Ei pikkujohdantoja päälukujen alkuun

Saako pääotsikon jälkeen kirjoittaa suoraa tekstiä ns. johdannoksi tuleville alaotsikoilla jaotelluille kappaleille? Eli pitääkö kaikki pääotsikon alla oleva teksti jaotella alaotsikoilla, jos alaotsikoita on kyseisessä luvussa käytössä?

Vastaus:

Tähän ei vastata nykyisessä opparin raportointiohjeessa.

Aiemmassa ohjeessa vastaus löytyi kuviosta 6, jossa neuvottiin, että ”Pääluvun ja alaluvun otsikoiden väliin ei yleensä tule tekstiä. Siinä voi kuitenkin olla esimerkiksi käsitteiden määrittely tai jaottelu”.

Joten päälukujen otsikoiden jälkeen ei kirjoiteta yleensä johdantomaista suoraa tekstiä, vaan alaluvun otsikko. Turhat löpinät pois ja suoraan asiaan. Ainoa poikkeustapaus on siis käsitteiden napakka määrittely tai jaottelu. Tavallisinta kuitenkin on, että käsitteet määritellään tekstissä sellaisessa kohdassa, jossa ne on luontevaa esitellä.

Eli kaikki pääluvun otsikon alla oleva teksti jaotellaan alaotsikoihin, jos alaotsikoita on kyseisessä luvussa käytössä.