Etäisyydestä itseläheisyyteen

Photo by Belinda Fewings on Unsplash”Ruumiillinen tietoisuus on kokemusta, sisäistä kommunikaatiota maailman, ruumiin ja toisten kanssa, olemista niiden kanssa niiden vieressä olemisen sijasta” (Törmä 2015, 75.)

Koronakriisin aiheuttamat poikkeukselliset olosuhteet, eristäytyminen ja yksinolo voivat synkentää ajattelua ja mielialaa. Epävarmuus voi tuntua levottomuutena ja turvattomuuden tunteena. Ihmiset hakevat keinoja ja tapoja, joilla ilon ja yhteyden tunteet olisivat paremmin saatavilla. Kuitenkin yksin ja itsekseen oleminen mahdollistaa myös itsehavainnoinnin sisäisenä ja kokonaisvaltaisena kokemuksena. Se vahvistaa kehon ja mielen yhteyttä. Se myös tasapainottaa olemisen ja tunnetilojen välistä yhteyttä ja siten kykyä kannatella itseämme ja tunteitamme. Seuraavassa esittelemme mahdollisuuden tutkiskeluun omaa tekijyyttä pohtien.

Itsekseen oleminen mahdollistaa tilan, jossa voimme tutkailla itseämme ja tutkia omaa sisäistä tekijyyttämme ilman sanoja tai perusteluja. Itsekseen oleminen on mahdollisuus itsekasvulle. Tällöin meille tarjoutuu mahdollisuus tutkia kuinka koemme itsemme juuri tässä elämämme hetkessä ja kohdassa.

Tällaisen itsehavainnoinnin tarkoitus on mennä sisäisen itseä arvostelevan ja arvottavan puheen taakse. Tavoitteena on säilyttää avoimuus omaa itseä kohtaan. Tällöin tarjoutuu tilaisuus vahvistaa omaa toimijuutta suhteessa kehollisuuteen. Kun tietoisesti kohtaamme omaa kokemustamme ja havainnoimme esiin nousevia tunteita hyväksyvästi ja myötätuntoisesti, vahvistamme kykyä havainnoida ja kuulla sisäisiä viestejä. Tällöin syntyy kokemus havainnoijasta, joka ei samaistu kokemukseen, vaan säilyttää turvallisen ja kannattelevan avoimuuden suhteessa siihen. Turvallisuuden tunteen myötä hermostollinen vireystila laskee.

Avoimuus omaa itseä kohtaan on toimintaa, joka kannustaa kohti tietoisia tekoja ja itselähtöisyyttä tekemällä asioita, jotka tunnistamme sisäisesti merkityksellisiksi ja suuntaa-antaviksi. Kyse ei ole pelkästään itsen hemmottelusta, vaan asenteesta, jossa toimimme aidon itsekiinnostuksen ohjaamina.

Itsereflektointi on mahdollisuus tutkia ajatus- ja toimintamalleja, joista on tullut automatisoituneita. Näistä kaavamaisista ajatusmalleista poisoppiminen vaatii osin rohkeutta, harjoittelua, ehkä seikkailunhaluakin. Käytämme esimerkkinä kiipeilyn metaforaa: Matkaa itseen voi verrata myös kiipeilijään, joka ensin harjoittelee nousua samaa reittiä ja turvaköysien varassa. Kun luottamus omiin itsehavainnoinnin taitoihin vähitellen kasvaa, myös kiinnostus ja uskallus lisääntyvät kohti uusia kiipeilykohteita. Kaikki eivät tietenkään ole seikkailijoita, mutta geneettisesti olemme evoluution myötä ohjautuneet kasvuun ja kehitykseen. Oppiminen ja kehittyminen ovat mahdollisia ja optimaalisia kun koemme turvallisuuden tunteita ja samalla liikumme myös sietoikkunamme haastavammalla alueella.

Oma sisäisen tekijyyden havainnointi ei tarkoita oman tekijyyden ja toimijuuden vieraannuttamista itsestä. Se on kehon ja mielen, koettujen tunteiden ja aistimusten kanssa olemista. Sellaisena kuin ne ovat, tässä ja nyt. Itsehavainnoinnin matkan aloittamiseen riittää aluksi pari minuuttia – opetellen hyväksyvää ja myötätuntoista olemista itseä kohtaan.

 

Kirjoittajat:

Jari Karttunen

Helena Romppanen

Kuva: Belinda Fewings on Unsplash

 

Luettavaa

 

Geneesi 2019. Mikä on sietoikkuna? https://www.geneesi.fi/2019/07/05/mita-on-sietoikkuna/

 

Törmä Terhi 2015. Oma ruumis ja kerronnan kaari: Merkityksen muodostuminen Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologisen ja Paul Ricoeurin narratiivisen imaginaatiokäsityksen mukaan. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura.

 

Kirjoittajista

Jari Karttunen toimii erityisopettajan koulutuksen lehtorina Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Helena Romppanen, tanssipedagogi ja joogaohjaaja, jonka psykoterapeuttiset tanssi- ja liiketerapian ammatilliset opinnot ovat loppusuoralla Eino Roiha säätiön ja Jyväskylän yliopiston järjestämässä koulutuksessa.