ITK – Ihmisiä, tietoa, keskusteluita

Verkostoja ja livetapaamisia

ITK-päivät eli Interaktiivinen tietotekniikka koulutuksessa -konferenssi järjestettiin 18.-20.4. Hämeenlinnassa. Kyseessähän on Suomen suurin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön konferenssi. Itse osallistuin päiville nyt toista kertaa – en siis ole mikään kymmenen kerran ITK-konkari, kuten jotkut JAMKilaiset 😉

Vaikka kyseessä on siis tietotekniikkaan liittyvä konferenssi, on tapahtuman parasta antia kuitenkin verkostoituminen ihmisten kanssa. Meillä JAMKilaisilla verkostoituminen alkoi jo bussissa, kun matkasimme Aulangolle yhdessä Jyväskylän yliopiston ja koulutuskuntayhtymän tvt-väen kanssa. Verkostoituminen ja keskustelut jatkuivat sitten konferenssin syövereissä, kun pääsi tapaamaan livenä omien verkostojensa nettituttuja – joitakin jopa pääsin haastattelemaan studioemännän roolissa.

Esitysten antia

JAMKista oli ITK-päivillä kaksi esitystä: Minna Koskinen ja Heli Kinnunen kertoivat iPadien käytöstä opettajankoulutuksessa ja Jari Järvinen sekä Sami Voutilainen esittelivät JAMKin liikkuvaa studiota sekä foorumiesityksessä että tapahtuman ajan esityksiä kuvaten ja haastatteluja striimaten.

Ehdin studiotoiminnasta (ja flunssasta) huolimatta käydä kuuntelemassa muitakin esityksiä. Etukäteen mietin, että avainsanat kuten ”pelillistäminen” tai ”pilvi” kuullaan ITK-esityksissä varmasti ja näin kävikin. ITK-bingolappuun olisi voinut myös kirjoittaa käsitteet ”diginatiivi” ja ”PLN”.  Erilaiset iPad-esitykset olivat myös suosittuja ja niitä olikin ohjelmassa useita.

Tuija Aalto kannusti avauspuheenvuorossaan aktiiviseen avoimuuteen sekä työyhteisössä että sosiaalisessa mediassa. Muiden pääpuhujien esityksistä pidin Frans Mäyrän päätösesitystä mielenkiintoisena: hän kannusti ihmisiä tekemään työtä ”leikillisesti”. Nauru, luovuus, pelit ja leikit tuovat iloa työhönkin. Teemu Arina puhui verkostojen voimasta ja siitä, miten esim. kokousten joutavanpäiväisyyttä saataisiin tehostettua hyödyntämällä enemmän sosiaalisen median mahdollisuuksia myös työyhteisössä. Hänen mukaansa enää ei riitä, että jollakulla yksittäisellä työntekijällä on tietoa jostain asiasta, vaan että työyhteisössä tarvitaan pikemminkin niitä, jotka osaavat kysyä oikeanlaisia kysymyksiä.

Käytännön vinkkejä sain muutamastakin esityksestä. Esim. Keski-Pohjanmaan AMK:n tvt-tukiväki oli työstänyt verkko-opetuksen käsikirjoitusta ja kuvannut hyvän verkkototeutuksen peruselementtejä. Elias Aarnio puolestaan herätti ajattelemaan some-palveluiden käyttöehtoja: kuinka usein tapahtuukaan niin, että kunhan vain joku suosittelee jotain palvelua, niin sinne sännätään heti click-and-go-kulttuurin mukaisesti sääntöjä ja ehtoja sen kummemmin ruotimatta?

ITK:ta verkossa

ITK-kuhina jatkunee vielä jonkin aikaa verkossa, kun kävijät reflektoivat kokemuksiansa. Twitter-hashtag #ITK2012 näyttää tapahtumaan liittyvän Twitter-virran ja siellä täällä erilaisissa blogeissa on jo ehditty kertoilla ITK-kokemuksista; lukaisepa esim. Anu Pruikkosen pintaraapaisu tai Heli Nurmen pohdiskelut luennoista. Storify-palvelua oli muutamakin kävijä hyödyntänyt tiedon koostamiseksi, katsastapa esim. Henna-Riikka Ahvenjärven ITK-ajatukset.

Myös JAMKin liikkuvan studion tuottama sisällön pitäisi tulla verkkoon tarjolle tässä jossain vaiheessa, kunhan Voutilaisen ja Järvisen av-paja saa kuvatut materiaalit työstettyä julkaisukuntoon. Niitä odotellessa voi vaikka käydä katselemassa tekemiäni piirrosmuistiinpanoja, jos niistä vaikka muutama idea tai ajatus tarttuisi mukaan.

2 kommenttia

  1. Saimme juuri vihreää valoa ITK:n videoiden julkaisuun, joten tässäpä uunituoreeltaan ensimmäinen erä taltiointeja:

    http://www.youtube.com/user/itkvideo

    Vielä on työlistalla studion haastatteluja sekä lyhyempiä inserttejä tapahtuman keskeltä, myös nämä ilmestyvät lähipäivinä verkkoon.

Jätä kommentti