FinnSim 2017 -Simulaatiokoulutuksen kongressin tavoitteista ja tunnelmasta poimittua

Terveydenhuollon simulaatiokoulutus Suomessa elää edelleen vapaamuotoisten alueellisten tai ammatillisten verkostojen, yksittäisten hankkeiden ja koulutusyksiköiden varassa. Tämän vuoden yksi merkittävin kansallinen tapahtuma FinnSim 2017 järjestettiin Kuopiossa 15.-16.2 ja se kokosi kansallista simulaatio-osaamista noin 140 osallistujan muodossa Kuopion yliopistollisen sairaalan tiloihin. Myös INNOKE -hankkeemme oli esillä suullisena esityksenä 16.2 ohjelmassa. Maamme simulaatio-osaajien joukko vaikuttaisi olevan hyvässä kasvussa, sillä Jyväskylässä järjestettyyn ensimmäiseen kansalliseen ja tieteelliseen SimPro2015 kongressiin kokoontui 107 osallistujaa.

Kouluttajalääkäri Kirsimarja Metsävainio toivotti tervetulleeksi kaikki 140 kongressin osallistujaa.
FinnSim -nimi viestii tapahtuman puheenjohtajan, kouluttajalääkäri Kirsimarja Metsävainion, sekä muun ohjelman suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneen tiimin tavoitetta synnyttää vihdoinkin maahamme virallinen simulaatiokoulutuksen katto-organisaatio tai kansallinen verkosto. Tällainen löytyy naapurimaastamme Ruotsista, jossa KlinSim on toiminut terveydenhuollon simulaation parissa työskentelevien yhdistyksenä vuodesta 2003, jolloin tapaamisia oli keskimäärin kerran vuodessa. Vuodesta 2012 saakka KlinSim on toiminut virallisena kattojärjestönä. Siihen kuuluvat kaikki yli 50 simulaatiokeskusta eri puolilla maata. Jokainen osallistuja maksaa nimellissumman vuosittain. Jäseniä on jo yli 150 ja toiminnassa on mukana myös yrityksiä. Organisaation tavoitteena on edistää yhteistyötä ja simulaatiokoulutukseen liittyvää toimintaa koko maan kattavasti, sekä järjestää vuosittaisia tapaamisia vähintään 2-4 kertaa vuodessa. Simulaatiotoiminnaksi katsotaan laajasti aktiviteetit teknisten taitojen harjoittelusta aina robotiikkaan asti. KlinSim pyrkii lisäksi edistämään mm. simulaatioon liittyvän terminologian määrittelyä ja yhtenäistämistä, sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Tutkimuksen laadun ja määrän parantaminen

Kongressin parasta antia tutkimuksen näkökulmasta tarjoili heti FinnSim -kongressin aluksi Klinsim -verkoston puheenjohtaja ja Karolinskassa vaikuttava Italo Masiello. Hän valotti maansa simulaatioyhteistyötä sekä ajankohtaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa otsikolla:” Simulation-based training in healthcare and how is simulation community organized in Sweden”. Masiellon ja kollegoiden kokoama yhteenveto simulaatio-oppimiseen liittyvistä systemaattisista kirjallisuukatsauksista vuosilta 2011-2016 on arvioitavana ja ilmestynee lähiaikana tieteellisenä julkaisuna. Katsauksen perusteella tutkijat ovat paitsi koonneet yhteen menneiden vuosien tutkimukset, myös linjanneet simulaatiotutkimusten toivottavaa suuntaa lähivuosille. Tällä hetkellä maailmalla suurin osa tutkimuksista on keskittynyt selvittämään mm. simulaatio-oppimijoiden tyytyväisyyttä tai kokemuksia. Tämä on toki tärkeää, mutta koska jo laajasti tiedämme, että ne jotka harjoittelevat simulaatiolla ovat tyytyväisiä, olisikin tärkeämpää selvittää jatkossa sitä, miten simulaatio opetusmenetelmänä tehokkuudessa vertautuu muihin opetustapoihin ja ennen kaikkea millaisia potilasvaikutuksia menetelmän käytöllä on. Esimerkiksi kirjallisuuden perusteella ei ole selvää, kuinka merkittävää taitojen siirtyvyys potilastyöhön tai potilaiden hoidon laatuun on, kun verrataan simulaation käyttöä muihin opetuksen menetelmiin, vaikka positiivisista vaikutuksista onkin jo olemassa jonkin verran näyttöä. Tällä hetkellä esimerkiksi kirurgiassa, anestesiologiassa ja endoskopiassa voidaan ennustaa kliinistä toimintaa simulaatioharjoittelun perusteella, mutta tutkimusnäyttöä tästä ei löydy läheskään kaikilta aloilta. Tiedämme että tyytyväisyys on aina suurta ja oppimista tapahtuu, erityisesti jos verrataan interventio – vs. ei-interventio -asetelmalla, mutta vaikuttavuus ja siirrettävyys työelämään näkyy tutkimuksissa heikommin. Myös erilaisten instruktioiden vaikutuksia oppimiseen tulee tutkia laajemmin, Masiello painotti.

Italo Masiellon esityksen tavoitteena oli herättää ajatuksia simulaatiokoulutusten tutkimuksen laadun parantamisesta.
Kiinnostava havainto tässä katsauksessa oli mm. se, että tiimityön eli ns. ei-teknisten taitojen (NTS) osalta oppimisen vaikuttavuus kliiniseen työhön ei ole niin suuri kuin esimerkiksi leikkaustaidoissa, koska harjoittelutilanteisiin kootut tiimit, eivät välttämättä ole samoja, kuin yhdessä työskentelevät tiimit. Toisin sanoen, jos harjoittelet ja työskentelet yhdessä, vaikutus on tehokkain. Erillisessä koulutuksessa käynyt tiimin jäsen saattaa puolestaan menettää jopa viikon kuluessa kaiken oppimansa, jos työtiimi ei ole saanut samaa koulutusta, eikä tue opitun siirtymistä työhön. Yksilön kyky muuttaa yhteisöä on vähäinen. Jos koulutus rakennetaan niin, että oppijat voivat suoraan hyödyntää opittua heti työssään, opittu voi säilyä jopa 2 vuotta koulutuksen jälkeen.

Katsauksessa vertailtiin myös hoitotyön tutkimuksia, joista löytyi valitettavan paljon metodologisia ja laadullisia puutteita. Oppimisen positiivinen vaikutus näkyi, mutta valitettavasti vaikuttavuus ja taitojen siirtyminen potilastyöhön ei näkynyt. Tällaisen vaikuttavuutta todentavan tutkimuksen edistäminen erityisesti hoitotyön simulaatiokoulutusten osalta on tarpeen myös kansainvälisesti. Uudempien simulaation osa-alueiden, kuten robotiikan ja virtuaalitodellisuuden osalta tutkimuksia oli vuosina 2011-2016 puolestaan niin vähän, ettei niistä voi tehdä vielä mitään luotettavaa yhteenvetoa.

Masiello korosti esityksensä lopuksi, että meidän kaikkien simulaatiotutkijoiden on parannettava työtämme sekä laadullisesti, että määrällisesti ja toteutettava erityisesti potilasvaikuttavuutta todentavia tutkimuksia. Seuraava askel laadun parantamiseen on noudattaa hyviä ohjeistuksia, joita löytyy sekä laadullisen, että määrällisen tutkimuksen toteuttamiseen.

Lisäksi voisimme ottaa mallia muilta systemaattisessa simulaatiokoulutusten toteutuksessa. Esimerkiksi Tanskassa kaikilla erikoisaloilla vaaditaan simulaatioharjoittelua ennen potilastyötä. Ruotsissa Klinsimin verkoston vaikuttavuus on ollut merkittävää sekä tutkimus- että koulutusyhteistyön näkökulmasta. Verkostoituminen on tuonut esimerkiksi enemmän julkaisuyhteistyötä ja enemmän keskusten ja simulaatiotoimijoiden yhteistyötä – teknologiayhteistyö on mm. parantanut laitteiden käytettävyyttä ja ratkaissut teknisiä haasteita. Tätä kautta saadaan opetukselle myös kansallista kustannusvaikuttavuutta. Yhteinen merkittävä koulutusponnistus on ollut mm. yhdessä tuotettu ohjeistus kouluttajakoulutuksesta, KlinSim pedagogik 1.

Alla vielä muutamia esimerkkejä tutkimusten laatuohjeistuksista:

Cheng, A., Kessler, D., Mackinnon, R., Chang, T. P., Nadkarni, V. M., Hunt, E. A., … & Hui, J. (2016). Reporting guidelines for health care simulation research: extensions to the CONSORT and STROBE statements. Advances in Simulation, 1(1), 25.

O’Brien, B. C., Harris, I. B., Beckman, T. J., Reed, D. A., & Cook, D. A. (2014). Standards for reporting qualitative research: a synthesis of recommendations. Academic Medicine, 89(9), 1245-1251.

Lewin, S., Glenton, C., Munthe-Kaas, H., Carlsen, B., Colvin, C. J., Gülmezoglu, M., … & Rashidian, A. (2015). Using qualitative evidence in decision making for health and social interventions: an approach to assess confidence in findings from qualitative evidence syntheses (GRADE-CERQual). PLoS Med, 12(10), e1001895.

Käytännön kehittämistyön esimerkkejä

kuultiin ensimmäisen päivän aikana kattavasti. Dosentti Leila Niemi-Murolan ajatukset aikuisten opettamisen erityispiirteistä otsikolla ” Mitä uutta simulaatiopedagogiikasta?” käsitteli mm. conscious-competence model – lähestymistapaa. Niemi-Murolan esitys herätti pohtimaan simulaatioiden tavoitteen asettamisen tärkeyttä ja sitä, kuinka monenlaisia tavoitteet voivatkaan simulaatio-opetuksessa olla eri kohderyhmillä ja aihealueilla. Esitys herätti pohtimaan mm. onko oleellista valmentaa oppijoita toimimaan turvallisessa ympäristössä, jossa he ovat varautuneet eteen tuleviin haasteisiin, vai heitellä yllätyksiä siitä lähtökohdasta, että aidoissakin tilanteissa yllätyksiä tulee aina. Tosin kaikkiin yllätyksiin ei kuitenkaan pysty valmistautumaan. Harjoituksen toteutus on aina tavoitelähtöistä ja oppimistilanteet tulee rakentaa siitä näkökulmasta, mikä on oppijan ja ohjaajan resurssien käytön kannalta mielekkäintä, koska yhteinen harjoitteluaika on kallisarvoista. Tämä ns. ”Multitasking simulation” -menetelmä, jossa häiritään simulaatiota jollain yllättävällä asialla ja jossa tavoitteena on harjoitella varautumista yllätyksiin tai selviytymään keskeytyksistä, ei toistaiseksi ole kuulunut omaan koulutuspalettiini. Niemi-Murolan kiinnostus hierarkiakysymyksiin ja konflikteihiin simulaatioissa/tiimitoiminnassa edellyttää toki tutkimusta varten tietynlaisten asetelmien rakentamista ja aihepiiri sinällään on psykologisesta näkökulmasta kiinnostava.

Lounaan jälkeen jatkettiin käytännön esimerkeillä mm. dosentti Pekka Ahon esittelyn HUS:n moniammatillisesta simulaatiosta verisuonikirurgisessa toiminnassa. Kehittämistyön lähtökohtina oli mm. se tosiasia, että instrumenttihoitajien suuri työkuorma toimenpiteessä hidastaa ja rajoittaa toimintaa. Simulaatioharjoittelun tavoitteena oli saada ”sulkupallo” paikalleen mahdollisimman nopeasti. Lisäksi tilanteisiin oli yhdistetty potilaan elvytys. Harjoittelun vaikutukset näkyivät mm. potilaiden valmisteluajan merkittävässä lyhenemisessä 65stä 16 minuuttiin. Avaintekijä oli hoitajien työprosessin huomioiminen läpi koko toimenpiteen sekä selkeä ohjeistus. Koulutusten myötä tiimien asenteissa tapahtui merkittäviä muutoksia positiiviseen suuntaan ja yhdessä tekemisen ilo kasvoi.

Käytännön esimerkin TAYS:n kirurgisten taitojen koulutuksesta gynekologiassa esitteli Reita Nyberg. Heillä lokikirjan sijasta on lähdetty etenemään tiekartta -mallin mukaan, joka ei ole pelkkä perinteinen lista toimenpiteistä, vaan sisältää myös tavoitteet. Nybergin mukaan naistentautien koulutuksessa haasteena on laaja jakamaton erikoisala, jossa on paljon toimenpiteitä opeteltavana ja mm. pienemmissä yksiköissä pitää osata vähän kaikkea. Koulutuksen tavoitteita ei ole määritelty, eikä vakiintunutta koulutusvälineistöä ole. Lisäksi koulutukseen sopivien potilaiden määrä on vähentynyt. Lisäksi leikkauskolutuksen määrä on vähentynyt suhteessa toimenpiteiden vaativuustasoon ja koulutusta monessa paikassa vaivaa kirurgiassakin yleinen temppupainotteinen seuranta, joka ei kerro mitään kompetenssista. Kehittämisyhteistyöstä Duodecimin kanssa on syntynyt verkkokurssi Gynekologisen laparoskopian perusteet, johon liittyy myös Jokisen ja kollegojen tuore julkaisu:

Jokinen, E., Mikkola, T. S., & Härkki, P. (2017). Evaluation of a Web Course on the Basics of Gynecological Laparoscopy in Resident Training. Journal of Surgical Education. Kansainvälistä ohjeistusta gynekologisesta leikkauskoulutuksesta löytyy sivulta : http://www.websurg.com/winners/get/

Heikki Paakkosen esitys oli teemaltaan erottuva ja käsitteli simulaatiota etiikan opetuksessa. Vaikka osalle kuulijoista normatiivisen etiikan teoriat, deontologia ja teleologia käsitteinä eivät ehkä auenneet, perimmiltään kyse on mm. itseymmärryksestä ja hyväksynnästä. Etiikan simulaatioilla Arcadassa on pitkät perinteet jo vuodesta 2007 alkaen. Paakkosen tuoreimpana tarkastelun kohteena oli case-esimerkki, jossa opiskelijat osallistuivat yhteen ja seurasivat seitsemän simulaatiota. 3kk kuluttua heille annettiin kirjallinen tehtävä, joka analysoitiin sisällöllisesti. Tuloksista kävi ilmi, että monimutkaiset eettiset kysymykset herättivät voimakkaita henkilökohtaisia tunteita opiskelijoissa, tällaisia tapauksia olivat esimerkiksi huonojen uutisten kertominen. Eettisiä simulaatioita ei maassamme toteuteta rutiinisti, mutta olisiko syytä Paakkonen kysyi:” Voidaanko terveysalan opiskelijat päästää valmistumaan ja oikeiden potilaiden pariin ilman eettisiä simulaatioita?”.

Päivän positiivisin kotimainen esitys oli sairaanhoitaja Juuso Jaskarin päivystyspoliklinikan ja leikkaussalin yhteistyön esittely, jonka hän aloitti erinomaisen kattavalla ja perusteellisella traumatiimitoiminnan esittelyllä. Esitystä oli niin mukava kuunnella, että unohdin kirjoittaa muistiinpanot. Tärkeintä antia kehittämistyössä oli, että simulaatioiden myötä oli hiottu paitsi toimintaprosessia, myös hätäleikkausennakko -kaavaketta ja päästy erinomaisiin konkreettisiin tuloksiin. Hätätilanteessa toiminta oli mm. nopeutunut 12,5 minuutista kolmeen minuuttiin laskettuna siitä, kun potilas tulee leikkaussaliin, siihen kun vatsa on viilletty auki eli leikkaustoimenpide on alkanut. Niinkin konkreettiset asiat, kuin tunnisteliivit ja nimilista identifikaation ja kommunikaation parantamiseen olivat vieneet tiimitoimintaa huomattavasti eteenpäin.

Juuso Jaskarin esitys päivystyspoliklinikan ja leikkaussalin yhteistyön parantamisesta ansaitsi isot aplodit.

Kongressin tavoitteiden toteutuminen

Kongressin tavoitteina oli syventää simulaatiokoulutukseen liittyvää osaamista, tuoda esille ajankohtaista tietoa sekä vahvistaa valtakunnallista verkostoitumista ja yhteistyötä alan toimijoiden kesken. Osaamisen syventämiseksi tarjoiltiin monipuolisesti esittelyjä, luentoja ja työpajoja, joista varmasti jokainen osallistuja löysi itselleen uutta tietoa kotiinkin viemiseksi. Valtakunnallisen verkostoitumisen suuntaan tehtiin aloitteita molempina päivinä. Klinsim -esityksen tavoitteena oli viritellä jo aiemmissa simulaatiokoulutuksen tapahtumissa herännyttä tarvetta verkostoitua ja jakaa tietoa ja osaamista tehokkaammin maamme simulaatio-osaajien kesken. Myös naapurimaassamme päätös verkostoitua ja tehdä verkostosta myöhemmin järjestö, lähti tarpeesta tavata useammin kuin kerran vuodessa konferensseissa epämuodollisesti. Yhteistyön tiivistämistä mm. AMK -verkoston kesken stimuloi ensimmäisen päivän paneelikeskustelu: Miten Suomessa kannattaa kouluttaa simulaatio-ohjaajia? Paneelin vetäjä, Arcadan Patrik Nyström alusti aiheen esittelemällä EuSim -ohjaajakurssien ja koulutusten taustaa ja ideaa. Vaikka yhteinen tavoite siitä, että yhteistyönä syntyy jotain uutta ja kestävää oli hyvä, ei synergiaa tuntunut löytyvän riittävästi kaikkien keskustelijoiden kesken, ei enempää kuin puoliväkisin käsitteiden määrittelyn tasolta. Terminologian ja myös koulutusohjelmien kirjavuus tuntuu olevan toisille taakka ja toisille rikkaus. Yksilölliset ja organisatoriset tarpeet ja tavoitteet suuntaavat kehittämis- ja yhteistyötä maassamme. Yhteinen huoli on kuitenkin se, miten opetus järjestetään laadukkaasti vähenevillä resursseilla. Puheenjohtajaa lukuun ottamatta panelistit olivat kuitenkin sitä mieltä, että esimerkiksi ohjaajakoulutuksia voi maassamme olla useita eri painotuksilla, koska kysyntää on monenlaiselle koulutukselle.

Päivien aikana useampaan otteeseen palattiin verkostoteeman äärelle. Kirsimarja Metsävainio keskustelutti toisen päivän aamuna ihmisiä siitä, miksi simulaatioverkostot ovat tärkeitä ja pitäisikö meidän yhdessä istua miettimään yhteisiä tavoitteita. Ainakin kannatusta kongressitoiminnalle saatiin ja seuraava FinnSim -kongressi aikataulutettiin alustavasti Helsinkiin 2019. Verkosto vs. yhdistys kysymykseen tuli kannatusta molemmille, yhdistyksen etuna on toki painavampi asema ja argumentaatiomahdollisuus poliittisessakin keskustelussa esim. soteuudistukseen liittyen. Verkoston tulisi kuitenkin lähteä yhteisistä tavoitteista ja siitä, että kaikki voivat sitoutua niihin. Yhdistysmuotoinen malli edellyttää työresurssia ja rahoitusta. Malliksi ehdotettiin mm. tehohoidon konsortiosta, joka on erityisesti nostanut kansallista tutkimusosaamista omalla alueellaan. Mitä kaikkea Finnsim -verkosto voisikaan mahdollistaa?

Toisen päivän aikana osallistujat jakautuivat ensin verkostokokouksiin ja sen jälkeen työpajoihin. Työpajoissa aiheina olivat; draama, maskeeraus, moniammatillinen simulaatio ja ensihoito. Olin toteuttamassa Draama -työpajaa, josta vastasi MinSim Oy:n Minna-Maria Mattila. Lisää draamallisen työpajan ideasta voi lukea verkosta: http://www.minsim.fi/blogi/draaman-keinoin-kohti-parempaa-potilasturvallisuutta/

Verkostokokouksiin osallistuin ensimmäistä kertaa AMK:n henkilöstön edustajana. Muita verkostoja olivat Yliopistot, Ammattiopistot sekä neljäntenä Terveydenhuollon yksiköt, sairaalat ja terveyskeskukset. AMK:n verkostokokouksen aluksi todettiin, että kokouksille toivotaan jatkumoa. Verkoston toiminta liittyy opetussuunnitelmien kehittämistyöhön, sekä hyvien käytänteiden jakamiseen mm. yhteisten julkaisujen muodossa. Kokouksessa esiteltiin ajankohtaisen kehittämistyön esimerkkinä Turkulaisten yhteinen terveyskampus, joka on perustettu 2016 ydintoimijoina kliiniset hoitotyön opettajat. Turun kampuksella on mm. yhteinen kolmikantainen simulaatiokeskus, jonka mallia on otettu Tampereelta. Tästä lisää mm. https://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/Sivut/laaja-terveyskampus-turku–yhteistyo-nostaa-huippuosaamisen-esille.aspx

FinnSim -kokouksen verkostoajattelua korostava luonne oli mielestäni paikallaan, mutta päästäänkö siitä konkretiaan? Vahvistuuko valtakunnallinen verkostoituminen ja yhteistyö alan toimijoiden kesken? Tässä meillä INNOKE -hankkeenkin toimijoina on oma vastuumme. Alueellisten ja maakunnallisten verkostojen muodostuminen edesauttaa kansallista yhteistä päämäärää.

Suunnataan seuraavaksi katse kohti Tampereen Taito2017 -kongressia sekä kansainvälistä AMEE2017 -kongressia, joka järjestetään ensimmäisen kerran Suomessa.

Teksti ja kuvat Minna Silvennoinen