Rehtorin retoriikkaa osa 1/2009.

Tämä on ensimmäinen osa kirjoitussarjasta rehtorin retoriikkaa.  Tällä palstalla esitellään rehtorin pohdiskelua historiallisista tapahtumista sekä ennakointia tulevasta. Savonia amk:n rehtori Veli-Matti Tolppi kertoi minulle illallispöydässä viime viikolla oivallisen savolaisen viisauden, jossa verrattiin oppilaitoksen toimintaa tiehen. Savolaisen kansanviisauden mukaan tien kaikki osat: risteys, silta, rumpu, tienpenkat, tienviitat, katuvalot, tienpinta ja kääntöpaikka tien päässä ovat yhtä tarpeellisia matkustajan perille pääsyn kannalta. Sama pätee rehtori Tolpin mielestä myös minkä tahansa oppilaitoksen kuten vaikkapa ammattikorkeakoulun toimintaan. Jos tien kulkijalle on tärkeintä päästä perille, on ammattikorkeakoulun opiskelijan kannalta merkittävää valmistua ja suorittaa tutkinto. Mikäli joku tien osa on epäkunnossa tai rikki, ei kulkija pääse koskaan perille. Sama logiikka ammattikorkeakouluun sovellettuna tarkoittaa sitä, että kaikki oppilaitoksemme henkilöt ja heidän työpanoksensa ovat tärkeitä opiskelijan valmistumisen kannalta. Jokaisella meistä on oma tehtävämme tässä kokonaisuudessa. Jos joku tärkeä asia opiskelijan matkalla puuttuu, hän ei pääse perille. Mikäli kuljettavan tien keskivaiheella on särkynyt silta tai tulvaveden syövyttämä vesirumpu on katkaissut tienpinnan, ei kulkija pääse perille. Sama analogia pätee myös ammattikorkeakoulumme koulutuksen ydinprosessiin eli opiskelijan opinpolkuun. Siis jos esimerkiksi opiskelijan ohjaus ei toimi tai jos opiskelijapalvelut tai ammattikorkeakoulumme tietojärjestelmät pettävät, kulku opinpolulla keskeytyy ja pahimmassa tapauksessa opiskelija turhautuu ja keskeyttää opintonsa. Tällä viittauksella savolaiseen tievertaukseen halusin muistuttaa työyhteisömme kaikkien henkilöiden työpanoksen tärkeyttä opiskelijoiden valmistumiseen. Vain yhdessä voimme onnistua. Tämä tulisi muistaa erityisesti uutta ammattikorkeakoulun strategiaa laadittaessa.

5 kommenttia

  1. Erinomainen muistutus siitä, että toimimme kokonaisuutena ja vain yhteisten tavoitteiden suuntaan eteneminen tuottaa tulosta. Seuraava haaste on löytää yhteinen näkemys siitä, mitä on amk-koulutuksen laatu.

  2. Yhteisöllisyys näyttää nousevan merkitykselliseksi tekijäksi työorganisaatioiden eräänä menestyksen tekijänä. Samoin kansalaisyhteiskunnan uusi tuleminen – arvomaailmat muuntuvat, hitaasti tosin, mutta kuitenkin. Yhdessä tekeminen laajemmin tuo verkottumisen ja erilaisten osaamisverkkojen merkityksen uuteen, ehkä todella keskeiseen strategiseen valoon. Toimia JAMKina yhdessä ei siis merkitse – sitä ei tarkoitettukaan – että olemme muita vastaan. Pikemminkin parhaiden kumppaniemme kanssa omaa parhauttamme parantaen.
    … meni vähän runolliseksi, mutta tähän luotan.

  3. Vertaus opinpolusta tienä nostaa työmme kohteen ja opinpolun ydinprosessina hyvin näkyviin! Verkosto-ajattelussa tien analogia tarjoaa mahdollisuuden myös vaihtoehtoisten polkujen rakentamiseen. Näitä polkuja rakennetaan yhteistyössä erityisesti henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laadinnan ja ohjauksen kautta. Hops ja sen ohjaus toimivat viittoina opinpolulla ja vievät eteenpäin, myös mahdollisten korjaustöiden aikana. Ohjauksella on merkitystä!

  4. Savossa sanotaan projektin olevan alottamista vaille valmis. Helsingin Sanomien (7.12.) mukaan se koskee savolaista tietäkin, koska uhkana on, että joku muukin siitä voi hyötyä. Savolaisten yksinoikeudeksi ei moista ilmiötä kuitenkaan voi antaa. Yhteisen edun näkeminen ja todellinen yhteistyö ovat yllättävän vaikeita käytännön tasolla melkein missä tahansa. Toki paljon niistä hoastellaan, savolaiseen malliin.

    Käsittääkseni yhteistyön olemuksen sisäistäminen edellyttää pohdiskelua siitä, mitä yksikön tai organisaation rajoilla tarkoitetaan yhteistyön kontekstissa. Meidät on suorastaan kasvatettu rakentamaan aitoja em. rajoille. Meillä on vaikka millä mitalla arvoja ja prosesseja, joilla kehitetään kilpailukykyä muita vastaan, linnoittaudutaan niihin, ja sitten ajatellaan että sen hyöty otetaan jossain kauempana olevalta yhteisöstämme riippumattomalta asiakkaalta. Ja naapuri ei saa siitä hyötyä. Tähän viittaavia ilmiöitä on helppo huomata työyhteisöissä. Ja taitaapa ilmiö vahvistua työyhteisön koon ja omanarvontunnon kasvaessa.

    Jyväskylän ammattikorkeakoulu onnistuu koulutustehtävässään ymmärtääkseni vähintäänkin erinomaisesti. Aina on parannettavaa, mutta paljon täytyy olla hyvääkin, koska oppilaitos niin hyvin sijoittuu vertailuissa.

    Aluekehitystehtävä onkin visaisempi juttu. Ja se haiskahtaa yhteistyölle. Eikä pelkästään omalle kyvylle tehdä yhteistyötä vaan muidenkin. Tehtävä on vielä aika nuori verrattuna koulutustehtävään ja sen asema korkeakoulun toiminnassa vaikuttaa huonommin jäsentyneeltä, väki ei oikein tiedä miten siihen suhtautua.

    Keskusteluissa ja arjen valinnoissa aluekehittäminen tulee varsin vähän esiin. Tänäänkin esiteltiin teknologiayksikön viestintäsuunnitelmaa, eikä aluekehitys näkynyt siinä ollenkaan. Ehkä viestintäihmiset eivät edes tiedä, mitä siitä pitäisi viestiä?

    Siis yhteistyöstä; uskon, että yhteistyö ja yhteisöllisyys toteutuvat parhaiten, jos rajat pystytään häivyttämään tai ainakin liudentamaan niin, että ne näkyvät vain hallinnon kartoilla, mutta toimijat liikkuvat niiden yli tuskin huomaamatta niitä. Korkeakoulu voi olla erinomainen toimija mallin näyttäjäksi muille.

  5. Hyvä vertaus, analoginen ketjun vahvuus ja heikoin lenkki -idealle.

    Vaan kuinkas on tien dimensioiden laita? Varsinkin kun käydään ajankohtaista keskustelua opiskelun aloittamisen aikaistamisesta, opintoaikojen tiivistämisestä, toisen tutkinnon maksullisuudesta, jne.

    Onko tien oltava leveä (opiskelijamäärät), mahdollisimman suora (opiskeluajat), siloista asfalttipintaa (valmiiksi siloitettu opiskelijalle), pitäisikö tien alkaa lähempää kotiovea (opintojen alkamisen aikaistaminen), päätyä lähelle yrityksen ovea (aikainen työllistyminen), suojakaitein varustettu (tehokas opintojen ohjaus), keskikaiteella varustettu (tiiviimpi keskittyminen ”substanssiaineisiin”), ohituskaistoja (nopeammat kuskit pääsevät ruuhkien ohi), jne.

    Entäs ne huoltoasemat matkan varrella? Eihän kukaan jaksa ajaa tunnista toiseen. Mitähän ne huoltsikat voisivat olla?

    No, joka tapauksessa, kaikkien tieliikenteeseen osallistuvien on puhallettava yhteen hiileen. Muutoin liikenteen sujuvuus kärsii ja onnettumuustilastot rumentuvat.

Jätä kommentti