Päivitä materiaalisi!


”Ei kai se opiskelijoita haittaa, että työtilassa on edellisen kurssin slaidit. Niin ja sitä edellisetkin.”

”Sehän on hyvä vain, että on ylimääräistä matskua tarjolla.”

”Muistaakseni tää työtila oli ihan ok, otatanpa siitä kopion, kun kurssinkin pitäis alkaa parin päivän päästä jo.”


Joo. Ja ei.

On ehdottoman tärkeää, että verkko-opintojakson materiaali on ajantasaista. Erityisen tärkeää on, että aikataulut ja ohjeistukset ovat juuri sille tämän vuotiselle ryhmälle räätälöidyt ja päivitetyt. Tämä kävi ilmi opiskelijanäkökulman kautta käynnissä olevissa omissa opinnoissani, kun aiemmasta kurssista kopioitu työtila ei ollut ajan tasalla. Jotkut opiskelijat olivat ehtineet ostaa jo väärät kurssikirjat, ennen kuin joku kysyi opettajalta, miksi listoja oli kahdenlaisia. Työtilassa oli vanhentuneita linkkejä, jotka eivät johtaneet mihinkään ja ylimääräistä materiaalia, joka uudessa toteutuksessa olikin karsittu pois. Opintopaketin edetessä epäily herää: ovatko tämänkään yksittäisen kurssin matskut ja linkit kohdillaan?

Materiaalin määrä ja selkeys ovat suorassa suhteessa toisiinsa. Jos vanhat slaidit, videot ja matskut jäävät työtilaan, olisi syytä laittaa ne johonkin erilliseen kansioon tai ainakin nimetä ne selkeästi.

Ja kas! näin saamme opiskelijalle tuoreen opiskelukokemuksen!

Jätä kommentti