Urkund tarkisti opparini. Vastaukseksi tuli, että tekstissäni on 1 % samankaltaisuutta kuin muissa lähteissä. Sitten siinä oli jotain ihmeellistä 16 sanasta, jotka ovat samanlaisia kuin jossain muussa lähteessä. Mitä tämä tarkoittaa?

Vastaus:

Urkund on JAMKissa käytössä oleva plagioinninesto-ohjelma. Sillä opettaja tarkistaa, onko opiskelija kopioinnut tekstejä nettilähteistä. Urkundia on käytetty JAMKissa jo monta vuotta. En ole Urkundin asiantuntija.

Opiskelija otti minuun yhteyttä puhelimitse. Siinä keskustellessamme hän huomasi, että Urkundin antamissa tuloksissa on linkkejä. Klikattuaan niitä hän havaitsi niiden vievän opparinsa lähdeluetteloon.

Selvisi siis, että osa lähdeviitteistä oli täysin samoja kuin jo netissä olevissa muissa julkaisuissa. Sen vuoksi Urkund hälytti!

Tämähän ei ole mikään ihme. Jos esimerkiksi on käyttänyt samaa lähdettä kuin joku opiskelija ja tutkija aiemmin, lähdemerkintä todellakin voi olla samanlainen. Esimerkiksi Tutki ja kirjoita -kirjan lähdemerkintä on samanlainen monissa muissakin korkeakouluissa kuin JAMKissa.

Joskus opiskelijat ottavat mallia lähdemerkintöihin jo olemassa olevista oppareissta ja muista lähteistä, silloinkin lähdemerkintä on samanlainen. Samanlainen lähdemerkintä ei ole rike eikä synti, mutta lähteiden ilmoittamatta jättäminen on.

Samoin jos kirjan nimi on todella pitkä, Urkund tunnistaa, että tämä pitkä merkkijono on täsmälleen sama kuin siinä-ja-siinä-lähteessä netissä.

Lisäksi viitteidenhallintajärjestelmä, esimerkiksi JAMKissa käytössä oleva RefWorks, tuo lähdemerkinnät jokaiselle käyttäjälleen täsmälleen samanlaisena vaikkapa kirjaston Janet-tietokannasta.

Ilmaan jääkin kysymys: Olisikohan järkevämpää syöttää oppari Urkundiin ilman lähdeluetteloa?

 

2 kommenttia

  1. itse käytin Scribbr-palvelua plagionnin tarkistamiseen. https://www.scribbr.fi/plagioinnin-tarkistus/

    Eipähän tarvinnut huolehtia, että gradu pomppaa plagionnin vuoksi..

  2. Ilman muuta olisi järkevää syöttää ilman lähdeluetteloa, sillä sehän kasvattaa prosenttia (%), mutta tämä pitäisi ohjeistaa. Aina saa lainata ja pitää lainata, sitähän teoriaosa(viitekehys)ja arviointikriteerit edellyttävät. Mutta jokainen lainaus pitää muistaa merkitä lainatuksi. Jos tämän unohtaa, niin se tulkitaan epärehellisyydeksi ja jos ”unohdusten määrä on suuri, johtaa se työn hylkäämiseen. V: oppariguru