Lähteen salaaminen – toimeksiantajan pyyntö

Opinnäytetyössämme on yksi alaluku yhdestä tutkimuksesta, jonka toimeksiantaja haluaa salata. Kyseessä ei ole siis oma tutkimuksemme vaan referointia toisesta tutkimuksesta. Miten lähde merkitään tässä tapauksessa lähdeluetteloon?

Lähteeseen ei myöskään pysty laittamaan nettilinkkiä, sillä salainen tutkimus on meillä vain säköpostin liitetiedostona. 

Vastaus:

Pyysin apua JAMKin opinnäytetyöfoorumilaisilta. Siihen kuuluu koulutuksen kehittämispäällikkö ja alojen opinnäytetyöryhmien puheenjohtajat + kielikeskuksen edustaja ja kirjaston edustaja (minä).

Tässä ajatuksia:

  • Lähde on merkittävä/ilmoitettava.
  • Lähdeluettelossa saattaa olla julkaisematonta materiaalia, esim. käsikirjoitusvaiheessa oleva tutkimus. Rinnastaisin tämän siihen. Siis normaalit lähdetiedot lähdeluetteloon ja tekstiviitteet myös normaalisti, mutta luettelossa tieto, että lähde on sen ja sen hallussa. Mikäli lukija haluaa lisätietoa lähteestä, hän voi kääntyä hallussapitäjän puoleen, joka joko sitten antaa tai ei anna lukea. Lähdeluettelon kannalta tärkeintä on ilmaista, missä lähde on.
  • Jos se on supersalainen, siitä on oltava tieto lähdemerkinnässä.
  • Jos lähde on niin salainen, että toimeksiantaja ei halua edes antaa tietoa sellaisen lähteen olemassaolosta, tulee kyseenalaiseksi, voiko sellaista lähdettä käyttää.

Itselleni tulee mieleen näin tiedonhankinnan asiantuntijana myös tämä kysymys liittyen tuohon viimeiseen luetelmapampulaan: Millä perusteella lähdettä ei saa ilmoittaa lähdeluettelossa? Tai sama siinä tapauksessa, että kyse on julkisesta organisaatiosta: Minkä lain tai muun säädöksen perusteella lähde on salassa pidettävä?

JAMKin opinto-oppaan mukaan

Jyväskylän ammattikorkeakoulu noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta, jonka mukaan opinnäytteisiin ei sisällytetä salassa pidettävää aineistoa – – (Opetusministeriön kirje ammattikorkeakouluille 28.1.2004, Dnro 3/500/2004) – – Lisätietoa ja ohjeita – –  löytyy Elmo-opiskelijaintrasta (vaatii kirjautumisen).

Lähdeviite jos ei ole henkilötekijöitä

Jos voitte ilmoittaa lähteen lähdeluettelossa, lähdeviite voisi olla tyyliä:

Tutkimuksen nimi. Vuosi. Mahdollinen alanimi. Mahdollinen julkaisun laji. Kustantajan tai julkaisijan paikka: Kustantaja tai Julkaisija. Lisätiedot tarvittaessa.

En ilmoittaisi julkaisun lajia, jos se on tuiki tavallinen wordillä tms. naputettu raportti. Sen sijaan ilmoittaisin, jos se olisi joku muu formaatti.

Lisätietona voisi olla esimerkiksi:
Organisaation X julkaisematon raportti.
Tai: Yrityksen X julkaisematon raportti.
Tai: Lähde on Organisaation/Yrityksen hallussa.

Lähde voi olla raportti, tutkimusraportti, asiakirja, diaesitys, katsaus, kooste tms. Valitse se, mikä kuvaa lähdettä parhaiten. Julkaisematon-sanan tilalla voi olla salainen-sana. (Salainen-ilmaisu voi tosin innostaa joukkoviestimiä pyytämään kyseistä raporttia, arvelisin.)

Lähdeviite jos on henkilötekijät

Tutkimus voi tietty olla jonkun tutkijan tai opinnäytteen tekijän tekosia. Silloin lähdeviite aloitetaan hänen – tai jos tyyppejä on useita – heidän nimillään.

Lähdemerkinnän toisena elementtinä on aina julkaisuvuosi. Jos lähdettä ei ole julkaistu, mutta tiedetään vuosi, jolloin tutkimus(raportti) valmistui, laitetaan kyseinen vuosi. Opinnäytteistä ilmoitetaan ”Organisaatio, koulutusala, tutkinto-ohjelma”, jos ne käyvät ilmi raportista.

Muuten samat tiedot kuin ekassa esimerkissä.