Booklet-muotoinen opas liitteenä

Olemme tekemässä opinnäytetyönämme opasta, joka tulee booklet-muotoon (A4 taitettuna kahtia). Ongelmana on oppaan liittäminen liitteenä opinnäytetyön kirjallisen osan perään. Opas on vaakasuunnassa siis kaksi palstaa yhdellä sivulla. Miten Liite1-merkintä tulee oppaaseen (vai tuleeko)? Pitääkö sivunumerot merkitä? Toimeksiantaja ei kuitenkaan halua sivunumeroita lopulliseen työhön, tarvitseeko niitä siitä huolimatta laittaa ja jos tarvitsee niin miten?

Vastaus:

Liitesivujen numerointi

Raportointiohje toteaa liitteiden numeroinnista ja sivunumeroinnista näin:

Pääohje on, että liitteet numeroidaan niiden lukumäärän mukaisena omana juoksevana numerointinaan (liite 1, liite 2 jne.) sekä työn alusta alkavan juoksevan sivunumeroinnin mukaisesti. Pelkästään lukumäärän mukaisesti tai oman juoksevan sivunumeroinnin mukaan voidaan numeroida erilliset liitekokonaisuudet, esimerkiksi DVD, CD-levy, kansio, työohje.

Kuvailulehden kohdassa Sivumäärä ilmoitetaan aina työn kokonaissivumäärä ja erittely kohdassa Muita tietoja.

Tekemänne opas voidaan ymmärtää erillisenä liitekokonaisuutena. Silloin raportointiohje antaa vapauden tehdä siihen oman juoksevan sivunumeroinnin. Jos toimeksiantaja kuitenkin on nimenomaan toivonut, ettei oppaaseen laiteta sivunumeroita, voitte toimia juuri niin.

Kuvailulehdellä on kuitenkin ilmoitettava työn kokonaissivumäärä. Sivut lasketaan A4-kokoisena kokonaissivumäärään.

Ja kuvailulehden Muut tiedot -kentässä teidän on kerrottava lyhyesti tuosta oppaasta.

Liitteen merkintä oppaaseen

Miten sitten ”Liite 1” merkitään liitteeseen? Tähän ei ole varsinaista ohjetta.

Onhan niin, että tuo booklet-mallinen liite laitetaan liitekokonaisuutena vaakatasoon aukeama auki kerralla kuvan tapaan? Silloin ensimmäisenä on etukansi ja takakansi.

Olisi hyvä, jos osaatte pystysuunnassa vasempaan yläreunaan lisätä liitteen merkinnän:

Liite 1. Otsikko
(tai ilman otsikkoa, jos se on sama kuin kansilehdessä)

Ellette osaa, riittää, että Liite 1 on sisällysluettelossa ja että se mainitaan Muita tietoja -kohdassa.

Jos tulee muita liitteitä, seuraava on sitten liite 2.

***

Tähän vastaukseen ovat näppinsä minun lisäkseni laittaneet Kielikeskuksen viestinnän lehtorit Tarja Ahopelto ja Anne Kitunen.