Category Archives: sosiaaliala

Jambo ja tervehdys Keniasta!

Kaskaat sirittävät, katukoirat tappelevat, aurinko paistaa, vettä sataa, moottoripyörätaksit ja tuk-tukit vievät eteenpäin, lapset nauravat ja haluavat tervehtiä valkoista, tori on täynnä elämää ja tarjottavaa, puisto tarjoaa viileän levähdyspaikan…

Sosiokulttuurisen työn opiskelijana olen tekemässä opintojani ja harjoittelua lastenkodissa Nakurussa Keniassa. Suoritan täällä monikulttuurisentyön syventävät opinnot, asiakastyönharjoittelun sekä työelämälähtöiset kehittämisopinnot. Kaiken kaikkiaan olen Keniassa viisi kuukautta ja matka Afrikkalaiseen elämään on vasta alussa.

Harjoittelu ulkomailla soveltuu omiin opintoihini paremmin kuin hyvin, koska opintopolkuni tiivistyy lastensuojeluun, nuoriso-, mielenterveys-, päihde- ja monikulttuuriseen työhön, sekä kriminaalihuoltoon. Tulevaisuudessa näenkin itseni työskentelemässä monikulttuurisella nuorisotyön kentällä.

Palataanpas takaisin tähän viikkoon. Eli aloitin harjoitteluni maanantaina ja olen ehtinyt tutustua lastenkodin toimintaan jo pari päivää. Mielenkiintoista ja erilaista on ollut! Lastenkodissa on 100 lasta, ihan pienistä vastasyntyneistä aina 15-vuotiaisiin saakka. Työntekijöitä, joihin todellakin lasketaan kaikki johtajasta, lastenhoitajiin ja pyykinpesijöihin, on kaiken kaikkiaan 20. Eli aikalailla erilaisilla resursseilla mennään kuin Suomessa.

Tällä viikolla olen ehtinyt vierailla kouluissa katsomassa miten lastenkodin lapset edistyvät opinnoissa, tutustunut Kenian lastensuojelulakiin ja adoptio prosessiin, sekä tänään leiponut paikallista chapati-leipää, koska huomenna meillä on pienet läksiäiset ja lastenjuhlat.

En ehkä ihan vielä ymmärräkään, että olen vihdoin viimein täällä; harjoittelun suunnitteluun on mennyt kaiken kaikkiaan vähän reilu vuosi. Siinä vuodessa olen ehtinyt täyttää hakemuksia, ottaa rokotteita, selvitellä vakuutus- sekä opintotukiasioita, opetella vähän swahilia ja jännittää sitä, mihin tulikaan lähdettyä.

Vaikka olen ehtinyt olemaan täällä vain hetken tovin, niin olen varma että tästä tulee todella rikas elämänkoulu. Afrikkalainen aikakäsite on luku erikseen, mutta se on sanottava että ihmisten elämänasenne on erilainen: asiat tehdään rauhassa, jutellaan, otetaan toiset ihmiset huomioon ja jos väsyttää niin otetaan pienet tirsat vaikka puun varjossa tai toimiston sohvalla. Jospa tästä asenteesta jotain tarttuisi itselle mukaan ja opiskelijanakin oppisi elämään ilman jatkuvaa suorittamista.

Otetaan tästä oppia, Hakuna matata!

Elämää JAMKissa

Jälleen koittaa maanantaiaamu, mutta tämä maanantai on HYVIn erilainen kuin aikaisemmat. On nimittäin ensimmäinen koulupäiväni. Niin, ensimmäinen koulupäivä kahdeksaan viikkoon. Pitkän päiväkodissa vietetyn harjoittelujakson jälkeen on mukavaa palata takaisin koulunpenkille ja nähdä koulukavereita. Palataanpa kuitenkin hieman ajassa taaksepäin…

On tammikuinen maanantaiaamu. Kello pirisee. Ennen kuin huomaankaan olen jo pukeutuneena, syöneenä ja lähes heränneenä ulkona pimeässä tallustelemassa kohti bussipysäkkiä. Tänään on harjoittelujaksoni ensimmäinen päivä ja vatsa on täynnä perhosia. Kahdeksan viikkoa kestävän harjoittelun aikana harjoitellaan ja opitaan varhaiskasvatustyössä tarvittavia valmiuksia ja taitoja. Pitkä harjoittelujakso on minulle tärkeä osa opintoja, koska toiveenani on työskennellä tulevaisuudessa päiväkodissa lastentarhanopettajana.

Ensimmäinen päivä hujahtaa vauhdilla ohi ja huomaan, että perhoset ovat kadonneet vatsasta ja ”töissä” on kivaa. Alun tutustumisvaiheen jälkeen on aika ottaa pikkuhiljaa enemmän vastuuta, joka on nuorelle opiskelijalle suuri askel kohti ammattilaisuutta kokeneiden työntekijöiden seurassa. Kannustuksen ja rohkaisun avulla vastuuta oppii kuitenkin ymmärtämään enemmän haasteena ja mahdollisuutena kuin pelottavana mörkönä. Lapsille kerrotaan usein, että mörköjä ei ole olemassa. Myös me aikuiset voisimme välillä muistaa tämän ja lähteä rohkeammin kohti uusia haasteita.

Minulta kysytään usein, että miksi juuri sosiaaliala ja varhaiskasvatus? Vastaukseni on aina yhtä yksinkertainen: ”Tulen hyvin lasten kanssa juttuun ja niiden kanssa on hauskaa!” Siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse ja tämän huomasin myös harjoittelussani. Se, että viihtyy työssään, on erinomainen pohja työelämään. Se, että voisi herätä joka aamu iloisena uuteen työpäivään eikä tarvitsisi äristä ja murista töihin menosta, on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Nuori on haastavassa paikassa kun korkeakoulupaikkaa pitäisi hakea: sukulaiset painostavat tilastojen valossa ”hyville” aloille, joissa työllistyminen näyttää lupaavalle. Minun neuvoni on, että kulje rohkeasti omat polkusi ja ajattele myös itseäsi.

Harjoittelujaksoni etenee vauhdilla ja kiintymyssuhde erityisesti lapsiin on muodostunut erittäin vahvaksi. Harjoittelussa hankkimat kokemukset tulevat varmasti pysymään mukanani pitkään ja niihin on mukava palata koulunpenkiltä. Nyt on jälleen pitkäksi aikaa kirkkaana mielessä se tavoite, minkä takia täällä koulunpenkillä ollaan.

Koulun aulassa tuoksuu kahvilan herkullinen kahvi, joka poistaa tämänkin aamun väsymyksen ainakin hetkeksi. Luokkatovereiden kanssa keskustellessani huomaan luokan olevan täynnä opiskelijoita tuhat kokemusta rikkaampana. Harjoittelun aikana useat ovat kokeneet tietynlaisen aikuistumisen tunteen, vaikka itselleni ei kyseistä ”arvonimikettä” lasten puolelta annettu:

”Sä et voi kyllä olla vielä aikuinen ku sulla ei kasva parta!”

–          Poika 6 v.

Tulevaisuuden sosionomit vol. 1

Hei kaikille!

Nyt olisi vuorossa ajatuksia ja tarinoita sosiaalialan opiskelusta JAMKissa. Olen houkutellut lisäkseni kaksi toisissa suuntautumisvaihtoehdoissa opiskelevaa toveriani ja he kertovat loppuviikosta itsestään ja tarkemmin omista opinnoistaan. Luvassa on siis esittelyä varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan sekä sosiokulttuurisen suuntaavien näkökulmasta.  Kenties saatte tervehdyksen Keniasta saakka. Opetussuunnitelmat ja niiden toteutustavat vaihtelevat joskus koulutusohjelmissa jopa vuosittain ja siksi pyydänkin teitä arvon lukijat, että ette ottaisi sanojamme absoluuttisena totuutena, sillä kohdallanne voi hakuprosessi ja opintojen toteutus erota meistä joissain yksityiskohdissa.

Pahoitteluni näin myöhäinen aloitus kirjoittelulle! Olen keskellä pahinta muuttohärdelliä ja se on vienyt pitkälti kaiken vapaa-aikani. Ensi syksynä myös yksikkömme Keskussairaalantieltä muuttaa Rajakadulle pääkampuksen tuntumaan. Joten jännitystä ja vauhtia piisaa ensi syksynä niin uusille kuin vanhoillekin opiskelijoille.

Jospa sitten esittäytyisin eli olen Miisa ja toisen vuoden sosiaalialan opiskelija ja tulevien vuosien myötä toivottavasti myös sosionomi AMK suuntautuen erityiskasvatukseen ja vammaistyöhön. Polkuni Jyväskylän ammattikorkeakouluun kulki lukion jälkeen muutaman mutkan ja välivuoden kautta. Nuo vuodet antoivat minulle arvokasta kokemusta työelämästä ja alaltani. Työmarkkinatuen mahdollistaman pitkän harjoittelun aikana syttyi kipinä alavalintaani ja se kytee yhä, toisinaan leimahtaen suorastaan leimuaviin liekkeihin. On toki myös aikoja jolloin tuhkakasasta kiemurtelee vain surkea harmaa savuvana, mutta se taitaa olla osa elämän koulua, jossa ammattiinkin kasvetaan kysymysten kautta.

Sosionomin tutkinto onkin aika laaja ja se kattaa värikkäästi koko elämän kirjon.  Siksi myös monenlaiselle osaamiselle ja taidoille on kysyntää. Uskon, että jokaiselle löytyy se oma polku josta matkan työelämässä jatkaa opintojen jälkeen. Harjoittelut ovat ehdottomasti kolutuksemme parasta antia ja niiden kautta voikin vahvasti suunnata omien mielenkiintojen pariin. Ei niin että opintomme olisi vain pelkästään ruusunpunertavia unelmia, vaan esim. pohdintaa herättää monesti työelämästä kumpuavat asiat siitä vastaako koulutuksemme työelämän haasteisiin. Tässä vaiheessa opintoja voisin sanoa, että pääaisassa kyllä. Mutta on toki monia asioita joita olisi toivonut toteutettavat toisella tavoin tai lisää osaamista esim oman suuntautumisvaihtoehdon näkökulmasta perushoitotyötä olisi saanut olla enemmänkin, vaikka se ei olekaan sosionomin pääasiallinen työnkuva, niin osaamista tarvitaan ja arvostetaan kentällä.

Hops eli henkilökohtaisen opetussuunnitelman laaditaan kaikille heti opintojen alkuvaiheessa. Kannattaakin heti alussa aloittaa suunnittelu ja miettiminen missä vaiheessa opintoja mitäkin haluaa tehdä esim kansainvälistymisen suhteen. Meidän alalla pääsääntöisesti ulkomailla tehdään harkkoja, mutta toki ihan opintojakin. Tai näin olen ymmärtänyt vaihdossa olleilta ja sinne aikovilta opiskelutovereiltani.

Yliopistomaailmasta tulleilta olen joskus kuullut kummastelua, siitä miten meillä on pääsääntöisesti aina luennoilla läsnäolopakko. Mikä on toisaalta ihan hyvä, koska kontakteja ei aina turhan paljoa järjestetä. Oma aktiivisuus on myös oleellista, niin kurssi sisällöissä kuin opetuksenjärjestämisessä ja käytännöissä.

On kovin tavallista, että kaikkien muidenkin opiskelijoiden tapaan myös me paiskimme hommia opintojemme ohessa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Joillankin oman alan työtä kun taas, joillan jotain aivan muuta.  Edeltäneet harkkapaikat ovat kultaakin kalliimpia töiden ja sijaissuuksia saamisessa omalta alalta. Mutta eivät suinkaan ainoa vaihtoehto. Ja toisaalta voi olla mukava tehdä jotain aivan muuta, että jaksaa puurtaa seuraavan lukuvuoden taas opintojen parissa.  Jokainen tavallaan.

Minulle ehdottomasti yksi opiskelijaelon ja oppimisen siivittäjistä on kanssaopiskelijat ja omat ryhmäläiset. Ääneen ihmetellään ja kummastellaan samoja asioita ja niin ollaan toistemme tukena niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Vietetään joskus jopa vapaa-aikaakin yhdessä.  On ollut mahtava oppia porukassa jossa on niin kirjavien taustojen omaavia persoonia. Ikähaarukkakin on ryhmissämme usein aika laaja, mikä on mielestäni vain suuri rikkaus!  Aiemmin hankittua osaamista voi ja on suotavaa hakea opintoihinsa hyväksi luetuksi, mutta sen prosessin kiemuroihin en nyt tarkemmin mene.

Mielestäni opinahjomme ei ole aivan mahdottoman suuri, etteikö sitä voisi käsittää ja kärryillä pysyisi kaikkine tietojärjestelmineen. On ollut mainiota huomata miten kadun vilinässä tunnistaa paljonkin porukka eri koulutusohjelmista ja tutustuu myös yhteisillä luennoilla. Opettajat tykkäävät markkinoida sitä meille moniammatillisena oppimisena, mitä se toki onkin.

Tästä tuli ehkä hiukan sekava ja hyppelehtivä postaus…Nyt on kuitenkin lopeteltava kirjoittelu tältä erää ja painuttava unten maille, että jaksaa huomenna kantaa muuttolaatikoita ylös ja alas.

Huomiseen!