Kevään viimeisen Studiosession aiheena oli terveys haltuun pelaamalla ja aihetta pohdittiin sekä keskustelemalla että pelaamalla. Osallistujien ennakkotehtävänä oli ottaa valokuvia omaan terveyteen positiivisesti ja negatiivisesti vaikuttavista tilanteista. Kuvia yhdessä tutkaillessamme huomasimme, että oikeastaan on aika vaikeaa vetää rajaa näiden ääripäiden välille. Joskus kahvi ja leivos ovat välttämättömiä omalle hyvinvoinnille ja toisessa hetkessä sama leivos voi aiheuttaa täysin vastakkaisen reaktion. Omaa hyvinvointia kuormittavia asioita olivat mm. tiukat aikataulut, liian aikaiset herätykset, istuminen ja jatkuva matkustaminen, kun taas hyvinvointia tukivat mm. hyötyliikunta, harrastukset, huumori ja ihmissuhteet. Yhdestä asiasta oltiin kuitenkin aika yksimielisiä: pyykkikasat voisi antaa robotin hoidettavaksi.

Entä voiko omaa terveyttä pelillistää? Tätä näkökulmaa pohdittiin pelipajassa, jossa testattiin erilaisia pelejä ja naurettiin oikein urakalla. Hankkeelle on hommattu biofeedback – sensorit ja niitä päästiin testaamaan nyt ensimmäistä kertaa Nevermind – pelillä (http://nevermindgame.com/). Pajassa testattiin myös Nintendo Wii:n liikuntapelejä tasapainolaudalla, Play Station:n tanssipelejä, tasapainotyynyllä pelattavia tietokonepelejä sekä lopuksi tietovisailtiin aivoterveyttä kohentavasti BUZZ:n parissa.

Liikkumiseen kannustavien pelien terveyshyödyt ovat varmasti kiistattomia, mutta myös muita näkökulmia on hyvä tarkastella. Tutkimusten mukaan pelaamisella on myönteinen vaikutus esimerkiksi aivojen plastisuuteen, muistimekanismeihin, oppimiseen, strategiseen ajattelukykyyn, keskittymiskykyyn, tarkkaavaisuuteen sekä tiedon prosessointiin. Lisäksi pelaaminen kannustaa ja rohkaisee sosiaaliseen kanssakäymiseen ja palautteenantoon sekä taitoon ottaa palautetta vastaan. Se voi motivoida sekä rohkaista ongelmanratkontaan ja luovaan itseilmaisuun. Mielenkiintoisia ovat esimerkiksi tutkimukset perinteisen Tetris-tietokonepelin erilaisista terveyshyödyistä; jo kolmen minuutin Tetriksen pelaaminen vähentää ruuanhimoa 24 prosenttia. Saman pelin on todettu myös auttavan laiskan silmän hoidossa aikuisilla sekä ehkäisevän traumaattisia takaumia.

Kesän kunniaksi kannattaa kaivaa digipelaamisen vastapainoksi myös perinteiset ulkopelit kaappien kätköistä ja ottaa vaikka erä mölkkyä. Samalla voi laittaa strategisen ajattelukyvyn testiin hyttysten, paarmojen ja sadekuurojen väistelemiseksi sekä testata omaa palautteenantokykyä, kun kaveri heittää toistuvasti kyseenalaisella tyylillä kaikki keilat kumoon. Pelaten osalliseks – projektitiimi toivottaakin oikein rentouttavaa ja pelillistä kesää kaikille. Elokuussa jatketaan… 🙂