Mustavalkoinen kansilehti kelpaa

Kansilehti vaaditaan värillisenä, siis ohjeissa. Mutta onko sillä enää mitään merkitystä, koska opparit julkaistaan verkossa, eikä siinä arkistokappaleessa tarvitse olla värejä?

Vastaus:
Piti oikein tarkistaa, mitä raportointiohjeessa sanotaan. Voikohan tämän kohdan ymmärtää vaatimukseksi väritulostuksesta: ”Kansilehden pohja on saatavana sähköisessä muodossa kirjaston www-sivuilla”? Mielestäni ei voi.

Kansilehden pohja, samoin kuin kuvailulehden pohja, on kirjaston sivuilla. Kansilehdessä ylätunniste ja JAMKin logo ovat värilliset, muut mustaa tekstiä. Opiskelija tallentaa kansilehden pohjan toisella nimellä oman työnsä kansilehdeksi. Oman kansilehden voi sitten tulostaa joko värillisenä tai mustavalkoisena.

Näkökulmia mustavalko- vai väritulostusproblematiikkaan:

1) Verkkojulkaiseminen ei vaadi väritulostusta. Theseuksessa julkaistavissa e-oppareissa kansilehti näkyy värillisenä. Arviointia varten mahdollisesti tulostetun paperiversion kansilehti voi tällöin olla mustavalkoinen. (E-oppari = tiedostona eli sähköisessä muodossa oleva opinnäytetyö.)

2) Oppareiden arkistointi ei vaadi väritulostusta. Arkistointiin käy kumpi vaan: joko mustavalkoinen tai värillinen opinnäytetyö. Valkoiselle paperille mustalla printattu teksti ja kuvat säilyvät parhaiten, mutta käytännössä tällä ei ole merkitystä. Arkistokappaleessa oleellisinta on valkoinen paperi. Arvosanan 5 saaneet työt arkistoidaan pysyvästi, muiden oppareiden säilytysaika on kymmenen vuotta. (Tieto saatu suunnittelija Mirja Nojoselta.)

3) JAMKin tietohallinnon kanta on: jos vaan mahdollista niin sähköisesti värillisinä ja paperiversiot minimiin (tietohallintopäällikkö Ari Ilkan neuvo).

4) Paperisen opparin julkaiseminen värillisenä ok, samoin mustavalkoisena. Työ, jota ei julkaista verkossa, julkaistaan paperiversiona, jollei ole salainen. Paperisia oppareita voi lukea ja lainata kirjastossa. Totta toki on, että värillinen kansilehti näyttää vähemmän monistemaiselta ja värilliset kuviot elävöittävät tekstiä mukavasti. Mutta paperisissa oppareissakaan värillisyys ei ainakaan raportointiohjeen mukaan ole pakollista.

Ja esimerkiksi Lutakossa opiskelijoilla ei edes ole väritulostusmahdollisuutta, Pohjolaisen Pirjo selvitteli asiaa.

HUOM! Jos koulutusohjelma ja/tai opinnäytetyötä ohjaavat opettajat edellyttävät työn väritulostamista, noudattakaa silloin heidän antamiaan ohjeita.

Summa summarum:
Kansilehteä ei vaadita värillisenä raportointiohjeessa. Väritulosteilla ei ole merkitystä silloin, kun oppari julkaistaan verkossa. Arkistokappaleessa ei tarvitse olla värejä.