Yksin, niin yksin. (Mutta jos annat karkin, voin olla kiltisti.)

Olen tässä viime aikoina pyöritellyt pedagogisia termejä ihan vain sisäistä reflektoijaani herätelläkseni – se taisi nukahtaa joskus v. 2001 Villa Ranan Paulaharju-salin takariviin, kun suoritin opettajan pedagogisia opintoja. Behaviorismiin on törmännyt käytännössä, kun on katsellut, kuinka ystävät kasvattavat lapsiaan ja konstruktivismin ylistyslaulua kuultiin (muistaakseni) juuri niissä opettajaopinnoissa. Mutta niistäkin on toki jo aikaa, joten uutta oppia on tietenkin tullut tilalle ja täydennykseksi vaikkapa esim. konnektivismin muodossa.
Sulautuvan opetuksen seminaarissa Helsingissä 2011 käsiteltiin useassakin esityksessä yhdessä oppimista, tekemistä ja kokemista. Mitkä menetelmät verkko-opettaja valitsee kurssillensa, millaisin menetelmin verkko-opettaja laittaa opiskelijansa tekemään töitä? Yritin selventää asiaa kuvan avulla:

Norjalainen keynote-puhuja Morten Flate Paulsen selvitti esityksessään, että heillä suositaan yksilönä-ryhmässä-mallia – siis verkostoissa tapahtuvaa yhteistyötä, jonka avulla yksilö oppii. Näin opiskelu olisi joustavaa ja oppiminen ei riippuisi (niin paljon) muista ryhmän jäsenistä tai reaaliaikaisesta tekniikasta. Yleisön joukossa kuhistiin hieman: ”Mitä? Etteikö kollaboratiivinen opiskelu olisikaan paras menetelmä?” Koettiin ilmeisesti, että norjalaisten malli oli askel taaksepäin. (Yksilöllinen oppiminen –> Kooperatiivinen oppiminen –> Kollaboratiivinen oppiminen)

Mielenkiintoinen oli Sulop-seminaarissa esitelty organisaatioviestinnän kurssi, jossa oppiminen tapahtui akvaariossa:

Kurssin hubina toimi FB-sivu/-ryhmä ja sinne koottiin keskustelut ja linkit tuotoksiin, jotka oli palautettu ja jaettu esim. Google Docsin avulla. Parikymmenen kurssilaisen lisäksi Fb-ryhmässä oli n. 200 ulkopuolista jäsentä, joita kannustettiin antamaan palautetta opiskelijoille ja osallistumaan keskusteluihin. (Piirtämässäni kuvassa siis asiantuntijat hoveroivat akvaarion yllä ja lähettävät asiantuntijasäteitään akvaarion Fb-ryhmäläisille.) Aika hieno asiantuntijapankki kurssilla!

Omien käynnissä olevien verkko-opintojen perusteella voisin kyllä mörköjäyhänä suomalaisena olla samaa mieltä norjalaisten kanssa: yksilönä opiskelu on joustavaa. Ryhmätyöt saattavat livenä opiskellessakin olla aina vähän sellainen puristuspuristus, jossa yksi osaava päätyy ajattelemaan ja joku toinen ahkera kirjoittamaan kaikkien puolesta. Verkossa työskennellessä ryhmätöissä on vielä muutama liikkuva osanen lisää fejs-to-fejs-opiskeluun verrattuna. Mutta ei heitetä vielä kirvestä kaivoon! Ehkä kyse on vain maalaisjärjen käytöstä ja siitä, että osaa kirjoittaa prosessin osaset auki siten, että opiskelijat eivät tunne oloaan hylätyiksi edes verkkoryhmäoppimisessakaan!

P.S. Älkää huoliko, ystävien kanssa puhuttiin jo behaviorismiasiat selviksi. Oltiin samaa mieltä.

Tämä blogikirjoitus on alkuperäisessä muodossaan opintoblogissani osoitteessa http://saukon.blogspot.com.

Jätä kommentti