Juutuin pohtimaan yhtä lähdeviiteasiaa. Opinnäytetyön kirjoittajan ohjeesta löysin ohjeistuksen, että ”jos lähteenä käytetyllä teoksella ei ole henkilötekijää, viitataan julkaisun nimeen”. Tarkastamassani tekstissä on lähdeviitteitä tällaisiin teksteihin, joilla ei ole kirjoittajaa tiedossa. Monen julkaisun nimi on pitkä, jolloin kirjoittajat ovat lyhentäneet tekstin seassa olevia lähdeviitteitä – Voiko näin tehdä, vai pitääkö laittaa koko nimi pituudesta riippumatta?

Esimerkki: Tekstiä tekstiä tekstiä (Evaluation of the Finnish… 2009).

Vastaus:

Elämme siirtymävaihetta. Joskus aiemmin olemme kirjoittaneet koko rimpsun myös tekstiviitteeseen.

Uudessa, keväällä lausuntokierroksella olleessa standardiehdotuksessa (SFS 5989 Lähde- ja tekstiviitteitä koskevat ohjeet) annetaan mahdollisuus epäkäytännöllisen pitkien nimien lyhentämiseen, jopa lähdeluettelossa, kunhan muistetaan, että ”ensimmäisiä sanoja epämääräistä tai määräistä artikkelia lukuunottamatta ei saa jättää pois eikä nimen merkitys saa muuttua. Poisjätetyt sanat, pois lukien artikkelit, korvataan kolmella pisteellä.” Tämä oli siis arvovaltaisen komitean tai muun vastaavan poppoon ehdotus kansalliseksi ohjeeksi.

Suositukseni:

  • Lähdeluetteloon julkaisun koko nimi, olipa miten pitkä hyvänsä.
  • Tekstissä tekstiviitteeseen riittävästi nimen alkua, vuosiluku ja sivunumerot (jos julkaisussa on sivunumerot).

Mielestäni tuo ”(Evaluation of the Finnish…2009)” kaipaa ainakin yhden sanan lisää, jotta lukijalle tulisi selkeämpi mielikuva siitä, mitä on arvioitu/evaluoitu. Sehän voi olla people, education system, innovations tai mitä tahansa muuta.

Tällä kerralla standardiehdotusta lukiessani tosiaan huomasin, että ehdotuksessa annetaan mahis lyhentää itse lähdeviitekin, ei pelkästään tekstiviite. Mutta mielestäni lähdeluettelossa nimi voi olla koko pituudessaan. Esimerkiksi RefWorksiä käytettäessä julkaisun nimi tulee sellaisenaan lähdeviitteeseen. Ei sitä siitä enää tarvitse alkaa lyhennellä.

RefWorks on lähdeviitteiden säilömiseen ja hallintaan tarkoitettu ohjelma. Se on hankittu JAMKiin tänä vuonna.