Category Archives: opiskelupaikkakunnan ja oikean alan etsiminen ja löytäminen

Tulevaisuuden sosionomit vol. 1

Hei kaikille!

Nyt olisi vuorossa ajatuksia ja tarinoita sosiaalialan opiskelusta JAMKissa. Olen houkutellut lisäkseni kaksi toisissa suuntautumisvaihtoehdoissa opiskelevaa toveriani ja he kertovat loppuviikosta itsestään ja tarkemmin omista opinnoistaan. Luvassa on siis esittelyä varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan sekä sosiokulttuurisen suuntaavien näkökulmasta.  Kenties saatte tervehdyksen Keniasta saakka. Opetussuunnitelmat ja niiden toteutustavat vaihtelevat joskus koulutusohjelmissa jopa vuosittain ja siksi pyydänkin teitä arvon lukijat, että ette ottaisi sanojamme absoluuttisena totuutena, sillä kohdallanne voi hakuprosessi ja opintojen toteutus erota meistä joissain yksityiskohdissa.

Pahoitteluni näin myöhäinen aloitus kirjoittelulle! Olen keskellä pahinta muuttohärdelliä ja se on vienyt pitkälti kaiken vapaa-aikani. Ensi syksynä myös yksikkömme Keskussairaalantieltä muuttaa Rajakadulle pääkampuksen tuntumaan. Joten jännitystä ja vauhtia piisaa ensi syksynä niin uusille kuin vanhoillekin opiskelijoille.

Jospa sitten esittäytyisin eli olen Miisa ja toisen vuoden sosiaalialan opiskelija ja tulevien vuosien myötä toivottavasti myös sosionomi AMK suuntautuen erityiskasvatukseen ja vammaistyöhön. Polkuni Jyväskylän ammattikorkeakouluun kulki lukion jälkeen muutaman mutkan ja välivuoden kautta. Nuo vuodet antoivat minulle arvokasta kokemusta työelämästä ja alaltani. Työmarkkinatuen mahdollistaman pitkän harjoittelun aikana syttyi kipinä alavalintaani ja se kytee yhä, toisinaan leimahtaen suorastaan leimuaviin liekkeihin. On toki myös aikoja jolloin tuhkakasasta kiemurtelee vain surkea harmaa savuvana, mutta se taitaa olla osa elämän koulua, jossa ammattiinkin kasvetaan kysymysten kautta.

Sosionomin tutkinto onkin aika laaja ja se kattaa värikkäästi koko elämän kirjon.  Siksi myös monenlaiselle osaamiselle ja taidoille on kysyntää. Uskon, että jokaiselle löytyy se oma polku josta matkan työelämässä jatkaa opintojen jälkeen. Harjoittelut ovat ehdottomasti kolutuksemme parasta antia ja niiden kautta voikin vahvasti suunnata omien mielenkiintojen pariin. Ei niin että opintomme olisi vain pelkästään ruusunpunertavia unelmia, vaan esim. pohdintaa herättää monesti työelämästä kumpuavat asiat siitä vastaako koulutuksemme työelämän haasteisiin. Tässä vaiheessa opintoja voisin sanoa, että pääaisassa kyllä. Mutta on toki monia asioita joita olisi toivonut toteutettavat toisella tavoin tai lisää osaamista esim oman suuntautumisvaihtoehdon näkökulmasta perushoitotyötä olisi saanut olla enemmänkin, vaikka se ei olekaan sosionomin pääasiallinen työnkuva, niin osaamista tarvitaan ja arvostetaan kentällä.

Hops eli henkilökohtaisen opetussuunnitelman laaditaan kaikille heti opintojen alkuvaiheessa. Kannattaakin heti alussa aloittaa suunnittelu ja miettiminen missä vaiheessa opintoja mitäkin haluaa tehdä esim kansainvälistymisen suhteen. Meidän alalla pääsääntöisesti ulkomailla tehdään harkkoja, mutta toki ihan opintojakin. Tai näin olen ymmärtänyt vaihdossa olleilta ja sinne aikovilta opiskelutovereiltani.

Yliopistomaailmasta tulleilta olen joskus kuullut kummastelua, siitä miten meillä on pääsääntöisesti aina luennoilla läsnäolopakko. Mikä on toisaalta ihan hyvä, koska kontakteja ei aina turhan paljoa järjestetä. Oma aktiivisuus on myös oleellista, niin kurssi sisällöissä kuin opetuksenjärjestämisessä ja käytännöissä.

On kovin tavallista, että kaikkien muidenkin opiskelijoiden tapaan myös me paiskimme hommia opintojemme ohessa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Joillankin oman alan työtä kun taas, joillan jotain aivan muuta.  Edeltäneet harkkapaikat ovat kultaakin kalliimpia töiden ja sijaissuuksia saamisessa omalta alalta. Mutta eivät suinkaan ainoa vaihtoehto. Ja toisaalta voi olla mukava tehdä jotain aivan muuta, että jaksaa puurtaa seuraavan lukuvuoden taas opintojen parissa.  Jokainen tavallaan.

Minulle ehdottomasti yksi opiskelijaelon ja oppimisen siivittäjistä on kanssaopiskelijat ja omat ryhmäläiset. Ääneen ihmetellään ja kummastellaan samoja asioita ja niin ollaan toistemme tukena niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Vietetään joskus jopa vapaa-aikaakin yhdessä.  On ollut mahtava oppia porukassa jossa on niin kirjavien taustojen omaavia persoonia. Ikähaarukkakin on ryhmissämme usein aika laaja, mikä on mielestäni vain suuri rikkaus!  Aiemmin hankittua osaamista voi ja on suotavaa hakea opintoihinsa hyväksi luetuksi, mutta sen prosessin kiemuroihin en nyt tarkemmin mene.

Mielestäni opinahjomme ei ole aivan mahdottoman suuri, etteikö sitä voisi käsittää ja kärryillä pysyisi kaikkine tietojärjestelmineen. On ollut mainiota huomata miten kadun vilinässä tunnistaa paljonkin porukka eri koulutusohjelmista ja tutustuu myös yhteisillä luennoilla. Opettajat tykkäävät markkinoida sitä meille moniammatillisena oppimisena, mitä se toki onkin.

Tästä tuli ehkä hiukan sekava ja hyppelehtivä postaus…Nyt on kuitenkin lopeteltava kirjoittelu tältä erää ja painuttava unten maille, että jaksaa huomenna kantaa muuttolaatikoita ylös ja alas.

Huomiseen!

Muutosten vuosi

”Ole se muutos, jonka maailmassa haluat nähdä.”

-Mahatma Gandhi

Kulunut vuosi on ollut minulle suurien päätösten aikaa, mutta en voi olla kuin erittäin iloinen siitä, että olen juuri tässä ja nyt kirjoittamassa blogia opiskelijana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Vuosi sitten opiskelin ensimmäistä vuotta yliopistossa, eikä se ala tai koulu tuntunut sopivan minulle, vaikka kovasti yritinkin. Olin todella pettynyt siihen, että lukion opinto-ohjaajan pienessä toimistossa tarkaan valittu ja perusteltu opiskelupaikka ei ollutkaan sitä mitä minä halusin tai minne minä kuuluisin. Jätin opinnot kesken ja aloitin työt kaupanalalla.

Jossain vaiheessa kevättä, kun lumi rupesi sulamaan, korkeakoulujen hakuaika päättymään ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opintotarjonta oli lähes ulkoa opeteltu päässäni sain erittäin hyvän idean: haen opiskelemaan kätilöksi. En muista tarkkaa sitä hetkeä, kun sain tuon mahtavan idean, mutta en ole katunut tuota päätöstä kertaakaan. Hakupapereihin laitoin varuilta muitakin paikkoja, mutta salaa mielessäni päätin, että pääsisin Jyväskylän ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Jos se ei tapahtuisi nyt, niin se tapahtuisi tulevaisuudessa. Olin myös aika hämmentynyt  tästä päätöksestäni, sillä hoitoala oli juuri se vaihtoehto, jota olin karttanut ensimmäistä hakuani tehdessä. Minun kokemukset hoitoalasta olivat niitä, mitä ne sairaanhoitajan tyttärellä yleensä on. Vuorotyön ja asiakkaiden kamaluus oli jäänyt minulle päälimmäisenä äitini kertomuksista mieleen. Mutta noilla tarinoilla tai muistoilla ei oikeastaan ollut enää tuon loistavan idean saamisen jälkeen mitään väliä, sillä asenteeni oli, että kerrankos sitä eletään ja onhan tätäkin nyt sitten kokeiltava.

Tuli kesä, uusi työpaikka ja sain kutsun pääsykokeeseen Kyllönmäelle. Monta päivää murehdin juuri tuota koetta, vaikka minulla oli muitakin pääsykokeita, joihin minun olisi pitänyt osallistua ja jopa lukea.Näiden kokeiden kanssa minulla kävikin hieman huonosti, sillä myöhästyin joka ikisestä enkä päässyt edes osallistumaan niihin. Kun haastattelupäivä Hyvinvointiyksikössä koitti, muilla kokeilla ja paikoilla ei ollut mitään väliä. Aurinko paistoi ja minulla oli jännityksestä huolimatta sellainen olo, että juuri tänään minua onnistaisi. Ja niinhän se sitten onnistikin..

Vaikka lähdin valintakokeesta itkua pidätellen pois uskoen vakaasti siihen, että olin mokannut yksilöhaastatteluni ihan täysin, mielessäni oli silti rauha ja se sama päättäväisyys, joka minulla oli hakupapereita täyttäessä. Olin aivan varma, että tulisin pääsemään tuolle alalla joku päivä, vaikka se päivä ei tulevana syksynä koittaisikaan. Kun löysin paksuhkon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta tulleen kirjeen potilaatikostani, en voinut muuta kuin hyppiä tasajalkaa ja nauraa. Olin päässyt opiskelemaan kätilöksi!

Syksy sitten alkoikin erittäin vauhdikkaasti kahden jakson opintoputkella ja juuri päättyneellä harjoittelujaksolla, joista kerron hieman myöhemmin lisää. Tämän syksyn tapahtumat ovat opettaneet minulle, että pitää uskaltaa unelmoida. Muutos kuitenkin lähtee ihmisestä itsestään, eikä maailman muuttumista voi jäädä odottamaan.

Kesää odotellessa

IMAG0358

Kuvaa Jyväskylän laajavuoresta ja tuosta kyseenalaiseksi haukutusta maamerkistä.

Täytyy myöntää, että onhan se aina mielessä, loma nimittäin. Onneksi olen saanut mahdutettua pieniä vapaahetkiä ja kokonaisia vapaapäiviäkin tähän kevääseen. Monet kurssitkin loppuvat jo hyvissä ajoin ennen toukokuuta. Opiskelujen kannalta kevät onkin ainakin omasta mielestäni kaikin puolin rennompi ja löysempi kuin syksy. Tänä keväänä en ole sisällyttänyt opintoihini harjoittelua, joten se on vielä yksi helpotus lisää. Harjoitteluthan ovat todella mukavia (ehdottomasti yksi amk opiskelun plussista) ja ainakin itselle juuri tuo käytännön kautta oppiminen on ihan paras tapa sisäistää asioita. Uutta asiaa vaan tulee harjoitteluissa aika paljon ja sopeutuminen uuteen työyhteisöön on aina oma prosessinsa. Välillä on siis hyvä käydä hengähtämässä ja hakemassa uutta näkökulmaa teoriaopintojen parista. Kaikki opiskeluhan on tietysti kivaa, mutta silti kesää (lomaa) odotellessa!

Asiasta kolmanteen tai oikeastaan tuohon toiseen. Nuorten yhteishaku on nyt meneillään ja vaihtoehtoja on paljon. Tiedon aktiivinen hakeminen ja omien ennakkotietojen päivittäminen auttaa vallinnassa. Vaikka suunnitelmissa olisi välivuosi, kannattaa hakea! Ja vaikka ei olisi ihan tosissaan tai täysin varma pääsykokeisiin osallistuminen itsessään tuo varmuutta ja kokemusta  seuraavaa hakua ajatellen. Niin ja olisihan sitä välivuottakin paljon mukavampi viettää jos olisi se koulupaikka odottamassa!

Näillä pölinöillä jätän hyvästit tälle blogille ja alan pakata huomista Helsingin visiittiä varten, ehkä joskus törmätään JAMK:n käytävillä!

Arjen palapeliä pääsykoemuistoilla höystettynä

IMAG0056

Nyt palaan ihan alkuun ja kerron hieman omasta historiastani JAMK:ssa.

Ensimmäisen kerran hain opiskelemaan keväällä 2007. Pääsykoe järjestettiin joskus kesäkuun alkupuoliskolla Rajiksella. Muistan, että ilma oli tukahduttavan kuuma, jännitti ja vähän ihmetyttikin. Rajakadun kampus tuntui todella suurelta ja sokkeloiselta, lisäksi minulla oli vähän sellainen fiilis päällä, että kaikki muut osallistujat tuijottivat minua :). Ja taisin olla siinä ihan oikeassa. Pääsykokeiden aikaan olin viimeisilläni raskaana ja näytin kieltämättä aika hassunkuriselta jättiläismahani kanssa ahtautuneena auditorion penkin ja kirjoitusalustan väliin. Hassunkurisuudestani huolimatta onnistuin pääsykokeessa ja sain kuin sainkin opiskelupaikan silloiseen liiketalouden yksikköön.

Äitiyslomani aikana tulin kuitenkin hieman toisiin aatoksiin opiskelupaikan suhteen ja halusinkin sairaanhoitajaksi. Saikkariopintoihin hain peräti kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla minut hyväksyttiinkin opiskelemaan. Kaupunki kuitenkin oli hieman väärä, Tampere nimittäin. Toisella kerralla valintani jäi aivan hilkulle ja sekös harmitti.

En kuitenkaan lannistunut vaan mietiskelin vaihtoehtoja liiketalouden opiskelujeni lomassa ja 2009 keväällä päätin hakea opiskelemaan Kuntoutusohjausta- ja suunnittelua. Olin tehnyt hieman taustatyötä tutkien koulutusohjelmakuvauksia netistä, sekä haastattelemalla kavereita. Kuntsariksi opiskeleminen alkoi tuntua hyvältä jutulta. Osallistuin siis pääsykokeeseen, joka oli tällä kertaa haastattelumuotoinen. Ja kas, kas taas herätin huomiota milläs muulla kuin isolla pallomahallani. Tällä kertaa ilma ei tosin ollut kuuma, eikä Kyllönmäki paikkana outo. Jännitystä tosin oli ilmassa lähinnä noiden kahden aiemman epäonnistumiskokemuksen jälkeen. Tein kuitenkin ennakkotehtävän huolellisesti ja yritin olla haastattelussa mahdollisimman oma itseni. Ja jes, nappiin meni, opiskelupaikka irtosi!

Aloitin opiskelut syksyllä 2009. Pallomaha oli hieman pienentynyt kesän aikana ja ensimmäisen lukuvuoden aikana ilahdutin luokkatovereitani tuomalla muutamalle luennolle pikkiriikkisen kuunteluoppilaan. Vauvaa hoidossa oli toki mukana mummoarmeja ja hoitovastuun jakava innokas isä. Pikkuvauvan rahtaaminen ympäriinsä pelätyn sikalenssun iskiessä kun ei tuntunut ihan parhaalta idealta.

Ensimmäiseltä vuodelta kertyi opintopisteitä ihan kivasti (ottaen huomioon että olin siis virallisesti äitiyslomalla) ja 2010 syksyllä aloitin opiskelut hyvillä mielin sekä rajiksella, että mäellä. Nyt olen puurtanut syksyn ja alkukevään tahkoten molempien koulutusohjelmien opintoja ja haalien opintopisteitä kokoon. Suunitelmissani on valmistua Tradenomiksi syksyllä 2012 ja Kuntoutusohjaajaksi keväällä 2014.

Kaikki kauhistuvat kun kerron opinnoistani. Yleisimpiä kommentteja ovat.

Hirveä työ ja homma, kaksi tutkintoa kerralla ja ihan eri aloilta! -No ei itseasiassa ole. Opinnot tukevat yllättävän hyvin toisiaan ja koen saavani opiskelusta paljon enemmän irti kun pystyn soveltamaan oppimiani asioita ristiin. Lisäksi vaihtelu virkistää. Kuntsari opintoni sisältävät useita harjoitteluja, joiden avulla saa ihan uutta näkökulmaa molempien tutkintojen teoriaopintoihin.

Ja vielä lapsia miten oikein selviät (rivien välistä siis:onkohan ne lapset ihan heitteillä)!? -Ihan hyvin. Kaikki on suhteellista. Avomieheni opiskelee yliopistolla. Lasten hoitopäivät ovat keskimäärin 6 tuntisia, kun kokopäivätyössä käyvä ihminen joutuu käyttämään päivähoitopalveluja usein sen 9h päivässä.

Ainoa todellinen iso miinus tässä järjestelyssä on raha. Kelan järjestelmä on luotu siten, että opiskeleva lapsiperhe ei voi nostaa normaalia opiskelijan asumislisää.  Ainoastaan opintorahaosuuden nostaminen on mahdollista. Opiskelevat lapsiperheet kuuluvat yleisen asumistuen piiriin, joka sitten laskeekin tulojen mukaan aika roimasti. Tulorajat siis ovat käytännössä meillä ”lapsellisilla” paljon pienemmät jos asumiseen tukea mielii saada. Jos taas päättää heittää hyvästit koko asumistuelle tulee jossain vaiheessa kuitenkin raja vastaan. Opintoraha on edelleen maksussa ja mitään armoa (=huoltajakorotusta) ei tuohon tulorajaan ole mahdollista saada. Niin ja onhan se lapsilisä kahdesta lapsesta n. 210 €/kk. Ottaisin ehkä kuitenkin mieluummin sen reilut 400€/kk asumislisänä.

Näillä kuitenkin mennään ja parasta pysyä positiivisena tässäkin asiassa. Nallekarkit eivät aina mene ihan tasan, mutta niitä saa kaupasta. Meidän perheessä tehdään siis paljon töitä! Avomiehelläni on tällä hetkellä kolme osa-aikatyötä ja minullakin kohta taas kaksi. Arki on siis meille jättimäinen palapeli. Ja matikkapää on totisesti kehittynyt, samoin kun Kelan etuusjärjestelmien tuntemus. Minä olisin itseasiassa jo melko hyvä etuusneuvoja, ainakin omasta mielestäni :).

Lopuksi vielä pari pikatärppiä pääsykokeisiin!

-Se kulunut ”ole oma itsesi”. Kannattaa, epäaitous ja teeskentely loistaa läpi!

-Ota selvää asioista! Tutustu hakeemaasi koulutukseen etukäteen, netin viralliset ja epävirallisetkin (muista suodattaa!) kanavat kannattaa hyödyntää. Kavereilta kannattaa kysellä (ja muistaa suodattaa!) Tieto on valttia pääsykokeessa.

-Ole realisti. Jos sinulla on ei-niin-hyvät paperit soita hakutoimistoon ja kysy miten sinun kannattaa hoitaa hakuasiat, jotta pääsisit pääsykokeisiin! Yllätyt tähänkin on keinoja!

-Hanki iso maha, se toimii! (hehe, tämä oli vitsi, toivottavasti kaikki tajusivat)

Kuka mie oon, mitä mie teen, missä ja miksi?

Heipähei tulevaisuuen lupaukset!

Blogin nimiki jo jotaki kertoo, mutta esittelempä itteäni vähä lissää. Toivottavasti kukkaa ei jou-u reppiin hiuksia päästä tämän murteen takia, aattelin että se vähä värittäs tätä kirjotusta. Mie tosiaa opiskelen toimintaterapiaa. Se onki sitte vaikiampi sanoa että monettako vuotta. 2008 muutin Rovaniemeltä Jyväskyllään ja alotin fysioterapian opinnot JAMKissa. Kevväällä 2010 alako tuntua, että toimintaterapia vois olla enemmän minun ala ja niimpä minusta tuli viime syksynä loikkari. Opiskelen siis tässä koulusa kolomatta vuotta, mutta toimintaterapiaa ekkaa vuotta. Sain kuites yhen vuojen verran hyväksilukuja fysioterapiasta, joten oon samalla viivalla toisen vuojen tt-opiskelijoitten kanssa. Nyt kyllä tuntuu aika vahvasti että oikialla tiellä ollaan.

Toimintaterapia on kivvaa, mutta sei toki ole ainoa kiva juttu JAMKissa ja Jyväskylässä. Mie ommaan ”jonki verran” kokemusta kaikenlaisesta muusta kivasta, joten aattelin tämän meän yhteisen viikon aikana kertoa siitä aika kovasti. Palataan siihe sitte myöhemmin.

”No miten se lapin tyttö tänne etelää on lähteny?” Tämän kysymyksen kuulen aika usiasti. Sillon ko mie päätin että tahon opiskelleen fysioterapiaa, selasin netistä fysioterapia-opetusta tarjoavien ammattikorkeitten sivuja sekä kaupunkien sivuja. Summasin plussia ja miinuksia ja Jyväskylä ja JAMK nousi ykkössijalle. Hain siis tänne ja sissää pääsin. Kertaakaa ei oo kaduttanu tänne tulo. Kyllä mie lappii lähen takas ku tutkinto on kourassa, mutta opiskelijakaupunkina tämä on iha ykkönen!

Ja mistäs syntyi sitte se ajatus alan vaihosta? Fysioterapia oli teknistä ja tarkkaa. Fysiikan ossaamisesta on sielä hyötyä. Testaukset ja monet hoidot oli numeerisia ja tarkkoja. Mie en sano puolikastakaa pahhaa sannaa fysioterapiasta, mutta sei vaa ollu mulle sopiva ala.

Ku sitä on avoin ihiminen, sitä tullee tutustuttua monellaisii ihimisiin. Esimerkiksi muitten alojen opiskelijoihin. Toimintaterapia-kavereitten juttelut kuulosti hirmu kivoilta ja tiivistin päässä asiat, jokka viehätti toimintaterapiassa: luovuuden käyttö, ovellutus, inhimillisyys ja ihimisen psyykkinen puoli.

Tällä hetkellä mie oon kotipuolessa hiihtoloman vietossa. Kohtapuolii alakaa vaalipaneeli Arktikumissa ja sinne on ehittävä. Mie oon edellensä Rovaniemellä kirjoilla, jotenka minu häätyy äänestää lapin vaalipiiristä kohinalla lähestyvissä eduskuntavaaleissa. Eli ommaa ehokasta ettimään! Ollaampa taas kohteessa huomenissa. Taiampa kertoa vähä niistä muista kivoista jutuista… 😉