Kirjan nimi ei kerro tarpeeksi

Miten kannattaisi merkitä kahden peräkkäisen tekstiluvun osuus lähdeviitteeksi, kun kirjoittajat ovat tehneet koko kirjan, mutta haluaisin nostaa kappaleet esille, koska kirjan nimi ei kerro, miksi suosittelen kappaleita…?

eli näin:
Uhari, M. & Nieminen, P. 2012. Systemaattiset katsaukset ja Lääketieteellisen artikkelin lukeminen. Teoksessa: Epidemiologia ja biostatistiikka. Helsinki: Duodecim. s. 282-304.

vai näin:
Systemaattiset katsaukset ja Lääketieteellisen artikkelin lukeminen. Teoksessa: Uhari, M. & Nieminen, P. 2012 Epidemiologia ja biostatistiikka. Helsinki: Duodecim. s. 282-304.

Vastaus:

Kekseliäs ratkaisu. Opettajan näkökulmasta katsottuna tuo merkintätapa olisi perusteltu.

Mutta kumpikin lähdeviite on ongelmallinen, jos haluaa noudattaa sääntöjä tiukasti.

Yleisperiaate on, että jos kirjan kirjoittajat ovat tehneet koko kirjan, lähdeviitteessä Viitataan koko kirjaan, eikä kirjan eri lukuihin:

Uhari, M. & Nieminen, P. 2012. Epidemiologia ja biostatistiikka. Helsinki: Duodecim.

Eri asia olisi, jos jokaisella luvulla olisi eri kirjoittaja tai kirjoittajat.

Lähdeviitteeseen voi kuitenkin lisätä muita olennaisia tietoja (SFS 5989, 18). Luvun nimi on tässä tapauksessa olennainen, sen voisi siis lisätä:

Uhari, M. & Nieminen, P. 2012. Epidemiologia ja biostatistiikka. Helsinki: Duodecim. Sisältää luvun Systemaattiset katsaukset ja lääketieteellisen artikkelin lukeminen.

Toinen tapa on kertoa asiasta tekstissä, vaikka näin:

– – Uhari ja Nieminen (2012, sivut) ovat kirjoittaneet systemaattisista katsauksista ja lääketieteellisen artikkelin lukemisesta ja todenneet, että – –