Videokutsu vaihtoehtona perinteiselle printille

Järjestämme JAMKin opettajille tämän kevään aikana eri kampuksilla kiertävän Opetusteknologian baasaari -nimellä kulkevan tapahtumasarjan. Basaarissa esittelemme opettajillemme erilaisia opetusteknologioita. Voidaan siis puhua JAMKin sisäisistä opetusteknologiamessuista.

Basaari saapuu seuraavana omalle kotikampukselleni eli JAMKin hyvinvointiyksikköön. Ajattelin tällä kertaa houkutella opettajia paikalle hieman erilaisella kutsulla ja ryhdyin kasaamaan videokutsua. Lopputuloksena syntyi alla linkitetty screencast, jossa nauhoitin tekemäni Prezi-esityksen, web-kameran kuvan sekä oman ääneni Screenflowlla. Koko prosessissa kului aikaa noin neljä tuntia, joka on mielestäni kaltaiselleni screencast-ensikertalaiselle varsin kohtuullinen työmäärä.

Kutsu – Opetusteknologian basaari from eerolta on Vimeo.

Itse ainakin kuulun siihen sukupolveen (tai ihmistyyppiin), joka pystyy keskittymään (audio)visuaalisiin viesteihin huomattavasti paremmin kuin kirjoitettuihin. Lisää videomatskua siis myös opetuksessa kehiin!

Jätä kommentti