E-kirjat JAMKin kirjastossa, ver. 2

Blogi-kirjoitukseen Kirjastot saavat lainata lukulaitteita, eivät e-kirjoja kommenteissa muistuteltiin, että kirjastot ovat lainanneet kotimaisia e-kirjoja Ellibsin palvelun kautta 2000-luvun alusta, samoin yliopisto- ja amk-kirjastot tarjoavat kymmeniä tuhansia e-kirjoja verkkoyhteydellä ja IP-tunnistuksella. Välittäjät, kuten Ellibs ja Dawsonera, saavat Suomessa lainata omien systemiensä kautta e-kirjoja, kuten kollega muistuttelee.

Kyse ei olekaan tästä vaan tästä Laihon huomatuksesta: Suomen kustannusyhtiön johtaja Sakari Laihon mukaan kustantaja ei voi luovuttaa eteenpäin sellaista, mitä se se ole tekijältä saanut eikä sähkökirjoihin liittyviä kysymyksiä ole vanhoissa sopimuksissa huomioitu lainkaan.

Tällä hetkellä ammattikorkeakoulujen tarvitsemaa ammattikirjallisuutta on varsin suppeasti tarjolla e-kirjoina. Esimerkiksi JAMKin pilotoimassa WSOYPron verkkokirjapalvelussa koko hankkeen aloitus viivästyi Sanasto-sopimuksen vuoksi, sillä sopimus esti joidenkin kirjavalikoimaan ehdotettujen kirjojen saannin WSOYPron verkkokirjakokoelmaan.

Jo vuosia olen lähestynyt kotimaisia kustantajia e-kirja-asioissa ja toivonut suosituimpia kurssikirjoja e-kirjoiksi (Ellibs palvelee hyvin vain jos e-kirjaa tarvitaan yksi tai kaksi kappaletta).

WSOYPRO on ollut hyvä yhteistyökumppani ja yhteistyön tuloksena on syntynyt sekä käytettävyydeltää että saavutettavuudeltaan hyvä e-kirjapalvelu.
Mutta entä muut ammattikirjallisuuden kustantajat: Talentumin vastaus – ei mitään uutta e-kirjarintamalta, vaikka kuusi vuotta olen yrittänyt todistella e-kurssikirjan tarvetta. Siis tarve on meidän puolellamme, ei ehkä Talentumin, joka myy painettuja kirjoja huimia määriä.  Edita tarjoaa ainostaan opettajille suunnattua materiaalia sähköisenä ja kaikki opiskelijoille suunnattu oppikirjallisuus on saatavana vain painettuna (Ellibin kautta muutama poikkeus).  Viimeksi pari viikkoa sitten lähetin tiedustelun heidän e-kirjatilanteestaan ja sain positiivisen vastauksen, jossa tiedusteltiin: Onko sähköisessä muodossa olevan oppikirjan tarve suuri? Pitäisikö Editan oppikirjat saada sähköiseen muotoon? PITÄISI, vastasin ja jos sähköpostiviestissä voi sanoa puhuvansa kuin Runeberg, tein sen.

Olen neuvotellut useita yksittäisiä e-kirjoja suoraan kustantajan kanssa ja jos kirjailija on antanut luvan, olemme olleet onnellisia saadessamme e-kirjan opiskelijoiden käyttöön JAMKin verkossa (Anni-palvelimen kautta).  On kuitenkin kirjoja ja kirjailijoita, joista kustantajat sanovat, että tietty kirja ei tule e-kirjaksi, koska se myy niin hyvin p-kirjana tai kirjailija ei halua antaa e-kirjaa, koska pelkää kirjan leviämistä vertaisverkkoon.

E-kirjat näkyviksi ja käyttö käteväksi -tutkimuksen johtopäätökset JAMKin osalta olivat:

Jotta e-kirjat sopisivat nykyistä paremmin opiskeluun, opetukseen ja tutkimukseen, pitäisi nykyistä kotimaista e-kirjatarjontaa lisätä, helpottaa e-kirjan saatavuutta ja käytettävyyttä poistamalla rajoituksia esimerkiksi selaamisessa, yhtäaikaisessa käytössä ja etäkäytössä. E-kirjojen haku vain yhdestä paikasta, integrointi muihin järjestelmiin, kuten oppimisympäristö Optimaan ja Web 2.0 -sovelluksiin olisi oltava olla kunnossa!

Toivotaan siis, että kotimaisen ammattikirjallisuuden tarjonta e-kirjoina lisääntyy tulevaisuudessa.

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa e-kirjojen tilanne on hyvä. Kirjasto on pyrkinyt aktiivisesti kehittämään kotimaisia e-kirjapalveluita yhdessä kustantajien ja e-kirjapalveluiden tuottajien kanssa, ja myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettajat ja henkilöstö ovat olleet mukana tässä kehitystyössä.
JAMKin kirjastolla on yksittäisiä kotimaisia e-kirjoja yli 200 eri e-kirjapalveluissa sekä eri tieteenalat kattavassa Ebrary-palvelussa yli 50 000 englanninkielistä e-kirjaa. Dawsonera e-kirjapalveluun hankitaan e-kirjoja viikoittain lisää. Kirjaston oma Anni-aineistopalvelin mahdollistaa ns. kertaostoina hankittujen yksittäisten e-kirjojen jakelun. Anni-palvelimella tällä hetkellä 56 e-kirjaa.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun maksullisten e-kirjojen tarjonta (vain JAMKin verkossa):

Dawsonera, englanninkielisiä e-kirjoja, yli 100 000 e-kirjaa eri tieteenaloilta
(JAMKilla noin 50 e-kirjaa)

Ebrary, JAMKin käytössä yli 50 000 englanninkielistä e-kirjaa eri tieteenaloilta

Ellibs, JAMKilla noin 60 e-kirjaa

Immateriaalioikeuden perusteet

IT2010 sopimusehdot (Anni-palvelimella)

Juridiikkaonline , sisältää oikeustieteen e-kirjoja

Laivauskäsikirja (Finpro) – tunnukset

Metodologia-sarja (Anni-palvelimella)

Mikosta mestariksi : baarityön käsikirja, e-kirja (Anni-palvelimella)

Ornanet-opintomateriaalit (Anni-palvelimella) – sisältää 23 tietotekniikka-alan opasta

Palkkahallinnon käsikirja (Anni-palvelimella)

Perl e-kirja (Toolkit) (Anni-palvelimella)

Projektitoiminnan opintomateriaalit (Anni-palvelimella) , useita e-kirjoja aiheeseen liittyen

Prosessijohtamisen käsitteet (Anni-palvelimella)

SFS 509 Laadunhallinnan tietopaketti (Anni-palvelimella)

SFS 510 Sähkökaavioiden piirrosmerkit (Anni-palvelimella)

SFS Laadunhallinta ja ISO 9000-2000 360 astetta (Anni-palvelimella)

Suomen tilastollinen vuosikirja / Statistical Yearbook of Finland

WSOYpron verkkokirjat , 47 e-kirjan kokoelma

Yritysonline , sisältää yritysalan e-kirjoja