong, start to take control, show a little soul
Then you feel who you are”

-The Sounds

Kesää odotellessa

IMAG0358

Kuvaa Jyväskylän laajavuoresta ja tuosta kyseenalaiseksi haukutusta maamerkistä.

Täytyy myöntää, että onhan se aina mielessä, loma nimittäin. Onneksi olen saanut mahdutettua pieniä vapaahetkiä ja kokonaisia vapaapäiviäkin tähän kevääseen. Monet kurssitkin loppuvat jo hyvissä ajoin ennen toukokuuta. Opiskelujen kannalta kevät onkin ainakin omasta mielestäni kaikin puolin rennompi ja löysempi kuin syksy. Tänä keväänä en ole sisällyttänyt opintoihini harjoittelua, joten se on vielä yksi helpotus lisää. Harjoitteluthan ovat todella mukavia (ehdottomasti yksi amk opiskelun plussista) ja ainakin itselle juuri tuo käytännön kautta oppiminen on ihan paras tapa sisäistää asioita. Uutta asiaa vaan tulee harjoitteluissa aika paljon ja sopeutuminen uuteen työyhteisöön on aina oma prosessinsa. Välillä on siis hyvä käydä hengähtämässä ja hakemassa uutta näkökulmaa teoriaopintojen parista. Kaikki opiskeluhan on tietysti kivaa, mutta silti kesää (lomaa) odotellessa!

Asiasta kolmanteen tai oikeastaan tuohon toiseen. Nuorten yhteishaku on nyt meneillään ja vaihtoehtoja on paljon. Tiedon aktiivinen hakeminen ja omien ennakkotietojen päivittäminen auttaa vallinnassa. Vaikka suunnitelmissa olisi välivuosi, kannattaa hakea! Ja vaikka ei olisi ihan tosissaan tai täysin varma pääsykokeisiin osallistuminen itsessään tuo varmuutta ja kokemusta  seuraavaa hakua ajatellen. Niin ja olisihan sitä välivuottakin paljon mukavampi viettää jos olisi se koulupaikka odottamassa!

Näillä pölinöillä jätän hyvästit tälle blogille ja alan pakata huomista Helsingin visiittiä varten, ehkä joskus törmätään JAMK:n käytävillä!

Töitä etsimässä

IMAG0535 Matkalla työhaastatteluun, vähän jänskättää 🙂

Tänään ajattelin hieman puhua työnhausta ja työskentelystä opiskelujen ohessa. Itse olen harrastanut tuota työskentelyä opiskelujen lomassa hieman vaihtelevasti. Nyt en ole reiluun vuoteen tehnyt varsinaisia palkkatöitä. Kahden perheellisen opiskelija taloudessa kun on molempien hieman vaikeaa käydä samanaikaisesti osa-aikatöissä. Avomieheni on peruskoulutukseltaan lähihoitaja, joten yhtälö on mennyt seuraavasti mies+lähihoitaja+ihan pätevä tyyppi= töitä löytyy helposti.

Nyt on minulle kuitenkin tullut sellainen olo, että olisi taas ihan kiva tehdä välillä itsekkin töitä ja kartuttaa omaa ansioluetteloa. Valitettavasti en ole lähihoitaja, enkä myöskään mies. Työnhaku ei siis ole ihan edellä mainitun kaltainen prosessi. Jyväskylä ei muutenkaan ole ihan paras kaupunki työpaikan hankkimisen kannalta. Vaikka tämä kylä on Suomen mittakaavassa ihan kohtuullisen kokoinen on täällä aika monta eri asteen koulutuslaitosta, joiden opiskelijat sitten keskenään kilpailevat niistä samoista kesä- ja osa-aikatyöpaikoista.

Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilla ei tuo tilanne kuitenkaan ole ihan sieltä toivottomimmasta päästä. Erityisesti saikkari-, kätilö- ja terkkariopiskelijat ovat haluttua työvoimaa kesätyömarkkinoilla. Meillä kuntsareilla ei valitettavasti ole tilanne ihan niin helppo :/ (ellei sitten pohjalla ole se lähihoitajakoulutus). Uskon kuitenkin, että jotain aina järjestyy kun jaksaa tarpeeksi ajoissa ja ahkerasti etsiä.

Tänään kävin työhaastattelussa eräässä paikassa ja voin kyllä sanoa, että oli positiivinen kokemus. Haastattelu järjestettiin ryhmähaastatteluna. Meitä työnhakijoita oli kuusi ja haastattelijoita kaksi. Meille tarjottiin kahvit ja kerrottiin työpaikan toiminnasta, tavoitteista ja käytänteistä. Jokainen kertoi sitten omalla vuorollaan omasta kokemuksestaan ja kiinnostuksistaan haettavaa työtä kohtaan. Lopuksi meille esiteltiin työpaikka tiloineen. Haastattelutilanne oli selvästi mietitty ja valmisteltu etukäteen, mutta silti siinä oli onnistuttu säilyttämään tietty rentous.

Se saanko työpaikan selviää vasta ensi viikolla. Mitään etukäteisjuhlia en kuitenkaan lähtisi järjestämään. Muut hakijat olivat hyviä. Tuossa tulikin tuo ryhmähaastattelun nurja puoli. Itsevarmuus hieman karisee kun muut hakija kertovat koulutuksestaan ja kokemuksestaan ja tietää, ettei itsellä ole ihan samat eväät repussa. Mutta eipä siinä auta muu kuin nostaa pää pystyyn ja ajatella, että ehkä tässä katsotaan kokonaisuutta ja itsekin voi pärjätä!

Mutta saa nähdä ja onneksi minulla on takataskussa jotain muutakin pienimuotoista jos tämän kanssa ei tärppää. Kiva vaan olisi jo päästä hieman omaa alaa sivuaviin töihin!

Tsemppiä kaikille muillekin kesätyöhakuun ja olkaa aktiivisia, soitelkaa, etsikää!  Sijaisia ja tuuraajia tarvitaan aina. Pitää vaan löytää se oikea paikka ja vielä oikeaan aikaan.

Paluu arkeen

IMAG0497

Eilinen oli hieman puuduttava lomaltapaluupäivä, kuten arvelinkin. Aamulla kahlasin läpi sähköposteja, joita oli tullutkin loman aikana yllättävän monta. Asiaa ryhmätöistä, ilmoituksia Optimasta liittyen meneillä oleviin kursseihin ja olihan joukossa joku tutor -opettajan viestikin.

Opiskelusta yllättävän iso osa tapahtuu verkossa. Tällä hetkellä minulla on vain yksi varsinainen verkkokurssi meneillään, mutta käytännössä tuo verkko-opiskelu on olennainen osa lähes jokaista opintojaksoa. JAMK:ssa on käytössä Optima työtilaympäristö. Työtiloja käytetään paitsi kurssin materiaalin esittelyyn, myös aikataulutukseen, informointiin, tehtävien antoon, sekä palautukseen. Lisäksi ahkerassa käytössä on juurikin tuo sähköposti.

Aluksi kaikkien näiden kanavien seuraaminen voi tuntua hieman ahdistavalta. Itse koen kuitenkin tämän verkko-opiskelun pääosin positiivisena juttuna. Tehtäviä voi tehdä tehdä osin oman aikataulun mukaan, kurssin materiaali on helposti saatavilla ja opettajiin saa sähköpostitse yhteyden suhteellisen vaivattomasti. Lisäksi tälläinen työtapa ohjaa kaikki opiskelijat omaan aktiivisuuteen ja ajatteluun, jotka ovat korkeakouluopiskelun perusperiaatteita. Niin ja ne tietotekniset taidot, nehän tietysti paranevat, jopa tälläisellä lähtötasoltaan aivan toivottomalla tumpelolla :).

Palaan vielä eiliseen. Sähköpostien ja muiden opiskelumuodollisuuksien tarkistelujen jäkeen heitin vaatteet niskaan ja aloin painella kohti Kyllönmäkeä. Siellä minua odotti Liikku -hankkeen vetäjät Tapio ja Hannele kera tämän hetkisen Liikku -tiimin. Liikulaiset ovat eri koulutusohjelmista kerääntynyttä porukkaa. Mukana on tällä hetkellä ainakin Sosionomeja, Saikkareita, Fyssareita ja pari meitä Kuntsareita (tai itse olen virallisesti mukana liiketalouden opiskelijana). Tapaamisen aikana käsittelimme loppukevään suunnitelmia ja mietimme omia tuntemuksia alkuvuodesta. Hannele infosi meille myös tilaisuudesta lähteä kuuntelemaan vierailijaluentoa, joka käsitteli yrittäjyyttä Wenzhoun maakunnassa kiinassa. Porukan matka suuntautui siis Caritas- saliin. Luenno jälkeen minun matkani jatkui kotiin, iltalenkille ja nukkumaan.

No joo, aikas leppoisaa, mutta kyllä sitä hommaakin on ja ehkä nuo takaraivossa jyskyttävät ajatukset tekemättömistä tehtävistä, tulevista tenteistä ja ryhmätöiden suunnittelusta ovat juuri niitä asioita mitkä tekevät tuosta lomaaltapauupäivästä, voih- niin -raskaan :D.

IMAG0448

Tässä Kyllönmäen kampuksen päärakennuksen sisäänkäynti. Tulevaisuudessahan Hyvinvointiyksikkö muuttaa rajakadulle pääkampuksen läheisyyteen uusiin remontoituihin tiloihin.

IMAG0452IMAG0454 IMAG0476Tapio ja Hannele vastaanottavat opiskelijoita Liikku -tiimin kokoontumiseen.IMAG0465Ihan hyvinhän tuolla Loviisan kalenterissa vielä on tilaa :P.

IMAG0478Ja vielä Caritaksen penkeillä korvat hörössä istuskelua.

Noihin Liikku -hankkeen juttuihin pääsee mukaan myös ensi syksynä, sillä hanke jatkuu. Mukavaa vaihtelua tunneilla puurtamisen sijaan!

Kuka mie oon, mitä mie teen, missä ja miksi?

Heipähei tulevaisuuen lupaukset!

Blogin nimiki jo jotaki kertoo, mutta esittelempä itteäni vähä lissää. Toivottavasti kukkaa ei jou-u reppiin hiuksia päästä tämän murteen takia, aattelin että se vähä värittäs tätä kirjotusta. Mie tosiaa opiskelen toimintaterapiaa. Se onki sitte vaikiampi sanoa että monettako vuotta. 2008 muutin Rovaniemeltä Jyväskyllään ja alotin fysioterapian opinnot JAMKissa. Kevväällä 2010 alako tuntua, että toimintaterapia vois olla enemmän minun ala ja niimpä minusta tuli viime syksynä loikkari. Opiskelen siis tässä koulusa kolomatta vuotta, mutta toimintaterapiaa ekkaa vuotta. Sain kuites yhen vuojen verran hyväksilukuja fysioterapiasta, joten oon samalla viivalla toisen vuojen tt-opiskelijoitten kanssa. Nyt kyllä tuntuu aika vahvasti että oikialla tiellä ollaan.

Toimintaterapia on kivvaa, mutta sei toki ole ainoa kiva juttu JAMKissa ja Jyväskylässä. Mie ommaan ”jonki verran” kokemusta kaikenlaisesta muusta kivasta, joten aattelin tämän meän yhteisen viikon aikana kertoa siitä aika kovasti. Palataan siihe sitte myöhemmin.

”No miten se lapin tyttö tänne etelää on lähteny?” Tämän kysymyksen kuulen aika usiasti. Sillon ko mie päätin että tahon opiskelleen fysioterapiaa, selasin netistä fysioterapia-opetusta tarjoavien ammattikorkeitten sivuja sekä kaupunkien sivuja. Summasin plussia ja miinuksia ja Jyväskylä ja JAMK nousi ykkössijalle. Hain siis tänne ja sissää pääsin. Kertaakaa ei oo kaduttanu tänne tulo. Kyllä mie lappii lähen takas ku tutkinto on kourassa, mutta opiskelijakaupunkina tämä on iha ykkönen!

Ja mistäs syntyi sitte se ajatus alan vaihosta? Fysioterapia oli teknistä ja tarkkaa. Fysiikan ossaamisesta on sielä hyötyä. Testaukset ja monet hoidot oli numeerisia ja tarkkoja. Mie en sano puolikastakaa pahhaa sannaa fysioterapiasta, mutta sei vaa ollu mulle sopiva ala.

Ku sitä on avoin ihiminen, sitä tullee tutustuttua monellaisii ihimisiin. Esimerkiksi muitten alojen opiskelijoihin. Toimintaterapia-kavereitten juttelut kuulosti hirmu kivoilta ja tiivistin päässä asiat, jokka viehätti toimintaterapiassa: luovuuden käyttö, ovellutus, inhimillisyys ja ihimisen psyykkinen puoli.

Tällä hetkellä mie oon kotipuolessa hiihtoloman vietossa. Kohtapuolii alakaa vaalipaneeli Arktikumissa ja sinne on ehittävä. Mie oon edellensä Rovaniemellä kirjoilla, jotenka minu häätyy äänestää lapin vaalipiiristä kohinalla lähestyvissä eduskuntavaaleissa. Eli ommaa ehokasta ettimään! Ollaampa taas kohteessa huomenissa. Taiampa kertoa vähä niistä muista kivoista jutuista… 😉