Kenestä on yritysvalmentajaksi?

Otsikon kysymykseen vastaamiseksi voi ottaa monta näkökulmaa. Startup Saunalla Espoossa saimme kuunnella neljän businessenkelin sparrausta ja ammentaa oppia heiltä. Itselleni näissä sparrauksissa ei ollut kovin paljon uutta, mutta ne olivat jälleen kerran hyvä muistutus siitä, että yritysvalmennuksessa ei loppujen lopuksi ole kyse tähtitieteestä. Minulla on silloin tällöin ollut mahdollisuus olla mukana, kun rahoittajat ym. yrittäjyyttä tukevat tahot ovat kyselleet yrittäjiksi aikovilta heidän ideoistaan ja suunnitelmistaan. Olen huomannut, että eri taustoista tulevat ja eri roolin omaavat ihmiset kyselevät usein ihan niitä samoja asioita, joita itsekin ”tenttaan” omilta asiakkailtani. Kuten aiemminkin on ollut tämän ohjelman kontaktipäivien aikana puhetta, yritysvalmentajan on tärkeää osata kysyä oikeita kysymyksiä, ei niinkään antaa oikeita vastauksia. Yritysneuvojan uraa aloittaessani en tätä heti tajunnut, joten stressasin usein siitä, osaanko auttaa asiakasta riittävästi. Nopeasti huomasin kuitenkin pärjääväni hyvin asiakkaiden kanssa ja sain hyvää palautetta palvelustani.

Pärjäämistä auttoi toki se, että minulla oli apunani jo vuosikausien ajan kehitelty ja kypsytetty konsepti eli niitä oikeita kysymyksiä oli jo runsaasti valmiina. Tyhjästä ei tarvitse onneksi uusien JAMKin yritysvalmentajienkaan aloittaa. Mm. Teräväisen Pasin esittelemissä työkaluissa on runsaasti hyviä ja oleellisia kysymyksiä. Erilaisista liiketoimintasuunnitelmapohjista löytyy niitä myös, esim. osoitteesta www.liiketoimintasuunnitelma.com. Lisäksi vaikkapa rahoitushakemuksissa (esim. Finnvera) tulee vastaan myös nuo samat kysymykset.

Aloitin yritysneuvojan työt itse asiassa melko vaatimattomalla kokemuksella, jota on kertynyt nyt jo reilun seitsemän vuoden ajan vähitellen lisää. Kaupallisen alan koulutus oli toki taustalla ja hieman työkokemustakin pienestä konsulttiyrityksestä. Itse en ole koskaan ollut yrittäjä, ainakaan sen ”virallisten” määritelmien mukaan. Aina joskus olen saanut vastata kysymykseen: Miten voit olla yritysneuvoja, jos sinulla ei ole itselläsi kokemusta yrittäjyydestä? Tämän olen joskus kuitannut toteamalla, että ihan siinä missä mies voi toimia gynekologina. Tähän voisi tietysti keksiä vaikka kuinka paljon muitakin vertauksia. Pitääkö lääkärin sairastaa itse kaikki sairaudet voidakseen harjoittaa ammattiaan? Tai onko kaikista äideistä automaattisesti kätilöiksi? Yrittäjäkokemuksesta on varmasti apua yritysvalmennuksessa, mutta kaikista yrittäjistä ei välttämättä ole valmentajiksi. Sen olen todennut esim. joskus yrityskauppatilanteiden yhteydessä, kun on tullut vastaan pitkään toimineita yrityksiä, joissa asiat on pahasti pielessä. Toisaalta taas olen joskus ollut läsnä, kun yrityskummit (jotka ovat siis kokeneita yrittäjiä) ovat sparranneet asiakkaitani ja hekin ovat kysyneet juuri samoja asioita kuin itsekin (tai Espoossa tapaamme enkelit). Asia ei siis ole mustavalkoinen. Ja toisaalta voi tietysti esittää kysymyksen: Enkö saisi auttaa yrittäjiksi haluavia ja yrittäjiä, jos en ole itse toiminut yrittäjänä?

Olemme keskustelleet ohjelman aikana myös yritysvalmentajan roolista. Tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Esillä ovat olleet ainakin valmentajan, ”brokerin” ja asiantuntijan roolit. Mielestäni hyvä yritysvalmentaja pystyy tarvittaessa toimimaan kaikissa edellä mainituissa rooleissa. Yritysvalmennuksen perusasiat pitäisi ymmärtää jokaisen. Pelkästä käyntikorttien jakelijasta ei mielestäni voi käyttää nimitystä valmentaja. Toisaalta kukaan ei voi olla kaikkien alojen erityisasiantuntija. Siksi yritysvalmentaja tarvitsee myös verkostoja eri alojen asiantuntijoihin, joille asiakkaan voi tarvittaessa ohjata. Ensimmäisen valmennuskerran perusteella tuli myös esille se, että meistä jokainen on jonkin alan asiantuntija. Itselläni tämä erityisosaaminen oli alun alkaen franchising, ja kouluttautumisen ja käytännön kokemuksen kautta olen päässyt kehittämään asiantuntijuuttani myös yrityskaupoissa. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että hyvä yritysvalmentaja hallitsee perusasiat liiketoiminnan yleisistä lainalaisuuksista, hänellä on verkostot eri alojen asiantuntijoihin ja ehkä vielä ripaus jonkin alan erikoisosaamista, jolla voi profiloitua yritysvalmentajana.

Toivon, että tästä kirjoituksesta on hyötyä ennen kaikkea niille tuleville yritysvalmentajillemme, joilla ei vielä ole kokemusta yritysvalmennuksesta. Mikä sitten on vastaus otsikon kysymykseen: Kenestä on yritysvalmentajaksi? Oma vastaukseni on: Kenestä tahansa. Hyväksi yritysvalmentajaksi kehittyy vain valmentamalla. Ja se kehittyminen on loputonta. Valmiiksi tässä(kään) työssä tuskin tulee koskaan. Siispä tervetuloa mukaan kaikki, joilla on halu tehdä tätä työtä!

Andy ja Riku seuraavat Rikun yritysasiakas Trainer4You:n sparrausta

Riku Ojanperä

2 kommenttia

  1. Liinamaaria Hakola

    Asenne ratkaisee! Yritysvalmentajan työssä tärkeää on mainitsemiesi asioiden lisäksi myös tehdä omaa työtään yrittäjämäisellä asenteella.
    Se mitä tehdään, niin tehdään täysillä ja uskotaan omaan tekemiseen.

  2. Riku Ojanperä

    Olen kanssasi samaa mieltä. Yrittäjämäistä asennetta tarvitaan mielestäni kaikissa muissakin työtehtävissä, joten siksi en sitä muistanut tässä erikseen korostaa. Toki hyvällä yritysvalmentajalla pitää olla myös ymmärrystä liiketoiminnasta, mutta senkin kehittymisessä asenteella on valtava merkitys.