Simulaation toteutus Saarikassa

Innovatiivinen oppimis- ja kehittämisympäristö INNOKE -hanke toteutti simulaatiokoulutuskokeilun Saarikassa 23.8.2017. Kokeilun taustalla on ajatus siitä, että simulaatiota hyödyntävät koulutusmallit ovat maakunnassa eriytyneitä moneen eri organisaatioon, kuten oppilaitoksiin, keskussairaalaan sekä palo- ja pelastusasemille. Vaikka simulaatiokoulutusten toteuttajatahoja on monia, kaikille terveydenhuollon ammattilaisille tai opiskelijoille ei riitä harjoittelumahdollisuuksia. Myös kouluttajien menetelmät ja osaaminen, sekä erilaisten teknologioiden käyttö vaihtelee […]

Innoke-hankkeen huipennus 13.12.2017

Innoke-hanke päättyy vuoden lopussa. Järjestämme työpajan / seminaarin keskiviikkona 13.12. iltapäivällä JAMK:n Rajakadun kampuksella. Lisätietoa sisällöstä tulossa marraskuussa – varaa aika jo kalenteriisi!

Simulaatiokoulutuskokeilu Saarikassa 23.8.2017

Simulaatiokoulutuskokeilu toteutettiin 23.8.2017 Saarikassa Karstulan terveysasemalla. Aamu alkoi hieman jännittävissä merkeissä sillä videointivälineet oli tiimille mainitsematta siirretty toisaalle ja yksi henkilö joutui jättäytymään yllättäen toteutuksesta pois. Onneksi laitteet löytyivät lopulta ja päästiin matkaan kohti Karstulaa. Nopean perehdytyksen ja puhelinkonsultaatioiden kautta myös välineet saatiin toimimaan ja etäyhteys rakennettua Jyväskylän suuntaan. Onneksi paikanpäälle oli varattu riittävästi aikaa […]

Alueellisen simulaatio-opetuksen yhteistyötä ja kehittämistä rakentamassa

  Innoke-hankkeen ensimmäinen alueellinen työpaja järjestettiin eilen 11.5. JAMK:lla. Iltapäivän aikana pääsimme innovoimaan Lego® Serious Games® -menetelmän avulla, Juha Tuulaniemen ohjeistuksessa, Keski-Suomen simulaatio-opetuksen kehittämistä. Iltapäivä eteni nopeasti ja aivot raksuttivat tehokkaasti…. Iltapäivän tuotoksista on tulossa yhteenvedot: videomateriaalia sekä visuaalisia legorakennelmia teidän kaikkien kommentoivaksi lähipäivinä. Jatkamme työstämistä ja asian konkretisointia ma 12.6. klo 12-16, ilmoittaudu mukaan tästä […]

Taito2017 alkaa olla päätöstä vaille valmis

Taito2017 Osaamisen ydintä etsimässä… Innoke oli omassa puheenvuorossaan esillä samoin kuin myös muutama JAMKin hanke ja Innokkeen yhteistyökumppani. Yhteistyötarjouksia tuli muutamia ja sovittiinpa myös nopean kokeilun toteuttamisesta hankkeen puitteissa. Minna ja Toni pääsivät myös kokeilemaan virtuaalitodellisuutta hoitotoimenpiteiden toteuttamisessa pelillisenä sovelluksena. Osaamisen ydintä etsittiin ja lähestyttiin monelta suunnalta mutta löytyikö se, jäi jokaisen osallistujan pohdittavaksi.   […]

Taito2017: Nyt mennään!

Esitys alkaa juuri… Annetaan Anulle puheenvuoro INNOKKEEn osalta 🙂 Aiheesta kiinnostuneet voivat tulla hakemaan Innokkeen edustajilta hankekortin. Esityksessä tulee olemaan myös QR koodi jonka kautta voi jättää yhteystietonsa.

Innoke Taito2017 konferenssissa Tampereella 25.4.-26.4.

Innoke hanke esittäytyy 26.4. klo 11:15 alkaen Tampereen Taitokeskuksen Keltaisessa salissa, 4A. Simulaatiot sote-alan koulutuksessa II sessiossa. Tervetuloa kuuntelemaan ja nykäisemään hihasta jos aihe kiinnostaa.

Innoke mukana ”Taito 2017 – Osaamisen ydintä etsimässä” -konferenssissa Tampereella 25.-26.4.2017

Innoke hankkeen suullinen esitys hyväksyttiin Taito 2017 – Osaamisen ydintä etsimässä” -konferenssiin, joka järjestetään Tampereen Taitokeskuksessa 25.-26.4.2017. TAITO 2017 on järjestyksessään toinen kansallinen konferenssi, jossa syvennytään sosiaali- ja terveysalan oppimisen ja opettamisen ajankohtaisiin innovaatioihin. Nyt uutena teemana mukana sosiaalialan lisäksi myös hyvinvointiteknologia. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille pedagogiikasta ja osaamisesta kiinnostuneille, kouluttajille, tutkijoille ja muille alan […]

Innoke edustettuna ”Resurssiviisas sairaala” – esittelytilaisuudessa

Innoke-hanke oli esillä 31.3.2017 Resurssiviisas sairaala – hyvinvointia Kukkulalta Keniaan – esittelytilaisuudessa Keski-Suomen keskussairaalan auditoriossa. Tilaisuudessa ideoitiin ja keskusteltiin monialaisissa ryhmissä kuinka vanhan keskussairaalan laitteistoja voitaisiin hyödyntää. Innoke-hankkeella oli tähän liittyen oma työpajansa koulutuksen ja simulaatioiden osalta. Ideoiden pohjalta nousi esiin, että osa laitteista voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää mahdollisesti esim. alueellisessa koulutuskeskuksessa Kukkulan alueella. Tilaisuudesta lisää […]