Kuinka referoida oikein?

Opinnäytetyötä kirjoittaessani olen joutunut useamman kerran pohtimaan, kuinka muuttaa referoimani tekstin sanoja, jotta tekstin merkitys pysyisi samana, mutta en kuitenkaan syyllistyisi plagiointiin.

Esimerkiksi jos virke lähteessa olisi: ”Kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen tavoitteena on todellisen elämän kuvaaminen mahdollisimman moninaisesti.” Kuinka referoisit yllä olevan virkkeen?

Ehdotukseni: ”Kvalitatiivisessa eli laadullisessa tutkimuksessa pyritään kuvaamaan reaalielämää mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.”

Kommentoi ja korjaa, jos olen väärässä.

Vastaus:

Hienoa, että mietit, miten toimia oikein!

Pyysin vastausta kielikeskuksen väeltä. Viestinnän opet Ahopelto & Liukko kommentoivat näin:

Hyvä yksittäinen ehdotus, mutta enempi pitäisi olla kyse siitä, että yksittäisiä virkkeitä yksittäisestä lähteestä ei yritetä muuttaa toisen näköiseksi, vaan tiivistetään isompia kokonaisuuksia ja käytetään useita lähteitä rinnan vertaillen ja yhdistellen.

Välillä on tietysti tällaisia määritelmätyyppisiä ja tavoitelauseita, joissa oikeasti on vaikeus ilmaista asia referoiden, kun olennainen kuitenkin pitäisi sanoa. Tässä esimerkissä on mielestäni kelvollinen muotoilu – asia on ymmärretty, mutta sanottu vähän toisella tavalla.