Hei kaikille gerontologisen kuntoutuksen äärellä oleville!

Olen etuoikeutettuna saanut olla mukana Aila Pikkaraisen ja Riitta Koivulan T-IKKU -hankkeen loppuraportin työstössä. On ollut ”kutkuttavaa” päästä seuraamaan, miten kaksi alansa konkaria ja gurua käyttää laajaa ja syvää aineistoa laadukkaan monimenetelmällisen tutkimusraportin aikaansaamiseksi. On hienoa huomata, että kaksi oman elämänhistoriansa ja kokemuksensa omaavaa toimijaa pystyvät sujuvasti luomaan yhteisen jaetun näkemyksen tietystä ilmiöstä – pitäen kiinni omista mielipiteistään sekä toisaalta huomioiden ja antaen tilaa toisen asiantuntijuudelle.

Itse fysioterapian asiantuntija -harjoittelijana pystyn havainnoimaan erilaisia ilmiöitä fysioterapeutin näkökulmasta. Ikääntyneen ihmisen toimijuuden sekä aktivoivan osallisuuden ja yksilöllisen kuntoutusprosessin tunnistamisesta puhutaan tänä päivänä erittäin paljon gerontologisen kuntoutuksen peruslähtökohtana (mm. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017; Reunanen 2017). Tärkeää olisi, että iäkäs nähtäisiin kuntoutusprosessin keskiössä omaisensa kanssa, jonka ympärille kuntoutusprosessi rakennettaisiin. Edellisessä IKKU-kuntoutusta koskevassa tutkimuksessa Pikkarainen ym. (2013) totesivat, että gerontologisen ryhmämuotoisen kuntoutuksen vaikuttavuus näkyi kuntoutujien lisääntyneenä turvallisuuden tunteena, parantuneena elämänlaatuna sekä liikkumis- ja toimintakykynä. Odotan innolla uuden tutkimuksen tulosten julkaisua (tulossa 2018) gerontologisen kuntoutuksen laadukkaan toteutuksen keinoista. On mielenkiintoista nähdä onko onnistuttu luomaan sellainen konteksti, jossa on aidosti mahdollistettu iäkkään toimijuus.

IKKU-kuntoutuksella pyritään luomaan hyvä pohja iäkkään arjen mahdollistamiseksi, joten osana kurssia on suunniteltu kotikäynti (Pikkarainen ym. 2013). Pikkaraisen ym. (2013) mukaan IKKU-kuntoutus oli synnyttänyt monia käytännönläheisiä lähtökohtia kuntoutuksen suunnitteluun ja tavoitteiden luomiseen yhdessä iäkkään kanssa. Kotikäynnit olivat lisänneet iäkkään minäpystyvyyttä lisäämällä hänen uskoaan kotona asumisen jatkuvuuteen. Kotikäynneillä iäkäs haastetaan pohtimaan monimuotoisesti kotona asumisen mahdollistajia sekä itseään suhteessa nykytilaan ja tulevaisuuteen, joka voi avata hyvinkin käytännönläheisiä tavoitteita kuntoutukseen (Pikkarainen ym. 2013).

Mielestäni mittarit ovat laadukkaan kuntoutustyön kulmakivet. Pitää olla keinoja, joilla osoitetaan, että kuntoutuksessa on tehty oikeita asioita oikea-aikaisesti. Näen mittarin myös mahdollisuutena löytää iäkkään kuntoutujan kanssa yhteinen tavoite hänen kuntoutumiselleen. Toiselle esimerkiksi tasapainotestin huono tulos saattaa havahduttaa pohtimaan omaa tulevaisuuttaan, jota kautta löytyy sisäinen motivaatio tehdä asialle jotain. IKKU-kuntoutuksessa käytössä oleva GAS-mittari, mahdollistaa mielestäni käytännönläheisten tavoitteiden asettamisen yhdessä iäkkään kanssa. On mielenkiintoista nähdä, miten mittarien käyttöön asennoidutaan T-IKKU-tutkimuksessa osana kuntoutuksen suunnittelua.

Mielestäni omaiset ovat ja tulevat olemaan entistä tiiviimmin osa iäkkään kuntoutujan kuntoutusprosessia. Yhä ”heikkokuntoisempia” iäkkäitä asuu kotona ja heidän määrä tulee lähivuosina luultavasti kasvamaan, jolloin heidän avun tarpeensa myös kasvaa (Koskinen ym. 2018). IKKU-kuntoutus on osittainen perhekurssi, johon kuuluu omaisten päivia. On hienoa, että kurssilla pyritään lähentämään iäkkään ja hänen omaisensa suhdetta, jolloin ehkä myös rasittunut omainen voi taas nähdä läheisensä enemmän mahdollisuuksien kuin puutteiden valossa esimerkiksi kotona asumiseen liittyen. Näen erittäin tärkeänä myös sen, että IKKU-kursseille rekrytoidaan juuri yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa olevat eristäytyneet ja hauraat yksin asuvat monisairaat yksilöt, eikä vain heitä, jotka jo muuten toimivat aktiivisena osana yhteiskuntaamme. Kuntoutuspalvelut kuuluvat kaikille ja osallistujien moninaisuus luo mahdollisuuden reflektoida ikääntyneiden kuntoutusta ja kuntoutumista laajasti.

Näen IKKU-kuntoutuksen monet mahdollisuudet ja koen tämän kuntoutusmuodon olevan tärkeä osa suomalaista palveluverkostoa. Nyt mennään isoihin sfääreihin: Miten saadaan kansalliset palveluketjut pelaamaan niin, että iäkkään ihmisen palvelut rakentuvat hänen lähtökohdistaan ja niin, että ne toimivat saumattomasti ja oikea-aikaisesti? Siinä on sote-uudistuksella ja kaikilla kuntoutusarjen toimijoilla tärkeä tehtävä.

Suurkiitos Riitalle ohjaajanani toimimisesta tämän Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella suoritetun harjoittelujakson ajan! Kiitos myös molemmille teistä, Aila ja Riitta, gerontologisen kuntoutuksen näkemykseni avartamisesta! Koen päässeeni taas asteen verran lähemmäs asiantuntijan roolia. Erittäin iso kunnianosoitus teille molemmille myös siitä, että saatte elämän näyttämään helpolta, vaikka teillä molemmilla on niin paljon projekteja ja osallisuuksia meneillään koko ajan. Painiskelen itse fysioterapeutin työn/ yliopisto -opiskelun, perhe-elämän ja vapaa-ajan yhteensovittamisen kysymysten äärellä.

 

Aurinkoista kesää!

Parhain terveisin,

 

Pia Anttila

Jyväskylän yliopiston fysioterapia asiantuntija -opiskelija, vanhustyön fysioterapeutti, omainen ja äiti

22.5.2018

 

Lähteet:

Koskinen S, Sainio P & Alastalo H. 2018. Avun tarve, saanti ja antaminen. Avun tarve ja saaminen. Teoksessa Koponen P, Borodulin K, Lundqvist A, Sääksjärvi K, Koskinen S. (toim.). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa FinTerveys 2017 –tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 4/2018. Helsinki: THL; s.159-160.

Kuntoutuksen uudistamiskomitea. 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:41. Viitattu: 22.5.2018. http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kuntoutuksen-uudistamiskomitean-raportti-julkaistu.

Pikkarainen A, Vaara M & Salmelainen U. 2013. (toim.) Gerontologisen kuntoutuksen toteutus, vaikuttavuus ja tiedon välittyminen. Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuraportti. Helsinki: Kela.

Reunanen M. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta Universitatis Lapponiensis 349.