Category Archives: Yleinen

Salaojateknikon koulutuksen kehitys

Heikki Koskimies, MMK.LuK
 
 

Salaojateknikkoja ei enää ole, mutta moni haluaisi olla.  Silloin kun vielä valmistui arvostettuja ammattimiehiä, salaojateknikkoja, koulutuksen järjesti työnantaja Salaojakeskus mestari-kisälli –periaatteella.  Salaojakeskus myös antoi tittelin, tosin epävirallisesti. Titteli hävisi 1990-luvun lamaan ja salaojitusalojen romahdukseen sekä ammattikoulutuksen yleiseen muutokseen. Nyt alalla on valtion tunnustama koulutus Maaseudun vesitalouden erikoisammattitutkinto, mutta se ei tuota titteliä.  Mutta haitanneeko tuo? – työmailla salaojateknikko on edelleen tarvittu ammattilainen.

Salaojateknikon eli salaojasuunnittelijan työt ovat taas lisääntymässä.  Pelloista on avo-ojissa noin viidennes ja vanhat ojitukset kaipaavat tehostamista – kuivatuksen on tarpeen parantua, jos ilmastonmuutos lisää sateita, ja koska koneiden koko kasvaa.  Teknikon tittelin uutta tuloa ei silti kannata veikata suurin panoksin, sillä vesitalouden ammattilaisen toimenkuva on laajentunut.  Valtaojien suunnittelu, golfkenttien kuivatus ja lintuvesien ennallistaminen kuuluu nyt myös ”salaojateknikon” toimenkuvaan. Todennäköisesti titteli, jos sellainen tulee, on näin ollen jotakin monimutkaisempaa tai lainasanoihin perustuva versio.

Välipää rekrytoinnissa 90-luvulla

Työmaiden määrä ja moninaisuus siis kasvaa, mutta oleellisempi syy kasvavalle työvoiman tarpeelle on vanhojen salaojateknikoiden ja vesitalousinsinöörien eläköityminen.  1990-luvun laman seurauksena Salaojakeskus lopetti oman koulutuksensa – uusia kisällejä ei tarvittu, eli ei voinut olla koulutustakaan.

Nyt vanha 70- ja 80-luvuilla töihin tullut kaarti lähestyy eläkeikää.  Samoin tapahtuu ELY-keskuksissa: peruskuivatukset ja valtaojat on rakennettu kertaalleen, mutta niiden kunnostus alkaa (Saari 2012).  Uusia alan ammattilaisia ELY-keskuksiin ei ole palkattu vuosiin vaan tehtäviä siirretään yksityisille toimijoille.  Tarvetta lisännee myös vasta uusittu vesilaki, joka edellyttää mm.  useammin ilmoituksia viranomaisille kuin ennen  on tehty.  Tosin tulkinta, koska ilmoituksen liitteeksi tarvitaan suunnitelma, näyttää vielä vaihtelevan (Muilu 2013).

Ilmastonmuutoksen seurauksia

Alan töitä lisää myös kohonnut kuivatuksen vaatimustaso.  Siihen on monta syytä.  Sateet ja varsinkin syyssateet lisääntyvät ilmastonmuutoksen myötä.  Maatalouden kilpailukyky edellyttää suuria satoja ja se edellyttää suurempaa kuivatusvaraa, sitä että juurilla on tilaa kasvaa syvemmälle ja että pellot kantavat isoja koneita.  Vesien rehevöitymisen estämiseksi säätösalaojia ja myös –kastelua lisätään.  Samasta syystä tavallisen salaojituksen määrä voi kasvaa, mutta toiseen suuntaan asiaa vääntää peltoluonnon monimuotoisuuden  lisääminen; ojanpientareiden säästämiselle on myös perusteita.  Lopputuloksena vanhoja kertaalleen ojitettuja peltoja ojitaan uudestaan joko kokonaan tai ojaväliä tihennetään.  (Pajula2010).

Töitä lisää myös arvostusten muuttuminen.  Salaojitus on aina ollut tarkkaa toimintaa, mutta ennen se tehtiin toimivuuden ja kestävyyden ehdoilla ja maanviljelyn, sadontuotannon ehdoilla.  Nyt ympäristövaikutukset, se tarkoittaa ravinteiden huuhtoutumista, vaikuttavat asiaan.  Yleensä salaojitus vähentää ravinnehuuhtoutumia, mutta saattaa lisätä huuhtoutuvien liukoisia ravinteita.  Esim.  USA:ssa salaojitukseen suhtaudutaan paikoin kriittisesti sen aiheuttaman liukoisen typen kuormituksen takia (Frakenberger 2010, Drainage Water Management Online Advisory 2008-2013).

Meillä typpi ei ole ainakaan kärkevin ongelma.  Suomessa ongelma on fosfori ja sen hävikkiä tavallinenkin salaojitus vähentää.  Silti säätösalaojitus – eli että veden virtaus katkaistaan salaojissa kevätkesällä, eli pellon ei anneta kuivua kevätkylvön jälkeen eikä ravinteiden valua vesien mukana – on jopa patenttiratkaisun tyyppinen vastaus ympäristöongelmiin.   Suomessa suurin hyöty säätösalaojituksesta saadaan Pohjanmaan rannikon happamilla sulfaattimailla.

Kuva 1.  Säätösalaojituksella vedenpinnan lasku pysäytetään noin 60 sentin tasolle.  (kuva:  Äijö 2009.)

Raha tuo kaksoiskvalifikaation

Salaojia ja salaojasuunnitelmia voi tehdä kuka tahansa, ja vajaa kolmasosa peltoihin laitettavista putkista sanotaan laitettavan joko viljelijän, ojakoneen kuljettajan tai virallistamattoman suunnittelijan ammattitaidon varassa.  Suurempi osa pelloista salaojitetaan tarkkojen suunnitelmien pohjalta.  Liiankin usein mainittu syy virallistetun suunnittelijan käyttämiseen on, että hänen tekemänsä suunnitelman pohjalta viljelijä voi saada ojitukseen valtion investointitukea, tavallisesti korkotukilainaa.  Vaatimuksen taustalla on, että hyvä suunnitelma ns.  ”maksaa itsensä” eli tehdään paremmin toimivia ojia vähemmillä tarvikkeilla, vähemmillä putkilla, soralla ja kaivoilla.  Sekä vähemmällä työllä.

Em.  salaojasuunnittelijan virallistaminen, auktorisointi, tarkoittaa, että hän on suorittanut vähintään peltosalaojituksen suunnittelun osuuden Maaseudun vesitalouden erikoisammattitutkinnosta (Vna 978/2010). Virallistamiseen ei tarvitse suorittaa koko tutkintoa vaan em.  koulutuksen ensimmäinen osa riittää.  Ammattitaito osoitetaan näyttökokeella.  Erikoisammattitutkinto on julkaistu vuonna 2004 (Maaseudun vesitalouden erikoisammattitutkinto 2004).  Sen jälkeen koko tutkinnon on suorittanut neljä ihmistä.  Osuuden Peltosalaojitus on suorittanut 43 henkeä.

Kasvatustieteessä asia tunnetaan nimellä kaksoiskvalifikaatio:  tässä tapauksessa henkilön pitää hankkia oikea ammattitaito sekä muodollinen tunnustus sille.  Tilanteen mukaan niiden arvostus vaihtelee: asiakkaat voivat arvostaa leimaa paperissa, mutta yhtä hyvin sitä saatetaan väheksyä ja arvostaa tekijän todellista ammattitaitoa.  Opiskelijan motivaatioon kaksoiskvalifikaatio usein sekoittaa.  Se kyllä motivoi aloittamaan sekä suorittamaan tutkinnon, mutta sisällöstä välittämättä.

Näyttötutkinnolla pätevöidytty

Suurin osa em.  peltosalaojitusosuuden suorittaneista on miehiä, jotka ovat aikoinaan jo hankkineet salaojateknikon tittelin ja tehneet vuosia töitä alalla (naisia joukossa on vain yksi).  Teknikon titteli ei kuitenkaan enää uuden erikoisammattitutkinnon tultua voimaan ollut pätevä.  Tittelin oli aikoinaan antanut Salaojakeskus (nyk.  Salaojayhdistys), ja vaikka ammattina salaojateknikko oli ja on arvostettu, ei titteli pätenyt salaojitustakin vahvasti 90-luvulla leikanneen laman ja uuden koulutusajattelun aikana.  Tosin pääosa teknikoista ei näyttökokeeseen tai valmistavaan koulutukseen osallistumista ainakaan aivan yleisesti vastustellut vaan se oli myös tervetullutta täydennyskoulutusta (Peltomaa 2013).

Valmistava koulutus näyttöä varten järjestettiin Ilmajoella vuonna 2006 Seinäjoen ammattikorkeakoulun toimesta.  Kurssille osallistui silloin noin 20 henkeä.  Näyttötilaisuuksia pidettiin sen jälkeen Ilmajoella.

Nyt käynnissä olevassa kurssilla opiskelijoilla ei enää ole vanhan salaojateknikon taustaa, mutta monella on silti kokemusta alalta mm.  ojitusurakoinnista, ojien tekemisestä käytännössä.  Opiskelijoita on nytkin noin 20 henkeä, ja ensimmäiset näytöt ovat pian edessä.

Suunnittelu on aina ollut säädeltyä

Se että salaojisuunnitelmien laatua valvotaan ja niitä saavat luvallisesti tehdä vain tietyt tahot on jo pitkään ollut käytäntäntö.  Yhtä pitkään on tietysti asiaa vastaan kapinoitu.   Esimerkiksi vuonna 1928 Salaojayhdistys vastusti valtion ja maatalousseurajärjestön (ProAgrian edeltäjä) toimia nopeuttaa salaojitusta Itä-Suomessa ja varsinkin Viipurin läänissä.  Maatalousseura kuitenkin onnistui palkkaamaan valtion tuen turvin kaksi suunnittelijaa, mutta joutui muutaman vuoden kuluttua luopumaan asiasta kun suunnitelmatilaukset menivät Salaojayhditystykselle (Aarrevaara 1993, 98).  Samankaltaisia ristiriitoja on ollut muuallakin Suomessa.

Toisaalta koko salaojituksen menetelmiä on kyseenalaistettu monesti.   Tärkeä ravistelua ylilaadun tekemisestä 1950-luvulla oli vesitalouden professori Kaiteran kritiikki (mm.  Aarrevaara 1993).  Viime vuosikymmeninä yksinkertaisemman ojituksen tekeminen, ilman suunnittelua, salaojaauroin on noussut säännöllisesti esille (Pentti 2008, 2012).

Langat omissa käsissä

Salaojituskursseja pidettiin 1920-luvulla kursseja, mutta ei suunnittelijoille.  Suunnittelijat koulutettiin töihin otetuista harjoittelijoista, mestari-kisälli periaatteella eli työssä oppien.  Salaojituksen historian laatinut Aarrevaara (1993, 87) huomauttaa, että tästä alkoi samalla kautta vuosikymmenten kestänyt linja, että kaikki alan suunnittelu keskitettiin Salaojitusyhdistykselle (myöh. Salaojakeskukselle) itselleen.  Kurssien tarkoitus oli edesauttaa salaojituksen yleistymistä ja kouluttaa sekä kaivajia että agronomeja levittämään tietoutta ja myös valvomaan töiden laatua (Saavalainen 2008, Saavalainen 2013).

Salaojitus on ollut pitkään valtion tukemaa toimintaa.  Valtion osallisuuden historia alkaa jo 1700-luvun koskenperkauksista ja 1800-luvun järvenlaskuista.  Samat aiheet ovat olleet tärkeitä syitä aloittaa sekä maatalousneuvonta että maataloushallinto.  On jopa niin, että ensimmäisten lääninagronomien koulutusvaatimus on ollut maanmittausinsinööri! (Enbuske 2010).  Niin oleellinen asia maankuivatus on ollut maataloudelle.

Maanviljelysinsinööri oli tärkeä teknillisen opiston (nyk.  Aalto-yliopisto) tutkinto yhteistyössä Maanviljelysopiston (nyk.  Hämeen ammattikorkeakoulu/Helsingin Yliopisto).   Maanviljelysinsinöörin koulutus kesti kuusi vuotta kun tavallinen koneinsinööri valmistui neljässä vuodessa.  Kaksi vuotta aikaa meni maatalousopintoihin.  Opintojen jälkeen alkoi kuuden vuoden harjoittelu, silloiselta nimeltään auskultointi.  Tästä koulutuksesta on kehittynyt nykyinen Aalto-yliopiston vesitekniikka (Vakkilainen 2008a, Vakkilainen 2008b).

Mahdollisesti 1800-luvun järvenlaskut, jotka eivät aina onnistuneet, ovat taustalla nykysalaojituksen suunnittelun laatuvaatimuksille.  Silloin järvenlaskujen suunnitteluun, eli suunnittelijoiden pätevyyteen, alettiin kiinnittää huomiota ja järvenlaskuista tuli luvanvaraisia (Vakkilainen 2008b, Enbuske 2010).

1920-luvulla, kun salaojitus alkoi Suomessa vilkastua, oli em.  suunnittelu- ja rahoitusperinne siis jo olemassa.  Samaan aikaan valtiolla/yhteiskunnalla oli poikkeuksellisen selvä tarve lisätä elintarviketuotantoa.  Salaojitus oli sopiva kohde; investointi on kallis ja pitkäaikainen ja hyöty tulee kokonaan kotimaahan (työ ja tarvikkeet paikallisia) ja voidaan jopa ajatella, että hyöty jakaantuu muillekin kuin pellon omistajalle, sillä rakennusvaiheessa tarvittiin siihen aikaan paljon (lapio)töitä.  Viljelijät ovat saaneet tukea salaojitukseen jo 1920-luvulta lähtien, ja arvattavasti aikaisemminkin eri anomusten perusteella.

(Kirjoittajan oma ommentti:  maankuivatus on ollut myös yleiseurooppalainen ilmiö ja muuallakin ajan insinöörien tehtäväkenttää.  Esim.  Unkarissa on ollut paljon sekä järviä että soita, jotka on kuivattu 1700-luvulla nykyiseksi pustaksi, tai Ranskaa halkoo tiheä kanavien verkosto, ja ilman muuta kanavien rakentamiseen on liittynyt kuivautustoiminta.) 

Uusi innovaatio ja innostus

Salaojitus on keksitty jo ainakin Rooman valtakunnan aikaan.  Euroopassa asia alkoi kunnolla levitä nykyisessä muodossaan kun englantilaiset keksivät tiiliputkentekokoneen vuonna 1845.  Suomeen asti asia levisi kunnolla 1900-luvun alkuun mennessä.  1918 perustettiin Salaojitusyhdistys (myöhemmin Salaojakeskus, Salaojayhdistys).  Alussa innovaatiota levitettiin tietenkin koulutuksen avulla.  Koulutus voidaan jakaa kolmeen

  • viljelijöille perusteita asiasta, jotta he ojittavat ja osaavat tehdä ojat (esim.  kaatojen tarkkuus, kaivuutekniikka)
  • agronomit ym.  virkamiehet perusteita ja käytännön harjoituksia, jotta he voivat edistää asiaa, ja valvoa työn laatua
  • suunnittelijoille, jotta tehdään toimivia ja kestäviä ojia.   (Aarrevaara 1993, Saavalainen 2008, Saavalainen 2013).

Ensimmäiset putkiojat Suomessa laitettiin 1858 Kymenlaakson kartanoissa saksalaisten suunnittelijoiden ammattitaidon varassa.   Asia levisi nopeasti muihinkin kartanoihin.   Talousseurat (nyk.  ProAgria) palkkasivat jo vuonna 1860 ensimmäiset kynnönneuvojat ohjaamaan talonpoikia kynnön suorittamiseen ja salaojittamiseen.  Nopean alun jälkeen asia ei edennyt kunnolla ennen kuin 1900-luvun puolella.

Vuonna 1919 järjestettiin ensimmäiset kaksi salaojituskurssia (Aarrevaara 1993, 71).  Kurssilla sekä suunniteltiin ojia että harjoiteltiin käytännön työtä.  Vuonna 1921 järjestettiin seuraavat 5 kurssia, joista yksi Ilmajoella  Korven tilalla (nyk.  Ilmajoen koulutila).

Kuten jo mainittu, em.  kurssit olivat suunnattu alan yleiseen edistämiseen ja yleiseen ammattitaidon kartuttamiseen.  Tulevat suunnittelijatkin osallistuivat luonnollisesti kursseille, mutta varsinaisesti heidän koulutuksensa tapahtui nykykielellä sanoen työssä oppimisena (Saavalainen 2008).

Mestari-kisälli -koulutus

Tulevien salaojateknikkojen kouluttaminen ammattiin työn ohessa säilyi melko hyvin 1990-luvun alkuun asti.  Esimerkiksi salaojateknikko Heimo Pirttimäki pääsi Salaojakeskuksen töihin 1975 valmistuttuaan ensin maanviljelysteknikoksi Alajärven maatalousoppilaitoksesta (2 v).  Alkukeväällä 1975 hän oli pari viikkoa kenttätöissä vanhemman teknikon kanssa ja sen jälkeen jatkoi mittaamisia yksin.  Muutaman viikon välein työmaalla kävi joko tarkastaja tai piiritarkastaja (Peltomaa 2013).  Myöhemmin syksyllä Pirttimäki siirtyi vähän erilaisiin olosuhteisiin Nivalaan ja jatkoi siellä lumen tuloon asti.  Tammi-maaliskuussa uudet, tulevat teknikot koottiin Helsinkiin töihin Salaojakeskuksen toimistolle tekemään suunnitelmia – tietenkin sikäläisten vanhempien kollegoiden ohjauksessa.  Keväällä Pirttimäki valmistui, mutta työmaita tarkastettiin vielä.  (Pirttimäki 2013).

1980-luvulla Salaojakeskuksenkin koulutuksessa yleistyivät uudet tavat.  Uudet työntekijät koottiin yhteisille kursseille Kuortaneelle.  Koulutuksen hoiti edelleen suvereenisti Salaojakeskus, käyttäen tosin apunaan mm.  Vesipiirin insinöörejä opettajina.  Kurssilla oltiin viikko kerrallaan muutamana talvikuukautena.  Kurssin jälkeen jatkettiin koulutusta kuten ennenkin, uusi teknikkokokelas teki töitä vanhemman kollegan, tarkastajan, valvomana.   (Saavalainen 2008, Peltomaa 2013).   Kuortaneen kursseja järjestettiin 1980-luvulla noin 5 kertaa.  Muualla Suomessa niitä pidettiin vain yksi, yhteistyössä Työtehoseuran kanssa Rajamäellä.  (Peltomaa 2013).

Samaan aikaan jo kenttätöissä olevia teknikoita ryhdyttiin aktiivisemmin täydennyskouluttamaan, pitämään neuvottelupäiviä ja tarjoamaan teemallista täydennyskoulutusta.  Esim.  Pirttimäki kävi kurssin peltoteiden suunnittelusta, joka oli tärkeä tehtävä kun 90-luvulla salaojitustyöt laman myötä romahtivat.  (Saavalainen 2008, Pirttimäki 2013).

Tärkeä edellytys Salaojakeskuksen toteuttamalle koulutukselle oli uusien työntekijöiden taustakoulutus.  Ennen sotia koulutettavat olivat Mustialasta (nyk.  HAMK) valmistuneita agrologeja, miehiä joista on sanottu, että jokainen oli ”maaherra-ainesta”, siis poikkeuksellisen päteviä moneen tehtävään.  1960-luvulle tultaessa agrologeja ei enää aina riittänyt teknikoiksi, mutta koulutus sekä tehtävä pysyi arvostettua.  Se vaati hyvää matikkapäätä ja myös talkoohenkeä sekä sosiaalisuutta.   Nyt koulutettavat olivat maamieskouluista valmistuneita ja joukossa aina muutama maanmittausteknikko.  Alan peruskoulutus tuli siis hoidetuksi jo silloin normaalin koulujärjestelmän puitteissa.

Laadun valvonta ja romahdus

Oleellista koko 1900-luvun salaojateknikon pätevöitymiselle oli myös, että 1920-luvulta lähtien 1990-luvun alkuun asti kaikki tehdyt suunnitelmat tarkastettiin kollegan toimesta, käytännössä usein vesialan insinöörin toimesta.  Tällä keinolla valvottiin suunnitelmien laatua, estettiin virheet ja jaettiin osaamista kautta koko Suomen.

Samaan asiaan, siihen, että koko salaojituksen suunnittelutoimi on vain Salaojitusyhdistyksen/ Salaoja­keskuksen hallussa, on vaikuttanut vahvasti k.o.   yhdistyksen pysyminen pitkään itsenäisenä, ja omapäisenä.

Suomeen syntyi maatalouden neuvontajärjestöjä 1900-luvun alussa monia sekä alueellisesti että tuotantosuunnittain.  Pian ne alkoivat kilpailla turhaankin keskenään.  Tilanne monimutkaistui vielä sotien jälkeen,  kun osin poliittisin perustein neuvontajärjestöjä syntyi lisää.  1960-luvulla suuri osa järjestöistä liittyi yhteen Maaseutukeskusten nimen alle, mutta Salaojakeskus pysyi itsenäisenä.  Salaojituksen suunnittelu ei haluttu jakaa muille – kyseessä oli joko hyvä laadun hallinta tai omasta asemasta kiinnipitäminen, lukija saa uskoa vaikka kumpaankin.

Esimerkiksi jo vuonna 1922 Maatalousseurojen keskusliitto oli ehdottanut yhteisiä salaojituksen suunnittelukursseja, mutta Salaojitusyhdistys ei ollut suostunut (Saavalainen 2008, 108).  Suunnittelu ja alan edistäminen jäivät Salaojayhdistyksen tehtäväksi.

Vuonna 1978 tilanne muuttui.  Nimi muuttui Salaojakeskukseksi hallintoon otettiin mukaan maatalousseurojen edustajat.  Sen takia, että maatalousseurat mainostaisivat ojitusta.  Suunnittelu ja sitä myötä suunnittelijoiden koulutus jäi Salaojakeskuksen haltuun.

Salaojakeskuksen asema murtui vasta 1990-luvulla.  Suomeen iski lama samaan aikaan kun puolet pelloista oli jo salaojassa.   Yht´äkkiä Salaojakeskuksella ei ollut töitä (kuva 2).  Laman seurauksena teknikoiden määrä väheni, osa ryhtyi tekemään suunnitelmia omaan lukuunsa.  Pääosa miehistä siirtyi Maaseutukeskusten palvelukseen Etelä-Suomessa, Pohjois-Suomessa Maaseutukeskukset perustivat yhteisen suunnittelutoimiston.

Kuva 2.  Uudet salaojitukset hehtaareina 1920-2009 (Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa).

Professio

Salaojasuunnittelijan ammatti, salaojateknikot ja joukko alan insinöörejä, on professio.  Ammatti on vaatinut erityistä ja pitkääkin koulutusta ja koulutukseenkaan ei ole päässyt helpolla.  Se on sulkenut muita tehtävän ulkopuolelle.  Vahva tuki sulkeutuneisuudelle on ollut valtion toimissa – vain Salaojakeskuksen suunnittelijan tekemät suunnitelmat ovat olleet tukikelpoisia (tosin tähän on poikkeus; jonkin aikaa sodan jälkeen Pellonraivaus Oy sai tehdä tukikelpoisia suunnitelmia).

Ammatti on ollut myös arvostettu – salaojat ja suunnitelmat on nähty hyödyllisiksi, ja suunnitelmat niin vaikeiksi, että suunnittelijaa on tosiaan tarvittu.  Arvostusta on varmaankin lisännyt henkilöiden ominaisuudet – aikanaan jopa suunnittelijan apumieheksi! sopivaksi katsottiin  ”vähintään aliupseerikoulun käynyt, naimisissa, kaksi lasta”.  Työ tehtiin sotilaallisen tehokkaasti.  (Saavalainen 2008, 126).

Professioon on vaikuttanut myös suunnittelijoiden keskinäinen lojaalius.  Kollega tarkasti suunnitelmat ja tekijöiden taustat olivat yhtenevät; alkuvuosikymmeninä ensin Mustiala ja sitten talvi Helsingissä.  Myöhemminkin suunnittelijat ovat pitäneet yhtä, perheetkin on tuotu mukaan yhteisiin rientoihin ja ajan tavan myös toimisto oli kotona, ja päivystyksestä huolehtivat vaimo ja lapset (Tuuri 2001).

Osansa profession syntymisellä voi olla myös alan vaikuttajilla.  Salaojitusyhdistyksen ensimmäinen toiminnanjohtaja oli tohtori Lauri Keso.  Hän pitkälti loi yhdistyksen yksinoikeuden suunnitteluun ja muutenkin johti organisaatiota sotilaallisesti.  Taustalla tuntuu – minun mielestäni  – olevan myös juuri päättynyt sota ja Keson rooli suojeluskuntajoukon johtajana Tampereen seudun taisteluissa.

Lähteet

Aarrevaara, H.  1993.  Suomen salaojituksen historia.  Suomen salaojituksen tukisäätiö,      Jyväskylä.  276 s.

Aarrevaara, H.  2004.  20 vuotta suomalaisen salaojituksen      tukena.  s.  10-47.        [Kirjassa] Työtä, tietoa ja tutkimusta.  Salaojituksen tukisäätiö 1984-2004.  135 s.

Aarrevaara, H.  2013.  [Salaojakeskuksen virkailija      1980-luvulla ja historiikkien kirjoittaja]       Puhelinkeskustelu 8.3.-13.

Drainage Water Management Online Advisory 2008-2013.  [Verkkosivusto].   North-Carolina State      University-Department of Biological and Agricultural Engineering.  Saatavana:  http://www.bae.ncsu.edu/topic/drainageadvisory/background.php        [Viitattu 10.3. 2013]

Frankenberger, J. 2010.       Agricultural Drainage Management Strategies to Improve Water Quality      Webinar.  [Verkkoesitelmät].  Saatavissa:  https://engineering.purdue.edu/watersheds/webinars/drainage2010/index.html

Enbuske, M.  2010.      Pohjois-Pohjanmaan ympäristöhistoria.       Alueellisen ympäristöhallinnon kehitys sekä ohjaavat järjestelmät,      vaikuttavat tekijät ja ympäristövaikutukset. 389 s.

Pirttimäki, H.  2013. [Salaojateknikko,      valmistunut 1976.  ProAgria      Etelä-Pohjanmaa] Puhelinkeskustelut 10.1. ja 8.3. 2013.

Pajula, H.  (toim.) 2010.  Maankuivatustoiminta ja sen      kehittämistarpeet.  Selvitys.  Suomen Ympäristökeskuksen raporttej 15/2010.  47 s.

Peltomaa, R.  2009.       Säätösalaojituksen, säätökastelun tai kuivatusvesien kierrätyksen      hoitotoimenpiteet.  Maaseutuvirasto      Mavi.  8 s. [Verkkojulkaisu]  Saatavana:  http://www.mavi.fi/attachments/mavi/ymparistotuki/5FyGvxJE6/Salaojitus_2009_suomi.pdf        [Viitattu 10.4.-13]

Peltomaa, R. 2012. [Salaojakeskuksen apulaistoiminnanjohtaja 1986-1993      ja toiminnanjohtaja 1993-2011.] Puhelinkeskustelu 10.1.  2013.

Pentti, S.  2008.  Tapio Pirttinen Oy – Salaojitusta      JYRYllä reilu 20 vuotta.       Urakointiuutiset 3/2008, 12-13.

Pentti, S.  2012.  Putketonta salaojaa ja maat sopivasti      viljelykuntoon.  Urakointiuutiset      12/2012, 14-15.

Perälä, T.  (ei vuotta).  Koulutusta Salaojakeskuksessa.  s.       112-116. [Kirjassa]     Salaojitus Suomessa 1950-2000.  Salaojituksen perinneyhdistys.  127 s.

Saari, R.  Maankuivatus.  [Verkkoartikkeli]  Saatavana:  http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=79064&lan=fi#a4      [Viitattu 8.3. 2013]

Saavalainen, J.  (toim.)  2008.       Kuvia Suomalaisesta salaojituksesta.  1858-1918-2008.  Salaojituksen tukisäätiö.  352 s.

Saavalainen, J.  2013. [Salaojakeskuksen      insinööri 1960-luvulla ja toiminnanjohtaja 1980- ja 90-luvulla].      Puhelinkeskustelu 8.3. 2013.

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa (ei vuotta).  [Verkkojulkaisu]  Saatavana:  http://www.salaojayhdistys.fi/tilastot/salaojatilastot.pdf       [Viitattu 9.3.-13]

Tuuri, A.  (toim.) 2001.  Ojamies ja lapio.  Salaojat ja muut ojat  -kirjoituskilpailun antologia.  240 s.

Maaseudun vesitalouden erikoisammattitutkinto 2004. Näyttötutkinnon      perusteet.  Opetushallitus, määräys      8/011/2004.  21 s.   [Verkkojulkaisu]  Saatavana:  http://www.oph.fi/download/111038_maaseudun_vesitalous_erikoisammattitutkinto.pdf       [Viitattu 8.3.-13]

Muilu, T.  2013.  Esitelmä Salaojayhdistyksen      neuvottelupäivillä 22.1. 2013.

Vakkilainen, P.  2008 a.  Vesitekniikkaa teknillisessä      korkeakoulussa 1861-2008.       Vesitalous 1/2008, 6-9.

Vakkilainen, P.  2008 b.  Maatalouden vesirakennuksen opetus Teknillisessä      korkeakoulussa.  22-30.  Kirjassa Saavalainen, J.  (toim.)       2008.  Kuvia Suomalaisesta      salaojituksesta.  1858-1918-2008.  Salaojituksen tukisäätiö.  352 s.

Vna 978/2010. Valtioneuvoston asetus tuettavan peltosalaojituksen      laatuvaatimuksista ja tukikelpoisista enimmäiskustannuksista      978/2010.  Saatavana:   http://www.salaojayhdistys.fi/pdf/vna.pdf   [Viitattu 9.3. 2013]

Äijö, H.  2009.  Säätösalaojitus. Maaseutuverkoston      esite.  11 s.  Saatavana:  http://www.maaseutu.fi/attachments/verkostoyksikko/5HZoCKgyN/saatosalaojitus_kevyt_resoluutio.pdf   [Viitattu 10.3. 2013]

Sähköturvallisuus ammatillisessa koulutuksessa

Jussi Kortesmaa, kouluttaja, SEDU aikuiskoulutus

Lähdin kirjoittamaan tätä artikkelia, koska tiedän ettei kaikilla ole riittävää tietoa tai kunnioitusta sähköturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Toivon myös, että tämä artikkeli herättää myös keskustelua ja ajatuksia toimenpiteistä sähköturvallisuuden kehittämiseksi.

Sähkön käyttö on jokapäiväistä, niin tavanomaista ja itsestään selvää, että emme huomaa olevamme täysin riippuvaisia ennen kuin tulee pitempi sähkökatko. Sähköstä tulee vasta ongelma kun sähköjärjestelmä tai -laite ei toimikkaan odotetulla tavalla. Välinpitämätön ja huolimaton sähkön käyttö aiheuttaa vaaratilanteita. Joka vuosi suomessa kuolee tai vahingoittuu ihmisiä sähkötapaturmissa. Sähkötyöt on ehdottomasti jätettävä ammattilaiselle, koska väärin asennetut sähkölaitteet voivat aiheuttaa sähköiskun, vesivahingon tai tulipalon.

Sähkötyöturvallisuus

Sähkötyöturvallisuus on Suomessa korkealla tasolla ja vakavat sähköalan ammattilaisten sähkötapaturmat ovat harvinaisia, etenkin virallisten tilastojen valossa. Sähkötapaturmia ja vaaratilanteita kuitenkin sattuu ilmoitettua enemmän. Sähkötyöturvallisuus muodostuu oikeista työskentely käytännöistä, työvälineistä, suojavarusteista sekä ennen kaikkea oikeista asenteista. Sähköturvallisuutta edistämään ja sähkön käyttöä ohjaamaan on laadittu monia säädöksiä ja standardeja, joista osa koskettaa myös tavallista sähkön kuluttajaa. Sähköturvallisuutta valvova viranomainen maassamme on Turvatekniikan keskus TUKES. Sähkötyöturvallisuuden varmistaminen edellyttää selkeää vastuiden tunnistamista ja näistä vastuista huolehtimista. Suurimmat kehittämiskohteet ovat meidän kaikkien asenteissa ja tunnollisuudessa. Parhaatkaan ohjeet ja määräykset eivät auta jos niitä ei noudateta. (Sähköturvallisuuden edistämiskeskus)

 Erityisesti kiinteistöjen sähköasennuksia tekevät sähköalan ammattilaiset työskentelevät usein sellaisilla työmailla, joissa on samanaikaisesti myös muiden alojen edustajia esim. LVI ja rakennus alat. Suurin ongelma on varmasti tietämättömyys jolloin muut kuin sähköalan ammattilaiset eli ”maallikot” tekevät pieniä sähkötöitä esim. voimavirtajohdon korjaus, vaikka ne on ehdottomasti kielletty. Vaaratilanne saattaa syntyä myös jos maallikko esim. kytkee sähköt päälle tauon aikana eikä ilmoita siitä sähköasentajille. Sähkötyöturvallisuuteen liittyvä yleinen huolenaihe on myös yhteisillä työmailla lisääntyvä ulkomainen työvoima, jolloin kommunikointi heikentyy entisestään yhteisen kielen puuttumisen vuoksi.

Sähköalalla työturvallisuuden merkitys korostuu muita aloja enemmän koska sähköjärjestelmissä käytettävä jännite on ihmiselle hengenvaarallinen. Sähkövirran vaarallisuus riippuu pääasiassa kehon läpi kulkevan virran suuruudesta ja kestoajasta. Vaarallisin seuraus sähköiskusta on sydänkammiovärinä, joka on pääasiallinen syy kuolemaan johtavissa sähkötapaturmissa. Muita yleisiä fysiologisia vaikutuksia ovat lihaskouristukset, hengitysvaikeudet, tajuttomuus, sekavuus, kohonnut verenpaine sekä rytmihäiriöt eteiskammiovärinöineen. Nämä vaikutukset eivät ole kohtalokkaita vaan menevät yleensä ohi. Useiden ampeerien virroilla, jotka kestävät sekunteja, syntyy todennäköisesti syviä palovammoja tai muita vakavia sisäisiä vammoja joiden seurauksena voi olla kuolema.

Sähkötyöturvallisuusstandardi SFS 6002 edellyttää, että töissä jotka suoritetaan sähkölaitteistossa tai niiden läheisyydessä, tulee olla riittävä määrä ensiapukoulutettuja henkilöitä, jotka osaavat antaa ensiapua sähköiskuissa ja palovammojen hoidossa. Suositeltavaa on että kaikilla sähkötöihin osallistuvilla henkilöillä on voimassa oleva ensiapukoulutus. Suositelvaa on myös, että työpaikoilla on riittävästi ensiapuohjeita ja –tauluja. (Kauppa- ja teollisuusministeriö.)

Kaikissa sähkötöissä on keskeistä sähkö- ja paloturvallisuus. Riittävän ammattitaitoiseksi tekemään itsenäisesti oman alansa sähkö- ja käyttötöitä ja valvomaan niitä katsotaan henkilö, joka on kyseisiin töihin opastettu ja jolla on Ktmp 516/96 11 § mukainen koulutus ja työkokemus. Sähköalan töiden tekeminen edellyttää alan ammattitaitovaatimusten lisäksi sitä, että työn tekijällä on ajan tasalla olevat tiedot sähkötyöturvallisuudesta. Tämä edellyttää säännöllistä kouluttautumista. Sähkötyöturvallisuuskoulutus tulee uusia enintään viiden vuoden välein. Koulutuksesta jaetaan kortti tai todistus joka tulisi olla mukana aina, että se voidaan esittää esim. työkohteesta vastaavalle henkilölle tai valvontaviranomaiselle. (Kauppa- ja teollisuusministeriö.)

Sähkötöitä suorittava yritys täytyy olla merkitty TUKESin rekisteriin ja työtä suorittavalla yrityksellä pitää olla palveluksessa sähkötöiden johtaja jolla on oltava sähköpätevyys 1 tai 2 (vanhat tunnukset A, B tai C). Sähkötöiden johtajalla on riittävä koulutus, työkokemus ja läpäisty valtakunnallinen sähkötyöturvallisuustutkinto. Sähkötöiden johtaja on vastuussa yrityksen tekemistä sähkötöistä ja on velvollinen valvomaan sähkötyöturvallisuuden toteutumista. Töiden valvonta voi olla hankalaa, koska yrityksellä voi olla useita työkohteita samanaikaisesti ja valvonnan on pakko perustua luottamukseen. Sähkötöiden johtajan on tunnistettava oma kykynsä suorittaa riittävää valvontaa, mutta aina näin ei ole vaan valvontatöitä laiminlyödään. Väärä asenne valvontaan voi aiheuttaa vaaratilanteita. (Kauppa- ja teollisuusministeriö.)

Sähköturvallisuus ammatillisessa koulutuksessa

Sähköalan ammattilaisten koulutuksessa yksi tärkeimmistä ja ensimmäisistä opittavista asioista on turvallisten sähköasennusten tekeminen. Opetettava asiatieto on selkeästi määritelty tutkintojen perusteissa jossa mainitaan mm. seuraavasti: “Sähkö- ja automaatioalan työskentely vaatii vastuuntuntoa ja huolellisuutta. Alan ammattilaisen on sisäistettävä sähköturvallisuus ja laatuajattelu, niin että asennukset ja laitteet toimivat turvallisesti ja luotettavasti”. (Opetushallitus.)

Keskeiset opiskelijalta vaadittavat sähköturvallisuuden tutkintojen perusteiden mukaiset osaamisvaatimukset sähköalan tutkinnoissa:

  • hallitsee työnaikaisen työ- ja sähköturvallisuuden sekä osaa tarkastaa työnsä niin, että sähköasennuksen lopputulos on turvallinen ja tarkoituksenmukainen
  • tuntee vastuunjaot edustamansa yrityksen organisaatiossa ja kantaa vastuun omalta osaltaan tekemästään sähkötyöstä
  • tuntee henkilökohtaiset suojavälineet sekä niiden käyttötarpeet ja -vaatimukse ja käyttää henkilökohtaisia suojavälineitä työssä esiintyvien työturvallisuusriskien eliminoimiseksi
  • osaa ottaa työssään huomioon työturvallisuuslain asettamat vaatimukset työn turvalliselle suorittamiselle
  • kiinnittää erityistä huomiota työkohteessa suoritettavien teline- ja tikastöiden sekä nosto- ja siirtotöiden turvallisuuteen
  • osaa ottaa huomioon työssään tuoteriskien hallinnan
  • suorittaa hyväksytysti sähköalan ammattihenkilöille tarkoitetun sähkötyöturvallisuusstandardi SFS 6002 vaatimusten mukaisen ensiapukoulutuksen sekä suorittaa hyväksytysti SFS 6002 sähkötyöturvallisuusstandardin määrittämän yleisen sähkötyöturvallisuutta koskevan koulutuksen
  • opiskelija tuntee sähköturvallisuuteen liittyvien säädösten (Sähköturvallisuuslaki, sähköturvallisuusasetus, ministeriöiden päätökset ja asetukset), sähköturvallisuusviranomaisen (Tukes) ohjeet sekä sähkötyöturvallisuusstandardin SFS 6002 vaatimukset
  • tuntee alan keskeiset tietolähteet ja osaa etsiä niistä työhön liittyviä vaatimuksia annettujen kohdetietojen avulla. (Opetushallitus.)

Talotekniikan ammatillisessa koulutuksessa sähkötyöturvallisuuskoulutusta pitäisi mielestäni lisätä. Koulutuksien tutkinnonperusteisiin pitäisi lisätä yleistä sähkötyöturvallisuutta käsittelevä osuus, jonka sisältö tulisi olla nimenomaan maallikon näkökulmaa käsittelevä. Joillain talotekniikan aloilla ammatilliseen koulutukseen sisältyy liian laaja sähkötekniikkaa käsittelevä osio. Ongelma laajoissa sähköosioissa muilla aloilla on se, että tutkinnonperusteissa on sähköteknisesti liian vaativa sisältö jolloin oleellisin eli sähköturvallisuus jää taka-alalle ajan puutteen vuoksi. Liian laaja sähköteknisen osaamisen vaatimukset tutkinnonperusteissa esim. putkiasentajan ammattitutkinnossa aiheuttaa sen, että tekniset asiat vain opetellaan ulkoa eikä niiden todellista tarkoitusta ymmärretä.

Mielestäni myös yleisen sähkötyöturvallisuuskortti koulutuksen lisääminen tutkinnon perusteisiin pakollisena vaatimuksena on erittäin perusteltua. Lisäksi tätä edellä mainittua korttia tulisi viranomaisten vaatia myös kaikilta yleisillä rakennustyömailla työskenteleviltä henkilöiltä yleisen työturvallisuuskortin tavoin. Yhteenvetona tästä on, että tutkinnon perusteet tulisi tarkistaa ja niitä pitäisi sähköturvallisuuden kannalta joko lisätä tai järkiperäistää.

Haasteellisempi seikka sähkötöiden turvallisuuteen liittyvässä opettamisessa on iskostaa oppilaille oikeanlaista ajattelutapaa ja tinkimätöntä suhtautumista turvallisuuteen liittyvissä määräyksissä. Sähkötöissä on suuri kiusaus luistaa määräysten noudattamisesta, koska monia töitä on helpompi ja nopeampi tehdä jos joitain määräyksiä ei noudata. Määräysten laiminlyömiset tulevat myös harvoin ilmi jos mitään tapaturmaa ei satu. Opetuksessa kouluttajan on omalla käytöksellään ja toimintatavoillaan oltava esimerkkinä oikeista toimintatavoista. Lisäksi kouluttajan on oltava riittävän vaativa sähköturvallisuus asioiden opetuksessa eikä käyttää lausahduksia “Teet sitten ensikerralla määräysten mukaisesti” tai “Voi kai sen nyt noinkin tehdä kun on vain niin pieni asennus.”

Sähköasennusten turvallisuus

Pääperiaate sähkötöissä työturvallisuuden näkökulmasta on tehdä työ siten, että työkohteesta katkaistaan jännite jonka jälkeen varmistetaan tahaton jännitteen kytkeytyminen ja varmistetaan kohteen jännitteettömyys mittaamalla. Joskus asennusta pyritään nopeuttamaan tekemällä työ jännitteisenä jolloin toimitaan määräysten vastaisesti ja tapaturmariski luonnollisesti kasvaa. Aina asennuskohdetta ei kuitenkaan ole mahdollista kohtuullisella vaivalla tehdä jännitteettömäksi vaan työ on suoritettava jännitetyönä.

Jännitetöitä ei määräysten mukaan saa tehdä kuka tahansa. Jännitetöitä suorittavalla henkilöllä on oltava voimassa oleva jännitetyökoulutus ja hänen on täytettävä Ktmp 516/96 11 § asettamat kriteerit riittävän ammattitaitoisesta henkilöstä. Kuitenkin jännitetöitä tehdään luvattomasti ja tapaturmia pääsee tapahtumaan. Luvallisissa jännitetöissa omaamalla oikean asenteen, käyttämällä jännitetyökaluja, oikeita työmenetelmiä, tilapäisiä eristeaineisia suojia ja henkilökohtaisia suojaimia, jännitetyön suorittaja suojaa sekä itsensä, että ympäristönsä jännitteisessä laitteistossa tapahtuvassa työssä.  (Mäkinen, 2010.)

Sähköasennusten turvallisuutta koskeva keskeisin viranomaismääräys on kauppa- ja teollisuusministeriön päätös sähkölaitteistojen turvallisuudesta (1193/1999). Päätös sisältää Sähkölaitteistojen olennaiset turvallisuusvaatimukset ja siinä myös kerrotaan, miten vaatimukset voidaan toteuttaa. Päätöksen olennaiset vaatimukset täyttyvät, kun sähköalan töissä noudatetaan standardia SFS 6002. Standardeista voi erikoistapauksissa poiketa vain jos etukäteen selvittää, että poikkeava ratkaisu täyttää kuitenkin päätöksen olennaiset turvallisuusvaatimukset.

Olennaiset turvallisuusvaatimukset:

  1. Ihmiset ja kotieläimet on suojattava vaaroilta, joita voi syntyä kosketettaessa sähkölaitteiston jännitteisiä osia tai jouduttaessa liian lähelle näitä osia.
  2. Ihmiset ja kotieläimet on suojattava vaaroilta vikatilanteissa, joita voi syntyä kosketeltaessa jännitteelle alttiita osia tai oltaessa sähkölaitteiston lähellä.
  3. Sähkölaitteiston rakenteen on oltava sellainen, ettei synny korkean lämpötilan tai valokaaren aiheuttamaa sähkölaitteistoon kuulumattoman aineen syttymisvaaraa.
  4. Sähkölaitteistot eivät saa käytössä aiheuttaa palovammojen vaaraa.
  5. Jännitteisissä johtimissa kulkeva ylivirta ei saa aiheuttaa vahingoittavia lämpötiloja tai sähkömekaanisia rasituksia.
  6. Sähkölaitteiston jännitteettömien johtimien ja muiden johtavien osien on kestettävä niiden kautta mahdollisesti kulkeva vikavirta.
  7. Suojalaitteiden on toimittava sellaisilla virroilla, jännitteillä ja sellaisessa ajassa, jotka takaavat riittävän turvallisuuden.
  8. Suojajärjestelmän on pysyttävä luotettavana koko laitteiston käyttöiän.
  9. Eri jännitteisten osien vika tai sähkölaitteistosta muusta syystä johtuva ylijännite ei saa aiheuttaa vaaraa tai vahinkoa.
  10. Sähkölaitteiston jännitelujuuden ja eristystilan on oltava käyttöolosuhteissa esiintyviä jännitteitä vastaavan.
  11. Sähkölaitteiston rakenteen on oltava käytön ja käyttöpaikan olosuhteet kestäviä.
  12. Sähkölaitteistot on rakennettava ko. käyttöön ja olosuhteisiin tarkoitetuista osista. Osien on täytettävä rakenteita koskevat turvallisuusvaatimukset. Tarvikkeet ja komponentit on asennettava valmistajan tarkoittamalla tavalla.
  13. Sähkölaitteiston rakenteen tulee olla sellainen, että sähköalalla ammattitaidottomat voivat käsitellä ja käyttää niitä turvallisesti.
  14. Sähkölaitteiston rakenteen ja sijoituksen on oltava sellainen, että vaaroja tuntemattomat henkilöt eivät pääse helposti käsiksi jännitteisiin osiin.
  15. Sähköratalaitteistojen tai muiden erikoislaitteistojen poikkeukselliset vaaratekijät on otettava huomioon rakenteessa tai suojauksessa
  16. Lääkintätiloihin, räjähdysvaarallisiin tiloihin tai muihin poikkeuksellisia vaaratekijöitä sisältäviin tiloihin saa sijoittaa vain rakenteita, joiden rakenne ja suojaus varmistavat turvallisuuden kyseisissä tiloissa.
  17. Ilmajohtojen tms. rakenteissa on otettava tavanomaisten turvallisuutta koskevien vaatimusten lisäksi huomioon seuraavat tekijät:
    1. sääolosuhteista ja muista tekijöistä aiheutuvat lämpörasitukset, mekaaniset rasitukset ja muut vaikutukset
    2. jännitteisten rakenteiden etäisyys rakennuksista, puista ja vastaavista
    3. ihmisten liikkuminen ja liikenne
    4. samoissa pylväissä tai muuten lähellä sijaitsevien ilmajohtojen keskinäinen vaikutus
    5. ilmajohtojen pylväissä sijaitsevien muiden laitteistojen tai laitteiden vaikutus.
  18. Sähkölaitteiston eri osien on oltava keskenään yhteensopivia. Sähkölaitteisto tai sähkölaite ei saa vaarantaa toisen sähköasennuksen tai sähkölaitteen turvallisuutta.
  19. Sähkölaitteiston on oltava sellainen, että sen ja ei-sähköisten laitteistojen välillä ei synny vahingollisia vaikutuksia.
  20. Sähkölaitteiston on oltava rakenteeltaan niin selväpiirteinen, että sen käytössä ja huollossa ei synny väärinkäsityksistä johtuvia vaaratilanteita.
  21. Sähkölaitteisto on varustettava sen käyttöä ja hoitoa varten tarpeellisilla merkinnöillä ja varoituskilvillä. Suojalaitteet on ryhmiteltävä selkeästi ja tarvittaessa merkittävä niin, että virtapiirit voidaan tunnistaa. Sähkölaitteistosta on laadittava rakentamista, käyttöä ja hoitoa varten tarvittavat kaaviot ja ohjeet.
  22. Sähkölaitteiston rakenteen on oltava sellainen, että kaikki ennakoitavissa olevat tarkastus-, testaus-, huolto- tai korjaustoimenpiteet voidaan tehdä turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
  23. Sähkölaitteistossa on oltava riittävästi erotuslaitteita, jotta yksittäiset laitteet voidaan erottaa verkosta huoltoa, testausta, vian etsintää ja korjausta varten.
  24. Jos vaaran esiintyessä on tarpeen katkaista sähkön syöttö välittömästi, katkaiseva laite tai sitä ohjaava laite on sijoitettava niin, että se on helposti havaittavissa ja nopeasti käytettävissä. (Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry 2009

Lopuksi

Turvatekniikan keskus on julkaissut sähköturvallisuuden kehittäminen ja sähköalan ammattilaisten sähkötapaturmat nimisen tutkimuksen, jonka päätavoitteena oli etsiä keinoja sähköalan ammattilaisten sähkötapaturmien ennaltaehkäisyyn. Tutkimus toteutettiin pääosin sähköalan ammattilaisia haastattelemalla. Tutkimuksen tuloksena keskeisimmät keinot sähköalan ammattilaisten työturvallisuuden parantamiseksi olivat kiireen ja kiireen tunteen poistaminen, asenteisiin vaikuttaminen turvallisia työtapoja korostamalla sekä yrityksen sähkötyöturvallisuustason nykytilan selvittäminen. Tutkimuksen loppuraportti on julkaistu 2006 joten tietyiltä osin tutkimuksen tiedot kaipaisivat päivitystä. (Tulonen, T, Pulkkinen, H ja Nousiainen J. 2006.)

Tutkimuksessa sähköalan koulutusta pidettiin sekä hyvänä että huonona. Haastateltujen mielestä sähköalan koulutus on joiltakin osin jäljessä kehityksestä. Koulutus ei vastaa työelämän nykytarpeita. Opetus on keskittynyt liikaa teoriatietoon ja käytännön työt ovat jääneet liian vähälle. Vastavalmistunut ei ole valmis tekemään töitä itsenäisesti. Vastuu työn oppimisesta on nykyään siirtynyt liikaa kouluista työpaikoille.

Mielestäni tutkimukseen osallistuneilta on hämärtynyt muistot omista kouluajoista eikä ammatillisen koulutuksen opettajien näkökulmaa ole huomioitu. Vastaajat eivät muista, että sähköalalla on paljon teoriatietoa joka on pakko sisäistää, että voi ymmärtää todella mitä tekee. Sähköalalla työskentelee paljon sellaisia asentajia jotka osaavat tehdä asennuksia mutta eivät puutteellisen teoriaosaamisen takia ymmärrä mitä tekevät ja kun rutiinista poikkeava tilanne tulee eteen niin tutusta asennuksesta voikin tulla hengenvaarallinen.

Tutkimus on myös jyrkästi sitä mieltä, että koulutus on kehityksestä jäljessä ja tämä on opettajien vika. Osaksi tämä pitää paikkansa, mutta on kohtuuton vaatimus koululaitokselle pysyä kehityksen kärjessä koska muutokset tutkinnonperusteisiin tulevat hitaasti. Ristiriidassa keskenään on myös tutkimuksen väite työharjoittelun/käytännön töiden vähyydestä ja siitä, että vastuuta siirretään liikaa työpaikoille.

 Ratkaisu näihin ongelmiin on mielestäni yksinkertaisesti yhteistyön resurssien lisääminen työelämän ja koulujen välillä. Työelämästä voisi tulla halukkaita joksikin aikaa mukaan koulutuksiin jolloin he ymmärtäisivät paremmin koulutusjärjestelmien haasteita. Toisaalta taas opettajien olisi hyvä olla tasaisin välein työelämässä mukana, mikä edesauttaisi nykypäivän kehityksessä mukana pysymistä.

Lähteet

Kauppa- ja teollisuusministeriö. Päätös 516/96 11 §. http://www.edilex.fi/tukes/fi/lainsaadanto/19960516.  Luettu 12.12.2012.

Mäkinen, P.A. 2010. SFS 6002 käytännössä. Sähköinfo.

Opetushallitus. Tutkintojen perusteet, sähköala. http://www.oph.fi/download/111947_Sahko.pdf. Luettu 29.10.2012 .

 Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry 2009. D1 – Käsikirja rakennusten sähköasennuksista.

 Sähköturvallisuuden edistämiskeskus. www.stek.fi. Luettu 29.10.2012.

Tulonen, T, Pulkkinen, H ja Nousiainen J. 2006. Sähköalan ammattilaisten sähkötapaturmien ennaltaehkäisy.  www.tukes.fi/Tiedostot/julkaisut/6_2006.pdf . Luettu 28.11.2012.

”Miksi mua ei kiinnosta?” – Nuorten opiskelujen etenemiseen vaikuttavia tekijöitä

Paula Juurakko, Anne Leppinen, Marika Lusa, Kaija Mäkelä ja Susanna Paakkanen

 Sisällys

1 Johdanto
2 Nuoruus elämänvaiheena
3 Syitä opintojen keskeyttämiseen
4 Itsetunnon kehittyminen
5 Opiskelumotivaation merkitys opintojen etenemiselle
6 Positiivisten ihmissuhteiden ja kokemusten vaikutus
7 Pohdinta
   Lähteet
 

1 Johdanto

Tämän artikkelin tarkoituksena on pohtia syitä mitkä vaikuttavat opintojen etenemi­seen. Asiaa tarkastellaan usealta eri kannalta. Johtuuko opintojen keskeyttäminen siitä, että ala on ollut alun perin väärä, eikä motivaatiota opiskeluun riitä, kun aihe ei ole tarpeeksi kiinnostava tai omalta tuntuva. Vai johtuvatko opiskeluun liittyvät ongelmat aikaisempiin tai olemassa oleviin taustatekijöihin kuten perheeseen ja hyvinvointiin yleensäkin.

Artikkelissa pohditaan 16-19 -vuotiaiden nuorten kehitysvaiheeseen liittyviä kriisejä ja suhteita. Miten mahdollisesti voitaisiin tukea enemmän juuri tässä iässä olevaa nuorta, niin, että se tukisi hänen kehitystään ja identiteettinsä kasvua ja kehitystä par­haalla mahdollisella tavalla. Pohditaan myös motivaation vaikutusta opintojen etene­miseen.

Yleinen hyvinvointi on jokaisen ihmisen jaksamisen perusta. Miten sosiaaliset suhteet vaikuttavat jaksamiseen. Perheen merkitys on tämän ikäiselle nuorelle vielä suuri, vaikka opiskelu tapahtuisikin toisella paikkakunnalla kaukana läheisistä. Ryhmään kuulumisen tunne, sekä hyvät kaveri- ja ystävyyssuhteet auttavat jaksamaan myös opinnoissa. Oman opiskeluryhmän ryhmäytyminen ja ryhmään kuulumisen tunne vahvistavat motivaatiota ja kannustavat jatkamaan.

Artikkelissa nostetaan esiin myös aikaisempien koulukokemusten merkitystä ja vai­kutusta jatko-opintojen keskeyttämiseen. Pohja läpi elämän jatkuvalle oppimiskiin­nostukselle luodaan jo varhaisissa, ensimmäisissä koulukokemuksissa.

Nuori kasvattaa vielä itsetuntoaan, ja saattaa olla helposti ”vietävissä”. Oman itsetun­non kehittyminen ja sitä kautta itseluottamuksen kasvaminen ohjaa tekemään itselle oikeita ja sopivia ratkaisuja elämässä.

Nuori tarvitsee paljon tukea ja kannustusta. Opiskeluissa jaksamiseen kannustaa kun joku viitsii kehua ja antaa palautetta hyvin tehdystä työstä. Oppilaitoksen kouluttajilla ja koko henkilökunnalla on tärkeä tehtävä tukea opiskelijaa opintojen etenemisessä ja loppuunsaattamisessa. Nuorella täytyy olla joku joka jaksaa uskoa onnistumiseen ja valmistumiseen.

Onko opintojen loppuun saattaminen siis yksin nuoren vastuulla, vai voidaanko siihen vaikuttaa monen eri tekijän ja tahon kautta?

2 Nuoruus elämänvaiheena

Nuori kokee elämässään huomattavia fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia. Nuoruus on siirtymäkausi lapsuudesta aikuisuuteen. Nuoruuteen kuuluvia merkittäviä asioita ovat kapinointi vanhempia ja muita auktoriteetteja vastaan. Luodaan ystävyyssuhteita omien ikätovereiden kanssa. Identiteettikysymykset askarruttavat nuoren mieltä. (Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2009, 72.) Tähän ikävaiheeseen siis kuuluu ky­seenalaistaa itseä vanhempien ihmisten toiveita ja määräyksiä. Vanhemmat yrittävät kannustaa ja tukea nuorta jaksamaan opinnoissa, mutta tämä saatetaan kokea nuoren asioihin liiallisena puuttumisena.

Nuori hakee paikkaansa maailmassa ja etsii merkitystä elämälleen. Nuoren minäkäsi­tys saattaa muuttua jopa niin paljon, että jotkin lapsuuden ongelmat kuten ujous tai arkuus poistuvat kokonaan. Nuori kehittyy yksilöksi ja opettelee selviytymään elä­mästä entistä itsenäisemmin. (Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2009, 72.)

16-19 -vuotias nuori elää nuoruuden keskivaihetta, jolloin pahin kuohunta laantuu. Keskivaiheeseen kuuluu voimakas rajojen etsintä, jolloin nuori saattaa olla kärkäs arvostelemaan toisten tapoja toimia ja ajatella ja on omissa mielipiteissään ehdoton. (Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2009, 72.) Nuori haluaa ottaa vallan omiin kä­siinsä. Hän haluaa itse määrätä elämänsä tavoitteet. Nämä syntyvät valtataistelut ko­ettelevat nuorten ja aikuisten välejä. (Turunen 1996, 108.) Nuori saattaa siis esimer­kiksi keskeyttää opintonsa vain saadakseen hallita omaa elämäänsä. Elämänkokemuk­sen puutteen vuoksi ratkaisut saattavat olla äkkinäisiä ja hätiköityjä – ainakin aikuisen näkökulmasta katsottuna.

Keskinuoruudessa sosiaaliset suhteet muuttuvat ja kaveripiirin merkitys nuoren elä­mässä kasvaa. Nuoren ajattelu ja toimintatavat ovat monin eri tavoin yhteydessä siihen millaiset vanhemmat hänellä on ja minkälaisia kasvatuskäytäntöjä nämä soveltavat. Nuoret hakeutuvat ja ajautuvat kaveriryhmiin jonka jäsenet ovat keskenään saman­kaltaisia.

Nuori rakentaa voimakkaasti omaa identiteettiään, hänelle syntyy suhteellisen selkeä, pysyvä ja yksilöllinen minäkäsitys (Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2009, 78).

Tässä iässä oleva nuori testaa eri vaihtoehtoja omaksi identiteetikseen, tämä saattaa ilmetä ailahtelevuutena ja epävarmuutena. Nuorella on suuri tarve hyväksyä itsensä.  Vanhempien, ystävien ja muiden nuoren kanssa tekemisissä olevien tahojen suhtau­tuminen nuoreen yksilönä on merkittävässä roolissa. Mikäli nuori kokee ympäristön paineet liian kovaksi, saattaa hänelle syntyä niin sanottu negatiivinen identiteetti, täl­löin hän pyrkii uhmakkaasti toimimaan juuri päinvastoin kuin ympäristön toiveet olettavat.(Nurmiranta, Leppämäki & Horppu 2009, 78-79).

16-19 -vuotiaan nuoren tukeminen ammatinvalintaan liittyvissä asioissa onkin siis todella haastavaa. Vanhempien ja muiden nuoren lähipiirin ihmisten neuvot saatetaan kokea painostuksena, jonka seurauksena toimitaan juuri päinvastaisella tavalla. Nuo­ren täytyy saada kokeilla rajojaan ja tuntea saavansa päättää itse omista asioistaan. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että häntä tuetaan ja oman elämänkokemuksen kautta kerrotaan eri vaihtoehtojen mahdolliset seuraukset.

Viha kuuluu nuoruuteen, helposti johdateltavissa ollut lapsi saattaa muuttua kriitti­seksi ja vihaiseksi. Tämä on kuitenkin myös vain keino itsenäistyä ja rakentaa oma itsenäinen ja suojattu persoona. Viha saattaa kestää joistakin viikoista kuukausiin ja lauhtuu sitten. Uhmassaan nuori saattaa kuitenkin tehdä jotakin ajattelematonta tai ajautua huonoihin kaveriporukoihin. Viha tunteena poistaa myös mahdollista häpeän tunnetta ja nostaa itsetuntoa. (Turunen 1996, 108.) Nuorta täytyisi vain yrittää tukea, eikä omalla käytöksellä ainakaan provosoida nuoren kapinaa.

Kun nuorilta kysytään heidän elämäntavoitteistaan, tulee mainituksi yleensä koulutus, ammatti, perhe ja muut ihmissuhteet. Ajatuksena on siis kuitenkin kaiken kapinan ja kasvun keskellä kouluttautuminen ja ammatin hankkiminen. Jokaisen täytyisi vain löytää se juuri itselle sopiva ammatti. (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen & Ruoppila 2006, 136.)

3 Syitä opintojen keskeyttämiseen

Vain harvalla on yksi syy opintojen keskeyttämiseen. Syyt ovat monenlaisia ja kulle­kin yksilöllisiä ja ainutlaatuisia. Kyse on enemmänkin erilaisten ongelmien kasaantu­misesta. Epäonnistumiset seuraavat toisiaan, opiskelu muuttuu vastenmieliseksi ja kiinnittyminen opiskeluun herpaantuu. Keskeyttäminen on kuitenkin riippumaton opintoalojen suosiosta. Se johtuu enemmänkin heikosta koulumenestyksestä perus­koulussa ja siitä johtuvista puutteellisista opiskeluvalmiuksista. Syvälle mieleen pai­nuneet koulukokemukset vaikuttavat myöhempään elämään ja ennakoivat selviyty­misongelmia toisen asteen koulutukseen. (Kuronen 2011, 21, 51, 81.)

Pirkko Nurmen väitöskirjassa kuvataan opintojen hidastumisen ja keskeyttämisen syitä. Syistä suurin osa oli syntynyt vuosien kuluessa. Erityisopiskelijaakin huonom­massa asemassa oli opiskelija, jolla oli lieviä, ala-asteella hoitamatta jääneitä tai hei­kosti tuettuja oppimisvaikeuksia. Moniongelmaisen opiskelijan, joka ei luottanut ky­kyihinsä ja joka oli itsetunnoltaan heikko, taustalta löytyi erilaisia huonoja kouluko­kemuksia. Joillakin opiskelijoilla oli aikaisemmat oppimiskokemukset niin heikot ja itsetunto niin alhaalla, ettei peruskoulun jättämää tietoaukkoa ehditty paikkaamaan toisella asteella. Opiskelijan tullessa toisen asteen koulutukseen olivat sosioekonomi­set tekijät yleensä piilossa. Osalta oppilaista oli puuttunut aikaisemmin ja puuttui toi­sen asteen koulutuksen aikana vanhempien tuen lisäksi myös sosiaalinen ja taloudelli­nen tuki varsinkin, jos nuori oli muuttanut opiskelupaikkakunnalle yksin asumaan. Usein myös alkoholiongelmat syventyivät ja mielenterveysongelmat pahenivat tässä yksinäisyydessä. (Nurmi 2009, 88 – 90.)

Varikko – hanke 2006 teki selvityksen Mikkelin ammattiopistossa keskeyttävistä nuo­risoasteen opiskelijoista.  Selvityksen mukaan yleisimpiä keskeyttämisen syitä olivat terveydelliset syyt, siirtyminen muuhun 2. asteen oppilaitokseen, opiskeluhaluttomuus ja siirtyminen työelämään. Opiskelumotivaation puutteen vuoksi opinnot keskeytti 21 % haastatelluista opiskelijoista. Motivaation puute sai 52 % keskeyttäneistä opiskeli­joista keskeyttämään jo ensimmäisenä vuonna. Opiskelijoista 28 % oli sitä mieltä, että epäonnistunut alan valinta oli keskeyttämisen syynä ja heistä 48 % jätti opinnot jo ensimmäisen opintovuoden aikana. (Keskeyttäjän kuva 2006, 12, 23, 28.)

Riitta Kalima tutki väitöksessään Helsingin ammattikorkeakoulun opintojen pitkitty­misen ja keskeyttämisen syitä vuosina 2002-2007. Tärkein syy opintojen keskeyttä­misen harkintaan oli työelämään siirtymisen harkinta kesken opintojen. Toiseksi ylei­sin syy keskeyttämisen harkintaan oli opintojen liiallinen vaativuus ja aikaa vievyys ja kolmantena syynä oli koulutusohjelman vaihtaminen. Muita syitä olivat opiskelijan vastuunotto omasta opiskelusta ja opiskelijan näkemys siitä, että tutkintoa suoritta­matta saa töitä omalta alalta. Lisäksi myös sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja yhtei­söllisyyteen liittyvä asia eli miten vertaisopiskelijat ottivat opiskelijat vastaan opinto­jen alussa, koettiin keskeyttämisen harkinnan syyksi. Suurin keskeyttämisen syy oli opiskelijarekisterissä oleva muu syy (45 %), toisena lapsen syntymä (15 %). Kolman­neksi tärkein keskeyttämisen syy oli laaja-alaisen opinto-ohjauksen puute opinnäyte­työn tekemiseen. (Kalima 2011, 110.)

Useiden tutkijoiden mukaan se miten opiskelija sitoutuu oppilaitoksen tavoitteisiin vaikuttaa siihen suorittaako opiskelija opintonsa loppuun. Mitä korkeammalle opiske­lija asettaa tavoitteensa tulevan uran ja opiskelun suhteen, sitä varmemmin opiskelija jää oppilaitokseen eikä keskeytä opintojansa. Myös opintojen ulkopuoliset sitoumuk­set vaikuttivat opintojen keskeyttämiseen. Jopa neljännesosalla ammattikorkeakou­lussa opiskelevalla ansiotyö oli niin kiireistä, ettei heillä jäänyt riittävästi aikaa opis­keluun. Opiskelijoista 62,5 % ilmoitti oppitunneilta poissaolojen johtuneen taloudelli­sen tilanteen vuoksi ansiotyön tekemisestä, koska opintotuki ei riittänyt asumiseen. (Kalima 2011, 120, 203.)

Opintojen etenemiseen tai keskeyttämiseen vaikuttavat monet eri tekijät. Osa syistä liittyy opiskelijan motivaatioon tai alanvalinnan selvyyteen ja varmuuteen. Toisaalta taas toimeentuloon ja oppilaitokseen liittyvät asiat vaikuttavat opiskelun mielekkyy­teen. Monien opiskelijoiden elämäntilanne saattaa olla väliaikaisesti sellainen, että sen vaikutukset hidastavat opiskelun etenemistä.

Epäonnistunut alan valinta on yleinen opintojen keskeyttämisen syy. Olisi syytä poh­tia miten perusopetuksen oppilaille voitaisiin tarjota enemmän tietoa eri aloista, ettei alan sopivuutta ja kiinnostavuutta testata aloittamalla opiskelu alalla ja keskeyttä­mällä, jos ala ei olekaan sellainen kuin oli kuvitellut. Lisäksi tulisi pohtia miten opis­kelijoille opetetaan elämän hallintaa niin, etteivät ”elämän ongelmat” aiheuta opiske­lun viivästymistä tai keskeyttämistä. Opintojen keskeyttämisen syyt eivät aina ole oppilaitoksen korjattavissa. Tämän vuoksi tarvitaan myös perheen, työelämän ja vi­ranomaisverkoston panosta, että keskeyttämisen syihin voitaisiin vaikuttaa.

4 Itsetunnon kehittyminen

Mistä johtuu, että samassa luokassa on niitä, jotka jaksavat panostaa opiskeluun ja keräävät kiitettäviä aineesta kuin aineesta ja toisaalta niitä, jotka näyttävät ulospäin, ettei heitä voisi vähempää kiinnostaa koulu tai siellä opetettavat asiat? Pohjimmiltaan kysymys on oppilaan tai opiskelijan itsetunnosta. Huonon itsetunnon omaava nuori voi kokea olevansa huono koulussa. Sen johdosta motivaatio oppimiseen on kadok­sissa ja voi olla helpompi esittää muille, ettei mikään kiinnosta. Näin toimien nuori voi kokea, että se että hän ei halua oppia on hänen oma päätöksensä. Hän saattaa myös ajatella, että näin toimien muut eivät huomaisi käytöksen johtuvan hänen oman ky­vyttömyytensä ja osaamattomuutensa peittämisestä. Tällainen nuori kaipaa moittimi­sen ja negatiivisen palautteen sijasta positiivista palautetta jo pienistäkin onnistumi­sista. Pienillä askelilla edeten ja niistä saatujen onnistumisentunteiden myötä, opiske­lijan itsetunto kasvaa ja luottamus omaan osaamiseen nousee. Näiden onnistumisten kautta myös opiskelijan opiskelumotivaatio paranee.

Mistä ihmisen hyvä itsetunto rakentuu? Hyvä itsetunto on luottamusta ja arvostusta itseämme kohtaan. Se kertoo kuinka hyvin uskomme osaavamme hallita elämäämme ja kuinka pystymme tekemään omia järkeviä päätöksiä ilman ulkopuolisten ihmisten ohjailua. Hyvän itsetunnon omaava ihminen osaa kuitenkin myös kuunnella ja vas­taanottaa toisten neuvoja. Tällainen ihminen uskaltaa asettaa tavoitteensa korkealle ja kohdata uusia haasteita. Kun tulee pettymyksiä, ne eivät lannista eivätkä tunnu ylitse­pääsemättömiltä. Huonolla itsetunnolla varustetun ihmisen tilanne on taas aivan käänteinen. Hän ei tahdo hallita elämäänsä vaan suree tavoitteetonta elämäänsä, jossa pettymyksiä tuntuu tulevan lakkaamatta sekä lannistuvat vastoinkäymisten kohdates­saan. He ovat hukanneet tunteen sekä omasta arvostaan että elämänsä tärkeydestä ja ainutlaatuisuudesta. Itsetunto on sisällä oleva tunne, eikä sitä voi selittää elämämme tapahtumien tai ominaisuuksiemme kautta. (Välimäki, J. 2009, 48-49)

Itsetunto on myös kykyä arvostaa muita ihmisiä, ottaa muut huomioon, antaa toisille arvoa ja tunnustaa muidenkin taidot. Hyvän itsetunnon omistava osaa nähdä oman arvonsa, mutta ei kuitenkaan kuvittele olevansa ainoa ihminen tällä planeetalla. Itse­tunnon puutteemme taas paistaa siitä, että pidämme kaikkia muita uhkina itseämme kohtaan. Pahimmassa tapauksessa saatamme mitätöidä itseämme ja kokea hä­viävämme jatkuvasti aina kun vertailemme itseämme muihin. Siksi tällaisessa tilan­teessa oleva ihminen usein arvostelee muita ihmisiä ja alentaa itseään. Hyvä itsetunto antaa rohkeuden tehdä valintoja, jotka itse kokee hyviksi ja fiksuiksi. Se antaa kyvyn hallita omaa elämäänsä ja silloin tietää mitä siltä haluaa. On tärkeää, että on omia mielipiteitä, sillä ei ole aina tervettä mennä muiden mukana ja seurata muiden ajatuk­sia omasta tahdosta välittämättä. (Välimäki, J. 2009, 49-50)

Hyvä itsetunto huomataan ja sillä pääsee pitkälle. Kun itsetunto on hyvä, olemme tyytyväisempiä elämään, voimme hyvin ja mielialamme nousee. Hyvä itsetunto pa­rantaa kykyämme selviytyä ja haluamme pitää itsestämme huolta kaikin mahdollisin tavoin. Vastaavasti huono itsetunto saa meidät uskomaan, että emme kelpaa, eikä meitä voi hyväksyä sellaisena kuin olemme. Siksi emme aseta elämällemme tavoit­teita, emmekä näe ulkoisella olemuksellamme olevan mitään merkitystä. (Välimäki, J. 2009, 51)

Itsetunnolla ja koulumenestyksellä on vahva side ja vaikutus toisiinsa. Kun koulu su­juu paremmin, itsetunto puhkeaa kukkaan. Ja kun itsetunto on kohdallaan, koulun­käyntikin tuntuu paremmalta ja halu yrittää ja onnistua lisääntyvät. Sekään ei ole paras vaihtoehto, että nuori menestyy koulussa, käyttää lahjojaan ja näyttää osaamisensa, mutta elää ilman kavereita. Kavereiden hyväksyntä on todella tärkeää, ja onneksi voimme aina etsiä niitä kavereita, jotka suhtautuvat koulunkäyntiin tukien ja kannus­taen. Itsetuntoon voi vaikuttaa parhaiten pitämällä itsestään ja elämässä pärjäämises­tään mahdollisimman hyvää huolta. Hyviä keinoja ovat riittävä lepo, positiivinen asenne, varmuus omista mielipiteistä sekä ihmissuhteiden vaaliminen. (Välimäki, J. 2009, 53)

Vanhempien lukeneisuudella ja tiedon määrällä ei ole ratkaisevaa merkitystä nuoren itsetunnon kehittymisessä, sillä koulusta saa elämässä tarvittavan yleistiedon. Huo­mattavasti merkityksellisempää on vanhempien usko nuorensa pärjäämiseen ja läsnä­olo silloin, kun nuori sitä tarvitsee. Maailma on pullollaan tietoa, mutta aikaa ihmi­seltä ihmiselle on aivan liian vähän. Jos joku pysähtyy puhumaan nuoren kanssa, se merkitsee, että hän on keskustelun arvoinen, hänen kanssaan kannattaa ja voi pysähtyä vaihtamaan ajatuksia. Ajatus siitä, että nuori on niin hyvä, että häneen kannattaa kes­kittyä ja hänelle kannattaa kertoa asioita, kasvattaa myönteistä minäkuvaa. (Cac­ciatore, R. ym. 2008, 58, 61

5 Opiskelumotivaation merkitys opintojen etenemiselle

Toiset opiskelijat lähestyvät oppimistilanteita ja uusia tehtäviä luottavaisina ja innos­tuneina, mutta toiset epäilevät kykyjään suoriutua niistä ja ahdistuvat sekä välttelevät oppimistilanteita. Varsin nopeasti koulunkäynnin alkuvaiheessa tapahtuu motivaation tehtäväalakohtainen eriytyminen ja motivaatio tulee samalla pysyvämmäksi. (Aunola 2002, 105, 111.)

Lapset kykenevät jo varsin nuorena luontevasti erottamaan motivaationsa eri tehtävä­alueiden tai oppiaineiden välillä. Hyvä koulumenestys liittyy sisäiseen motivaatioon ja hyvinvointiin. Gottfriend ja hänen työtoverinsa (2001) tutkimuksen mukaan sisäinen motivaatio on luonteeltaan melko pysyvää, eikä se muutu juurikaan 9 – 17 ikävuosien aikana. Näin voidaan olettaa, että sisäinen motivaatio ja käsitykset omista kyvyistä ja taidoista syntyvät jo varhaisessa vaiheessa. (Malmberg & Little 2002, 139 – 140.)

Tutkimustulosten valossa opiskelumotivaatio on merkityksellinen tekijä opintojen etenemiselle. Motivoitunut opiskelija etenee opinnoissaan motivoitumatonta nope­ammin ja paremmin arvosanoin. Oppija, joka uskoo omiin kykyihinsä eli uskoo suo­riutuvansa tehtävistä ja uskoo omiin mahdollisuuksiin, etenee paremmin opinnoissaan ja saavuttaa yleensä parempia oppimistuloksia. Heikko opiskelumotivaatio ilmenee heikkona opiskelumenestyksenä ja lopuksi keskeytykseen johtavina opiskeluongel­mina. Opiskelijan suuntautumista tietylle alalle motivoi heidän tuntemansa kiinnostus alaa kohtaan ja heidän kokemus alan soveltuvuudesta itselleen. (Seinä 2000, 17 – 20.)

Vahtera viittaa tekstissään Niemivirran (2004) tutkimukseen, jonka mukaan motivaa­tio – orientaatioista oppimisorientaatio ja suoritusorientaatio ovat yhteydessä hyvään opintomenestykseen ja välttämisorientaatio huonoon opintomenestykseen. Välttä­misorientaation mukaan oppija yrittää selvitä kaikesta oppimisesta mahdollisimman vähällä vaivalla, kun taas oppimisorientaation mukaan onnistuminen ja menestys ovat yhteydessä yrittämiseen ja suoritusorientaatio liittyy näkemykseen kyvykkyydestä. (Vahtera 2007, 25 – 27.)

Vahtera viittaa tekstissään myös Banduran (1997) teoriaan pystyvyysuskomuksista, joka on odotuksiin ja uskomuksiin liittyvä motivaatioteoria. Pystyvyysuskomukset vaikuttavat siihen mitä ihmiset valitsevat tekevänsä, jos ihmiset eivät usko, että toi­minnalla on toivottu lopputulos, he eivät ryhdy siihen. Se saa myös ihmiset ponniste­lemaan ja jatkamaan päättäväisinä toimintaansa vastoinkäymisistä huolimatta. Pysty­vyysuskomukset parantavat metakognitiivisia taitoja. Mitä korkeammat pystyvyysus­komukset oppijalla on, sitä paremmin hän pystyy ohjaamaan oppimistaan. (Vahtera 2007, 25, 29.)

Opiskelumotivaatio vaikuttaa opintojen etenemiseen ja sitä kautta opintojen viivästy­miseen ja mahdolliseen keskeyttämiseen. Motivaation heikkenemisen syynä voi olla mielenkiinnon suuntautuminen toisaalle. On mahdollista, että opiskelija on joutunut tyytymään toissijaiseen opintoalaan ja kokee olevansa väärällä alalla. Opiskelumotivaati­oon vaikuttaa myös se, miten opiskelija on saavuttanut opiskelul­leen asetetut tavoitteet. On tärkeää, että opiskelijalle asetetaan realistiset tavoitteet, koska tavoitteiden asettelu on keskeistä motivaation säilymisessä. Jos opiskelija ko­kee, että hänellä ei ole mahdollista onnistua tavoitteiden saavuttamisessa, opiskelu­motivaatio heikkenee ja opintojen edistyminen hidastuu. Jos taas tavoite on konkreet­tinen ja tärkeä ja saavutettavissa opiskelulla, opiskelumotivaatio säilyy usein hyvänä.

6 Positiivisten ihmissuhteiden ja kokemusten vaikutus

Erityisesti perheellä ja hyvillä ystävyyssuhteilla on suuri mer­kitys nuorten hyvinvointiin ja koulussa jaksamiseen. Hyvät ihmissuhteet antavat voi­maa kestää myös vastoinkäymisiä muilla elämän osa-alueilla. Hyvät sosiaaliset taidot ja niistä seuraava kavereiden myönteinen asenne vahvistavat itsetuntoa ja sen myötä tukevat koulussa jaksamista (Poijula.  2007, 154).

Perhe on ratkaisevassa roolissa sosiaalisia taitoja opittaessa. Perheen tehtävä on luoda pohja lapsen kasvatukselle. Tähän kasvatukseen liittyvät myöhemmässä vaiheessa päivähoitajat, opettajat, kaverit ja mahdolliset ympäristötekijät. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee pysyviä ihmissuhteita, joita juuri vanhemmat ja omat sisarukset voivat tar­jota. Nuoret tarvitsevat turvallisuuden tunnetta, rakkautta, rajoja mutta myös vapautta ja uskoa siihen, että heihin luotetaan. Kun perusta on kunnossa voidaan sen päälle rakentaa hyviä ystävyyssuhteita.

Myös erikoisnuorisotyöntekijä Pertti Kemppinen muistuttaa kirjassaan perheen mer­kityksestä. Hän korostaa lähellä olevien aikuisten muodostamaa turvallisuuden ja lä­heisen suhteen merkitystä nuoren tulevaisuutta ajatellen. Jos tätä turvallisuutta ja lä­heisyyttä ei pystytä tarjoamaan, saattaa nuori turvautua kaverisuhteisiin tai muuhun ympäristössä näkemäänsä tai kokemaansa asiaan negatiivisella tavalla. Kemppinen toteaakin kodin lämpimällä ilmapiirillä olevan suuri vaikutus lasten ja nuorten elä­mään ja hän väittää lapsen oppivan niin positiiviset kuin negatiivisetkin mallit kasvu­ympäristöstään. (Kemppinen, 2000, 157.) Vanhempien ja ympäristön myönteinen asenne ja esimerkit kouluttautumisesta ja sen merkityksestä omaa tulevaisuutta aja­tellen on myös positiivinen kannustin nuorten opiskeluja ajatellen.

Miten vanhempien tulisi suhtautua nuorten kaveripiiriin, että lopputulos olisi paras mahdollinen ja vaikuttaisi positiivisesti nuorten itsetuntoon, elämäntilanteeseen ja opinnoissa edistymiseen? Vanhempien tulisi kannustaa lapsia ystävyys­suhteiden luomiseen. Ongelmaksi kuitenkin usein muodostuu vanhempien liiallinen halu kontrolloida nuorten sosiaalisia suhteita. Vanhempien tulee olla tie­toisia lastensa sosiaalisesta verkostosta, mutta heidän ei saisi suoranaisesti määrätä ja hallita nuorten keskinäistä kanssakäymistä. Lähipiirin tulee puuttua nuorten kaverisuhteisiin, jos hänen käytöksessä on selkeästi havaitta­vissa negatiivisia muutoksia. Tämä ilmenee Haapaniemen ja Oikarin tutkimustulok­sista (2011).  Myös Friman korostaa vanhempien vastuuta nimenomaan siinä tilan­teessa, jolloin kaveripiiri kenties mietityttää vanhempia. Tällöin olisi keskustelun paikka siitä, minkälainen on hyvä ystävä.  (Friman 2011, 54)

Miten nuori sitten valitsee ystävänsä? Yleensä ystävyyssuhteet luodaan yhteisten mieltymysten, kiinnostusten ja harrastusten kautta.  Tämän vuoksi ystävyyssuhteiden merkitys on siis suuressa roolissa nuoren persoonallisuuden ja identiteetin kehityk­sessä. Ystävien hyväksyntä ja reaktiot luovat nuorelle käsityksen siitä, kuinka hänen odotetaan ja toivotaan käyttäytyvän. Tämä on tärkeää myös itsetunnon kehittymiselle. Ystävät myös vahvistavat toistensa itsetuntemusta. Nuoruudessa ei kuitenkaan aina tyydytä vain parhaan ystävän seuraan, vaan nuori kokee usein tarvetta kuulua suurem­paan ryhmään. Kaveriporukan arvot saattavatkin mennä tässä vaiheessa vanhempien näkökantojen edelle. (Aaltonen ym. 2003, 93 – 94.)

7 Pohdinta

Kuinka moni opiskelija on ajautunut väärälle alalle, koska en­simmäinen hakutoive ei ole toteutunut tai kuinka monella opiskelijalla on ”väärä” kuva opiskelemastaan alasta ja totuus paljastuu, kun opiskelu on aloitettu. Tämä asettaa sekä perusopetuksen että toisen asteen opetuksesta vastaavat opettajat ja opinto-ohjaajat haasteen eteen. Millä keinoilla esittelemme peruskoulusta pääseville opiskelijoille realisti­sen kuvan eri koulutusaloista? Tässä tarvitaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä.

Peruskouluopetuksessa on hyvin tärkeää saada oppilas uskomaan omiin kykyihinsä opiskelumotivaation säilyttämiseksi. Heikot koulukokemukset peruskoulussa vaikuttavat myös 2. asteella opiskellessa. Erityisopiskelijat otetaan jo hyvin huomioon perusopetuksessa ja heillä on jatkumo 2. asteen koulutukseen. Mutta miten huomioida perusopetuksessa opiskelevat nuoret, joilla olla heikko itsetunto, joilta puuttuu perheen tuki tai jotka kärsivät lievistä oppimisongelmista.

Nuoruus elämänvaiheena ei ole helppo. Nuori koettelee rajojaan ja saattaa tehdä vääriä ratkaisuja vain ärsyttääkseen vanhempiaan ja halutessaan määrätä omaa elämäänsä. Hylätäänkö vanhempien toiveena oleva ammatti vain sen vuoksi, että vanhemmat sitä haluavat? Entä jos nuori ajautuu ”väärään” kaveripiiriin. Nuorella on tärkeää kuulua johonkin ja näin kaveripiirin merkitys korostuu.

Hyvän itsetunnon kehittyminen vaatii hyvää palautetta. Kaikkien lasten ja nuorten elämään osallistuvien pitäisi muistaa antaa positiivista palautetta eli kehua tarvittaessa. Kuitenkin rakentavankin palautteen antaminen on tarpeellista. Lapsi ei kehity, jos hän ei tiedä mitä häneltä odotetaan tai miten hän voisi kehittyä. Täytyy kiinnittää huomiota siihen miten rakentavan palautteen antaa.

Nyky- yhteiskunnassa osa nuorista joutuu aikuistumaan liian varhain. Lapsuus jää elämättä ja arki aikuisena alkaa. Vanhempien pitäisi entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen, että tarjoaisimme lapsillemme turvallisen kasvuympäristön.  Luotamme vahvasti siihen, että hyvät ja kannustavat ystävät ja nuorten tukena toimiva perhe, joka antaa rakkautta mutta asettaa myös rajoja, ovat nuorten tärkeimmät voi­mavarat opintojen parissa viihtymiselle. Hyvät ja vahvat ihmissuhteet, hyvä itsetunto sekä tunne että nuoreen luotetaan, antaa voimaa myös vastoinkäymisten kohtaamiseen ja niistä selviytymiseen.

Lähteet

Aaltonen, M., Ojanen, T., Vihunen, R. & Vilén, R. 2003. Nuoren aika. 2. uudistettu painos. Porvoo: WS Bookwell Oy.

Aunola, K. 2002. Motivaation kehitys ja merkitys kouluiässä. Teoksessa Mikä meitä liikuttaa. Modernin motivaatiopsykologian perusteet. Toim. K. Salmela-Aro ja J-E. Nurmi. Jyväskylä: PS – kustannus.

Cacciatore. R., Korteniemi-Poikela. E. & Huovinen. M. 2008. Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Juva. WS Bookwell Oy

Friman, T. 2011. Suo nuorelle oma reviiri. Lapsen maailma 70 (2), 54.

Haapaniemi, S., Oikari, J. 2011. Nuoruuden tuen tarpeet. Keneltä nykynuori kaipaa tukea ja tietoa? Opinnäytetyö. Seamk. Sosiaali- ja terveysalan yksikkö. Sosiaalialan koulutusohjelma.

Kalima, R. 2011. Opintojen pitkittyminen ja keskeyttäminen ammattikorkeakoulussa. Tutkimus Helsingin ammattikorkeakoulun opintojen pitkittymisen ja keskeyttämisen syistä vuosina 2002 – 2007 ja niihin vaikuttamisen keinoista. Tampere: Tampereen yliopisto. Väitöskirja. Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden yksikkö.

Kemppinen, P. 2000. Lasten ja nuorten tunne-elämän häiriöt. Kannustusvalmennus P. & K. Oy. Vantaa.

Keskeyttäjän kuva. Ammatillisten opintojen keskeyttäminen ja elämäntilanne. Selvi­tys vuonna 2005 Mikkelin ammattiopistossa opintonsa keskeyttäneistä. 2006. Muun­taja, Mikkelin seudun työvoiman palveluverkostojen ja toimintamallien kehittämis­hanke. Viitattu 3.4.2012. http://www.esedu.fi/Members/petroel1/julkaisut_tiedostot/kesk_kuva.pdf

Kuronen, I. 2011. ”Mun kompassin neula vaan pyörii”. Keskeyttämiskokemuksia ammatillisesta koulutuksesta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto koulutuksen tutkimus­laitos Tutkimusselosteita 41.

Malmberg, L-E. & Little, T. 2002. Nuorten koulumotivaatio. Teoksessa Mikä meitä liikuttaa. Modernin motivaatiopsykologian perusteet. Toim. K. Salmela- Aro ja J-E. Nurmi. Jyväskylä: PS – kustannus.

Nurmi, J-E., Ahonen, T., Lyytinen, H., Lyytinen, P., Pulkkinen, L. & Ruoppila, I. 2006. Ihmisen psykologinen kehitys. WSOY.

Nurmi, P. 2009. Opettaja kouluhyvinvoinnin edistäjänä. Toisen asteen opettajat dialo­gisuutensa ja autenttisuutensa sääntelijöinä. Kuopio: Kuopion yliopisto. Väitöskirja. Kuopion yliopiston julkaisuja E. yhteiskuntatieteet 170.

Nurmiranta, H., Leppämäki, P. & Horppu, S. 2009. Kehityspsykologiaa lapsuudesta vanhuuteen. Hämeenlinna: Kariston kirjapaino Oy.

Poijula, S. 2007. Lapsi ja kriisi. Selviytymisen tukeminen. Kirjapaja. Jyväskylä.

Seinä, S. 2000. Opintojen etenemisen edistäminen. Näkökulmia ja pohdintoja opinto­jen pitkittymisen ja keskeyttämisen ehkäisemiseksi Hämeen ammattikorkeakoulussa. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu. Hämeen ammattikorekakoulun julkaisuja C:22.

Turunen, K E.. 1996. Elämänkaari ja kriisit. Jyväskylä: Atena kustannus Oy.

Vahtera, S. 2007. Optimistit opintiellä. Opinnoissaan menestyvien nuorten hyvinvointi lukiosta jatko-opintoihin. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 310.

Välimäki. J. 2009. Ahistaa! Mistä apu nuoren ahdistukseen? Hämeenlinna. Kariston kirjapaino Oy

Työpaikkakiusaaminen

Seija Winter

Johdanto

Tämän päivän puheenaihe useilla työpaikoilla on kiusaaminen, sillä viime vuosina on alettu uskaltaa puhua myös ääneen tästä ilmiöstä. Paljon puhutaan etenkin koulumaailmassa oppilaitten välisestä koulukiusaamisesta ja näin ollen hieman kuin unohdetaan ja vähemmälle huomiolle jää työpaikkakiusaaminen. Onko olemassakaan työpaikkaa jossa ei jonkin asteista kiusaamista tapahtuisi? Koulumaailmassa opettaja voi kohdata hyvin monenlaista kiusaamista. Kiusaaminen voi olla lähtöisin oppilaista, oppilaitten vanhemmista tai sitten työkavereista. Olipa kiusaamisen lähtökohta sitten mikä tahansa, kiusaaminen on aina asia joka on otettava vakavasti huomioon ja siihen on puututtava välittömästi.

Mitä kiusaaminen on?

Työpaikkakiusaamista esiintyy Kaarina Korhosen (2009, 11–15) mukaan joka työpaikassa. Meille jokaiselle on kiusaaminen tullut tutuksi jo lapsuudessa. Jo pienenä meillä esiintyy kiusaamista, häirintää ja pilantekoa toisten kustannuksella. Kiusaamista esiintyy myös hyvin eritasoista kuten läpsimisestä aina pahoinpitelyyn saakka. Meidän jokaisen on hyvä muistella mitä itse olen tehnyt näissä kiusaamistilanteissa jatkaa Korhonen. Olinko kiusattu, kiusaaja vai sivustakatselija? Nauroinko mukana vai puolustinko kiusattua. Harmitonta tai hyvänlaatuista häirintää / kiusaamista ei ole olemassakaan jatkaa Korhonen (2009, 11–15).

Kiusaamiseen puuttuminen on Korhosen (2009, 11–15) mukaan kiusallista, sillä sana kiusaaminen viittaa lapsuuden ilmiöihin. Kiusaamisesta puhuminen tuntuu pikkumaiselta, sillä kiusaaminen ja seksuaalinen ahdistelu kuitataan yleensä junttimaisella vähättelyllä tai hurtilla huumorilla. Kiusaamisessa ja kiusoittelussa katsotaan olevan myönteisiä ja miehekkäitä piiteitä, siinäkin tapauksessa, että kiusaajana on nainen. Kiusaamisessa ei Korhosen (2009, 11–15) mielestä ole mitään myönteistä tai kovismaista pikemminkin päinvastoin. Kovaksi jätkäksi itseään uskotteleva kiusaaja onkin henkisesti köyhä ja kiusaaminen on epätoivoinen yritys piilotella omia heikkouksia.

Useimmiten kiusaaja on työtoveri ja toiseksi yleisin kiusaaja on oma esimies, toteavat Vartia, Lahtinen, Jokinen & Soini (2008, 9). Usein kiusaajia on alkuun yksi, joskus kaksi tai jopa kolme. Työntekijä voi myös kokea, että koko työyhteisö on häntä vastaan, tällöin tämän kaltainen tilanne on saattanut kestää hyvin pitkään. Saattaa myös olla tilanteita joissa kiusaajalla on yksi henkilö kiusaamisensa kohteena, mutta kohde vaihtuu ajoittain tai kiusaamisen kohteena saattaa olla samanaikaisesti useitakin henkilöitä. Voi olla myös tilanteita, joissa kaikki työyhteisön jäsenet kokevat olevansa yhden työtoverinsa kiusaamia.

Kiusaajan tunnusomaisia piirteitä

Korhonen (2009, 15–16) korostaa, että kiusaaja ja kiusattu voi olla kuka tahansa. Aikaisemmin ajateltiin että vain vahvat henkilöt toimivat kiusaajina ja vain heikkoja kiusataan, mutta väite ei pidä paikkaansa. Kiusatuksi voivat joutua yhtä hyvin kauniit, nuorekkaat ja vahvatkin ylisuoriutujat, kuin myös tavalliset pulliaiset ja myös rikkaat tai köyhät jne. Turvassa kiusaamiselta ei tänä päivänä ole kukaan. Kiusaamistapaukset ovat monien yhteensattumien tulosta. Täytyy löytyä sopivat vastapuolet, tietynlainen kiusaaja sekä hänelle sopiva uhri ja myös otolliset kiusaamisolosuhteet ja näin on noidankehä valmis, toteaa Korhonen.

Hyvällä työntekijällä ja kiusatuksi tulemisella on yhteys esittää Korhonen (2009, 16–17). Hyvät ja sivistyneesti käyttäytyvät työntekijät välttelevät yhteenottoja kuten erilaisia rähinöitä ja näin saattavat muita helpommin joutua kiusaamisen uhreiksi. Kiusaaminen kun voi toteutua niin monella eri tavalla, pahimmillaan huomaamatta sitä itse. Kiusaaminen on hyvin monimutkainen asia, kiusaaja voi ajatella itsestään, että hän on mitä parhain esimerkiksi työkaveri tai hyvä johtaja ja osaa ottaa tasapuolisesti kaikki ihmiset huomioon. Hyvin usein on niin, että kiusaaja ei ole havainnut itse mitään ongelmia.

Kiusaajaa voi Korhosen (2009, 71–76) mukaan olla yllättäen vaikea tunnistaa. Kiusaajat eivät tunnista tai eivät ainakaan tunnusta olevansa kiusaajia. Kiusaamisesta nauttii noin 10–20 prosenttia ihmisistä. Tähän ryhmään kuuluu myös puhdasoppiset psykopaatit ja narsistisesti häiriintyneet. Tälle ryhmälle kiusaaminen kuuluu normaaliin elämään, he eivät koe kiusaamista miksikään varsinaiseksi kiusaamiseksi tai kielteiseksi asiaksi. Kiusaaminen on loppujen lopuksi aika lähellä täysin mielivaltaista pahuutta. Kiusaajat tekevät kaikkensa kieltääkseen ja peittääkseen tekonsa viimeiseen asti. Kiusaajat pyrkivät saamaan kiusatun ansaan ja tekemään virheitä. Kiusattu ehkä ensin yhtyy kiusaajan näkemyksiin syyttäen itseään käsittämättömistä virheistä. Tunnontarkka työntekijä uskoo olevansa epäonnistuja, joka esimerkiksi on väärällä alalla, väärässä tehtävässä tai kokee olevansa hankala persoona ja huono tai kokonaan kykenemätön työelämään.

Ihmisen mielikuvat siitä, mikä on kiusaamista, mikä henkistä väkivaltaa vaihtelevat hieman toteaa Vartia ym. (2008, 9). Yhtä yleisesti sovittua määritelmää kiusaamiselle ei ole. Kiusaamisella tarkoitetaan kuitenkin tilannetta, jossa joku joutuu toistuvasti ja pitkän aikaa kielteisen, loukkaavan tai alistavan käyttäytymisen kohteeksi. Kiusaaminen on ikään kuin tapahtumaketju, jonka kuluessa kiusattu ajautuu tilanteeseen, jossa hän kokee olevansa avuton ja puolustuskyvytön jatkaa Vartia ym.

Myös laki viittaa jatkuvuuteen ja säännöllisyyteen. Esimerkiksi jos häirintä on sanoin, toimin tai asentein loukkaavaa käyttäytymistä, joka jatkuvana tai säännöllisenä aiheuttaa haittaa tai vaaraa kohteen terveydelle. Epäasiallinen kohtelu on esimerkiksi henkilön työsuorituksen jatkuvaa ja perusteetonta arvostelua, mustamaalaamista tai työyhteisöstä eristämistä. (Työturvallisuuslaki, soveltamisopas 2002).

Kiusaaminen opettajan työssä

Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuminen on psyykkisesti niin raskas kokemus, että se voi vaikuttaa työntekijän koko elämään. Pahimmillaan kiusaamisen kohteeksi joutunut saattaa jopa syrjäytyä työelämästä kirjoittaa Markku Tasala (2002, 13–14). Opettaja tekee koko persoonallaan työtä, niin myös henkilökohtaiset loukkaukset osuvat ammatillisen identiteetin alueelle ja voivat näin ollen kyseenalaistaa hänen toimintansa opettajana. Työhön kohdistuva jatkuja arvostelu nakertaa myös opettajan persoonallista identiteettiä, opettaja voi kokea tällaisen arvostelun hyvin henkilökohtaisena loukkauksena. Pitkään jatkunut henkinen väkivalta voi johtaa opettajapersoonan luhistumiseen jatkaa Tasala.

Tasala (2002, 36–40) toteaa, että henkinen väkivalta on pitkään jatkuvaa ja toistuvaa vakavanlaatuista kiusaamista ja sortamista tai epäoikeudenmukaista kohtelua, johon nähden kiusattu on puolustuskyvytön. Pitkään jatkuvaksi kiusaaminen määritellään silloin kun kiusaamista on esiintynyt vähintään kerran viikossa ja vähintään puoli vuotta yhtäjaksoisesti. Kiusaaminen voi esiintyä siten, että kiusatun ei anneta vapaasti esittää mielipiteitään. Hän voi joutua arvostelun kohteeksi ja häntä moititaan. Sosiaalisia suhteita rajoitetaan. Kiusatun mainetta tai sosiaalista asemaa loukataan, kuten esimerkiksi juoruilemalla.

Ammattitaito ja elämänkokemus sekä asennoituminen muihin ihmisiin, elämään ja omaan itseensä nähdään tärkeiksi työkaluiksi henkisestä väkivallasta selviytymisessä. Voiko sitten kiusaamiskokemuksestaan kertovan opettajan kertomaan luottaa? Kiusaamisessa on ennen kaikkea kysymys ihmisen henkilökohtaisesta kokemuksesta. Kokemus on aina totta kiusatulle itselleen jatkaa Tasala (2002, 40).

Opettajalehden 2000 vuonna tekemän kyselytutkimuksen mukaan joka viiden kyselyyn vastanneista opettajista koki olleensa kuluneen vuoden aikana kiusauksen kohteena usein tai jopa jatkuvasti. 70 % opettajista on kokenut henkistä väkivaltaa oppilaiden taholta kirjoittavat Tiina Rantala ja Soili Keskinen artikkelissaan (2005).

Rantanen & Keskinen (2005, 211) mukaan oppilaiden loukkaava käytös aiheuttaa ylimääräisiä painita opettajille ja murentaa ennen pitkää myös opettajien itsetuntoa. Opettajiin kohdistuvaa väkivaltaa ei oteta riittävän vakavasti, vaan tilanne saatetaan nimetä opettajan kurinpitovaikeudeksi. Opettajan kiusaaminen onkin eräänlainen tabu josta halutaan vaieta toteavat Rantanen & Keskinen (2005).

Opettaja ja oppilas päätyvät konfliktiin kahdesta eri syystä korostavat Rantanen & Keskinen (2005, 124). Auktoriteettia vastaan suunnatusta kapinoinnista tai opettaja joutuu itse väkivallan kohteeksi mennessään selvittämään oppilaiden välisiä konfliktitilanteita. Auktoriteettia vastaan suunnattu kapinointi ilmenee hyvin usein henkisenä väkivaltana ja tämä on tyypillistä hieman vanhempien oppilaiden keskuudessa, väkivallan kohteeksi joutuminen taas on yleisempi nuorempien oppilaiden keskuudessa korostavat Rantanen & Keskinen (2005) artikkelissaan.

Rantasen & Keskisen (2005, 27) mielestä jatkuvat työrauhahäiriöt synnyttävät helposti konflikteja oppilaiden ja opettajan välille. Yläasteella kiusaamisen uhriksi joutuvat opettajat, joiden oppiaineesta ei pidetä tai sellaiset opettajat joiden persoonassa on jotain mikä herättää oppilaissa negatiivisia tuntemuksia. Myös erityisopettajat kuuluvat tietynlaiseen riskiryhmään toteavat Rantanen & Keskinen, sillä erityisopetuksessa esiintyy useammin työrauhahäiriöitä.

Näin erityisopettajana olen täysin Rantasen ja Keskisen kanssa samaa mieltä siitä, että erityisopetuksessa erilaisia konfliktitilanteita oppilaiden välillä esiintyy useammin ja näin ollen myös erityisopettajat ovat väkivallan kohteina useimmin. Opettajat joutuvat myös syyttelyn ja nimittelyn kohteeksi siitä syystä, että he puuttuvat näihin oppilaitten välisiin tilanteisiin. Opettajiin kohdistuvia väkivaltatilanteita esiintyy myös, sillä tavalliset rauhoittamistilanteet voivat johtaa oppilaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja väkivallan kohteena on tällöin opettaja. Jo yksinomaan häiritsevään käyttäytymiseen opetustilanteessa puuttuminen siten, että pyydät oppilasta poistumaan luokasta voi johtaa siihen että opettajaa uhkaillaan jopa aika pelottavallakin tavalla.

Työpaikkakiusaamiseen puuttuminen

Että kiusaaminen työpaikalla sekä työpaikkakiusaaminen voidaan lopettaa, se täytyy tunnustaa kirjoittaa Korhonen (2009, 78–86). Avainasemassa on esimies, koska hänellä on valta ja vastuu puuttua kaikkiin työpaikalla syntyneisiin ilmiöihin, myös kiusaamiseen. Työpaikka kiusaamista ei tule hyväksyä missään olosuhteissa. Kiusaamistilanteisiin puuttuminen on hyvä aloittaa heti, kun tunnistaa kiusaamisen tai epäilee jollakulla työyhteisön jäsenellä olevan siihen taipumusta. Asiallinen tiukkuus ei ole pahasta jatkaa Korhonen (2009). Kiusaaminen kannattaa myös dokumentoida hyvin, vaikka ei koskaan kantelua tai valitusta aikoisikaan tehdä. Myöhemmin on vaikea muistaa, miten asiat oikein menivät. Johdonmukainen kertomus on kiusatun ainoa mahdollisuus saada apua, jos kiusaaja pääsee vahingoittamaan kiusattua, sillä uupumus tai muut oireet saattavat tehdä mahdottomaksi palauttaa mieleen kaikkea. Ei kannata jäädä odottamaan paraneeko tilanne, sillä yleensä se ei parane toteaa Korhonen.

Korhonen (2009, 88) jatkaa että harvoissa tapauksissa työpaikalla tapahtuvaa kiusaamista käsitellään rikoksena vaikka lääkärit toteaisivat seuraukset. Suurin osa työtovereista ei puutu asiaan, eivätkä todista puolestasi vaikka ovat tietoisia kiusaamisesta. Yksittäisten kiusaamista kokeneiden työntekijöiden avunsaanti on kiinni siitä, miten he kukin itse pystyvät todentamaan oman kohtelunsa ja saamaan juuri omaan tilanteeseensa vaikuttavia toimenpiteitä käyntiin. Kiusaamista ei kuitenkaan pidä hyväksyä, vaikka kaikki muut olisivat sitä vuosikausia kestäneet, toteaa Korhonen (2009, 88).

Camilla Reinboth (2006, 68–69) tuo esille että laki edellyttää työnantajaa tai esimiestä puuttumaan työpaikalla tapahtuvaan kiusaamiseen jo siitä yksinkertaisesta syystä, että laki sitä edellyttää. Työturvallisuuslain 28§:n mukaan työnantajan on häirinnästä tiedon saatuaan ryhdyttävä toimiin epäkohtien poistamiseksi. Lisäksi laki määrää työnantajan järjestämään työntekijälle ohjausta haitan tai vaaran välttämiseksi sekä kehittämään työturvallisuutta työntekijöiden kanssa jatkaa Reinboth. Laki määrittelee myös sen, mitä kiusaamisesta seuraa kiusaajalle. Äärimmäisenä keinona työntekijän työsuhde voidaan jopa päättää. Näistä säädetään työsopimuslaissa kirjoittaa Reinboth (2006, 68).

Keneltä haet apua

Puhu asiasta luotettavalle ystävälle. Usein jo puhuminen helpottaa ja se auttaa myös jäsentämään asioita. Ystävän tuki valaa myös uskoa itseen. Koskaan ei kuitenkaan pidä puhua kenellekään työtoverille korostaa Korhonen (2009, 88), vaikka hän olisi kuinka hyvä ystävä, sillä työkavereilla ja ammatillisten verkostojen jäsenillä on aina ennemmin tai myöhemmin oma lehmä ojassa. Sillä he ovat tavalla tai toisella yhteydessä organisaatioosi ja riippuvaisia sen ihmissuhdeverkostoista. He eivät myöskään koskaan toimi vastoin omaa etuaan eivätkä vaaranna itseään menemällä ikävään tapaukseen osalliseksi. He saattavat ummistaa silmänsä ja unohtavat tapahtuneet kokonaan jatkaa Korhonen.

En täysin ole Korhosen kanssa samaa mieltä siitä, kun hän korostaa, että kiusaamisesta ei kiusatun ole hyvä puhua työtovereille. Voihan olla että työyhteisön muilla jäsenillä on samansuuntaisia kokemuksia kiusatuksi tulemisesta. Näin ollen asioiden tullessa julki kiusatuksi tulleet voivat tukea toisiaan tässä vaikeassa asiassa ja jakaa myös kokemuksia keskenään. Ryhmässä on voimaa, sanotaan ja ehkä ryhmänä on myös helpompi lähteä korjaamaan syntynyttä tilannetta.

Korhonen (2009, 73) kuvaa myös sivustakatsojien roolia työpaikkakiusaamisessa seuraavalla tavalla. Sivustaseuraajat istuvat iltapäivälehtien ääressä kahvihuoneessa, työpisteessä tai muualla eivätkä lähde kyseenalaistamaan sitä, miksi niin monet esimerkiksi lähtevät työpaikasta, vetäytyvät, sairastuvat helposti tai muuten murjottavat. Sivustaseuraajat sulkevat korvansa kahvihetkien keskusteluilta. He kyllä aistivat, että jotain on vialla, mutta haluavat sulkea sen pois mielestään. Kiusaaminen saattaa vaikuttaa heihin esimerkiksi siten että se huonontaa ilmapiiriä ja kenties myös vaikeuttamalla koko työpaikan tulostavoitteita, siitä huolimatta sivustakatsojat sulkevat silmänsä ja korvansa ja tukahduttavat empatiantunteensa toteaa Korhonen.

Reinboth (2006, 158–159) taas korostaa sitä että on äärimmäisen tärkeää, että etsii itselleen tukea. Hänen mielestään ihanteellinen tilanne on silloin, kun omalta työpaikalta löytyy hyvä ystävä, jonka kanssa asian voi jakaa. Taustatuensaaminen omalta työpaikalta on tärkeää, mutta usein sen saaminen on vaikeaa hän jatkaa. Sillä aina on vaarana, että työkaveri pelkää itse joutuvansa kiusatuksi, jos hän sotkeutuu juttuun jotenkin. Näin saattaa kiusattu jäädä herkästi työpaikalla yksin tämän vaikean asian kanssa. Jos ympäriltä ei löydy ihmisiä joille kiusattu kokee voivansa kertoa asiasta, tukea kannattaa tässä tapauksessa etsiä muualta. Kannattaa mm selvittää millaisia palveluita työnantaja on sisällyttänyt työterveyshuoltoon lisää Reinboth.

Reinbothin (2009, 175–176) mukaan työterveyshuolto on se paikka, johon toiveet työpaikkakiusaamisen selvittämisestä ensimmäisenä suunnataan. Vaikkei työterveyshuollolla ole välineitä puuttua itse kiusaamiseen, se voi olla kiusatulle viimeinen kasassa pitävä voima. Työterveyshuolto voi kannustaa työntekijöitä kertomaan, mikäli he kohtaavat työpaikallaan kiusaamista jatkaa Reinboth. Työpaikkakiusaamisen käsittelyä työterveyshuollossa rajoittaa usein miten resurssien puute. Kiusaamisasia kun on terveysalan ammattilaisillekin uusi, ja sen edessä kaikki ovat vielä ymmällään, toteaa Reinboth.

Oli ihminen rohkea tai arka, räiskyvä tai kiltti tai jollakin tavalla muista poikkeava, työpaikkakiusaamiselta ei voi varmuudella välttyä luonteenpiirteiden turvin korostaa Korhonen (2009, 132–133). Työpaikkakiusaaminen on monille arkipäivää ja päiviin mahtuu monta tapahtumaa ja tilannetta. Fyysinen etäisyys on yksi suuri helpotus vaikka joskus kiusatusta tuntuukin, että miksi juuri hänen tulisi väistellä ja sovitella menemisiään. Tämä ei tietenkään ole oikeudenmukaista, mutta ei ehkä kannata rasittaa ja koetella voimiaan. Kiusaamisen kestämistä kun suunnattomasti helpottaa, jos työpaikkakiusaamisessa on taukoja. Fyysinen etäisyys vaikuttaa ihmisiin yhtä lailla rauhoittavasti kuin mihin tahansa eläimiin. Työpäivän aikana on monia mahdollisuuksia ottaa etäisyyttä kiusaajaan. Työpaikkakiusaamisen sietäminen ja pelkääminen kahvi- ja lounastauoilla on erittäin stressaavaa, toteaa Korhonen lopuksi.

Jotain tarttis tehdä, jotta työyhteisö voisi hyvin

Työpaikkakiusaaminen on rasittava vitsaus, joka voi seurata koko työelämän ajan, toteaa Reinboth (2009, 203) ja jatkaa että se saattaa koskettaa meistä ketä tahansa. Työpaikkakiusaamisen torjunta on koko kansan projekti, johon työntekijät voivat osallistua valvomalla kiusaamista koskevan lainsäädännön toteutumista työpaikallaan jatkaa Reinboth. Avainasemassa myös tässä kiusaamisasiassa on näkyvä, kuuluva ja paljon valtaa käyttävä media. Media on nostanut yhteiseen keskusteluun vaikeaksi koettuja aiheita ja siten lähtenyt rikkomaan niihin liittyviä tabuja. Medialla on hyvin merkittävä tehtävä työpaikkakiusaamiseen liittyvän tabun murtamisessa.

Reinboth (2009, 204–210) toteaa, että kun työpaikalla osataan puhua kiusaamisesta ja pystytään asiatasolla arvioimaan miten hyvin kiusaamisilmiöön on omassa organisaatiossa varauduttu ja eikä kiusaamisesta ääneen puhujan tarvitse pelätä itse joutuvansa kiusatuksi on päästy itse asiaan työyhteisön hyvinvoinnissa. Työpaikan sisäinen työkalu kiusaamisen nujertamiseksi on myös nopea puuttuminen asiaan. Tämä kuitenkin edellyttää, että esimiehillä on riittävät valmiudet tarttua kiusaamiseen liittyviin asioihin. Lisäksi myös koko henkilöstön on oltava tietoisia, miten kiusaamistilanteissa toimitaan. Työpaikalle on luotava niin suuri luottamus, että työntekijä uskaltaa myös nostaa asian esille.

Reinboth (2009, 210) toteaa lopuksi, että työpaikkakiusaamisen suurimmat ongelmat tällä hetkellä ovat siinä, että työelämän pelisäännöt luovat otolliset olosuhteet kiusaamiselle ja ihmisten johtamista ei pidetä tärkeänä, eikä siihen haluta sijoittaa aikaa eikä rahaa. Lisäksi ongelmana on myös se, ettei kiusaamiseen osata työpaikoilla puuttua. Valta on myös työpaikoilla, joten ulkopuolisten on vaikea puuttua syntyneisiin tilanteisiin. Kiusaamista on myös vaikea saada todistettua ja tästä syystä siihen on vaikea päästä käsiksi.

Merja Mäkisalo (2003,3) tuo kirjassaan ”Yhdessä onnistumme” esille sen seikan että, terve työyhteisö on arvokas visio jota kannattaa tavoitella, vaikka se ei aina olisikaan täysin savutettavissa. Terveessä työyhteisössä on hyvä, luottamuksellinen ja avoimuuteen perustuva ilmapiiri, jossa ihmisten on helppo keskustella vaikeistakin asioista. Terveessä työyhteisössä pyritään työntekijöiden hyvinvoinnin maksimointiin. Niinpä terveen työyhteisön tunnuspiirteitä ovatkin mm. avoin keskustelukulttuuri, yhteisöllisyyden jatkuva rakentaminen ja vahvistaminen, yhteiset työtä ohjaavat arvot ja periaatteet, yhteiset päämäärät, jokainen työyhteisön jäsen voi olla oma itsensä sekä työntekijöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtiminen jatkaa Mäkisalo

Työyhteisön menestyminen edellyttää aina monenlaisia ja monitahoisia yhteistyö- ja yhteistoimintavalmiuksia toteaa Mäkisalo (2003, 90–94) ja jatkaa, yhteistyössä opitaan yhdessä asioita koko työyhteisön kehittämiseksi. Yhteisöllisyyden yksi toimintamuoto voi olla esimerkiksi tiimityöskentely. Tiimityöskentelyssä jokaisen on puhallettava yhteen hiileen ja jäsenten väliset vuorovaikutussuhteet korostuvat. Tiimityöskentelyn ensimmäinen ja ehdoton edellytys onkin avoin keskustelukulttuuri, jos tiimissä ei ole avointa keskustelua sieltä puuttuu tiimityöskentelyn tärkein työväline. Hyvin toimivassa tiimissä ei lakaista vaikeita asioita maton alle, vaan niistä uskalletaan puhua. Yksinkertaisesti sanottuna ”Yhteispelillä se sujuu” ja niinpä tähän Mäkisalon osuvaan toteamukseen on myös hyvä lopettaa työpaikkakiusaamisen käsittely tällä kertaa.

Lähteet

Korhonen, K. 2009. Kiusaajat kuriin. Mitä jokaisen tulisi tietää työpaikkakiusaamisesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Helsinki.

Mäkisalo, M. 2003. Yhdessä onnistumme. Opas työyhteisön kehittämiseen ja hyvinvointiin.. Tammer-Paino Oy, Tampere.

Reinboth, C. 2009. Tunnista ja torju työpaikkakiusaamien. Yrityskirjat Oy. Reusner AS, Tallinn, Eesti.

Tasala, M. 2002. Työpaikkakiusaaminen opettajien tarinoissa. Narratiivinen analyysi neljän sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopettajan työpaikkakiusaamiseen liittyvistä kokemuksista. Hämeen ammattikorkeakoulu. Saarijärven Offiset Oy, Saarijärvi.

Ullakonoja Vesa, Janas Antti, Kallioluoma Jouni, Posio Antti. Työturvallisuuslaki Soveltamisopas, 2002.  Työturvallisuuslaki (738/2002.

Valta, kilpailu ja kiusaaminen opettajan työssä. Artikkelisarja. OKKA-vuosikirja 2005. Saarijärven Offiset Oy, Saarijärvi. Rantala, T. & Keskinen, S. 2005. Artikkeli, ”Ei meidän koulussa…eihän?” Opettajat oppilaiden kiusaamina.

Vartia, M., Lahtinen, M., Joki, M. & Soini, S. 2008. Piinan loppu. Kiusaamistilanteiden selvittely työpaikalla. Työterveyslaitos. Esa Print Oy, Tampere.

Yli 45-vuotias aikuisopiskelija – koulutus ja työttömyys

Jaakko Marttila, kouluttaja
Sedu Aikuiskoulutus, tekniikan toimiala

Kannatan elinikäistä oppimista ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia, viime syksynä aloitin ammatillisen opettajakorkeakoulun opinnot työn ohella opiskellen näin yli 50-vuotiaana. Yhtenä tehtävänä opiskeluissani on artikkelin kirjoittaminen. Olen toiminut aikuiskouluttajana nyt kolme vuotta ja edellinen työkokemukseni on esimiestehtävissä. Kuin luonnostaan valitsin artikkelin aiheeksi yli 45-vuotiaat aikuisopiskelijat opiskelijana ja työntekijänä. Koulutus on kaiken ikäisille keino lisätä omaa tietämystä ja se voi olla tie varmistaa toimeentulo uuden ammatin myötä. Palaaminen opiskelijan asemaan sekä myös työelämässä aikuisopiskelija kohtaa omat haasteensa ja kasvun kohtansa. Aihetta käsitellessäni olen pyrkinyt sulkemaan pois tarkemmat opiskelusisällöt ja muut erittelyt, tuon esille ne seikat jotka synnyttävät minussa ajatuksia ja ehkä kyseenalaistamaan niitä. Pyrin artikkelissani tarkastelemaan aihetta koulutettavan, yrittäjän ja kouluttajan näkövinkkelistä.

Opiskelijavalinta aikuiskoulutukseen

Aikuiskoulutuksen kohderyhmä vaihtelee rahoittajan ollessa muun muassa. ELY-keskus, Kela, vakuutusyhtiöt tai työnantajat.  Opiskelu voi olla myös omaehtoista iltaopiskelua. Kohderyhmää voi määritellä esim. työllistymis- ja alueelliset tarpeet ja opiskelijavalintoja tehtäessä ensimmäisenä otetaan huomioon koulutuksen rahoittajan asettamat tavoitteet. Opiskelijavalinnassa pääpaino tulisi aina olla opiskelijan omassa motivaatiossa. Koulutukseen hakeutumisen taustalla voi yli 45-vuotiaan kohdalla olla pitkään jatkunut työttömyys, lomautukset tai työkyvyttömyys. Heistä usealle työllä ja työnsaannilla on suuri merkitys elämän jäsentäjänä, työ on heille perustarve ja työn kautta heidän mielestään saadaan arvostusta. Mikäli koulutukseen hakeutumisen syy on ulkopuolelta tullut painostus, on todennäköistä että koulutus yleensä keskeytyy tai työllistyminen alalle on jos ei mahdotonta niin käytännössä hyvin hankalaa.

Ammattiin soveltuvuus on tärkeä kriteeri jota määrittelee myös opiskelijavalinnan yleiset vaatimukset, koulutus, työkokemus, elämäntilanne. Onkin tärkeää opiskelijavalintoja tehtäessä huomioidaan hakijan motivaatio, aito halu koulutukseen ja sen suorittamiseen. Yhtä tärkeä asia on sopivan ammatin valinta sekä oikea elämänasenne, kiinnostus omaksua uutta ja valmius kehittään jatkuvasti osaamistaan. On pohdittava opiskelijan vahvuuksia ja mahdollisuuksia, onko olemassa rajoittavia tekijöitä jotka estäisivät alalla työllistymisen tai työssä jaksamisen? Yli 45-vuotiailla työttömillä koulutukseen hakeutumisen taustalla on usein puhdas halu työllistyä, jolloin on selvitettävä onko ala todennäköinen työllistäjä kyseiselle henkilölle. Valintojen taustalla on huomioitava myös opiskelijoiden sosiaaliset valmiudet. Opiskelijan psyykkiset ja fyysiset valmiudet tavoiteltuun ammattiin tulee löytyä tai olla löydettävissä, muussa tapauksessa opiskelijaksi ottaminen aikuiskoulutukseen on kiellettyä, eikä se palvele niin opiskelijaa kuin koulutuksen tarjoajaakaan.

Koulutuksesta

Ohjaavan koulutuksen avulla uuteen ammattiin pyrkimistä yritetään edistää. Piia Silvennoinen (2002) analysoi tutkimuksessaan ohjaavaa koulutusta, ikääntyvien pitkäaikaistyöttömien elämänhallinnan näkökulmasta. Hän väittää, että ohjaavan koulutuksen suunnittelijat ja toteuttajat ovat liian optimistisia eivätkä mieti tarpeeksi sitä, miten ohjaavan koulutuksen tavoitteita, vaikutusta ja tuloksia tulisi esitellä opiskelijoille.

  • kaikki yli 45-vuotiaat suomalaiset eivät miellä koulutusta keinoksi parantaa elämänhallintaansa.
  • törmäyksiä syntyy kun ohjaavaan koulutukseen tuleva henkilö ei miellä koulutusta ratkaisuna työttömyysongelmaansa ja elämänhallintaansa, henkilöllä saattaa olla teknikon ja kampaajan koulutus takanaan
  • minäkuva, henkilökohtaiset vahvuudet ja heikkoudet, vahvuuksien löytäminen asenteella” vaatimattomuus kaunistaa” koetaan vaikeana ja itsensä kehumisena
  • ”Tartu tähän ja pelastu”, ”Olet oman onnesi seppä” -ideologiset kuvat, että menestyminen olisi kiinni vain omasta itsestään
  • ihmisiä luonnehditaan voimavaroja korostavalla tavalla silloinkin, kun olosuhteet selvästi lamauttavat heitä.
  • yhteiskunnalliset riskit, kuten työttömyys, pyritään nykyään henkilökohtaistamaan, se pyritään esittämään yksityiseksi murheeksi, yksilöllisen moraalisubjektin, oman elämänhallinnan ja yrittämisen asiaksi
  • suomalaisten identiteetti perustuu ensisijaisesti työnteolle, työelämän kehityskaaret ovat vaikuttaneet keskivertokansalaisen elämään tehden siitä aikaisempaa monimutkaisempaa ja ennalta arvaamatonta.
  • yhtenä ohjaavan koulutuksen suurena haasteena tuleekin olemaan se, miten koulutuksen sisältö ja menetelmät kohdentuvat entistä paremmin koulutettavien kokemusmaailmoiden kanssa. (Silvennoinen 2002.)

Mielestäni tämän tyyppistä ohjaava koulutus olisi suunnattava ryhmille, joilla ei ole selvää päämäärää missä ammatissa voisivat työskennellä, tai heidän tulisi oppia elämänhallintaa ja työelämä taitoja. Kun taas yli 45-vuotiaille vankan työkokemuksen mutta vähäisen koulutuksen omaaville työttömille olisi kohdistettava uusi oma koulutus, joka auttaisi omien voimavarojen ja vahvuuksien kartoittamista. Koulutuksen tulisi sisältää aktiivista työnhakua ja työnhakumenetelmiä sekä koulutus tapahtuisi tiiviissä yhteistyössä työelämän edustajien kanssa. Tähän koulutukseen kuuluisi nykypäivän ammateissa tarvittavia korttikoulutuksia; esim. hygieniapassi, ensiapukurssi, työturvallisuus- ja tulityökortti, joiden avulla päivittää aikaisempaa ammattiosaamistaan. Tärkeää nykypäivän työnhakijalle on myös tiedostaa mitä on sisäinen yrittäjyys. Iäkkäimmät laajan kokemuksen omaavat ovat sitoutuneita työnantajalleen mutta osa tarvitsee laajempaa tietoa yrittäjyydestä, työ on kuitenkin molemmille osapuolille etu.

Koulutusta on tutkittava ja järkeistettävä siihen suuntaan että yhteiskunta ei tänä vaikean talouden aikana tuhlaa rahaa väärän tyyppisiin koulutuksiin tai kohteisiin joilla ei ole työllistymisen mahdollisuuksia. Minusta olisi keskityttävä enemmän ihmisten yksilöllisten oppimisurien kehittämiseen ja niiden mahdollistamiseen. Ne luovat mahdollisuuden kohdistaa työntekijät ja tekijöitä vailla oleva työ. Työttömyys on ongelmana suurimmaksi osaksi iäkkäämmillä, joilla on vähäinen koulutus ja vain kapea-alainen ammatillinen kokemus. Heille työllistymisen ehto tämän päivän hyvin koulutetussa yhteiskunnassa on saada ammatillista koulutusta joko tutkintomuotoisena tai työharjoittelun kautta.

On käyty keskustelua aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen koulutuksen hallintojen yhdistämisestä. Mielestäni päällekkäisiä resursseja olisi ehkä järkevää kehittää ja yhteistoimintaa lisätä, mutta onko yhdistämisessä vaaransa, poistaako se pikku hiljaa toisen koulutusmuodon. Tarvitsemme mielestäni molempia erikseen. Nuorisoasteella toimitaan opetussuunnitelmien mukaisesti ja opiskeluaika on pidempi, kun taas aikuiskoulutussektorilla kyetään toimimaan huomattavan lyhyellä varoitusajalla. Näin aikuiskoulutus pystyy vastaamaan alueellisiin ja yllättäviinkin työvoima tarpeisiin ja muutoksiin nopeasti.

Yli 45-vuotias opiskelijana

Yleinen järjestelmä vaatii opiskelijan vastuun ottamista omasta oppimisestaan ja työmarkkinakelpoisuudestaan; opettaja ei enää sanele tarkasti miten ja mitä tehdä. Opiskelussa tapahtunut muutos aikaisempaan opiskeluun nähden saattaa opiskelun alkuvaiheessa olla vaikea mieltää ennen kuin opiskelija omaksuu omatoimisen opiskelun. Tukemisessa ja kannustamisessa on otettava huomioon koulutettavan elämänkokemus. Näyttötutkintoihin tähtäävissä koulutuksissa tehdään yksilöllinen henkilökohtaistamissuunnitelma, sen perusteella määritellään valmistavan koulutuksen sisältö ja pituus. Keskeisenä seikkana henkilökohtaistamisessa on aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Huomaan että useasti iäkkäämmällä opiskelijalla on vähättelevä asenne aikaisempiin kokemuksiin jolloin onkin kannustaen ja keskustelemalla löydettävä aikaisemmin hankittu osaaminen. Mutta tietenkin on myös tuotava esille sellaiset puutteet joita opiskelija ei itsessään tunnista.

 Olen huomannut että pitkä työttömyys ja töiden hakeminen ilman tuloksia on monella vienyt itsetuntoa alas ja minäkuva on vääristynyt. Aikuisopiskelijoilla on hyvin erilaiset lähtökohdat opiskeluun, varsinkin pitkään työelämässä olleilla tai vähäisen koulutustaustan omaavilla tuentarvetta selvitellään orientaatiovaiheessa. Kokemukseni mukaan erilaisia oppimisvaikeuksia, matemaattis- tai lukihäiriöitä tai keskittymisvaikeuksia tällä ikäryhmällä ei ole sen enempää kuin muillakaan. He tarvitsevat lisäopetusta lähinnä tietotekniikan käytössä sekä perehdytystä verkko-opiskeluun ja tästä syystä enemmän ohjausta päättötyön tekemisessä. Iäkkäämmät saattavat kokea teoriaopiskelun vaikeana, pelkona heillä saattaa olla etteivät he läpäise koulutuksia, eivätkä osaa tehdä päättötyötä. Ikä toki vaikuttaa muistiin eikä kukaan voi välttyä ikääntymisen aiheuttamilta muistivaikeuksilta kokonaan. Mutta ikääntyminen tapahtuu yksilöllisesti, aktiivinen ja uusista asioista kiinnostunut elämänasenne, kuten opiskelu, hidastavat näitä iän tuomia muutoksia ja virkistävät aivotoimintaa. Yksi pelon kohde on tämän päivän oppimisessa tarvittavat tietotekniikkataidot. Tietotekniikka on kehittynyt nopeasti ja sen hallintaa tarvitaan lähes joka elämän alueella. Ikääntyneiden oppilaiden kohdalla tämän alueen osaaminen on usein heikompaa kuin nuorilla. Opiskeluun on luotava rohkaiseva ja kysymyksille avoin ilmapiiri sekä antaa enemmän henkilökohtaista ohjausta. Tietotekniikan opiskelussa tärkeää on kiireetön eteneminen ja rauhallinen ympäristö.

Olen huomannut että iäkkäämmät eivät yritäkään oppia pelkästään muistinvarassa vaan heillä on usein omat yksilölliset muistiinpanot joista ottaa tukea myöhemmin itsenäisissä suorituksissa. Tässä myös aikaisempi elämänkokemus, kyky ymmärtää ja soveltaa oppimaansa käytännössä auttavat oppimista. Iäkkäämmän opiskelijan on paneuduttava opiskelutapoihin ja – keinoihin perusteellisimmin ja löydettävä itselleen paras tapa oppia. Miten ottaa tieto vastaan sekä painaa se mieleensä helpommalla tavalla. Monella aikaisempi oppiminen on tapahtunut työpaikoilla käytännön työtä tehden, siksi he kokevat tekemällä oppiminen helpommaksi keinoksi oppia. Huomioiden tämän ikäisten lapsena saatu vaatimaton asenne omiin suorituksiinsa (”vaatimattomuus kaunistaa”, ”ruma se on joka itseään kehuu”), erittäin tärkeää opiskelussa on antaa kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta koko koulutuksen ajan heidän onnistumisistaan – pienistäkin. Jos opiskelija tuntee olevansa huono joillain alueilla, arvelisin että sillä on ”lukitseva” vaikutus oppimiseen. Näin koetaan opiskelu pakkopullana, ajatuksella etten selviydy tästä. Tällöin opiskeluun tarttumista siirretään ja siirretään jolloin lopulta tehtävien tekoon ei ole jäänyt tarpeeksi aikaa. Tukeminen ja oikea konstailematon palaute onnistumisesta antaa uskoa ja uutta energiaa selviytyä tulevista haasteista. Opettajan ei tarvitse olla kaikki tietävä, omien puutteellisuuksien ja virheidensä tunnustaminen ilman peittelyä on minusta hyve ja se luo helposti lähestyttävän ja mielipiteitä rohkaisevan ilmapiirin. Kuitenkin loppukädessä kouluttaja vastaa siitä, jos opiskelija näyttöä suorittaessaan kokee tietojensa olevan riittämättömät.

Oppimisnäkökulmasta on huomioitava myös ryhmädynamiikka ja opiskelijoiden sosiaaliset valmiudet. Olen yllättynyt kuinka helposti iäkkäämmän opiskelijan nivoutuminen ryhmään tapahtuu. Ryhmässä työskenneltäessä elämänkokemusta ja työelämän tuntemusta omaava opiskelija antaa paljon toisille, esim. nuorille. Tietenkin toisinpäinkin. Opiskelijan sosiaaliset taidot yhdessä elämänkokemuksen kanssa rikastuttavat ja helpottavat ryhmän kykyä oppia uutta. Kannustankin opiskelijavalinnoissa laajaan kokemuskirjoon, se tukee oppimista ja ryhmäkuria vertaisoppimisen kautta ja lisää kehittävää vastavuoroista ajatuksenvaihtoa oppitunneilla. Tosin tällainen ryhmä on kouluttajalle yleensä ammatillisesti erittäin haastava. Yli 45-vuotiaiden haasteena voi olla vastavuoroisuuden oppiminen ja vanhojen asenteiden poisoppiminen. Ajatuksia tulisi pystyä vaihtamaan myös itseään 20 vuotta nuorempien opiskelijoiden kanssa, antaa itselleen mahdollisuuden oppia nuorilta. Myös palautteen vastaanottaminen voi olla haasteellinen taito oppia; mikä usein vaatii myös nöyrtymisen taitoa, kykyä asettua muiden tasolle. Hankituilla sosiaalisilla taidoilla sekä ryhmätyöskentelyllä harjaantuvat myös työelämässä vaaditut alaistaidot, jotka tulee omata työharjoitteluun mentäessä.

Yli 45-vuotias työntekijänä

On myönnettävä, että ikä vaikuttaa negatiivisesti ketteryyteen ja muistiin. On huomioitava että ikääntyminen kuitenkin etenee hyvin yksilöllisesti kunkin työntekijän kohdalla. Positiivistakin ikääntymiseen liittyy, muun muassa se on kartuttanut taitoon ja elämänkokemukseen liittyviä ominaisuuksia. Muun laajan ammattiosaamisen lisäksi kokeneella työntekijällä on taitoa hahmottaa kokonaisuuksia, jonka avulla hän osaa ottaa huomioon laajempia kokonaisuuksia ja niihin vaikuttavia seikkoja. Tämä tuo mukanaan kykyä ennakoida ongelmia ja arvokkaan kokemuksen myötä heiltä löytyy ongelmanratkaisukykyä. Iäkkäämpien työntekijöiden kohdalla puhutaan hiljaisesta tiedosta, tietoa ja taitoa joita ei pysty sanoin kertomaan. Hiljainen tieto siirtyy parhaiten, kun työpaikalla vanhempi ammattilainen ja nuori no­viisi työsken­televät yhdessä tiedon välittyessä puolin ja toisin. Tätä arvokasta tietoa et saa muilta kuin kokeneilta työntekijöiltä. Ammattitaitoa ei opita koulussa teoriaa opiskelemalla vaan työtä tekemällä, niin onnistumisten kuin erehdysten kautta. Tuottavuus ei riipu työntekijöiden iästä vaan työn oikein jakamisesta. Työn suunnittelulla, ottamalla huomioon eri-ikäisten vahvuudet ja niiden hyödyntäminen, saavutetaan tuotannollistakin hyötyä. Nykyään on kehitelty joustavia työaikoja, joissain yrityksissä tarkkaa työn tekemisen alku ja lopetusaikaa ei ole määrätty, kunhan työskentelee sovitun ajan, mm. mahdollisuus valita osa-aikatyön tai vuorotteluvapaan yms.

Joillakin yli 45-vuotiailla yksi haaste työelämässä on alaistaidoissa. Itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan tottunut voi tulevassa työssään työskennellä kouluja käyneen, huomattavastikin nuoremman esimiehen alaisuudessa. Opiskelijavalinnassa huomioitavat sosiaaliset taidot ja ryhmädynamiikka auttavat näiden taitojen kehittymisessä.

Työssäoppimisella on etunsa, koulutus on edullista koska opiskellaan pääasiassa vain sitä osaamista mitä yritykseltä ja työnhakijalta puuttuu. Se on nopea tapa saada osaavaa työvoimaa. Toinen tärkeä asia työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa on se, ettei oppimista sidota tarkkaan määräaikaan, opiskelut ovat eripituisia ja aloittaa voi koska vain. Kouluttaja on jatkuvassa vuorovaikutuksessa työelämän ja yritysten kanssa mm. koulutuksiin kuuluvien työharjoittelujaksojen takia. Hän saa ajantasaista tietoa alueen työllistämistilanteesta ja voi ohjata opiskelijaa mahdollisuuksien mukaan kysymään työharjoittelupaikkaa yritykseen, joka kenties tarvitsee työvoimaa.

Pohdintaa työttömyydestä

Avoimien työpaikkojen pätevyysvaatimukset ovat kasvaneet todella paljon. Enää ei välttämättä riitä työkokemus ja alan peruskoulutus, yritys haluaisi palkata pitkälle koulutetun ammattiosaajan. Koulutuksen arvostus on kasvanut sitä myötä kun aina vain paremmin koulutettuja työnhakijoita on saatavilla. Ikä näyttäisi muodostavan tänä päivänä asenteellisia kielteisiä ennakkoluuloja ja ikävä kyllä, usealta iäkkäältä työttömältä tuo työelämän arvostama koulutus puuttuu. Kun he olivat nuoria, suorittavaa työtä oli tarjolla ilman koulutustakin. Ajan myötä työnrakenne on muuttunut ja tämän tyyppistä työtä on vähemmän tarjolla. Vastaavasti on syntynyt uusia ammatteja, mutta näille aloille on jo tarjolla koulutettua työvoimaa. Tänä päivänä elinikäisen oppimisen merkitys on korostunut.  Koulutustarjonta on lisääntynyt, kaiken ikäisille on tarjolla monia mahdollisuuksia, eikä kouluttautuminen ole enää taloudellisesti este.

Mielestäni ohjausjärjestelmiä tulisi kehittää ja tämän toiminnan resurssia lisätä. Syrjäytynyttä, pitkäaikaistyöttömien ryhmää olisi tutkittava tarkemmin, heidän joukossaan on varmaankin henkilöitä joilla on työllistymisen mahdollisuudet mutta oma usko itseensä on kadonnut. Jos työnhakija ei itse usko työllistyvänsä, arvelisin että tämä oma kielteinen mielipide heijastuu eikä valinta osu hänen kohdalleen. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kasvu- ja työllisyysohjelmaan sisältyy ehdotuksia pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi. Eteneminen mielestäni on kuitenkin aivan liian hidasta. Olisi lisättävä resursseja väestön eläköitymisen myötä vapautuvien työpaikkojen tutkimuksiin ja tiedon keräämiseen sekä saadun tiedon perusteella täsmäkouluttaa ajoissa työnantajille ammattitaitoisia työntekijöitä. Tärkeää on kasvuhakuisten yritysten löytäminen ja heidän avustaminen osaavan työvoiman saannissa. Yhä enemmän olisi kehitettävä yhteistyöllä uusia koulutushankkeita alulle, hyödyntää EU-rahoitusta niin paljon kuin mahdollista. Käytetäänkö me EU-rahoitus hyödyksi? Olisiko perustettava organisaatio jonka yksi tärkeä päämäärä on hyödyntää EU-rahoituksen mahdollisuus niin hyvin kuin se on mahdollista? Tehtävänä olisi yhteistyössä eri tahojen kanssa, etsiä käyttökohteita, hakea rahoituksia, suorittaa hakemisvaiheeseen kuuluvat toimenpiteet tai tukea ja ohjata ammattitaidollaan. On paneuduttava vaihtoehtojen etsimiseen ja tehtävä yhä laajempaan yhteistyötä TE-hallinnon, oppilaitosten, työnantaja-, yritys- ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Ovatko työttömien parissa työtä tekevät työvoimaneuvojat urautuneet ja lannistuneet ratkaisemattomien ongelmien kanssa, tarvitaanko uudistumista? Tänä päivänä TE-toimistojen toimipisteitä on lakkautettu ja yhdistelty ja muutenkin toimintaa tarkasteltu menoja karsien ja toimenpiteet ovat vieneet resursseja ja palveluja alas. Eikö nyt juuri tämän alan palveluita tulisi lisätä ja kehitettävä TE-toimistojen osaamista ja resursseja, niin tieto, neuvonta kuin ohjauspalveluissa?

 Työttömäksi jääneelle olisi heti tarjottava mahdollisimman hyvä ohjaus ja tieto, esimerkiksi mitä mahdollisia ammattitaitoa kohentavia koulutuksia on tarjolla ja ohjata aktiivisella otteella avoimiin työpaikkoihin. Mielestäni työttömiä kohtaan kohdistetaan liian vähän aktiivisia toimenpiteitä heti työttömyyden alussa, pääpainona ovat ehkä tämän hetken pitkäaikaistyöttömät.

Tukirahoituksella tulisi kohdistaa isoille yrityksille enemmän itse työpaikalla tapahtuvaa koulusta, joka sisältäisi työllistämisehdon esim. vuodeksi. Ja jos pienyritykset palkkaavat työntekijän, heille olisi saatavana esim. määräajaksi ulkopuolinen alan ammattilainen ohjaajaksi, koska työllistäminen on heille riskialttiimpaa ja heillä ei ole aikaa uuden työntekijän kouluttamiseen.

Ovatko vaihtoehtoina tulevaisuudessa verkottuneet yritykset, klusterit? Heille moniosaajia yhteishankintakoulutuksella ja näin työllistetyt työntekijät työskentelisivät koko klusterissa, kiertäisivät yritykseltä toiselle tarpeen mukaan.

Viekö ilmainen työharjoittelu työpaikkoja?

Nykyään on yrityksiä joiden yritystoimintana on työvoiman vuokraus. Työntekijä tekee työsopimuksen vuokrayrityksen kanssa mutta työntekopaikka on käyttäjäyrityksessä. Vaikkakin tämän muotoinen työllistyminen tuo työntekijälle epävarmuutta ja turvattomuutta, työn pituudesta ei ole tietoa. Mutta on huomioitava että joillekin yrityksille tämän muotoinen työvoiman vuokraus on ollut ja on yritystoiminnan elinehto tämän päivän kilpailutilanteessa. Mielestäni se palvelee molempia osapuolia ja kaikki työllisyyttä lisäävät keinot on edistystä.  Minusta muun muassa koulutuslaitosten tulisi tehdä enemmän tiivistä yhteistyötä työtä vuokraavien yritysten kanssa, heillä on ensi käden tietoa siitä mitä yritykset haluavat.

Olisiko koulutusta antavilla liikelaitoksilla mahdollisuutta laajentaa toimintaansa esim. ammattitaitoisen työvoiman vuokraustoiminnalla?

Mielenkiintoista on nähdä mitä saadaan aikaan kuntakokeiluilla, jossa viimeistään 12 kuukauden työttömyyden jälkeen työllistämisen päävastuu siirretään kunnalle tai kunnille yhteisvastuullisesti. Pakostakin mieleen tulee entä he jotka ovat olleet pitempään työttömänä, kohdistetaanko heihin tarpeeksi huomioita.

Lähteitä

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/okm01.pdf?lang=fi

Silvennoinen, Piia 2002. Ikääntyvät pitkäaikaistyöttömät ja ohjaava koulutus. Vuoden tiedeartikkeli 2002 www.aikuiskasvatus.fi/tiedeartikkelit/Silvennoinen_Pia_2002.html. Luettu 3.9.2012.

Työllisyyskatsaus, Ennakkotiedot: helmikuu 2012. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf)

Englanninkielinen koulutus SEDU:n nuorisopuolella

Juha Rikala

Johdanto

Artikkelissani käsittelen Koulutuskeskus SEDU:n järjestämää englanninkielistä sähköasentajan koulutusta, englanninkieliseltä nimeltään: Electrical Engineering and Automation Technology Study Programme. Selitän koulutustarpeen tavoitteet ja tarpeet, sekä motiivin, miksi koulutus on toteutettu. Lisäksi kerron eri kulttuuritaustojen vaikutuksista koulutukseen, oppimiseen ja ymmärtämiseen. Aineiston kokoamiseksi haastattelin koulutuksessa mukanaolevia opettajia ja heidän käsityksiään ja tuntemuksiaan
englanninkielisen opetusryhmän ohjaamisesta.

Englanninkielinen opetus nuorisopuolella

Opiskelijahaku

Englanninkielinen sähköasentajan koulutukseen haku, tapahtui yhteishaun yhteydessä vuoden 2010 keväällä. Hakukriteereinä olivat: koulutustarve, koulutushalukkuus, suomen- ja englanninkielen taito, sekä ammatillinen soveltuvuus (värinäkö). Kielitaitovaatimus on hieman liukuva, useimmat äidinkieleltään suomalaiset  osaavat suhteellisen hyvin englantia, mutta äidinkieleltään ei suomalaiset eivät välttämättä hallitse kuin välttävästi, niin suomea, kuin englantiakaan. Kielivalinnoissa pyrittiin katsomaan tulevaisuuteen, Suomessa oloaikana hankittu kielitaito ja sen kehittyminen. Perustaso löytyy ja opiskelun edetessä kielitaito kasvaa, jolloin opiskelu edellytykset parantuvat.

Tavoiteopiskelijamääräksi asetettiin kymmenen. Hakupaperien ja haastattelujen tuloksena koulutus aloitettiin vuoden 2010 syyslukukaudella, kahdentoista opiskelijan voimin. Nyt toisen lukukauden opiskelijamääräksi
on vakiintunut kymmenen opiskelijaa  eli alkuperäinen tavoite opiskelijamäärästä on toteutunut.

Koulutusmalli

Englanninkielinen koulutus noudattaa suomenkielistä opetussuunnitelman tavoitteita, tutkintonimikkeet ovat englanninkielisiä. Alustavasti on sovittu, että koulutus aloitetaan joka toinen vuosi eli keväänä 2012 yhteishaussa englanninkielinen koulutus oli yhtenä hakuvaihtoehtona. Koulutusmallina käytetään niin sanottuna 50/50 mallilla, eli koulutuksesta vähintään 50 % tapahtuu englanninkielellä.

Opetuksen selvyyden vuoksi opiskelijoiden on kuitenkin osattava suomenkieltä, koska kaikkien termien ymmärrettävä kääntäminen englanniksi ei aina toimi, varsinkin kun käsitellään sähkötyöturvallisuuteen liittyviä säädöksiä ja ohjeita. Niitä ei ole käännetty Turvallisuus- ja kemikaalivirastossa (Tukes) englanniksi. Tähänastinen tarve on ollut ylläpitää suomalaisen sähköasentajakunnan sähkötyöturvallisuutta, jolloin käännöstarve on lähinnä toiseen kotimaiseen, ruotsinkieleen.

Opettajien kielitaito

Koulutusluvan saaminen englanninkieliseen koulutukseen aiheutti suuren tietojenpäivitystarpeen. Opettajien kielitaitoa piti kohentaa ja opetusmateriaalia piti pystyä kääntämään suomenkielestä englanninkieleen. Tähän tarpeeseen saatiin apua Koulutuskeskus SEDU:n aikuiskoulutuskeskuksesta. Saimme sieltä äidinkieleltään englantilaisen opettajan, Julian Dawen, jonka ohjauksessa harjoittelimme aluksi puhumista ja ääntämistä. Koulutuksen edetessä opetusmateriaalin kääntäminen sai pääpainon. Opettajat keräsivät suomenkielisen opetusaineiston, joka käännettiin Julianin ohjeitten ja neuvojen avustuksella englanniksi. Lisäkoulutus oli todella onnistunut, kaikkien uskallus käyttää englantia, puhekielenä lisääntyi. Kirjoitetun tiedon synnyttäminen ja lukeminen kehittyi ja ajatusmaailma ”englantilaistui”. Ainut suurempi ongelma oli aika. Kun koulutuslupa saatiin hieman yllättäen 2009 kevään aikana, jäi vain vuosi aikaa kohentaa ja kehittää taitojaan. Muun opetuksen ohessa, tällainen vaatii hirveästi omaa aikaa ja panostusta.

Opetusmateriaali

Opetusmateriaalin kunkin opintokokonaisuuden osalta opettaja kokosi itse. Enin osa oli suomenkieliseen aineistoon perustuvaa, käännettyä aineistoa, jonka aihetta pitävä opettaja kokosi oman pedagogisen näkemyksen mukaiseksi.Suurinta päänvaivaa aiheutti kirjallisuus, oppikirjoja kun ei ole valmiina, ne jouduttiin ”itse tekemään”. Kirjallisuusongelmaa pyrittiin ratkaisemaan kääntämällä suomenkielisestä oppikirjasta aihealueiden itse koottu tiivistelmä englanniksi. Käännöksiä pyritään päivittämään opetustilanteessa tulleiden tarpeiden ja ongelmien mukaan, mieluummin heti, tilanteen ollessa ”päällä”. Jonkin verran englanninkielistä sähköalan peruskirjallisuutta löytyy kirjastosta, mutta se ei välttämättä käy suoraan oppikirjaksi, asioita joutuu selittämään syvällisemmin, sekä yksinkertaistamaan tekstejä ja lisäämään esimerkkejä.

Esimerkki opetusmateriaalista

Omaehtoisen koulutuksen ohessa ja sen avulla (ylempi AMK -tutkinto) muun muassa Jani Saarimaa kokosi itselleen opetusaineiston. Hänen Tampereen ammattikorkeakoululle tekemänsä opinnäytetyön aihe käsitteli sähkötekniikan perusteet osiota, aihealueena on englanninkielisen sähkötekniikan tasa- ja vaihtosähkön perusteiden teoria, opetusmateriaali on nimeltään: Englanninkielinen sähkötekniikan opetusmoniste (Saarimaa 2011).

Opetusmateriaalin kokoamisperusteena oli havainnollisuus, erilaiset oppijat ja oppimistyylit sekä monikulttuurisuus huomioon ottaen. Opintomoniste ja sen esimerkit ja malli on pyritty koostamaan niin, että ne kävisivät mahdollisimman hyvin auditiiviselle (kuulo), visuaaliselle (näkö) ja kinesteettiselle (käsin, tuntemalla) oppijalle. Opiskeltavia asioita on pyritty havainnollistamaan selventävillä piirroksilla ja esimerkki laskutehtävillä. Pienryhmässä on paremmat mahdollisuudet käyttää eri oppimistyylien vaatimia, havainnollisia oppimistapoja ja malleja (Saarimaa 2011).

Opetusmateriaalissa on esimerkkejä erilaisille oppijoille luoduista oppimismalleista. Auditiiviselle oppijalle luodussa mallissa kerrotaan miten jännite mitataan yleismittarilla akusta. Aiheesta on selvä, lyhyt ja ytimekäs englanninkielinen teksti, miten mittauksissa toimitaan. Visuaalisille oppijoille, materiaali perustuu selventäviin kuviin, pyrkien aktivoimaan opiskelijoiden mielenkiintoa opiskeltaviin asioihin. Kinesteettiselle opiskelijalle pyritään saamaan opiskeltava asia ”käsiin”, että hän saa kosketella ja tunnustella, sekä tutkia rakennetta, samalla näköaistilla löydetään värit ja niiden säännöt. Varsinainen englanninkielinen materiaali käsittelee sähköasentajan perustietoa sähköstä ja sen ominaisuuksista, mitä tasa- ja vaihtosähkö on ja miten ja mistä ne syntyvät, miten ne vaikuttvat ja miten niitä lasketaan. Miten sähköisiä komponentteja kytketään sarjaan ja rinnan ja mikä vaikutus kytkennöillä on sähköisen piirin ominaisuuksiin. Miten erilaisten kytkentöjen sähköisiä ominaisuuksia käsitellään matemaattisesti ja miten niitä lasketaan (Saarimaa 2011).

Koulutustarve

SEDU koulutustarjonta

Koulutuskeskus SEDU on laaja alainen oppilaitos, nuorisoasteen koulutuksesta aikuiskoulutuksen kautta ammattikorkeakouluun. Työkokemuksen ja peruskoulutuksen omaaville, aikuiskoulutus järjestää monitasoisia koulutuksia myös englanniksi. Ammattikorkeakoulussa on vaihtoehtona kokonaisia opintolinjoja englanniksi. Lisäksi on mahdollisuus opiskelijavaihtoon Saksaan, jolloin valmistuva opiskelija saa kahdenlaiset päättötodistukset, suomenkielisen ja englanninkielisen insinööritodistuksen (kansainvälinen tutkinto). Ammatillisessa koulutuksessa englanninkielinen sähköasentajan koulutus on ”uudisraivaaja” SEDU Seinäjoen toimipisteellä. Vastaavaakoulutusmuotoa ei ole aikaisemmin maakunnassa tarjottu. Lapualla (yhdistyi SEDU:n vuodenvaihteessa 2010) on ollut, lähinnä venäläisiin ja virolaisiin liittyvää koulutusta aikaisemmin, mutta varsinaista peruskoulutuskokonaisuutta ei ole aikaisemmin tässä muodossa käytetty.

Koulutusmotiivi

Koulutustarve on lähtöisin maakunnasta, alueella on runsaasti teknisiin aloihin liittyvää vientiteollisuutta, jonka työtekijätarve on tähän asti ollut pääsääntöisesti insinööritason osaajiin. Kuitenkin aina on ollut tarvetta perustason työtekijäosaamiseen. Tähän asti yritykset itse ovat kouluttaneet työntekijöitään ulkomaankomennuksien vaatimusten mukaiseksi. Yrityksen voimavaroista riippuen, tämä on ollut kuitenkin suhteellisen kallis tie, perustason ulkomaankomennukselle pystyviä asentajia kun ei ”kortistosta” heti löydy. Koulutustoivomus onkin esitetty yrityksiltä ammatillista koulutusta järjestävälle taholle, nimenomaan sähköasentajan koulutuksena. Koska se on koulutuslinjoista teknisesti monipuolisin ja käy siten myös muuntokoulutuksena muiden alojen täydennyskoulutukseksi.

Koulutuksen käynnistäminen

Pelkkä koulutuslupa ei riitä opetusryhmän perustamiseen ja koulutuksen aloittamiseen, jo pelkästään tilojen järjestäminen opetuksen mahdollistamiseksi teetti ”ympyrä” työmaan. Onneksi ryhmä on pieni (10-12 opiskelijaa), joten pystyimme raivaamaan eräästä elektroniikan testilaboratoriosta juuri ja juuri, pienryhmälle riittävän tilan. Sivuhuomautuksena voisi kertoa, että oli vuosien varrella kerääntynyt hirmuinen kasa hyvää, mutta nykyopetukseen tarpeetonta ja tilaa vievää roinaa, jota kukaan ei ollut malttanut heittää pois. Tämä tietenkin aiheutti ”lumipalloefektin” myös ko. siiven muut luokat oli ”siivottava” ylimääräisestä rojusta, toimintoja kun jouduttiin tämän laboratorioluokan osalta siirtämään muualle.

Lukujärjestyksen suunnitteleminen aiheutti toisen suuren päänvaivan. Sähköosastolla on ollut usean vuoden ajan tilaongelma, jota uusi ryhmä lisäsi. Opiskeluryhmiä on tällä hetkellä 13, englanninkielinen koulutus mukaan lukien. Varsinaisia, jollakin lailla luokkatiloiksi luettavia (myös työsalit) on kuitenkin vain kymmenen. Koska mitään luokkaa ei voi laittaa ensimmäisellä jaksolla työssäoppimaan, eli kaikki 13 ovat koululla, jouduimme sovittelemaan opintokokonaisuuksien pitojärjestyksiä todella luovasti. Tämän tilaongelman vuoksi, olen itse joutunut pitämään jo neljän  lukukauden aikana, ensimmäisen jakson (6 viikkoa) päärakennuksen neuvottelusiivessä, joka ei todellakaan ole mikään luokkahuone. Selvitty on, varsinkin kun sain sinne viime syksynä jopa tussitaulun.

Uuden opetussuunnitelman käyttöönotto lisäsi vielä päällekkäisyyksiä. Meillä on viisi ensimmäisen vuoden opiskelijaryhmää, jota tarvitsevat asennusharjoitusmahdollisuuden työsalissa (sähkö A, Sähkö B, Automaatio-, ICT -asentaja ja englanninkielinen ryhmä). Pakolliseen tutkinnonosaan kuuluu 10 opintoviikkoa, sähköasennustekniikan perusteet, eli asennusharjoituksia. Lukuvuoden opintoviikkomäärä on kuutena jaksona, kuusi opintoviikkoa yhteensä 36 opintoviikkoa (tiivistämällä saa jaksoon mahtumaan kahdeksan opintoviikkoa. Pienellä laskutoimituksella huomaa yhtälön mahdottomuuden, kymmenen kertaa viisi on viisikymmentä! Kun taas maksimimäärällä tehtynä saadaan kahdeksan kertaa kuusi eli 48. Toisin sanoen kaikkea ei pysty  opettamaan muuten kuin kymmentuntisina päivinä. Tähän ainut ratkaisu oli, että ICT-asentajien asennuskoulutus siirrettiin päällekkäin eri opettajalle. Täydennykseksi asennusharjoitus tilaan raivattiin lisää asennusseiniä, jolloin kaksi ICT- ryhmää (18) ja englanninkielinen ryhmä (12), yhteensä 30 henkeä, pystyivät yhtaikaa, eri opettajan valvonnassa suorittamaan asennusharjoituksia.

Huomioita koulutuksesta

Opettajat

Opettajat ovat kokeneet koulutuksen erittäin haastavaksi, mutta toisaalta todella palkitsevaksi. Materiaalin tekeminen ja sen päivittäminen vaatii huomattavan, omalla ajalla tapahtuvan tiedonhaun, henkilökohtaisen panostamisen oman pedagogisen osaamisen parantamiseksi. Kielitaidon ylläpito ja parantaminen vaatii sen käyttämistä, eli on ”harrastettava” jatkuvaa itsensä kouluttamista, lukemalla, kirjoittamalla ja puhumalla englantia, tämä tietenkin tapahtuu omalla ajalla. Halusta opettaa englanniksi joutuu ”maksamaan” oman vapaa-ajan käyttämisellä. Opetuksesta kyllä maksetaan pientä lisää, joka käytännössä vastaa vain murto-osaa käytetystä ajasta, mutta toisaalta siitä saa valtavaa henkistä pääomaa, jota ei voi rahalla mitata. Vaikka englanninkielinen opetus sitoo valtavasti, se antaa kuitenkin niin paljon, etten halua siitä luopua.

Opiskelijat

Opiskelijoiden kotimaat ovat Afrikasta, Itä-Euroopasta ja Suomesta. Joten kulttuuritaustat ja opiskelulähtökohdat ovat hyvin erilaisia. Afrikasta saapuneiden suurin haaste on suomenkieli, vaikka he ovat asuneet Suomessa. Mutta kieli on vaikeaa ja usein eri kulttuurista saapuneet haluavat pitää yhteyttä samalla kielellä puhuviin, varsinkin koti-ikävän kohdatessa, jolloin paikallisen kielen puhuminen jää vähemmälle. (Työministeriö. 2005). Toisaalta englanninkielen taito on puutteellinen, kielikoulutusta on kyllä saatu, mutta kotona puhutaan omaa, tuttua kieltä, jolloin englannin ja suomen puhuminen jää vähemmälle. Puhutaan vain, kun on pakko, jolloin englannin- ja suomenkieli saa voimakkaita ”murrevaikutteita” omasta äidinkielestä. Siinä voi opettaja olla joskus ihmeissään, että mitähän oppilas mahtoi tarkoittaa.

Itä-Euroopasta saapuneiden englanninkielen taso on parempi. Heille on jo kotimaassaan opetettu kieliä ja monella on ollut televisio, josta on saatu vaikutteita ja oppia englanninkielestä. Suomenkieli on hieman paremmin hallinnassa, verrattuna etelämpää saapuneisiin opiskelijoihin, toisaalta slaavilainen suhuäänne kuulostaa suomalaisesta oudolta, jolloin kuuntelija joutuu ymmärtääkseen, keskittymään suomenkielisiinkin sanoihin tarkemmin.

Ryhmässä olevat suomalaiset opiskelijat ovat kielen osalta ehkä kaikkein parhaimmassa asemassa. Suomea osataan ja ymmärretään eikä englantikaan ole vieras, kuitenkin puhuminen on usein se vaikein asia. Mistä saa uskalluksen vastata ja sanoa asiansa englanniksi, se on suurin koetinkivi, jonka ylipääseminen vaatii aikaa. Hankaluudeksi muodostui oikeastaan suomenkielen taito, muut kun pyrkivät käyttämään heitä tulkkeina ja siihen ei ainakaan aluksi oma kielitaito aivan riittänyt.

Huomioita opetustilanteista

Varsinkin aluksi opiskelijat ovat vieraita toisilleen jolloin keskinäinen kommunikointi jäi minimaaliselle tasolle, puhuttiin vain kun oli pakko. Ryhmäytymiseen meni hieman enemmän aikaa, verrattuna täysin suomenkieliseen ryhmään. Varsinkin Afrikasta saapuneet opiskelijat, jotka ovat jo hieman vanhempia, keskustelivat mieluummin keskenään, eivätkä aluksi lähteneet muun ryhmän mukaan. Käytännön harjoitukset saivat ryhmän hiljalleen ”heräämään”, tekemisen kautta ryhmä tutustui paremmin toisiinsa, joka toisaalta helpotti opettamistakin. Opiskelijat uskaltautuivat neuvomaan ja opastamaan myös toisiaan, jolloin aivan kaikkea ei tarvinnut toistaa moneen kertaa. Parityöskentelykin alkoi sujumaan, vaikka sähköisten komponenttien rinnan- ja sarjaan kytkennät ja niiden erot kummastuttivatkin aluksi.

Sähköasennusharjoitustöiden suorittamiseen ryhmältä meni huomattavasti enemmän aikaa, verrattuna suomenkieliseen ryhmään. Tämä ei ollut huono asia. Ryhmään oli valittu muutama, todella alasta kiinnostunut opiskelija ja he halusivat selvittää pienenkin yksityiskohdan todella syvällisen perusteellisesti. Aluksi opetuksen sisältö käsitteli asennustarvikkeita, -välineitä ja -johtimia, mutta käytännössä aluksi jouduttiin selvittämään jokaisen komponentin tarkka rakenne, toiminta ja mihin kaikkia osia käytettiin. Siinä oli opettajalla työsarkkaa, kun piti jokaisen jousiliittimenkin toiminnan selvittää ja nimet kääntää englanniksi.

Automaatioasennuksissa ryhmä hajaantuu oppimistyyliensä vuoksi voimakkaasti. Muutamalla on todella voimakas kinesteettinen oppimistyyli, jolloin ohjelmoidessa tietokoneen ruudulle jotain, josta ei saa käsin kiinni, eikä toimintaa näe, ei oppiminenkaan tahdo onnistua. Siinä ei auta muuta kun, ottaa kynää ja paperia esiin ja yrittää piirtää, sekä koettaa näyttää manuaalisesti, mitä ohjelmoitavan laitteiston pitäisi missäkin tilanteessa toimia. Toinen hankaluuksia aiheuttanut asia oli tekninen sanasto. Automaatiossa kun on valtavasti erilaisia sähköisiä, mekaanisia, hydraulisia ja pneumaattisia komponentteja, joiden nimien kääntäminen englanniksi ja toiminnan selvittäminen ymmärrettävästi vaatii opettajalta todella paljon aikaa ja panostusta.

Monenmoisia kommelluksia on syntynyt kulttuurin erojen ja englanninkielen ääntämisen vuoksi. Muun muassa talviloma oli suuri pettymys Afrikasta saapuneille opiskelijoille, eivät millään meinanneet ymmärtää, ettei kouluun pääse kyseisellä viikolla, ovet ovat lukossa. Heillä kun oli tapana tulla harjoittelemaan asennuksia, vaikkei lukujärjestyksessä heille ollut edes tunteja! Tulisivatkohan suomenkieliset opiskelijat vapaa-ajallaan kouluun? Toinen mieleen painunut asia oli automaatio ohjelmoinnissa käytettävä bitti sana, sen kun sanoi englanniksi monikossa, niin kuulosti aivan kuin olisi sanonut ”bitch” (narttu) oli opiskelijoilla vähän aikaa todella hauskaa.

Tutkimushaastattelu

Englanninkielisen koulutuksen pilottiohjelmasta on suoritettu kyselytutkimus (Customer Satisfaction Research: Two English taught programs at Sedu), jossa pyrittiin selvittämään: Miten tyytyväisiä ollaan koulutukseen, minkälaisia odotuksia opiskelijoilla oli koulutuksesta ja toteutuivatko ne. Tuloksen vertailun jälkeen, selvitetään mikä aiheuttaa tyytymättömyyttä ja ehdotetaan, millä niitä saataisiin parannettua. Toisena tavoitteena oli kehittää koulutuksen markkinointia ja näkyvyyttä, hakijamäärän lisäämiseksi. Kysely suoritettiin englanninkielisenä ja siihen osallistuivat englanninkieliseen sähkö- ja automaatioperustutkintoon osallistuvat opiskelijat sekä englanninkieliseen lähihoitajakoulutukseen osallistuvat opiskelijat (Niemi 2010.).

Lähteet

Henkilöhaastattelut

Huttunen, Jarmo. Rakentamisen toimialan toimialapäällikkö
Niemi, Juha. Automaatio- ja sähkötekniikan lehtori, käytännön sähköasennusharjoitukset
Rinta-valkama, Sami. Automaatiotekniikan lehtori, vastuu opettaja
Saarimaa, Jani. Automaatio- ja sähkötekniikan lehtori, sähköasennusten perusteet, ryhmän ohjaaja

Verkkojulkaisut

Niemi, M. 2010. Customer Satisfaction Research: Two English taught programs at Sedu. Final Thesis Report. Viitattu 4.5.2012.
http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/24009/Niemi_Mikko.pdf?sequence=1
Saarimaa, J. 2011. Englanninkielinen sähkötekniikan opetusmoniste. Tampereen ammattikorkeakoulu. Viitattu 3.5.2012.
http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/34917/Saarimaa_Jani.pdf?sequence=1
Työministeriö 2005. Kala kuivalla maalla – Kotoutuminen maahanmuuttajan näkökulmasta.
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/07_julkaisu/thj344.pdf. Viitattu 4.5.2012.

Tavoitteena hyvinvointi ja viiden ällän työyhteisö

Pirjo Humalainen

Mitä työhyvinvointi on?

Työyhteisökäsitteellä tarkoitetaan työntekijäryhmää, jossa työskentelemme. Se voi olla yksikkö, osasto, jaosto, ryhmä tai tiimi, jossa työkaverit tapaavat päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. Työyhteisön määrittää työtoveruus, ja siihen eivät kuulu asiakkaat.

Työhyvinvointi tarkoittaa henkilöstön psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista toimintakykyä. Se liittyy työnhallintaan, motivoitumiseen ja työssä viihtymiseen. Työhyvinvointi ei ole staattinen tila eikä se liity pelkästään työhön. Se sisältää vastuunkantoa myös omasta terveydestä. Työyhteisön toimintakulttuurilla on tärkeä merkitys työhyvinvointiin. Sitä edistävät mm. oman työn merkityksen ymmärtäminen, tavoitteiden selkeys ja työkokonaisuuden hallinta. Hyvinvointi edellyttää vastavuoroista keskustelua ja yhteistä tekemistä. (Mönkkönen&Roos, 2010.)

Työelämän muutos ja ennakoiva työterveyshuolto

Työhyvinvointi koetaan tärkeäksi ja sen edistäminen on otettu nykyisen hallituksen politiikkaohjelmiin. Työterveyshuollossa on alettu puhua ennakoivasta terveydenhuollosta. Työ on nyt suuressa muutoksessa, kun työvoima uusiutuu suurten ikäluokkien eläköityessä, työelämän rakenne on muuttunut tuotannosta palvelu- ja tietotyöhön, vanhoja ammatteja häviää ja uusia syntyy, ja työtä tehdään yhä enemmän vuorovaikutuksessa muiden kanssa. (Mönkkönen&Roos, 2010.)

Ennakoivaa työhyvinvointia on huolenpito henkilöstöstä ja aikainen ongelmiin puuttuminen. Ennakoivat toimet ovat sidoksissa tuottavuuteen ja talouteen. Tärkeää on pyrkiä vahvistamaan yksilön ja yhteisön voimavaroja ja osallisuutta. Useissa organisaatioissa on kehitetty varhaisen mukanaolon malleja, joiden tavoitteena on henkilöstön työssä jaksamisen tukeminen ja työkyvyn edistäminen. Ennakoivaa osaamista on myös yksilön kyky suhtautua asioihin ennakoivasti sekä toimia aktiivisesti toisten kanssa. Työnjohdon tulee huomioida ja tarkistaa työolosuhteiden vaikutus terveyteen. (Mönkkönen&Roos, 2010.)

Viisi ällää tuovat hyvinvoinnin ja menestyksen

Merja Mäkisalo toteaa teoksessaan Yhdessä onnistumme (2003), että menestyvän työyhteisön viisi kovaa ällää ovat luovuus, leikkimieli, liike, lepo ja luottamus. Hänen mukaansa mikään työyhteisö ei selviä tämän päivän haasteista ilman luovuutta. Luovuuden vastakohta, ” meillä on aina tehty näin” -periaate tulee unohtaa. Luovuus ei voi toteutua työyhteisöissä, joissa ei ole vallalla leikkimielisyys ja luottamus. Mäkisalon mukaan luovuuden määritelmissä yhteistä on se, että luovuus käsitetään tavaksi hahmottaa todellisuutta uudella, vakiintuneista jäsentelytavoista poikkeavalla tavalla. Täten luovuutta voidaankin kuvata sellaisten ideoiden, tunteiden ja välineiden tuottamiseksi, jotka ovat ainutkertaisia ja aitoja ja jotka tekevät maailmasta ja myös yksittäisestä työyhteisöstä paremman elää ja toimia. (Mäkisalo, 2003.)

Omassa työssäni sanataideohjaajana, tiedonhaunopettajana ja kirjastonhoitajana – ja varsinkin lasten ja nuorten kanssa työskennellessä – ei jaksaisi, jos ei olisi leikkimieltä. Työyhteisöni kirjastossa on hyvä tiimi, jossa luovia ideoita ja huumoria viljellään. Se pitää hyvällä tuulella, ja tekee vaikeista ja raskaista asioista helpompia.

  Kuva 1. Naamiaiset (leikkimielisyys)

Menestyäkseen työyhteisön tulee olla jatkuvassa liikkeessä. Mutta työyhteisön tulee itse saada määritellä liikkeen suunta ja vauhti. Liikkeen lisäksi tarvitaan sopivassa suhteessa lepoa, niitä hiljaisiakin hetkiä. Edellisten ällien lisäksi tarvitaan vielä suuri määrä luottamusta. Luottamuksen pohjalle rakennetaan monet muutkin terveen työyhteisön tunnuspiirteet.

Meidän työyhteisössämme kirjastossa on se hyvä puoli, että valmista ei tule koskaan, mutta jotkut työt voi jättää myös huomiseen. Välillä on aikaa rauhassa suunnitella ja ideoida ja sitten taas painetaan tarpeen vaatimalla sykkeellä eteenpäin.

  Kuva 2. Tauolla (lepo)

Luottamus voidaan jakaa kolmeen pienempään osa-alueeseen: luottamus kyvykkyyteen, luottamus ihmisten rehellisyyteen ja luotettava asioiden ilmaiseminen. Työpaikoilla tulisi antaa tunnustusta ihmisten erilaisille kyvyille, erilaisuudelle, kaikkien työpanokselle yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Sitoumukset ja lupaukset toisille muodostavat keskeisen luottamuksen rakennusaineet. Lupauksen merkitys määräytyy vastaanottajan eikä sen antajan oman käsityksen mukaan. Pienikin lupaus ja sen täyttäminen on tärkeää. On paljon parempi kieltäytyä, kuin haalia tehtäviä, joista ei pysty suoriutumaan. Ilmapiirin tulee olla avoin, ja rakentavan palautteen antamisen ja vastaanottamisen kyky ovat tärkeitä. Ei puhuta pelkästään hyvistä esimiestaidoista, vaan myös hyvät alaistaidot ovat menestyvän työyhteisön perusta. Kun ihminen luottaa itseensä ja kykyihinsä, hän pystyy luottamaan myös siihen, että muutkin tarkoittavat hyvää. (Mäkisalo, 2003.)

Itse olen luonteeltani optimisti ja joskus jopa yltiöpäinen. Ideoin mielelläni uusia asioita ja uskon, että muutkin innostuvat niistä ja mielellään heti. Kun on toiminnan aika, pitää toimia eikä jossitella. Uskon, että onnistumme, oli kyseessä minkälainen projekti tahansa, ja luon uskoa selviytymisestä myös alaisiini. Tällä hetkellä meillä on edessä kirjaston atk-järjestelmän vaihto. Se tulee vaatimaan tulevana syksynä paljon voimavaroja ja pitkää pinnaa, sekä onnistumisen että epäonnistumisen hetkiä. Luotan kuitenkin alaisteni osaamiseen ja muutoksensietokykyyn, sillä muutos on tässä tilanteessa välttämätön.

Terveessä ja hyvinvoivassa työyhteisössä luottamusta ja avoimuutta edistää se, että sanat ja teot vastaavat toisiaan ja ihmisiä kohdellaan oikeudenmukaisesti. Että työtoverit arvostavat, auttavat ja pitävät toisen mielipiteitä kuulemisen arvoisina. Työyhteisön toiminnassa tulisi painottaa myös kohteliaisuuden, rehellisyyden ja hienotunteisuuden merkitystä. Kenelläkään ei ole lupa loukata toista. Toimitaan win-win periaatteella eli kumpikin osapuoli voittaa, eikä häviäjiä ole. (Mäkisalo, 2003.)

Näiden viiden ällän avulla työyhteisössä voidaan saada aikaan oppimiseen ja kehittämiseen innostunut ilmapiiri. Ilmapiiri, jossa annetaan aikaa ja tukea ideoinnille, otetaan haasteita vastaan ja vastataan niihin. Työyhteisössä vallitsee vapaus valita, miten työ tehdään, kun kaikilla on yhteinen tavoite. Johtajan tulee olla avoin, kuunteleva ja helposti lähestyttävissä. Työyhteisössä tulee olla avoin viestintäkulttuuri, jossa poikkeavistakin mielipiteistä voidaan keskustella. Työ saa olla ilo, ja työpaikalla saa olla hauskaa. Myös jännitteitä saa olla, sillä konflikteilta ei missään työyhteisössä voi välttyä. Riskejä otetaan, mutta epäonnistumiset hyväksytään. (Mäkisalo, 2003.)

Aloittaessani viime kesänä uutena johtajana pidin jo ensimmäisellä viikolla henkilöstöpalaverin, jossa kerroin, mitkä ovat organisaation tavoitteet ja millä keinoin olen suunnitellut ne saavuttavamme. Yritin tuoda esiin haluni ja toiveeni johtaa heitä sekä yksilöinä että tiiminä kohti yhteistä päämäärää. Henkilöstöpalaverit ovat tärkeä osa avoimen viestintäkulttuurin luomisessa, niissä jokaisella on mahdollisuus esittää omat ajatuksensa ja ideansa, ja jokaisella on velvollisuus toista kunnioittaen myös kuunnella ja keskustella esiin nousseista ideoista ja kehittämis- ja ongelmakohteista.

Tahdo ja tee yhdessä

Yhtenä tekeminen on yhdessä toimimisen ylevin muoto, toteaa Heikki Peltola kirjassaan Yhtenä, kun minästä kasvaa me (2011). Yhtenä toimiminen edellyttää, että kaikki ryhmän jäsenet virittyvät toimimaan toisten kanssa ja kääntävät egonsa oikealle tasolle. Kun kaikki sisäistävät tekemisen tarkoituksen ja haluavat käyttää osaamistaan yhteiseksi hyväksi, toteutuu työyhteisön yhteinen tahto.

 Kuva 3. Näyttelyjärjestelyjä (yhteistyö)

Hyvän työyhteisön syntymiseksi tarvitaan jokin ihmisiä yhdistävä tarkoitus, toiminnan päämäärä. Se ilmaisee, mitä ihmiset haluavat yhdessä saada aikaan. Oleellisinta ei ole tietää, mikä yrityksen ja työyhteisön missio, visio tai arvopohja on, vaan miten se käytännössä vaikuttaa ihmisiin. Pääasia on, että tarkoituksen tuntee ja sisäistää, ja että se ohjaa toimintaa.

Mutta ei riitä, että meillä on hyvä fiilis ja selkeä tavoite, meidän täytyy saada myös itsemme liikkeelle. Se vaatii ns. tahtotilan eli tahdon voimaa. Tahtotilaamme vaikuttavat arvot ja tarpeet, ihmiset ja tilanteet sekä tunne ja ajatukset. Aina asiat eivät ole tasapainossa ja olomme on ristiriitainen. Mutta kun henkilökohtaiset arvot käyvät riittävästi yksiin työelämän arvojen kanssa, se auttaa meitä jaksamaan ja jatkamaan pitkään työelämässä. (Luukkala, 2011.)

Kirjaston yhteinen päämäärä on tyytyväinen asiakas. Asiakas voi olla seniori, joka tulee lukemaan päivän lehdet tai lainaamaan äänikirjoja. Toisaalta asiakas voi olla eskarilainen, joka saa ensimmäisen kirjastokorttinsa. Asiakaskuntamme on hyvin laaja ja monimuotoinen, ja yritämme tarjota jokaiselle jotakin. Korostan aina henkilöstöpalavereissa sitä, että me teemme tätä työtä asiakkaiden takia. Ilman asiakkaita ei tarvita meitäkään. Iloinen ja positiivinen asenne asiakaspalvelussa saa aina vastakaikua ja asiakassuhteesta voi tulla elinikäinen.

 Kuva 4. Seniori-illan vieraat (tyytyväinen asiakas)

Toisaalta toimiessani opettajana aikuiskoulutuksen sektorilla oppilaitoksemme ja opettajien tavoitteena on luoda mahdollisimman antoisia oppimisprosesseja yhdessä opiskelijoiden kanssa, jotta he olisivat koulutuksen jälkeen ammattitaitoisia.

Puhu, kuuntele ja välitä

Hyvä keskustelukulttuuri on avointa puhumista ja vastuullista kuuntelemista. Pitää kuunnella, ei vain kuulla. Avoin keskustelu mahdollistaa toinen toisiltaan oppimisen ja oman toiminnan arvioinnin sekä kehittämisen. Keskustelu on työyhteisön kehittämisen ja itsearvioinnin väline. Sen avulla sitoudutaan yhteisiin päämääriin, tavoitteisiin ja toimintatapoihin, luodaan yhteistä sosiaalista todellisuutta. Sitä ovat yhteiset arvot, toimintaperiaatteet ja kieli. Keskustelu myös kehittää ja nostaa työyhteisön itsetuntoa. Se on tärkeää varsinkin muutostilanteissa. (Mäkisalo, 2003.)

Seuraavassa henkilöstöpalaverissa asialistallamme on vain yksi asia: tuleva kirjastojärjestelmän muutos. Tarkoituksena on käsitellä kaikki muutoksen aiheuttamat työt ja seuraukset. Keskustelu tulee olemaan avointa ja myös mieliä kuohuttavaa, sillä tuleva muutos on vaativa sekä henkisesti että fyysisesti.

Kaikkien osapuolten kuunteleminen ja fyysisen sekä psyykkisen tason huomioon ottaminen on tärkeää. Kaikki emme ole samalla tavalla pystyviä, siihen vaikuttavat monet seikat ikä, terveys jne. Kaikille tulisi järjestää heidän kykyjään ja osaamistaan vastaavaa työtä.

Kehityskeskusteluissa sekä toimenkuvia laadittaessa on sekä johtajan että alaisen oltava kuulolla. Kehityskeskustelut olisi järjestettävä vähintään kerran vuodessa. Silloin esimiehen rooli on kuunnella ja myös kuulla alaistaan ja yhdessä hänen kanssaan muuttaa toimenkuvia ja työjärjestelyjä, jos sellainen koetaan tarpeelliseksi. Ainakin pienessä työyhteisössä, kuten meillä kirjastossa, kehityskeskustelut ovat odotettuja ja tarpeellisiksi koettuja kiireettömiä keskustelutilaisuuksia. Palautteen saaminen myös alaiselta johtajan suuntaan ja kasvotusten on tässä mahdollista ja toivottavaa. Molemminpuolinen luottamus on ehdottoman tärkeää.

Hyvän ryhmähengen varmistaminen on aina kannattava panostus. Kun työkaverit tuntevat olonsa turvalliseksi, luottamus antaa tilaa luovuudelle ja viihtyvyydelle.

Työyhteisön avoimuus

Työyhteisön pitää itse lähteä kehittymään hyväksi työyhteisöksi. Kehittyäkseen työyhteisö tarvitsee usein ulkopuolista tukea ja kannustusta. (Perkka-Jortikka, 1998.)

Keskeisiä poimintoja Perkka-Jortikan teoksesta Reilu peli työelämässä, 1998

kuten yksilö, yhteisökin voi hyvin, huonosti tai sairastuu palaute on yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin perustekijöitä työssä jokaisella työyhteisöllä on oma yhteisöllisyytensä
positiivinen ruokkii positiivisuutta, negatiivinen negatiivisuutta mitä enemmän myönteisiä ihmissuhteita, sitä enemmän voimavaroja henkinen väkivalta on yhteisön tauti, ei yksilön
vaikenemalla henkinen väkivalta elää ja voi hyvin huonot johtajuusrakenteet pitää oppia pois ja omaksua paremmat niiden tilalle tavoitteettomuus vie hallinnasta kaaokseen

Kyseenalaista ja opi, myös itsestäsi

Oppivassa organisaatiossa tulisi olla valmiudet ja kyky kaksisuuntaiseen oppimiseen. Se vaatii kykyä kyseenalaistaa normeja ja toimintatapoja. Omaa työtoimintaansa kriittisesti reflektoimalla jokainen voi oppia virheistään ja muuttaa toimintatapojaan. Itsereflektointi on oman havainnoinnin, toiminnan ja ajattelun arviointia. Toiseksi reflektointi on oman työn ja työyhteisön tutkimista, ja sen tavoitteena on toiminnan ymmärtäminen ja kehittäminen. Kolmanneksi reflektiivinen toiminta tarkoittaa organisaation ja yhteiskunnan välistä dialogia. (Mäkisalo, 2003.)

Jotta voisi menestyä ja kehittyä työssään, itsereflektointi on välttämätöntä. Tulee olla avoin saamalleen kriittisellekin palautteelle ja pyrkiä muuttamaan toimintatapojaan sen mukaisesti. Opetusharjoittelusta saamani palautteen perusteella olen pystynyt suunnittelemaan ja toteuttamaan myöhempiä oppitunteja uudesta näkökulmasta ja ottanut käyttöön uusia välineitä, joita en olisi tullut itse ajatelleeksikaan.

Sisäinen yrittäjyys

Elämme tietoyhteiskunnassa, jossa tarvitaan oppivia organisaatioita. Se edellyttää myös työntekijöiltä tietynlaisen asenteen omaksumista. Asennetta voidaan kuvata sisäiseksi yrittäjyydeksi toisen palveluksessa. Siinä on kyse suhtautumistavasta eli joustavasta, muutosherkästä, luovasta, uutterasta, riskejä ja vastoinkäymisiä karttamattomasta suhtautumisesta työn tekemiseen. (Mäkisalo, 2003.)

  Kuva 5. Työniloa

Työntekijän sisäiseen yrittäjyyteen vaikuttavat motivaation ja persoonallisuuden lisäksi tulevaisuudenkuva, arvio omista onnistumisen mahdollisuuksista sekä työyhteisön senhetkinen tilanne. Merkittäviä sisäiseen yrittäjyyteen vaikuttavia ympäristötekijöitä ovat yksilön viiteryhmät sekä työnteon mielekkyyteen liittyvät tekijät. Sisäinen yrittäjä on arvokas työyhteisölle, ja hän tietää ja tunnistaa omat erityisosaamisen alueensa. Hän arvostaa työtään ja pääsääntöisesti nauttii siitä. (Mäkisalo, 2003.)

Oppivan organisaation toimintaperiaatteet mahdollistavat tehokkaan toiminnan, koska siinä korostetaan työn tutkimista, jatkuvaa kehittymistä, ajan tasalla pysymistä sekä keskittymistä perustehtävän kannalta oleellisiin asioihin. (Mäkisalo, 2003.)

Alla poimintoja Perkka-Jortikan teoksesta Reilu peli työelämässä, 1998

palaute on yhteisöllinen ilmiö ilman yhteisöä yksilö voi huonosti organisaatiot uudistuvat, mutta työyhteisöt jäävät oman onnensa nojaan työyhteisön kehittyminen on samalla ihmisenä kehittymistä jokamiehen vaikuttaminen ja sosiaalinen tuki toteutuvat parhaiten pienessä työyhteisössä
etäisyys ja läheisyys vuorottelevat hyvässä johtamisessa luottamus kannattaa reilu peli edellyttää jatkuvaa tasapainon hakemista jos haluat oppia uutta, mene sinne missä et ole vielä ollut tieto vähenee ja vääristyy hierarkian portaissa

Johda itseäsi

Työyhteisön muodostavat yksilöt, jotka kaikki omalta osaltaan vastaavat työyhteisön toimivuudesta ja ilmapiiristä. Menestyvän ja hyvinvoivan työyhteisön perustana ovat itsenäiset, itsensä johtamiseen kykenevät ja motivoituneet työntekijät. Itsensä johtaminen on oman työn hallintaan ottamista, omien voimavarojen tunnistamista, omasta jaksamisesta huolehtimista sekä kykyä sanoa tarvittaessa EI. Se on tasapainon löytämistä työ- ja yksityiselämän välille, omien vahvuuksien tunnistamista ja hyödyntämistä sekä osaamisen jakamista muiden kanssa sekä vastuun ottamista omista teoista ja sanomisista. (Mäkisalo, 2003.)

Tulisi muistaa, että työ on vain osa elämää. Työn lisäksi pitää jaksaa monta muutakin asiaa; perhe, harrastukset, kotityöt ja opiskelut odottavat myös reipasta toimijaa. Jotta jaksaa tehdä työnsä kunnolla, sille täytyy löytyä vastapainoa vapaa-ajalta. Itselläni menee joskus työ ja vapaa-aika vähän sekaisin. Harrasta lukemista ja kulttuuria sekä opiskelua, siis samoja asioita, joista leipätyönikin koostuu. Mutta olen myös löytänyt uuden liikuntaharrastuksen, joka antaa minulle paljon energiaa arjen pyörittämiseen.

Älä kiirehdi, ole HIDAS

Nykyisin oman työn kehittäminen nähdään osana perustyötä, vaikka sen koordinointi ja vastuu kuuluvatkin organisaation johdolle. Kehittämistyöstä on valitettavasti tullut lyhytaikaisia projekteja, joista ei jälkeenpäin puhuta. Projektityön hetkellä on kauhea kiire ja suorituspaine. Aikaa jarruttaa, odottaa ja kuunnella toisen ajatusta ei ole, dynaamisuudesta tulee taakka. Mitä kiireellä voitetaan, jos hukataan kehitystyön tärkeät avaintekijät – ajattelu, uuden keksiminen ja yhdessä keskustelun ja kypsyttelyn mahdollisuus? Kiire ja nopeuden vaatimus on kotiutunut työkulttuuriimme. (Perkka-Jortikka, 1998.)

Muutoskohtiin Kari Pääskynen on ideoinut HIDAS-metodin. Sen idea on oikeassa ajoituksessa ja dialogisen ymmärryksen rakentamisessa. Kun halutaan muuttaa yksilön tai yhteisön toimintaa, on alussa viivyttävä riittävän kauan tiettyjen peruskysymysten äärellä. Hidas ei tarkoita tehottomuutta, vaan nimenomaan vaikuttavuutta, jossa aikaa satsataan oikeisiin kohtiin. (Mönkkönen&Roos, 2010.)

HIDAS syntyy sanoista henkilökohtaisuus, innovatiivisuus, dialogisuus, avoimuus ja strategisuus. Muutoksen on oltava henkilökohtaisesti tärkeä ja siinä etsitään uusia toimintatapoja. Avoin vuoropuhelu ja suunnitelma vievät yhteiseen päämäärään. Hidas ajattelu on alkanut kiinnostaa monia, sillä se on vaihtoehto tehokkuuden ja nopeuden ihannoinnille. Slow-ajattelulla etsitään stressitöntä ja tasapainoista elämäntapaa. Hitaus nähdään innovaatioiden lähteenä. Se on taitoa hallita itse elämäänsä ja rytmiään, keskittymistä olennaisiin asioihin. (Mönkkönen&Roos, 2010.)

Ajattele myönteisesti

Monet on lapsena opetettu ajattelemaan, etten osaa, pysty tai kykene. Kun negatiivisia ajatuksia on tarpeeksi kauan otettu vastaan, niistä on vahvistunut ensisijainen tapa hahmottaa maailmaa. Opettele ajattelemaan myönteisesti: minä osaan, minä opettelen, minä pääsen vaikeuksien yli, olen arvokas ihminen ja teen arvokasta työtä, minun mielipiteilläni on merkitystä, olen velvollinen ilmaisemaan mielipiteeni. (Mäkisalo, 2003.)

Myönteinen ajattelu ei tarkoita sitä, että kieltäisimme ongelmat ja kriisit. Se on sen ymmärtämistä, että ongelmat, haasteet ja kriisit kuuluvat kaikkien ihmisten ja työyhteisöjen elämään, ja että ongelmista ja kriiseistä voi kasvaa. Oppimista ja kasvua ei tapahdu ilman ristiriitoja ja ahdistusta. (Mäkisalo, 2003.)

Myönteinen, kiireetön, luotettava ja keskusteleva työyhteisö on kaikkien kannalta paras ja toimivin työyhteisö. Meidän on välitettävä muista, tehtävä yhdessä ja puututtava epäkohtiin ajoissa. Tällaisia täydellisen ihmisen vaatimuksia on helppo luetella. Vaikeampi onkin seuraava henkilökohtainen haaste: mieti, kuinka itse voit käytännön toimillasi parantaa työyhteisöäsi ja sen hyvinvointia?

Voimme varmaan kaikki yhtyä Mäkisalon toteamukseen: ”Kaikkien ei tarvitse olla ystäviä keskenään, mutta meidän on kyettävä keskustelemaan työasioista kaikkien kanssa.”

  Kuva 6. Kiireetön hetki

Lähteet:

Luukkala, J. 2011. Jaksaa, jaksaa, jaksaa…: työhyvinvointitaitojen kirja. Helsinki: Tammi.

Mäkisalo, M. 2003. Yhdessä onnistumme: opas työyhteisön kehittämiseen ja hyvinvointiin. Helsinki: Tammi.

Mönkkönen, K & Roos, S. 2.p. 2010. Työyhteisötaidot. Kuopio: UNIpress.

Peltola, H. 2011. Yhtenä: kun minästä kasvaa me. Helsinki: WSOYpro.

Perkka-Jortikka, K. 1998. Reilu peli työelämässä. Helsinki: Edita.

Agro Living Lab – käytettävyyttä käyttäjän ehdoilla

Janne Aho
Projektipäällikkö, kevät 2012
Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ilmajoki

Johdanto

Yksi keskeisimpiä asioita käytettävyyden ymmärtämiseksi on se, miten ihminen ja teknologia ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Käytettävyys tai sen puute ympäröivät meitä kaikkialla, myös maataloudessa, jossa koneistuminen on ollut erityisen nopeaa. Maataloudessa koneiden ja laitteiden käytettävyys on suuri haaste, sillä se vaikuttaa monesti laajoihin tuotantoprosesseihin. Käyttöympäristöt muuttuvat, olosuhteet vaihtelevat, koneiden käyttö on monesti ketjutettua ja niitä pitää käyttää ja säätää yhtä aikaan. Monimutkaiset koneyhdistelmät vaativat käyttäjiltään myös hyväksyntää ja sen kautta varsinaista käyttöönottoa. Juuri käyttöönotto onkin usein rajoittava tekijä agroteknologian tuotteiden menestymiselle markkinoilla. Rajoittavat tekijät voivat olla piileviä tai esillä, tärkeintä että niiden taustoja tutkitaan. On siis mentävä sinne, missä agroteknologian tuotteita käytetään ja kysyttävä niiltä, jotka niitä käyttävät. Sitä varten on olemassa living labeja.

Living labit ovat tutkimus-, kehitys- ja testausalustoja, jotka toimivat aidossa tai aitoa ympäristöä imitoivassa käyttöympäristössä. Erilaisten käyttäjäkeskeisten tutkimusmenetelmien avulla voidaan siten tunnistaa käyttäjätarpeita, rakentaa prototyyppejä sekä arvioida ja kehittää monipuolisia ratkaisuja. Living lab -toiminta on monialaista ja monitieteellistä ja se voi poiketa eri alojen käytännön toteutuksissa huomattavastikin toisistaan. Living lab -toiminnan alla voidaan tehdä erilaisia käyttäjätestejä ja asiantuntijatestejä. Myös maa- ja metsätaluotta sivuavia living labeja löytyy, mutta varsinaisesti agroteknologian alalla niitä ei aikaisemmin juurikaan ole ollut. Agro Livin Lab -kehittämishankkeen tavoitteena onkin löytää juuri maatalouden koneiden ja laitteiden käytettävyyden arviointiin parhaiten sopivat menetelmät.  (Esala, J & Kankaanpää,S. 2010)

Käytettävyys ja sen tutkiminen

Tuotteen käytettävyys on ominaisuus, joka määrittelee kuinka hyvin käyttäjä pystyy hyödyntämään tuotteen toimintoja tehtävissään ja kuinka helppoa on toimintojen käytön oppiminen. Hyvä käytettävyys havaitaan tuotteen käytön helppoutena, nopeutena ja miellyttävyytenä; valmistajan kannalta se on helppo myydä ja vaatii vähemmän käyttökoulutusta sekä ylläpitotukea. Standardin mukaan käytettävyys on se mitta, miten hyvin määrätyt käyttäjät voivat käyttää tuotetta tietyissä käyttötilanteissa saavuttaakseen määritellyt tavoitteet tuloksellisesti, tehokkaasti ja tyytyväisinä (SFS-EN ISO 13407, 1999).

Tuotteen hyödyllisyys ja käytettävyys voidaan vielä eritellä toisistaan (kuvio 1.). Hyödyllisyydessä (utility) on kyse järjestelmän toiminnallisuuden soveltuvuudesta tehtäväänsä. Käytettävyys (usability) on sitä, kuinka hyvin käyttäjät voivat käyttää tätä toiminnallisuutta. Hyödyllisyys ja käytettävyys ovat yhdessä osa järjestelmän käyttökelpoisuutta (usefulness), joka edelleen on osa järjestelmän hyväksyttävyyttä (acceptability). Käytännön hyväksyttävyys koostuu kustannuksista, yhteensopivuudesta ja hyödyllisyydestä, joista viimeiseen käytettävyys sisältyy. Järjestelmän hyväksyttävyyteen puolestaan kuuluu sosiaalinen ja käytännöllinen hyväksyttävyys. (Nielsen 1993, 24–26.)


Kuvio 1. Käytettävyys osana järjestelmän hyväksyttävyyttä. Nielsenin (1993) malli käytettävyyden osatekijöistä.

Käytettävyyttä ja käyttäjälähtöisyyttä pyritään selvittämään living lab -toiminnan avulla.  Living labin määritelmiä on lukuisia, eikä sille ole olemassa vielä yhtenäistä ja virallista määritelmää. Living lab sisältää Oravan (2009) mukaan neljä ydinelementtiä, joiden avulla living lab -toimijat voivat luoda oman käytännön toimintamallinsa. Neljä peruselementtiä ovat:

  • Käyttäjälähtöisyys, käyttäjä on aktiivinen ja tasa-arvoinen toimija.
  • Ekosysteemi koostuu kaikista living labissa mukana olevista toimijoista.
  • Avoimet innovaatiot ovat kaikille ekosysteemin toimijoille avoimia ja käytettävissä.
  • Tosielämän ympäristö. jossa käyttäjä käyttää tuotetta ja jossa Living Lab toteutetaan.

Living lab -konsepti on laaja-alaiseksi levinnyt toimintamalli, jossa jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle tarjotaan mahdollisuus osallistua oman elinympäristönsä kehittämiseen. Toiminnan keskeisenä osana on käyttäjän havainnoiminen hänen omassa elinympäristössään tai sitä imitoivissa olosuhteissa. Tavoitteena on löytää sellaisia tarpeita ja toiveita, joiden täyttämiseksi voidaan kehittää ratkaisuja esimerkiksi uusien tuotteiden ja palveluiden avulla. Living lab -konsepti koostuu neljän toimijan yhteistyönä, kehittäjät, hyödyntäjät, mahdollistajat ja käyttäjät. Kehittäjät tarjoavat living lab:lle työkaluja ja menetelmiä, hyödyntäjät saavat hyödyllistä tietoa omaan tuotekehitykseensä living lab:ltä, mahdollistajat luovat yleiset puitteet living lab:n toiminnalle ja käyttäjät jakavat henkilökohtaista osaamistaan living lab:n toiminnassa. (Koski, J., Kankaanpää, S. Aho, J. & Alasaari, K. 2012)

Monimutkaisten koneiden ja laitteiden haasteet on tiedetty pitkään. Monesti maataloudessa monimutkaisia laitteita joutuvat käyttämään tietotekniseltä tasoltaan sekä taitavat, että aloittelijat. Monen laiteen hyödyt ovat jääneet käyttämättä täysimääräisesti, koska taidot tai uskallus eivät ole riittäneet laitteiden käyttöön. Käytettävyystesteillä tämä on pyritty huomiomaan tekemällä testejä sekä asiantuntijoilla, että aloittelijoilla (Faulkner & Wick, 2005).

Agro Living Lab ja sen tavoitteet

Maa- ja metsätalouden koneiden ja laitteiden käytettävyyden ja käyttäjälähtöisen tuotekehityksen parantamiseksi käynnistyi vuonna 2009 Agro Living Lab – hanke (ALL).  Hanke tarjoaa käytettävyysarviointipalveluja maa- ja metsätalouden koneenrakentajille ja tuotekehittäjille. Hankkeen tuloksena saadaan uudenlaisia menetelmiä, joita voidaan jatkossa hyödyntää luontevana osana tuotekehitysprosessia. Käytettävyyden arviointipalvelut voidaan jakaa: todellisilla käyttäjillä, todellisissa käyttötilanteissa toteutettavat käytettävyystestaukset sekä asiantuntijoiden tekemät arvioinnit. Testausten tuloksena saadaan suoraa palautetta siitä, kuinka helppokäyttöinen, hyödyllinen ja miellyttävä tuote tai palvelu on käyttäjän mielestä. Asiantuntija-arvioinneilla päästään nopeasti ja kattavasti kiinni käytettävyyden kannalta ongelmallisiin kohtiin. Palvelujen tuloksena syntyy tietoa tuotteen tai palvelun käytettävyyden tasosta. Lisäksi saadaan parannusehdotuksia siitä, kuinka käyttäjä voidaan entistä paremmin huomioida uudessa tuotteessa tai palvelussa. Agro Living Lab -hankkeen taustalla ovat yhteistyössä Frami Oy (ent. Seinäjoen Teknologiakeskus Oy), Seinäjoen ammattikorkeakoulu sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. (Vainionpää 2008.) Hanke on syntynyt juuri Etelä-Pohjanmaan alueelle, sillä maakunta on vahvaa maatalousaluetta ja alueella sijaitsee paljon maatalouskoneisiin erikoistunutta teollisuutta. Näin ollen puitteet Agro Living Lab:n kaltaiselle toiminnalle olivat jo luonnostaan olemassa.

Agro Living Lab -hankkeen tavoitteina on (Vainionpää, M. 2008):

  • Lisätä maa- ja metsätalouden teknologian loppukäyttäjille kehitettävien koneiden ja laitteiden käytettävyyttä sekä niiden tuottamaa lisäarvoa.
  • Edistää maa- ja metsätalouden teknologian kansainvälisen tason living lab – toimintaa, joka yhdistää käyttäjäkeskeisen suunnittelun, käytettävyyden ja käyttöturvallisuuden tutkimuksen, kehittämisen ja testauksen maa- ja metsätalouden koneisiin ja laitteisiin.
  • Aktivoida maa- ja metsätalouden kone- ja laitevalmistajia yhteistyöhön käyttäjien kanssa sekä varmistaa käyttäjätarpeiden huomioiminen oikea-aikaisesti yrityksen tuotekehitysprosessissa.

Agro Living Labissa on pilotoitu ja kehitetty menetelmiä, joilla loppukäyttäjän näkemys, kokemus ja mielipiteet saadaan mahdollisimman tehokkaasti osalliseksi tuotekehitysprosessiin. Käyttäjän tarpeet huomioimalla konevalmistajat saavat uuttaa ja käytännönläheistä tietoa oman tuotekehityksensä tueksi. Loppukäyttäjät hyötyvät helppokäyttöisemmistä, turvallisemmista ja ergonomisemmista tuotteista. Lisäksi säästyy työaikaa.

Käyttäjien verkosto

Hankkeessa kerättyyn käyttäjäverkostoon kuuluu lähes 200 maatilayrittäjää Etelä-Pohjanmaan alueelta. Käyttäjäverkostossa on mukana kaikki maatilatalouden tuotantosuunnat kaikissa kokoluokissaan. Käyttäjäverkoston avustuksella on suoritettu monia menetelmien pilotointeja, joissa viljelijäjäsenet ovat olleet mukana testaajina, ideoijina ja arvioijina. Verkostolle on järjestetty myös seminaareja ja opintomatkoja, sekä erilaisia teemailtoja ajankohtaisista aiheista. Käyttäjäverkosto on ollut aktiivisessa roolissa myös tutkimusongelmien määrittelyissä, suunnittelussa ja toteutuksessa. Verkostoa on käytetty myös apuna hankkeen toiminnan ja uusien toimenpiteiden suunnittelussa. (Koski, J. ym. 2012)

Käyttäjäverkoston ikähaarukka on n. 18–65 vuotta. Suurimmaksi osaksi jäsenet ovat n. 35–50-vuotiaita miehiä. Enemmistö käyttäjistä harjoittaa maatilallaan kasvinviljelyä sekä jonkinasteista urakointitoimintaa. Toiseksi suurin ryhmittymä ovat maidontuottajat. Naisia verkostossa on varsinaisina jäseninä muutamia, mutta useampia maatilojen emäntiä on pyritty kontaktoimaan hankkeen aikana maatilojen isäntien välityksellä. Yhteistä kaikille verkoston jäsenille on vapaaehtoisuus ja innokkuus hankkeen toimintaa kohtaan. On ollut selvästi havaittavissa, että maatilayrittäjiltä on puuttunut selkeä kanava esittää toiveitansa ja kehitysehdotuksiansa maatalouden koneisiin ja laitteisiin. Tähän tarpeeseen on Agro Living Lab -hanke vastannut tarjoamalla suoria vaikutusmahdollisuuksia menetelmäpilotointien kautta käyttäjille. (Koski, J. ym. 2012)

Käyttäjäverkostoa on kerätty aktiivisesti muun muassa viestintäkampanjoilla, alan messuilla esillä olemalla, lehtiartikkeleilla ja mielenkiintoisella toiminnalla. Verkoston ylläpitämiseen ja motivoimiseen on käytetty hankkeen puitteissa toteutettuja opintomatkoja, seminaareja sekä teemallisia keskusteluiltoja. Ensiarvoisen tärkeää on, että käyttäjäverkoston mielenkiinto käytettävyyden ja käyttäjälähtöisen suunnittelun edistämistä kohtaan on säilynyt. Verkoston jäseniltä on kartoitettu ilmoittautumisen yhteydessä tärkeitä profiloivia taustatietoja. Siten testauksiin ja tutkimuksiin on voitu etsiä juuri tietyn profiilin omaavia käyttäjiä.(Koski, J. ym. 2012)

Hankkeen toimintaa

Agro Living Lab -hankkeen toiminta voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: Käyttäjä- ja käyttöympäristötutkimukset, käytettävyystestaukset sekä käyttäjälähtöiset innovaatiomenetelmät. Menetelmien piloitointeja on tehty yhteistyössä hankkeessa mukana olevien yritysten kanssa. Yrityksiltä on saatu laitteet ja palvelut, hanke puolestaan on toteuttanut tilaisuudet käyttäjäverkostoa hyödyntäen. Jokaisessa kategoriassa on kehitetty menetelmiä käyttäjäverkoston jäsenten ja myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa.

Käyttäjä- ja käyttöympäristötutkimuksissa käytetään yleisimmin erilaisia haastattelu- ja kyselytekniikoita; esimerkiksi ryhmähaastattelua, teemahaastattelua sekä maatilalla tapahtuvaa haastattelua. Kyselytutkimuksia on tehty kohdennetusti tietyn profiilin omaaville käyttäjille ja yleisesti käyttäjäverkoston jäsenille. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti on vastannut työpaketin tutkimuksista. (Koski, J. ym. 2012)

Käytettävyystestauksissa on testattu monia koneita ja laitteita. Testauksia on tehty keskitetysti opetustilalla tai käyttäjäverkoston jäsenien omilla tiloilla. Testimenetelmät on räätälöity kuhunkin tapaukseen sopivaksi ja testitilanteet ovat mahdollisuuksien mukaan olleet aitoja työtehtäviä. Tässä työpaketissa vastuullinen toimija on ollut Seinäjoen ammattikorkeakoulu. (Koski, J. ym. 2012)

Käyttäjälähtöiset innovaatiomenetelmät ovat erilaisia ideointi- ja arviointityöpajoja, joissa käyttäjäverkoston jäsenillä on ollut mahdollisuus arvioida olemassa olevia ideoita ja tuotteita tai kehitellä ja ideoida täysin uusia ratkaisuja tiettyyn kysymysasetteluun. Aiheet ovat voineet olla teknisiä tai palvelullisia haasteita, joihin on toivottu suoraa palautetta maatilayrittäjiltä. Frami Oy on vastuullinen toimija innovaatiomenetelmissä. (Koski, J. ym. 2012)

Ammattikorkeakoulun rooli

Seinäjoen ammattikorkeakoulun rooli ALL:ssa on paitsi toteuttaa hankkeen toimenpiteitä, tarjota myös paljon muuta monipuolista osaamista ja resursseja. Maatalouden substanssiosaaminen on luonnollisesti SeAMK:n maa- ja metsätalouden yksikössä laajaa. ALL on myös osa SeAMK:n tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-toimintaa (TKI). Opetuksen ja TKI-toiminnan lähentämiseen ALL:n kaltainen hanke on omiaan. Opiskelijoita on osallistettu hankkeen toimintaan monin tavoin. Opiskelijat ovat toimineet käyttäjinä ja asiantuntija-arvioijina. Opiskelijat ovat myös osallistuneet hankkeen järjestämien pilotointien toteutukseen ja tehneet opinnäytetöitä ajankohtaisista aiheista. Varsinaisesti ALL-tyyppistä toimintaa ei ole vielä viety opetussuunnitelmiin, vaan hanke on tarpeen mukaan pyytänyt opiskelijoita mukaan. Parhaassa tapauksessa opetussuunnitelmiin olisi sisällytetty living lab -toimintaa, jolloin opetus ja sen työelämälähtöisyys tulisivat tiiviimmin yhdistetyiksi. Tätä kautta myös opiskelijoiden työelämäyhteydet paranevat.

Agro Living Lab yritysten näkökulmasta

Agro Living Lab toimii niin sanottuna välittäjäorganisaationa käyttäjän ja tuotekehityksen välillä. Käyttäjäverkosto tuo tiedon ja taidon avustuksella vahvaa näkemystä koneiden ja laitteiden ominaisuuksista ja käytöstä. Yritysten tuotekehitys puolestaan tarjoaa nykyaikaisen teknisen tiedon ja resurssit. Yhteistyön avulla on hankkeen tavoitteita toteutettu tavalla, joka on yrityksissä otettu tosissaan ja innolla vastaan.

Hankkeessa on ollut mukana viisi yhteistyöyritystä. Yrityksien panos hankkeessa on ollut tarjota sopivia ja aitoja tutkimusongelmia hyödynnettäväksi menetelmäkehityksessä. Aiheet ovat vaihdelleet koneiden ja laitteiden käytettävyyden arvioinneista palvelutuotteiden muotoiluun sekä tiettyjen aihekokonaisuuksien ideointiin. Tämä on osaltaan auttanut motivoimaan tutkimuksiin osallistuneita käyttäjiä. Aidon tutkimusongelman käsittely on tullut lähelle todellisuutta, jolloin käyttäjillä on syntynyt positiivinen tunne heidän mahdollisuuksistaan vaikuttaa kyseessä olevan koneen, laitteen tai palvelun käytettävyyteen ja tuotekehitykseen. (Koski, J. ym. 2012)

Agro Living Lab on kuulunut perustamisestaan lähtien moniin kotimaisiin ja kansainvälisiin Living Lab -verkostoihin, muun muassa euroopanlaajuiseen ENoLL:in (Europian Network of Living Labs). Verkostojen antama hyöty Agro Living Lab:lle tulee erilaisten yhteistyökontaktien ja verkostojen lisääntymisenä sekä living labien sisällä käytettyjen menetelmien kokemusvaihtona. Hankkeen edetessä living lab -toimintamalli on levinnyt huomattavasti yhä uusille toimialoille. Tästä huolimatta Agro Living Lab on poikkeava muista, koska se on ainoa living lab, joka on erikoistunut maa- ja metsätalouskoneisiin ja niiden käytettävyyden parantamiseen. (Koski, J. ym. 2012)

Agro Living Labin tuloksia

Käyttäjäverkoston keräämistä voidaan pitää hankkeen keskeisimpänä tuloksena, sillä ilman sitä ei menetelmien pilotointia olisi voinut viedä eteenpäin menestyksekkäästi. Pilotointien avulla on saatu kerättyä menetelmäpankki, jota voidaan jatkossa vapaasti hyödyntää. Lisäksi hankkeessa on määritelty käyttäjälähtöinen tuotekehitysprosessi.  Menetelmäpankki ja käyttäjälähtöinen tuotekehitysprosessi muodostavatkin toisiaan tukevan kokonaisuuden, joka palvelee maa- ja metsätalouskonevalmistajia aina tuotteen ideoinnista markkinoille viemiseen saakka myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Käyttäjä- ja käyttäjätarvetutkimuksessa on kehitetty havainnointi-, haastattelu- ja kyselymenetelmiä, jotka soveltuvat erityisesti maatilaympäristöihin ja maatilayrittäjien havainnoimiseen. Haastatteluiden järjestämiseksi on löydetty sellaisia toimintatapoja, joiden avulla haastattelutilanteet on saatu luonteviksi ja haastateltava on kokenut olonsa rennoksi. Tällaisia toimintatapoja ovat olleet muun muassa erilaisten virikekuvien käyttö sekä ryhmähaastattelutilanteet. Molemmissa tapauksissa haastattelun kohde on saanut uudenlaisia ajatuksia ja näkökulmia oman ajattelunsa tueksi, joka puolestaan on parantanut haastattelun ilmapiiriä ja luonut parempia edellytyksiä monipuolisiin ja kattaviin tuloksiin.

Erilaisten maatalouskoneiden käytettävyyden arvioimiseen on hankkeessa kehitetty useita erilaisia testausmenetelmiä. Menetelmät on kehitetty ja sovellettu aina kulloinkin käsillä olevaan tutkimusongelmaan sopivaksi, jolloin menetelmästä ja testituloksista on saatu paras mahdollinen hyöty. Testauksen aikana on käytetty paljon ääneen ajattelua, jälkikäteen haastattelua sekä kirjallista palautteen antoa. Lisäksi testitilanteita on kuvattu videolle. Videoinnin avulla on löytynyt hyvin paljon sellaisia ongelmia käytettävyydessä, joita testikäyttäjä ei ole pystynyt sanallisesti kuvaamaan testauksen aikana. Hankkeen aikana tehdyistä ja raportoiduista pilotoinneista on kehitetty myös soveltavia menetelmiä. Näistä esimerkkinä on muun muassa koneiden vertailutestaus, käyttöohjetestaus sekä tehokäyttäjälle suunnattu testaus.

Innovaatiomenetelmiä käytetään monenlaisiin käyttötilanteisiin, tyypillisesti tuotekehitysprosessin alun ideointivaiheeseen. Tällöin tavoitteen on etsiä käyttäjien avulla uusia ideoita jonkin asian ratkaisemiseksi tai löytää uusia tarpeita, joita tuotekehityksessä ei ole aiemmin huomioitu. Innovaatiomenetelmien avulla voidaan myös arvioida tuotteiden markkinoinnillisia asioita, palveluiden toimivuutta ja markkinamielipidettä.

Hankkeen suurimpana haasteena on ollut käyttäjäverkoston ylläpito ja aktivointi. Suuren verkoston moninaisiin tarpeisiin ja odotuksiin on pyritty vastaamaan laajalla toiminnalla. Luonnollisesti kaikki verkoston jäsenet eivät pääse koskaan mukaan testaajaksi osallistujamäärältään rajattuihin tilaisuuksiin. Tätä varten hankkeessa on kehitetty myös avoimia testitilaisuuksia, jonne on kaikki verkoston jäsenet ovat halutessaan saaneet osallistua.

Toteutettu menetelmäpankki on hyvin laajapohjainen kokonaisuus. Se hyödyntää käyttäjäverkostoa ja hyödyttää yrityksiä. Menetelmäpankkia on joustava ja sitä sovelletaan tapauskohtaisesti, koska tutkimusongelmille ja toimeksiantajien toiveille ei aina löydy suoraan menetelmää. Menetelmäkehitystä on tehty kahdella tavalla: Menetelmä edellä ja tutkimusongelma edellä. Ensin mainitussa on ensin valittu käytettävä menetelmä, jota pilotoimaan on kehitetty tutkimusongelma. Toisena mainitussa ensin on ollut tutkimusongelma, jonka ympärille on kehitetty sopiva tutkimusmenetelmä.

Menetelmien pilotoinneissa on huomattu tärkeäksi käyttäjien oikeanlainen ohjaaminen. Käytettävyysarvioinneissa esimerkiksi rohkaistaan ajattelemaan ääneen tai antamaan palautetta.  Innovaatiomenetelmissä on panostettu keskustelun hengen luontiin, eli kaikille ryhmän sisällä annetaan vapaus ideoida. Tilanteet ovat usein jännittäviä kokemuksia osallistujilleen, joten ohjaaminen menetelmien suhteen on välttämätöntä. Varsinaisten tulosten ohjausta ja niihin vaikuttamista on kuitenkin vältetty.

Johtopäätökset

Keskeinen ajatus hankkeessa on ollut parantaa maa- ja metsätalouskonevalmistajien ja loppukäyttäjien välistä vuorovaikutusta. Loppukäyttäjinä ovat viljelijät ja urakoitsijat. Hankkeen menetelmäkehityksen ohella tärkeää on ollut myös yhteistyön helpottaminen ja uusien kontaktien luominen. Erilaisten menetelmien kehittäminen on ollut käytännönläheistä ja haastavaa. Turvallisuuteen on panostettu erityisesti, sillä koneet ovat monesti liikkuvia ja isoja, olosuhteet yllättäviä. Kuitenkin tavoitteena on ollut mahdollisimman aito ja rajoittamaton testiympäristö.

Agro Living Labin tyyppiselle toiminnalle on tarvetta ympäri Suomen. Hankkeen toiminnan avulla on saavutettu aitoa yhteistyötä, jonka tulokset varmasti näkyvät tulevaisuudessa yritysten omatoimisenakin käyttäjälähtöisyyden korostamisena tuotekehityksessään. Lopulliset tulokset näkyvät luonnollisesti valmiissa tuotteissa ja miksei myyntipuheissa ja mainoksissa. ”Kehitetty yhdessä käyttäjien kanssa” – mainoslause on varmasti omiaan herättämään asiakkaiden mielenkiintoa. Living lab -ajatteluun olennaisesti kuuluva avoimen innovaation periaate luo toivottavasti yhteistyötä myös yritysten välillä; synergiaetuja voidaan hakea myös yhteisellä käyttäjän osallistamisella.

Toimenpiteiden oikea-aikaisuus, kaikkien osapuolien avoimuus sekä keskinäinen luottamus toimivat perustana yhteistyön toimivuuden hyödyn saavuttamiselle. Agro Living Lab on luonut pohjan uudentyyppiselle innovatiiviselle toiminnalle maa- ja metsätalouskonealalla, mutta tuloksia voidaan parhaiten arvioida vasta tulevaisuudessa. Havaittavissa on jo nyt tietynlaista asennemuutosta tuotekehitystoiminnassa. Enenevässä määrin kuluttajien ja loppukäyttäjien mielipiteet otetaan huomioon jo uusia tuotteita suunnitellessa. Loppukäyttäjät nähdään yhtenä tuotekehityksen resurssina, jotka tuottavat tietoa, joka ei välttämättä tule esille tavanomaisessa yrityksen sisäisessä tuotekehitystoiminnassa.

Lähteet

Esala, J & Kankaanpää,S. 2010. Agro Living Lab. Julkaisussa: Anneli Hopponen (toim.) Maataloustieteen Päivät 12.-13.1.2010 [verkkojulkaisu]. Suomen maataloustieteellisen seuran tiedote no. 26

Faulkner, L. & Wick, D. 2005. Cross-user analysis: Benefits on skill level comparison in usability testing. Interacting with Computers 17:773 – 786.

Hyysalo, S. 2006. Käyttäjätieto ja käyttäjätutkimuksen menetelmät. Edita Publishing Oy. 319 p.

Koski, J., Kankaanpää, S. Aho, J. & Alasaari, K. 2012. Maatilayrittäjät maatalouskoneiden ja –laitteiden tuotekehityksen tukena. Julkaisussa: Nina Schulman ja Heini Kauppinen (toim.) Maataloustieteen päivät 10.-11.1.2012 [verkkojulkaisu]. Suomen maataloustieteellisen seuran tiedote no. 28.

Nielsen, J. 1993. Usability Engineering. Academic Press Inc., San Diego.

Orava, J. 2009. Living Lab –toiminta Suomessa. Innovaatio ja osaaminen -verkosto / Seinäjoen Teknologiakeskus Oy. Aluekeskusohjelman verkostojulkaisu 3/2009.

Vainionpää, M. 2008. Agro Living Lab. Projektisuunnitelma. Seinäjoen Teknologiakeskus Oy. Julkaisematon.