Innovative Village –partnerit kokoontuivat

JAMK:n luotsaama prosessi kansainvälisen Leader-hankkeen aikaansaamiseksi etenee kohti yhteistä hankesuunnitelmaa. Potentiaaliset partnerit tapasivat ensimmäisen kerran syyskuussa Latviassa ja nyt toisen kerran Suomessa. GOPP-työpajan (Goal Oriented Project Planning) avulla käytiin läpi tulevan projektin eri osa-alueet. GOPP antoi menetelmät käsitellä asioita, kun kansainvälisessä ryhmässä kieliongelmat ja kulttuurierotkin vaikuttavat siihen, mitä ymmärretään.

Latviassa innostuksen henki oli valloillaan, kun keskusteltiin ja ideoitiin projektin sisältöä. Nyt aiheina olivat mm. projektin riskit ja budjetti, jotka olivat paljon raskaampia osanottajille. Ryhmä teki kuitenkin hyvää työtä, jonka pohjalta joulukuun aikana kirjoitetaan hankesuunnitelma.

Innovative Village -hankkeen rahoitushakemus lähetetään heti alkuvuodesta. Hankkeessa etsitään kylien palveluntuotannon parhaita käytäntöjä. Työpajat, monipuoliset opintomatkat ja innovatiivisten palveluideoiden testaus pääsevät käyntiin, kun kaikkien partnereiden rahoituspäätökset on saatu.

Hankkeeseen ovat lähtemässä Leader-yhdistykset Viisari ry ja JyväsRiihi ry Keski-Suomesta, North East Region Rural Development Group Pohjois-Irlannista, West Cork Development Partnership Irlannin tasavallasta, ADESHO Espanjasta, Tartumaa Arendusselt Virosta sekä JAMK.

Hanketta hallinnoi JAMK:n Liiketoiminta ja palvelut –yksikkö. Esiselvityshanke on rahoitettu kahden Leader-yhdistyksen, Viisari ry:n ja JyväsRiihi ry:n kautta.

Lisätietoja: www.jamk.fi/innovative-village