Yleinen

Simulaation toteutus Saarikassa

Innovatiivinen oppimis- ja kehittämisympäristö INNOKE -hanke toteutti simulaatiokoulutuskokeilun Saarikassa 23.8.2017. Kokeilun taustalla on ajatus siitä, että simulaatiota hyödyntävät koulutusmallit ovat...

Innoke-hankkeen huipennus 13.12.2017

Innoke-hanke päättyy vuoden lopussa. Järjestämme työpajan / seminaarin keskiviikkona 13.12. iltapäivällä JAMK:n Rajakadun kampuksella. Lisätietoa sisällöstä tulossa marraskuussa – varaa...

Simulaatiokoulutuskokeilu Saarikassa 23.8.2017

Simulaatiokoulutuskokeilu toteutettiin 23.8.2017 Saarikassa Karstulan terveysasemalla. Aamu alkoi hieman jännittävissä merkeissä sillä videointivälineet oli tiimille mainitsematta siirretty toisaalle ja yksi...

Alueellisen simulaatio-opetuksen yhteistyötä ja kehittämistä rakentamassa

  Innoke-hankkeen ensimmäinen alueellinen työpaja järjestettiin eilen 11.5. JAMK:lla. Iltapäivän aikana pääsimme innovoimaan Lego® Serious Games® -menetelmän avulla, Juha Tuulaniemen...

Taito2017 alkaa olla päätöstä vaille valmis

Taito2017 Osaamisen ydintä etsimässä… Innoke oli omassa puheenvuorossaan esillä samoin kuin myös muutama JAMKin hanke ja Innokkeen yhteistyökumppani. Yhteistyötarjouksia tuli...

Taito2017: Nyt mennään!

Esitys alkaa juuri… Annetaan Anulle puheenvuoro INNOKKEEn osalta 🙂 Aiheesta kiinnostuneet voivat tulla hakemaan Innokkeen edustajilta hankekortin. Esityksessä tulee olemaan...

Innoke Taito2017 konferenssissa Tampereella 25.4.-26.4.

Innoke hanke esittäytyy 26.4. klo 11:15 alkaen Tampereen Taitokeskuksen Keltaisessa salissa, 4A. Simulaatiot sote-alan koulutuksessa II sessiossa. Tervetuloa kuuntelemaan ja nykäisemään...

Innoke mukana ”Taito 2017 – Osaamisen ydintä etsimässä” -konferenssissa Tampereella 25.-26.4.2017

Innoke hankkeen suullinen esitys hyväksyttiin Taito 2017 – Osaamisen ydintä etsimässä” -konferenssiin, joka järjestetään Tampereen Taitokeskuksessa 25.-26.4.2017. TAITO 2017 on...

Innoke edustettuna ”Resurssiviisas sairaala” – esittelytilaisuudessa

Innoke-hanke oli esillä 31.3.2017 Resurssiviisas sairaala – hyvinvointia Kukkulalta Keniaan – esittelytilaisuudessa Keski-Suomen keskussairaalan auditoriossa. Tilaisuudessa ideoitiin ja keskusteltiin monialaisissa...