Tag Archives: koti-ikävä

Lähtemisen vaikeus

”Usein elämässä on niin, että näennäinen vastoinkäyminen itse asiassa onkin mitä suurimmaksi onneksi.”

– Minna Canth

 

Muutto toiselle paikkakunnalle satojen kilometrien päähän kotoa muutti 19-vuotiaan ylioppilaan elämän täysin: sai tulla kotiin ihan milloin vaan, syödä mitä vaan ja tehdä mitä vaan ilman, että äiti olisi seuraavana hetkenä siitä muistuttanut. Abiturientille tuli myös lisää vastuuta vuokranmaksun ja ruuan ostamisen sekä kaikenlaisten tavaroiden ja hyödykkeiden hankkimisen myötä. Enää ei riittänyt, että tulit vain kotiin ja avasit jääkaapin vaan sinne oli saatava muutakin kuin valo. Ylioppilas oli todella onnellinen, mutta myös todella ahdistunut siitä faktasta, että elämää pitäisi rueta elämään ihan itsenäisesti siitä hetkestä eteenpäin, kun äidin auton takavalot näkyisivät seuraavassa risteyksessä. Tähän itsenäisyyteen ja yksinäisyyteen oli haluttu ja valmistauduttu, mutta siihen joutuminen ei ollutkaan niin mukavaa kuin oli ajatellut.  Tuli koti-ikävä.

Tämä on minun ja varmasti monen muun opiskelijan tarina siitä, miten joudut yksin tähän maailmaan. Pitäisi aikuistua sillä kerralla, kun kamat on kannettu uuteen asuntoon ja on lähtöitkujen aika.  Sosiologian tunnin opetus siitä, että ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin yksikköön oli se sitten perhe tai opiskeluyhteisö, muuttui konkretiaksi juuri tuossa tarinassa ensimmäisestä syksystäni Jyväskylässä.  Arki oli vaikea aloittaa yksin, mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kamala oli tajuta, että nytpä sitä ollaan sitten aikuisia. Koko teini-iän mietti, että sitten mä oon onnellinen, kun pääsen täältä tuppukylästä pois, mutta onnellisuus löytyi vasta ajallaan.

Vähitellen tutustuin ihmisiin ja sain uusia kavereita. Kavereiden ja uusien harrastusten kautta oli yhä helpompi soittaa kotiin ja sanoa, että en pääsekkään tänä viikonloppuna. Kun tulin opiskelijaksi Jyväskylän ammattikorkeakouluun tänä syksynä, olin jo kotiutunut Jyväskylään. Elämäni pyöri arkirutiinien ympärillä ja opiskelut oli helppo aloittaa. Kävin viikonloppuisin kotipaikallani sillä poikaystäväni oli samassa tilanteessa armeijan jälkeen kuin minä olin edellisenä syksynä. Hänen ja uusien opiskelukavereiden ahdistusta ja tilannetta oli helppo ymmärtää, sillä se oli sama missä olin itse rypenyt koko edellisen syksyn. Koti-ikävä oli vielä minunkin sydämessä, mutta se ei enää pistänyt.

Tuli joulu ja poikaystävästä tuli entinen. Muutin omaan asuntoon ja aloitin oman elämäni. Viime viikolla  tajusin katsellessani kevätaurinkoa, että en ollut käynyt kotipaikallani sitten tammikuun. Äitiäni en ollut nähnyt sitten joululoman. Huomaan, että uusi oma elämä ja uudet ystävät tulevat joka päivä minulle entistä tärkeämmäksi ja kotipaikka jää joka päivä kultaiseksi ja kaukaiseksi muistoksi ”lapsuuteen”.  Nyt voin sanoa, että olen onnellinen; koti on muuttunut isosta perheestä yhden naisen kotitaloudeksi ja opiskelut alkavat sujua. Lähteminen takaisin kotipaikalle joka viikonloppu on nyt yhtä vaikeaa kuin tänne Jyväskylään jääminen syksyllä 2009.

 

”Home is where your heart is
Find where you belong, start to take control, show a little soul
Then you feel who you are”

-The Sounds