Hankkeen tilanne tammikuussa 2020

Pa-Mu -hankkeen kuntatoimijat (Laukaa ja Äänekoski) kokosivat hankkeen alkuvaiheessa kuntakohtaiset kehittäjätiimit, joiden kanssa pidettiin syksyn 2019 aikana neljä työpajaa kussakin kunnassa.

Työpajoissa kehittäjätiimit perehtyivät palvelumuotoilun perusteisiin ja määrittelivät oman kuntansa keskeisiä kehittämishaasteita ja -tarpeita.  Vuoden 2020 alussa kehittäjätiimit jatkavat tunnistettujen haasteiden työstämistä niin kuntakohtaisesti kuin myös yhteistoiminnallisesti vertaiskehittämisen periaatteella. Kehittäjätiimit kirjasivat kuntakohtaisiin oppimispäiväkirjoihin kehittämistyötä ja tiimityön etenemisestä.

Hankkeelle perustettiin myös ydintiimi, jonka jäseninä ovat kuntien perusturvajohtajat, vanhuspalvelujohtaja (Äänekoski), vanhus- ja vammaispalvelujohtaja (Laukaa) sekä kuntien kotihoidon esimiehet. Ydintiimin tehtävänä on mahdollistaa hankkeen kuntakohtainen eteneminen, tehdä päätöksiä hankkeen aikana tarvittavien toimenpiteiden suhteen ja pitää keskeiset kuntapäättäjät ajan tasalla hankkeesta. Ydintiimi kokoontui syksyn 2019 aikana kaksi kertaa.

Pa-Mu -hankkeelle perustettiin ohjausryhmä, johon kuuluvat rahoittajan ohjeistuksen pohjalta seuraavat tahot:

  • Perusturvajohtajat Mirja Ahoniemi (Laukaa) ja Saara Kuusela (Äänekoski),
  • Työmarkkinaosapuolen edustajana (SuPer) Sari Erkkilä,
  • Kuntatyönantajan edustajana Keuruun perusturvajohtaja Tuija Koivisto,
  • Työsuojelurahaston edustajana tutkimusasiantuntija Mikael Saarinen,
  • Jyväskylän yliopisto professori Teppo Kröger,
  • JAMKin edustajina päällikkö Mirja Immonen ja johtava tutkija Merja Rantakokko,
  •  Pa-Mu-hankkeen projektipäällikkö Eija Janhunen sekä asiantuntijat  Aila Pikkarainen ja Suvi Salminen.

Syksyn 2019 aikana hankkeessa toteutettiin kuntien kotihoitohenkilöstön Webropol -kysely koskien mm. työssä jaksamista, työhyvinvointia ja osaamista. Erillinen kysely kohdennettiin  kotihoidon esimiehille sekä asiakas- ja palveluohjaajille. Kysely lähetettiin kotihoidon johtajien ja esimiesten toimesta henkilöstölle.

Syksyn aikana nauhoitettiin myös Pa-Mu -hankkeen ensimmäiset fokusryhmäkeskustelut sekä ydintiimin että kehittäjätiimien osalta. Näitä hyödynnetään laadittaessa yleiskuvaa tutkittavan ilmiön kokonaisuudesta yhdessä kuntien tiedolla johtamisen kuukausiraporttien  ja oppimispäiväkirjojen kanssa.

Keväällä 2020 analysoidaan alkuvaiheen aineistot ja kootaan tarvittavat seuranta-aineistot. Keväällä jatkuvat kuntien kehittäjätiimien ja ydintiimien toiminnat.

3.1.2020

Projektipäällikkö Eija Janhunen